Uuuuuh, Puuuuuuh. Auts. Voih. Hitsi kun hienoa!
Taas on takana yksi puuhakas päivä. Onpa hienoa! Tuli tehtyä kunnon työtä, sellaista josta jää jäljet. Hienoa! Vaikka jokaista mahdollista lihasta särkee.
On se hienoa olla mökillä! Vai onko?
Tutkitusti on likimain jokaisella suomalaisella joko unelma, tai unelman täyttyessä oma mökki. Kesämökki.
Sinne mennään irtautumaan kaupungin hälystä ja melusta. Nauttimaan luonnon rauhasta, ilmavirtojen leppeästä hyväilystä ihon pinnalla. Lintujen laulusta, sirkutuksesta, liverryksestä. Luonnon kierrosta, kevään uskomattoman hienoista yksityiskohdista: ensimmäisistä hiirenkorvista koivuissa. Nurmikon puskemisesta läpi maan. Ensimmäisistä krookuksista. Oi iloa, oi aututta!
Ja niin mökki hankitaan, oli varaa tai ei. Mikään taloudellinen uhraus ei ole liikaa mökkikokemukselle, joka lähenee nirvanaa. Olla yhtä luonnon kanssa.
Ja mikä on todellisuus?
Mökki ja erityisesti piha ei sinua suuremmalti rakasta. Se tahtoo määrätietoisesti palata takaisin luonnonvaraiseen tilaansa. Niin pian kun ensimmäinen auringonsäde hyväilee mökin pihaa alkavat luonnon vastavoimat kerätä omia voimiaan, levittämään rikkaruohoja, tuhoamaan sinun idealistisia ajatuksia täydellisestä mökkipihasta ja kukkapenkistä.
Sinä tulet paikalle ja kauhistut kaikesta siitä mitä talvi on onnistunut tekemään pihallesi. Ja joka vuosi talvi onnistuu siihen. Viimeinen talvi oli yksi pahimmista minun mökkihistoriassani. Lumi ja sen paino onnistui katkomaan puita ja pensaita ennennäkemättömällä tavalla.
Niinpä et ehdi ottaa matkalaukusta sitä kirjaa, jonka ajattelit lukevasi tällä lomalla tai viikonloppuna. Sen sijaan otat esiin lapiot, talikot, sekatöörit, leikkurit, kottikärryt, haravat, työhanskat ja alat setvimään talven tuhoja.
Ja vaikka kuinka pitkään ehdit kevätlomaasi pitää, et koskaan saa kaikkea tehtyä. Sillä, sehän tässä on kummallisinta, mitä enemmän saat raivattua tonttiasi luonnonvoimilta, sitä enemmän näet kohtia, jotka odottavat parantamista, raivaamista, repimistä. Työ ei koskaan lopu!
Mökkipäivät kulkevat nopeammin ohi kuin taivaalla viilettävät linnut, joita et ehdi ihailla, koska olet juuri puskemassa märän pihan läpi kera kottikärryn, joka pitäisi viedä kompostiin. Tai raapimassa itseäsi ruusupuskissa tai talven tappamisssa ja alaspainamissa marjapensaissa.
Päivän lopussa olet niin sekapäinen väsymyksestä, että et tarkalla varmuudella osaa omaa nimeäsi lausua.
Mutta jollain tavalla olet ylpeä itsestäsi. Tekemästäsi työstä. Ja olet sitä mieltä että olet ansainnut yhden ihanan kylmän kaljan päivän päätteeksi. Kunnes kuulet, että naapuritonteilla vielä laulaa sirkkeli, hakettaja, nurmikonleikkuri. Viush viush jaksaa naapurin rouva raaputtaa pihaansa haravallaan. Ja sinäkin panet sen oluen takaisin jääkaappiin ja lähdet kraappimaan pihaasi.
Luulen, että suomalaiset ja virolaiset ovat tässä mökkisairaudessaan samankaltaisia.
Minulla on Haapsalun kesäpaikka ollut jo pitkälti 10 vuotta. Ja sellaista leppeää lauantai- tai sunnuntaiaamua en ole tähän mennessä vielä elänyt, jolloin olisin voinut jäädä sänkyyn makoilemaan ja nauttimaan vain ihanasta letkeästä suviaamusta, joka pyrkiii ikkunasta herkkinä raitoina sisään. Naapurin ruohonleikkurin sähäkkä ronksutus muistuttaa minua, että ruoho on leikkaamatta. Puhumattakaan niistä rikkaruohoista, jotka jäivät jo viimeksi nyhtämättä.
Ja silti, Villa Vallaton eli tämä Haapsalun kesäpaikkani on rakkainta mitä minulla on. Enkä tästä koskaan luopuisi. Joka tuottaa minulle iloa ja sielunrauhaa. Kuten mikään muu paikka maailmassa ei voi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Kyllä kuulostaa tutulta :)
Meidän mökkimme Kolin maisemissa toki on jokseenkin luonnontilassa. Puutarhaa kun tässä pääsääntöisessä
asumuksesa on jo riittämiin.
Mutta kummasti siellä mökillä on AINA jotain näperreltävää, että kun kotiin päin pakkailet, huomaat, että ainiin, olihan se tuokin kirja mukana :)
Kiintoisaa luettavaa Villa Vallattoman päivistäsi.
Juuri niin! Toinen mökkiläinen täällä nyökyttelee joka sanalle. Illuusio leppoisuudesta hullaannuttaakin kesävieraat ;) Ja mökkisairaus tarttuu. Mutta silti, olemme outoja masokisteja. Nautimme joka hetkestä.
Tuosta tuli mieleen, jotta koskas aloitetaan Vosussa...
Nauroin vedet silmissä juttuasi lukiessa - vaikka selkään sattuu niin prkleesti. Keskikviikosta saakka olen tehnyt pihahommia hulluna kivusta irvistellen. Tästä lomasta toivutaan taas jonkun aikaa. Mutta minkä teet jos mökkihulluus iskee. Midagi.
Rakas OnuKoo, kaikki sympatiani ovat luonasi. Vaikka kuka käski?
Toisaalta, kaiken väivannäon jälkeen on Orahovi todella komea paikka! Työ on kiittänyt teikijäänsä, ja niin teen minäkin!
Jos minä joskus hankin mökin (mitä en suurimmalla todennäköisyydellä tee), niin se on piilopirtti luonnontilaisessa rantametsässä, jonka kanervikkoon tallautuu polkuja, eikä sitten muuta. Jos vähän sitä mökkiä ja saunaa pitää pitää kunnossa, ja puita tehdä, mutta mitään puutarhaa en sinne ala laittamaan. (Jos vaan osaan pitää näppini erossa sellaisesta...)
Mollamari - luonnon rauhassa oleva erakkomökki kuulostaa ihanalta. Vaan pahoin pelkään, että kyllä sielläkin tekemistä riittää. Kun talven jäljiltä on aina puuhattavaa. Korjattavaa, parannettavaa. On puutyöt ja halonhakkuut yms yms.
Mutta erakkomökissä on se hyvä puoli, ettei naapurien ahkeruus pääse muistuttamaan tekemättömistä töistä.
Kiitos vielä kaikille kommentoijille. Poistin eilisen viestini joka oli liian negatiivinen. Ei asiat nyt niin huonosti ole, vaikka Võsun kohtalo on vielä auki.
Lähetä kommentti