torstai 7. huhtikuuta 2011

Valokuvatorstain 202. haaste: Heijastuksia



Viikon haaste oli, kuten otsikossa kerroin, heijastuksia. Minulle äärimmäisen mieluinen tehtävä, sillä huomaan kuvaavani heijastuksia paljon, veden pinnalta, ikkunalaseista, aurinkolasien peilipinnoilta. Heijastukset ovat viehättäviä, jopa lumoavia kaksoiskuvia.  Ja heijastuksiin liittyy niin selkeästi symboliikkaa.

Heijastus on kuin todellisuudenn toisinto, olematta sitä kuitenkaan. Heijastus on aina jotain epämateriaalista, joka vain toistaa konkretiaa. Usein heijastus on viehättävämpi kuin todellisuus. Se on kuin muisto rakkaasta, joka vuosien myötä muuttuu pehmeämmäksi mutta samalla epätodellisemmaksi. Se väreilee ja vaihtaa muotoaan.

Heijastus voi myös vääristää. Katsokaapa kasvojanne kiillotetusta messinkipallosta - ne ovat lähes irvokkaat. Heijastus on myös harhaa. Eikä pidä joutua sen lumoihin, itseään sen kautta peilata.

Sinä et ole heijastus, et toisen silmistä, et lasipinnalta, et peilistä. Sinä olet sinä. Usko itseesi, älä heijastuksiin.

Yllä oleva haastekuvan vastaus on yksi suosikkikuvistani. Siksi että heijastus on vääristynyt. Se on kuin särkynyt mieli. Särkynyt muisto, joka tekee kipeää.

Kirjoitin jopa runon tähän kuvaan, mutta jätänpä sen tähän laittamatta, kun en mikään kaksinen runoilija ole.

Sen sijaan saatan liittää päivän mittaa tänne lisää heijastuskuvia. Muttä jääköön ylin silti haastekuvaksi.


Heijastuksia 2:

A piece of me

Toinen heijastuskuvani on Aino-Kaisa Saarisesta, hänen hiihdettyään Otepäällä viime kevättalvena pronssia.

Kuva saa minut miettimään urheilijan elämän raadollisuutta ja rankkuutta. Aino-Kaisa on suorituksensa jälkeen puhki, hän on antanut kaikkensa. Aino-Kaisa katsoo tulosstaululle keskittyneenä: miten meni? Ja hänen hiihtolaseistaan heijastuvat kymmenet ihmiset, valmentajat, kollegat, yleisö, joista jokainen haluaa Aino-Kaisalta jotain. Menestystä, kultaa ja kunniaa.

Heijastuksia 3:






Valojen taikaa Tartossa

Tarton kaarisillan ja Emajoen valot eräänä marraskuun iltana tuovat mieleen nuoruuden illat ja yöt.

Tarton kaarisilta on päivisin harmaa betonista rakennettu kolho silta, jonka ainoa funktio on auttaa ihmisiä ylittämään joki kuivin jaloin. Yöllä syttyvät valot, kaiken väriset ja vaihtuvat. Valot ja niiden heijastumat joelle muuttavat maiseman sadunomaiseksi ja salaperäiseksi.

Samalla tavalla nuoruuteni Turku muuttui illalla. Päivällä se oli opiskelukaupunkini, perin tuikitavallinen kaupunki jonka harmaita katuja kiireisesti kuljin matkalla yliopistolle tai sieltä kotiin. Yöllä sen katuvalot ja neonvalot syttyivät ja peilailivat itseään liikehuoneistojen ikkunoista tai märistä kaduista. Pimeässä yössä ne houkuttelivat nuorta opiskelijaa lähtemään ulos, seikkailemaan. Ne lupasivat kohtaamisia ja tunteita, suuria seikkailuja.

Heijastuksia 4: Pois kauat pilvet karkaavat

En tiedä mikä siinä on, että kun pilvet heijastuvat veteen tai mihin tahansa pintaan, siinä on jotain romanttista. Tai ainakin minun hupsulle mielelle. Luontokuvissa heijastukset yleensä tuplaavat hetken taian. Ei siis ihme, että niitä suositaan niin paljon. Se eí estä minua etsimästä pilviä ja heijastuksia järven tai meren tai vaikkapa liiketalon peilipinnasta. Jotkut bongaavat junia, toiset laivoja. Minä pilviä.


Auringonlasku Toolsessa, Suomenlahden rannalla


Eräänä varhaisaamuna Pyhäjärven rannalla


Taskun kauppakeskus Tartossa


Muita heijastuksia löytyy täältä: valokuvatorstain 202. haaste

21 kommenttia:

Tarjuska kirjoitti...

Kivasti heijastaa ja hieno tuo veden pyörre kuvassa. :)

pappilan mummo kirjoitti...

Ihana!

Jarno kirjoitti...

Se on muuten Aino-Kaisa se nimi. :)
Kaupunkeja on aina hauska kuvata yöllä. Se on joskus haasteellistakin.

Tiina Linkama kirjoitti...

Jarno - kiitos huomiosta. Nimi nyt korjattu!

Savu kirjoitti...

Hijastukset ovat kujeilevia.
Kuvat ovat hyviä
Pitää ottaa opiksi

Ari kirjoitti...

Huomaan että pidät heijastuksista, hienoja kuvia varsinkin tuo Aino-Kaisan kuva oli hieno.

kiirepakolainen kirjoitti...

Ihania heijasteita! Pilvet karkaavat ihan heijas päästä! Kauniita, tosi kauniita.

kaanon kirjoitti...

Ihania heijastuksia. Veteen heijastuvat pilvet luovat romantiikan hohteen.

onnenpuu kirjoitti...

Minustakin tuo ylin kuva on paras, vaikka yölliset kuvat ovat myös todella kauniita

Nukke kirjoitti...

Tuo eka on mukava, niinkus taiteellinen. Kuin Dalin tekemä malaus.

SusuPetal kirjoitti...

Samanlaisia ajatuksia olen pyöritellyt mielessäni heijastuksista. Niiden olemattomuus, epämateria viehättää. Niissä on kaikki, kuitenkaan niissä ei ole, ne eivät ole mitään.

Mielikutusta kutkuttavia näkyjä, suuria tuntemuksia.

Ja todellakin symboliikkaa niiden avulla voi ilmentää hyvin -symboliikka valokuvissa voi muuten olla aika haastavaa. Särkyneet silhuetit, heijastuksesta näkyvä surrealistiset rakennukset.

Kiehtovaa.

Ylin kuva voisi todellakin olla taulu, ehyt näkemys mielestä. Aino-Kaisan aurinkolaseihin kätkeytyy elämä ja kuolema, ei mitään sen vähempää.

Pilvet taitavat vedota suomalaisiin, uskoisin. Jo lapsena opimme, että suuret tunteet on ikuistettu vanhoihin mustavalkofilmeihin kosken kuohuina ja taivaalla tanssivina pilvinä.
Suomalainen ei julkisesti tunteile, jos salassakaan, mutta luonto pauhaa.

AndyspaceFinland kirjoitti...

Tarton kaarisillat mahtavia :)

Teemu H kirjoitti...

Hienoja heijastuksia!

Parhaimmillaan heijastukset todella antavat kuviin syvyyttä ja luovat intiimimpää tunnelmaa.

Tiina Linkama kirjoitti...

Savu - kujeilevat heijastukset, hauskasti sanottu!

Ari - todellakin näin on, pidän heijastuksissta kovasti. Aino-Kaisan kuvaa kannattaa muuten klikata että näkyy ne heijastukset kunnolla.

kiirepakolainen - kiits. Toivottavasti heijaaminen on jo ohitse. :)


kaanon - heijastukset voivat tosiaan olla romanttisia.

onnenpuu - kiitos.

Nukke - kiitos. Nyt kun sanot, niin tosiaan, voisi ajatella Dalin vääntyviä ja venyviä hahmoja. Oikeasti tuo punainen korkkiruuvin näköinen heijastus on Räpinan vanhan paperitehtaan torni joka heijastuu kosken loppupyörteissä.

SusuPetal - kiitos hienosta pitkästä pohdinnasta. Tuo oli jännää, että ehkä meillä suomalaisilla tosiaan on elokuvien tuoma suhde pilviin ja koskiin. Ja vehnäpeltoihin.

Teemu H - kiitos kommentista. Intiimi tunnelma oli myös mielenkiintoinen määre heijastuksille.

marimages kirjoitti...

Kuvien määrästä ja jutun pituudesta päätellen sinä tosiaan pidät erilaisista heijastuksista. Hienoja kuvia kaikki!

Tiina Linkama kirjoitti...

marimages - juu, juuri näin on. Heijastukset ovat tämän tytön mieleen. Toivottavasti en sinua kuitenkaan aivan puuduksiin asti turruttanut kuvamäärällä.

Ja jos tarkkoja ollaan, aika vähällä pääsitte te jutun lukijat. Kun niitä heijastuskuvia oli enemmän, paaaaaaaaaljon enemmän.

Elegia kirjoitti...

Sinulta tulikin kunnon kokoelma heijastuksia, kauniita! Itse tykkään myös kuvata heijastuksia, ihan konkreettisia ja sitten symbolisiakin.

Piri kirjoitti...

Tuo Takun kauppakeskus on mielenkiintoinen. Väga hea.

tuulentukka kirjoitti...

Upea toi yläkuvan heijastus. Katkaisee jännittävästi hahmon.

miukuli kirjoitti...

Upeita kuvia taasen. Tuo jossa pilvet ja vesi "vuorottelevat", tekee jotenkin epätodellisen olon...Missä on taivas, missä vesi. Mihin mikäkin loppuu ja alkaa..

Tiina Linkama kirjoitti...

Elegia, Piri, tuulentukka, miukuli - kiitos kommenteistanne. Heijastukset ovat ihania kuvattavia! Ja kiva huomata että eri kuvat vetoavat eri lukijoihin!