Uusi päivä koittaa

Eilen illalla olin kyllä fyysisesti aivan katki. Tuntui ettei työ koskaan lopu ja joka lihasta särki. Siitä siis eilinen urputus mökkisairaudesta.

Nyt on taas uusi päivä ja mieli on huomattavasti pirteämpi. Vaikka aamulla päätinkin, että tänään pidän vapaapäivän huomasin aamutupakalla terassilla istuessani taas suunnittelevani päivän töitä. Karviaispensaat pitäisi puhdistaa vanhoista juurille kertyneistä heinistä ja sitten kattaa. Huomaan siis olevan mitä virolaiset sanoisivat parandamatu, joka englanniksi voisi olla a hopeless case. Jostain syystä en nyt löydä sopivaa suomenkielistä sanaa.

Syynä voi olla mökillä vietetty kahden päivän kielikylpy haapsalulaisen ystävättäreni Annen kanssa. Jonka seurauksena ei viron osaamiseni ole parantunut, mutta suomeksi ajatteleminen ja kirjoittaminen on käynyt kankeaksi.

Anne siis tuli toissapäivänä Vallattomalle viettämään aikaa kanssani ja auttamaan minua pihatöissä. Niinkuin Annella ei olisi riittävästi töitä omalla pihallaan. Mutta Anne on sellainen, auttavainen ja työteliäs ihminen. Joka ei taida osatakaan olla toimettomana. Hieno ihminen kaiken kaikkiaan ja hyvä ystävä.

Me siis mylläsimme pihalla. Anne perkasi pitkää riviä mustaviinimarjapensaita, jotka ovat usean vuoden olleet täysin retuperällä. Nyt paksu lumikuorma oli lyönyt pensaat lakoon ja katkonut vanhoja haperoita oksia. Minä myrkyttelin vuohenputken alkuja kukkapenkistä. Mitä en ole koskaan ennen tehnyt. En oikein pidä myrkyistä.   Lisäksi minulla on aina ollut seurana joku karvainen nelijalkainen, jonka lähellä en myrkkyjä halua käyttää.

Nyt kuitenkin ryhdyin myrkytyspuuhiin vesiväripensselin kanssa. Eli töpöttelin pensselilllä round-up'ia täsmätekniikalla yksittäisille vuohenputkenaluille. Niitä on muuten yllättävän paljon. Ainoa heikkous, että myrkky oli vanhaa ja viettänyt ainakin kaksi talvea kylmässä verannan kaapin päällä. Työ saattoi siis olla hukkaan heitettyä.

Myrkkypisaroiden annoin imeytyä muutaman tunnin ja sitten lisäsin päälle hakekatteen. Siistin näköistä tuli.

 

 Katetta teranssin etureunalla.

 Katetta Flammentanz-köynnösruusun, köynnöshortensian ja kuusaman juurella.

 Katetta unikon juurella.

 

 Katetta köynnöshortensian juurella.

 Katetta puksipuiden juurella.

Koko sen ajan kun minä puuhastelin katteen kanssa Anne siisti mustaherukkapensaita. Kova homma jonka jälkeen Anne totesi katsoessaan raapiutuneita käsivarsiaan: "Minähän olen kuin suoraan sodasta tullut."

Anne perkaa ryteikköä.

Pitkän työpäivän jälkeen oli aika valmistaa illallista työn raskaan raatajille. Olin ostanut muutaman grillipihvin, jotka ajattelin paistaa pannulla. Sillä monen hyvän palvelusvuoden jälkeen oli pallogrillini ruostunut lähes puhki ja sen jalat olivat irronneet.

Anne kuitenkin haaveili grilliruuasta ja yritti läpiruostuneita jalkoja grilliin kiinnitellä, siinä onnistumatta.

Minä sain idean: varastossa on ikivanhoja tiiliskiviä muutamainen, jotka ovat jääneet jälken talon rakentamisesta aikojen alussa. Ehkä niistä saisi rakennettua pallogrillille jalustan. Grilli-insinööri ryhtyy töihin ja näin hieno grilli syntyi:

Kauden ensimmäiset grillipihvit kärisevät tulella.

Sitten ei olekaan illasta muuta raportoitavaa. Söimme hyvät piffit ja istuimme hetken iltaa takan loisteessa, varaston viimeisiä puuklapuja poltellen. Ja sitten alkoi kummasti jo nukuttaa ja niinpä ilta päättyi siihen että pihapuuhastelijat kuukahtivat ansaituille yöunille.

Seuraavana päivänä eli eilen aurinko paistoi, jos mahdollista vielä lämpimämmin kuin toissa päivänä. Ja pihahommat jatkuivat. Anne kävi uudelleen mustaherukkarivin kimppuun. Minä siirryin hakettamaan ja risuja polttamaan. Kohteena vajantakainen hirvitys, valtava risu- ja oksakasa, joka oli kasvanut vuosi vuodelta. Nyt olivat vielä Eesti Energian miehet käyneet koivuja katkomassa sähköjohtojen tieltä ja vanhojen kepuloiden ja oksien päällä oli vielä isoja koivunoksia. Niiden kimppuun!

Tässä vain pieni osa ryteiköstä.

Tähän asti oli haketus sujunut kuin laulu. ArttooDettoo oli rouskuttanut mutisematta vanhat lepät ja uudet aronianoksat. Mutta risuröykkiön puut olivat kuin terästä. Lisäksi niissä oli jäykkiä ja kovia haarautuvia oksia, jotka piti jokainen erikseen oksasaksilla katkoa. Minä puhisin ja ähelsin vanhojen perussaksien kanssa, uudet voimarattaalla varustetut Fiskarsit kun ovat joko Võsulla tai Otepääällä. Tuntui että rintalihakset repeävät. Eihän siitä mitään tullut. Anne tuli apuun ja apinan raivolla katkoi minulle haketettavaa. Harmitti omat heikot voimat.

Alkoi koko haketus kyrsiä. Kun joka oksan eteen piti tehdä turhan paljon valmistustyötä. Tulosta tuli hitaasti. Yksi oksanpätkä vielä kehtasi ponnistaa ulos hakettajasta ja iski päin näköä. Alkoi kyrsiä oikein isosti.

Jossain vaiheessa lopulta hermostuin ja pistin noitapadan pöheltämään. Poltin vanhat risut ja hakettajasta läpimenemättömät oksat roskatynnyrissä. Lõkesse, lõkesse (roviolle, roviolle) manasin kuin inkvisiittorit noitavainojen aikaan.

 Tiinan noitapata

Puolet ryteiköstä sain näin raivattua. Mutta toinen puoli jäi raivaamatta. Ja se kai minua eilen illalla otti eniten pattiin. Iso työ ja tulos ei oikeastaan näy missään.

No niin, nyt olen raportoinut tunnollisesti kaksi viimeistä mökkipäivää. Ja lähden ulos mökin hämärästä. Minne tai mitä tekemään, sen näyttää aika. Pihatöihin vai aurinkotuoliin? Vai ajelulle vaikkapa vesiputouksia bongaamaan?

Siihen asti, hyvää pääsiäismaanantaita. Joka sivumennen sanottuna on Virossa arkipäivä.