Haketta, syreenejä ja hyttysiä

Arvaan heti että tämä vetävä otsikko täyttää blogin lukijoista. (Kolkkoa sotilasnaurua)

Myönnetään, että kökkö on tämän illan otsikointi. Mutta ei se mökkielämä ole aina niin hektisen glamöröösiä. Joskus on päiviä, joiden kohokohdat ovat syreenit, hake ja hyttyset.

Edellinen yö oli mennyt huonosti, heräilin kahden tunnin välein ja kun unia näin, olivat nekin painajaisia. Jossain vaiheessa yötä sammutin kännykän siltä varalta että uni olisi aamulla armeliaampi. En halunnut herätä puhelimen pirinään. Kenellä voisi minulle niin tärkeää asiaa olla, mietin. Ja silti tunsin asiasta jonkinmoista huonoa omaatuntoa. Kun ihmisen kai nykyisin pitäisi olla aina ja joka paikassa tavoitettavissa.

Kuuden aikaan vaeltelin unettomana pihalla. Kahdeksalta uudelleen. Mutta sen jälkeen sain nukuttua kello yhteentoista, joka lienee ensimmäinen kerta täällä ollessani. Univaikeudet ovat ehkä hieman helpottaneet täällä mökin täydellisessä hiljaisuudessa. Mutta sitten tulee huonoja öitä. Kuten viime yö.

Herättyäni tuntui kuin ei olisi nukkunut lainkaan. Aloin keittää kahvia ja laitoin kännykän päälle. Ja huomaan, että Anne on soittanut minulle kolme kertaa. Ja pian tulee tekstiviesti: Kas oled täna kodus? (Oletko tänään kotona?)

Voihkaisin viestille. Aamuväsyneillä aivoilla en osannut sanoa mitään mistään. Oikeasti halusin vain nukkua. Nukkua, nukkua, nukkua. Pitkä unettomuusputki aiheuttaa tällaista.

Soitin kuitenkin Annelle, ja korvaan melkein sattui kun kuulin tämän reippaan ja päättäväisen äänen.

"Mitä kuuluuu! Mitä teet? Oletko kotona? Hyvä! Minulla on asiaa. Asia 1) Olen ottanut selvää mitä maksaa ja koska voisit käydä mutakylvyissä, joista eilen puhuttiin. Asia 2) Minulla on sinulle uimapuku, jos haluat lähteä uimaan uimahalliin (minulla ei ole vettä tällä hetkellä mökillä, ei ainakaan lämmintä suihkua - tämä siis lat. huom.). Asia 3) Minulla on sinulle syreenejä. Siis tulenko mökille, aion nimittäin siistiä myös viimeiset marjapensaat, polttaa ja siistiä tontin takanurkan kesken jääneen risukasan, ottaa aurinkoa ja lähteä pois. Sopiiko? Hyvä! Olen siellä kello yhden aikaan. Tsau."

Ja kello yksi Anne tuli ja pienen rupattelun jälkeen ilmoitti, että eiköhän ruveta töihin.

Aloitimme syreeneistä.

Taustaa: Villa Vallattoman tontti rajautuu kolmen naapurin kanssa, yksi joka reunalla. Etupiha katsoo tielle ja toisia naapureita kauempana, tien toisella puolella, on vielä neljäs naapuri. Kaikki tontin reunat ovat aika hyvin kesällä viheriän peitossa, puut, pensaat, kuten aronia-aita, muodostavan kesällä tontista kutakuinkin täysin suojatun alueen. Mitä moni on ihaillut, täällä voi vaikka nakuna ottaa aurinkoa, ilman että naapurit näkevät.

Vaan tänä keväänä tontin takareunan naapuri oli leikannut omat puut ja pensaansa omalta puoleltaan paljaaksi tontin yhdeltä nurkalta. Ja kun vihreä aita oli kadonnut n. 10-15 metrin alalta, paljastui aika kurja näky: naapuri on kerännyt kaikki roskansa vanhoja telkkareita ja mikroaaltouuneja myöten isoon jätekasaan. Sen vieressä on lisäksi iso roskakumpu joka ilmeisesti palvelee kompostin tehtävää. Näky ei ole kaunis. Se pitää peittää. Olimme puhuneet edellisenä päivänä syreeneistä. Ne kasvavat nopeasti, tekevät tiheän näköesteen ja ovat kauniita kukkiessaan. Niitä voisi harkita näkösuojaksi.

Anne on toiminnan ihminen, se kai on tullut jo selväksi. Edellisenä iltana oli kaivanut omasta pihasta muutaman syreenin taimen ja kolme muuta naapurilta. Pari valkeaa, kolme lilaa. Ja syreenintaimien kanssa Anne luokseni tuli.

Aloimme mallata syreenejä aiottuun kohtaan. Kun rupesin hieman tarkemmin katsoa niiden kasvukohtaa auringon suhteen. Nyt ovat puut lehdettömiä ja aurinko paistoi kauniisti aiottuun istutuskohtaan. Minä rupesin sitten puutarha-fundeeraamaan ja mietin miten valo osuu kesällä aiottuun kasvupaikkaan. Ei osu. Naapurin suuri haapa ja kaksi suurta koivua varjostavat nurkan melko tarkkaan. Ja syreeni kuitenkin tarvitsee aurinkoa, vaikkei paahdetta rakastakaan.

Muutos istutussuunnitelmiin. Hetken kiertelin pihaa ja sitten löysin pienille syreenintaimille kodin. Toni-naapurin puoleinen reuna tontista on lähes kokonaan aronia-aidan peittämä. Mutta Tonin ja minun välisen portin vieressä on reilut 10 metriä paljas kohta. Istutin kolme syreeniä siihen. Koska kaikki taimet olivat yhdessä kasassa jää arveluiden varaan kasvaako paikalle valkeita, liloja vai sekä valkeita että liloja syreenejä. Ne on kuitenkin nyt istutettu kuten alla oleva kuva todistaa.

Kuva on surkea. Otettu illan hämärissä pokkarilla, salaman avulla. Ja kuvassa näyttää, että kaksi vasemmanpuoleista olisivat lähellä toisiaan ja kolmas selvästi kauempana. Näin ei todellisuudessa ole. Vaikken nyt mittanauhaa käyttänyt vaan lapionvartta mittatikkuna,  sanoisin, että ovat suunnilleen samalla etäisyydellä toinen toisistaan. Huomatkaa hake!

Minä istuttelin syreenejä ja sitten jälleen vesiväripensselitekniikalla (vau, neliosainen yhdyssana) töpöttelin myrkkyä (uutta ja tehokasta, jonka ostin eilen)  kuvassa näkyvien vuohenputkien päälle. Anne siisti viimeiset mustaviinimarjapensaat. Ja sen jälkeen kävi tontin agronominpuoleisen sivun karviaispensaiden ja niiden juuressa olevien viime vuoden kuivuneiden heinien kimppuun. (Kaivataan selitystä pensaiden sijainnista: tontin yhtä reunaa rajaa aita naapurille, jolla ei ole tontillaan mökkiä. Ainoastaan puutarha, jota käy hoitamassa perheensä kanssa. Mies on synkeä ja yrmy. Ei tervehdi, emmekä tosiaan ole vaihtaneet pariakymmentä sanaa enempää viimeisten 10 vuoden aikana. Agronomiksi nimitti miestä toinen naapuri, vaikka kyse lieni kuitenkin enemmän pilkkanimestä kuin todellisesta ammattinimityksestä. Tai mistä minä tiedän.)

Karviaispensaita on viisi jotka nyt siis katettu hakkeella. Väliin jäi yksi luumupuukin - luulisin - joka sai katetta.

Työteliäs päivä oli. Kiitos Annen. Ehkä olisin vain haahoillut pihalla turhanaikaisena ilman tätä energia-boostia.

Aamulla ajattelin nurjamielisesti, että en tänään halua puhua kenenkään kanssa, en nähdä ketään, en ajatella mitään, en tehdä mitään.

Päivän lopuksi Anne kysyi minulta ilkikurinen pilke silmäkulmassaan: "Oliko sitten kovin huono juttu että tulin?"

Ja kyllähän Anne vastauksen jo tiesi ilman kysymistäkään: kova työ on hyvä lääke murheiden vatvomiseen. Ja väsymys on paras unilääke.

Taidankin koittaa jos saisin kierrähdettyä orrelle pää siiven alle.

Jälkirjoitus:

Otsikon kolmas jänniteteema, hyttyset, jäi mainitsematta. Ja tässä tulee tämä viimeinen draamaelementti päivään: tänä iltana huomasin ensimmäisen kerran hyttysiä, joita oli paljon. Siinä ne hyrisevät oven takana. Luminen talvi, märkä kevät. Pihalampi täynnä vettä. Avot. Ei lupaa hyvää. Viime vuonna sama juttu. Alkukeväästä todella ärhäköitä inisijöitä. Välillä täysin hyttysvapaa aika. Ja sitten vielä toinen aalto näitä inhottavia verenhimoisia ynisijöitä. Ei tykkää. LÄPS! Juuri lähti yhdeltä henki. --Loppuilta meneekin sitten läpsytellessä. Miten niitä on sisäänkin päässyt vaikka olin tarkka ovien avaamisien ja sulkemisten kanssa?!!!