tiistai 19. huhtikuuta 2011

Villatakkikonflikti

Vaikka edellisessä postauksessani lupasin palata linjoille vasta huomenna, jatkan silti raportointia yhdellä pienellä tarinalla  eiliseltä.

Ja kerron villatakkikonfliktin johon jouduin huomaamattani. Tämä siis tapahtui eilen. Ja tässä tämä tarina kaikessa raadollisuudessaan.

Olemme eilisessä eli maanantaissa. Aatos ja Marja lähtivät kohti Suomea. Kävimme porukalla Laine-hotellilla hakemassa pois valokuvanäyttelyni taulut. Ja Aatos ja Marja suuntasivat siitä sitten kotia kohti. Minä lähdin kauppoihin. Tarvitsin kariketta ulkohuussiin ja takin pihalle römyämiseen.

Olin Otepäällä mielestäni pakannut mukaani kaiken tarvitsemani, vaan enpä sitten kuitenkaan ollut. Minulla oli muassani vain yksi takki, siistein ns. välikausitakki, joka pitää tuulta ja on sopivan lämmin näihin ilmoihin. Vaalean harmaa.

Hyvä takki, mutta ei sitä halua kurata pihatöissä. Minulla ei siis ollut sopivaa Myyrä-Matikais-takkia, joka ei pienestä kurasta kavahda. Sitä lähdin etsimään Otepään käytettyjen vaatteiden kaupasta lähellä Haapsalun linja-autoasemaa. Kasutatud Rõivad (käytetyt vaatteet) lukee puutalon seinässä. Sinne siis.

Seuraa sivulause: tuskin koskaan ostan enää vaatteita uusina. Virosta on mahdollista löytää todella hienoja ja siistejä, puhtaita ja uuden oloisia vaatteita tuhansista käytettyjen vaatteiden kaupoista, joita tuntuu olevan kaikkialla. Hinta murto-osa tavallisten kauppojen hinnoista. Ja valikoimat usein huomattavati monipuolisemmat kuin kaupoissa.

Avatessani kaupan oven ja astuessani sisään näin naisen katsovan aivan ihanan näköistä villatakkia, juuri sellaista, jota olen halunnut. Riittävän pitkä, riittävän leveä. Kuviointi tyypillinen virolainen etnokuvio, kermanvärisellä pohjalla harmaita abstrakteja lumitähtiä ja peuroja.

Ajattelen itsekseni, että nainen on tehnyt hyvän löydön. Mutta huomaan sivusilmällä, että hän panee villatakin pois, eli ripustaa sen takaisin tangolle.

Minä kuitenkin suunnistan takkirivistölle ja pian löydänkin juuri passelin ulkotakin pihatöihin: mustan ohuen keveän tuulenpitävästä kankaasta valmistetun Hummelin tuulitakin, jossa on ohut pehmeä harmaa fleece-vuori.  Täydellinen tarpeisiini. Hinta koreat 2,50.

Teen lisää löytöjä. Ikkunalaudalle on nostettu rivi kirjoja (hinta 0,30€/kpl), joista osa näyttää olevan yllättäen suomenkielisiä. Nappaan matkaani kaksi. Toisen itselleni, toisen ystävättärelleni Annelle. Minulle Jari Tervon: Suomemme heimo. Annelle kokoomateos: Suomen parhaat vitsit vuodelta 2009. (Anne vetää suomalaisille hotelliasiakkaille tervetuliaisiltoja hotelli Laineessa ja kyselee minulta aika ajoin joitain hyviä vitsejä, joilla virkistää illan show'ta. Ja minä olen onneton vitsien muistaja tai kertoja. Nopeasti osaan laukaista tasan tarkkaan kolme vitsiä, joista yksikään ei ole lausumakelpoinen laajemmassa seurakunnassa.)

Olen jo tulossa kassalle maksamaan kun huomaan että etnovillatakki roikkuu yhä tangolla. Menen tutkimaan takkia ja se näyttää juuri sopivalta. En edes sovita sitä, sillä tiedän satojen villapaitojen kutomisen jälkeen että se on juuri sopivan kokoinen.

Aloitan kaupanteon eli kaivan kukkaroani esiin samalla kun kaupan täti alkaa pakata ostoksiani. Kun villatakkia tutkinut rouva saapuu paikalle. Hän on häkeltynyt, mitä hänen villatakkinsa tekee myyntitiskillä? Hänhän sanoi ostavansa sen!

Myyjätär, vanha rouva toteaa rauhallisesti, että ei näin ollut. "Te panitte sen takaisin ja tämä rouva tässä on juuri ostanut sen. "

Nainen, joka osoittautuu hyvää viroa puhuvaksi suomalaiseksi on yhä kiihtynyt ja toteaa, että kyllä hän omasta mielestään sanoi selvästi että hän ostaa villatakin, kunhan ensin katselee ympäriinsä. Myyjätär toteaa uudelleen, että takki pantiin takaisin tangolle, jolloin se oli pantu takaisin myyntiin. Ja että tämä rouva (lue: minä) on sen ostanut.

Tunnelma ei ole mukava. Mitä teen minä? En mitään. Seison tiskin takana kukkaro kädessäni. Ja olen kuin en olisikaan. Vaikka sisälläni mylläävät monenlaiset tunteet. Kiihtymys, myötätunto ja ahneus vellovat mielessäni.

Yksi osa minusta sanoo: anna villatakki tälle rouvalle. Toinen osa minusta sanoo: ei sinun täydy aina olla kiltti. Pidä takki. Sinulla on siihen oikeus. Se on komea villatakki. Ei aina tosiaan tarvitse olla kiltti ja uhrautuva.

Suomalainen rouva ja myyjätär käyvät vielä hetken keskenään keskustelua ja sitten nainen poistuu, sanoo olevansa myöhässä. Pitää ehtiä bussiin. Ja poistuu paikalta selvästi tuohtuneena.

Ja minä jään maksamaan ostoksiani. Oloni on sekalainen. Olen juuri ostamassa ihanaa villatakkia, jollaista olen halunnut ja jota tarvitsen. Mutta olen myös tavallaan vienyt sen toisen asiakkaan edestä. Väärinkäsityksen vuoksi. Olen ja en ole ylpeä itsestäni. Minulla oli oikeus puolellani, mutta olisin voinut toimia toisinkin.

Oi näitä elämän vaikeita (moraalisia) valintoja!

Nyt joka tapauksessa istun villatakki päälläni hieman koleassa kodissani - sisälämpötilat eivät ole illalla kovinkaan korkeat, vaikka takka pöhötteleekin mukavasti.

Jäin myös miettimään villatakki-konfliktin suomalaista naista. Hän puhui niin hyvää viroa, että hän joko elää täällä tai harrastaa kieltä, joka mielestäni on aina ihailtavaa. Varsinkin Haapsalussa on kovin yleistä, että suomalaiset pitävät itsestään selvyytenä että kaikki osaavat suomea. Viron opiskelu ja puhuminen ovat poikkeuksia Haapsalun suomalaisten joukossa, jos jotain olen ymmärtänyt.

Ehkä villatakkikonfliktin nainen löytää tiensä tänne blogiini, ehkä hän on jopa blogini lukija. Ei sekään ole täysin mahdoton ajatus. Pienet ovat piirit täällä.

Ja hänelle selviää, että takkikonfliktin toinen osapuoli olin minä. Kiltti Tiina. Joka olikin ahne Tiina, joka ei antanut periksi saaliista kiinni saatuaan.

Jätän tuomion langettamisen lukijoille. Tässä olen. Villatakki päällä. Mitä sanoo kansan tuomioistuin eli blogin lukijat ja kommentoijat? Olisiko minun pitänyt luopua ostoslöydöstäni? Jään odottamaan tuomiotanne.

Siihen asti, hasta la vista.

--

Jälkikirjoitus: Yleisön pyynnöstä alla kuva tästä villatakista:

15 kommenttia:

Ilona H kirjoitti...

Olisin halunnut tarinateatteriharrastajana näytellä nuo eri äänet sisälläsi: kiltti ja ahne Tiina.

En ole tuo nainen, mutta puhun huonosti viron kieltä. Minun kokemukseni on, että kun yritän sitä puhua (esim. Haapsalussa), minulle puhutaan takaisin suomea. Se tuntuu nöyryyttävältä. Miten viroa voi ikinä oppiakaan, kun ei sitä saa missään puhua? Lisäksi tuntuu että virolaiset katsovat nenänvarttaan pitkin suomalaista, joka puhuu heidän kieltään. Kerran suomessa yksi virolaistaustainen nainen korjasi lausettani, kun sanoin hänelle viroksi jotakin.

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla oli oikeus villatakkiin, koska nainen oli sen pistänyt takaisin myyntirekkiin. Olisi ottanut sen käsivarrellensa ja kierrellyt se mukanaan! Itse olisin toiminut täysin samoin kuin sinä.

Tiina Linkama kirjoitti...

Ilona H - olisit saanutkin näytelmään varsin kiihkeän kaksoismonologin!

Huomiosi viron puhumisesta esimerkiksi Haapsalussa on osuva.

Haapsalussa on paljon suomalaisia vieraita läpi vuoden, tai ainakin kesäaikaan. Kymmenen vuotta sitten eivät haapsalulaiset asiakaspalvelijat osanneet suomea. Sen jälkeen - markkinatalouden virtojen vuoksi - monet ovat opetelleet suomea, ja ymmärtääkseni ylpeinä sitä käyttävät kun siihen tilaisuus on.

Eli, minä ajattelen sen näin: Kun puhun viroa ja minulle vastataan suomeksi on vastapuolella halu näyttää, että hän osaa suomea. Hän ikäänkuin osoittaa palveluhaluaan. Ei hän ymmärrä että samalla hän torppaa minun hapuilevan yritykseni puhua viroa.

Vasta ihan viime vuosina Haapsalussa suomea osaavat asiakaspalvelijat eivät vaihda kieltä suomeksi vaikka kuulevat minun olevan suomalainen. Ja minä sentään olen asunut täällä jo kuusi vuotta, kai minun pitäisi kieltä osata.

Vaan en osaa, en virheetöntä. Kielioppikin on sitä ja tätä. Ja usein sanat ovat hakusessa. Partitiivit ovat pahoja koukkuja.

Näen usein Anne-ystävättäreni kasvoilla tuskaisen ilmeen kun selitän jotain. Kun teen ja tiedän tekeväni virheitä. Anne luultavasti ajattelee, että miten sinä et osaa viroa tuon paremmin, vaikka olet asunut täällä jo noin pitkään. Kun minä taas olen opetellut suomen kielen ilman Suomessa sen enempiä aikoja viettämättäni.

Joinain päivinä viro sujuu minulta aika sujuvasti. Ja sitten on päiviä jolloin se takeltelee todella pahoin.

Ääntämistä, intonaatiotame suomalaiset tuskin koskaan opimme täydellisesti. Meillä on oma nuottimme, joka kulkee mukanamme.

Silti kannustan kaikkia viron kielestä kiinnostuneita jatkamaan opintojaan. Ja sinnikkäästi puhumaan sillä osaamisella mitä itse kullakin on.

Haapsalu ja Pärnu ovat omiaan. Tallinnasta puhumattakaan. Suomalaisten euroista eläviä turistikaupunkeja, joissa suhtautuminen suomalaisiin on verrannollinen suomalaisten tuomiin euroihin.

Ei Haapsalua tai Pärnua voi verrata esimerkiksi Etelä-Viroon, jossa suhtautuminen suomalaiseen viroa puhujaan on aivan erilaista. Innostunutta ja ihailevaakin. Tyyliin: Kuinka hienoa, että olet vaivautunut oppimaan minun äidinkieltäni.

Ilona H, toivotan sinulle intoa opiskella kieltä lisää!

kiirepakolainen kirjoitti...

No voihan pihkura! Toinen puoli minusta sanoo, että hui hui tuhma tyttö ja toinen puoli hymistelee tyytyväisenä ostamastasi villatakista. Jing ja jang, ding dong.
Luultavasti ja mitä todennäköisimmin olisin toiminut juuri samoin ja juuri samoin olisin jälkeenpäin pohtinut....
Kuitenkin, ei aina pidä olla liian kiltti muille, pitää olla myös kiltti itselleen. Huiskis!

aare kirjoitti...

Oikein teit, kun kerran tavara oli myyntitelineessä, oli se myynnissä. Nyt sitten vaan kuva löydöstä blogiin, niin voidaan kommentoida miltä se näyttää

Tiina Linkama kirjoitti...

kiirepakolainen - pus. Sillä tuo jing ja jang ja ding-dong -kommenttisi nostatti päivän ensimmäisen leveän virneen kasvoille.

aare - kuva tulee tai ei tule. Mutta sen sanon heti, että rölly on ihanan lämmin. Ja on se hieno!

Ilona H kirjoitti...

Hauska kuulla syvällisempiä kokemuksiasi viron kielen käytöstä. Meikäläisistä tuskin kukaan oppii kiekuvaa aksenttia...

Maikku kirjoitti...

Hei,haloo ystäväiseni, sinähän toimit niinkuin kuulukin...seurasit keskustelua ja odotit että he pääsevät tulokseen...tässähän toteutu se mistä enenvanhaan aina toitotettiin..vaikeneminen on kultaa...siis voitit...puhuminen on hopeaa...hopea on se hävitty peli!!!!! Palkinnoksi sait sen ihanan villatakin edullisesti.Lämmintä Pääsiäistä..;)

Larko kirjoitti...

Paldiskissa ainakaan ei kaupoissa suomeksi puhutella. Turisteja täällä ei juuri käy ja itse olen tietääkseni ainoa kaupungissa asuva suomalainen. Yleensä kaupoissa pärjää virolla, mutta onpa muutama ummikkovenäläinenkin asiakaspalvelussa.

Jos haluan kaupassa jonkun tuotteen ostaa, jaksan kyllä kantaa sen mukanani, kun katselen muuta tarjontaa ennen kassalle menoa. Ja vaikka kuinka harmittaisi, pidän takuulla mölyt mahassani, jos joku toinen ehtii ostaa minua kiinnostaneen esineen.

Tarja kirjoitti...

Rouva tais olla ensimmäistä kerta vissin vaateostoksilla- ainahan ne vaatekappaleet kerätään samantien, eikä myöhemmin...

Meidän pikku perhe on kaksikielinen. Kotona Suomessa ollessaan puhutaan suomea, paitsi jos on Virosta tuttuja kylässä. Eestissä ollessaan mieheni pyrkii puhumaan viroa. Virheettömästä kielenkäytöstä on asia kaukana, mutta tärkeä on että yrittä. Välillä korjan hänen lauseitani ja sitä oikeasti siitä syystä, että hän oppis oikein sanoman. Ja olen itsekin kiitollinen jos joku korjaa tekemäni virhet lauseissa... ei se suomenkielen kielioppi oo siit helpommasta päästä :)

Sirkku kirjoitti...

Tämä tarina näyttää sen tosiasian, että omatuntosi on herkkä, etkä haluaisi tieten tahtoen loukata ketään. Eikä yhtään parempi olo Sinulle olisi jäänyt, jos olisit kumarrellen sanonut toiselle asiakkaalle, että "ole hyvä, osta vain."
Harmillisia tuollaiset pikkujutut, jotka voivat jäädä kalvamaan, vaikka toimitkin aivan oikein ja rehellisesti.
Lisäksi rohkenit vielä kertoa meille kiusallisesta tilanteesta.

Minäkin löydän nykyään mielenkiintoisimmat (ehdottomasti edullisimmat) jalkineet ja vaatekappaleet käytettyjen tavaroiden myyntipaikoista. Ja olen oikein mielissäni, kun krantut isommat lapsetkin alkavat vähitellen oivaltaa samaa.

Jos emme ole kuulolla ennen pyhiä:
oikein rauhallista pääsiäisen aikaa Teille sinne!
(Onko luvassa talo täyteen vieraita?)

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos kansantuomioistuimelle joka on antanut minulle vapauttavan tuomion.

Toivotaan että konfliktin toinen osapuoli on saanut jo nieltyä tappionsa.

Maikku - kiitos pääsiäisen toivotuksista! Sitä samaa sinnekin!

Larko - voi arvata ettei suomi ole ykköskieli Paldiskissa. Mutta se kiinnostaisi tietää kuuleeko siellä nykyisin enemmän viroa vai venäjää?

Tarja - totta! Ei ole helppo tämä suomikaan.

Sirkku - kiitos pohdinnastasi joka osui nappiin. Noin se juuri meni.

Kysyit päsiäisvieriasta. Niitä on muutamainen. Mutta talo ei tosissaan ole täynnä. Eikä ilmeisimmin täytykään, ei ainakaan suomalaisista asiakkaista. Sillä mikäli olen ymmärtänyt oikein, kaikki laivapaikat ovat menneitä. Joten matti myöhäiset jäävät nyt rannalle.

Hyvää pääsiäistä ihan kaikille kommentoijille!

Vallaton mummeli kirjoitti...

No arvaa, miten paha mieli sulle olisi jäänyt, jos olisit luopunut villatakista! Itkisit sitä monta päivää. Näin on hyvä.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Vallaton. Ja onhan tässä mukava istua iltaa möksässä lämmin villatakki niskasa.

Larko kirjoitti...

Kyllä venäjää tietysti enemmän kuulee ihan väestörakenteesta johtuen, mutta melkoisesti myös viroa.Tänne on muuttanut paljon virolaisia lapsiperheitä ja sen kuulee lasten leikkiessä pihalla. Esimerkiksi varuskunnassa majaileva Kalevi Jalaväepataljon on kantahenkilökunnasta koostuva joukko-osasto ja siellä palvelee paljon perheellisiä sotilaita, joista monet perheineen asuvat kaupungissa. Viime kuussa avatun Maxima-kaupan kassoista lähes kaikki näyttävät olevan virolaisia.

Myös monet venäläiset puhuvat viroa sujuvasti. Ummikot ovat enimmäkseen vanhempaa polvea. Ei tulisi mieleenikään opetella venäjää, jota osaan muutaman lukusanan ja rivouden verran.