Võsusta hajanaisia havaintoja

Tänään on siis menossa jo toinen postaus aiheesta Huvikumpu ja Võsu.

(Sille uudelle lukijalle, joka eksyy tälle sivulle yllättäen tietämättään tarinoiden taustoja, suosittelen tutustumista parin viime päivän juttuun, vähän kuin taustaksi. Kyse on siis isosta elämänmuutoksesta ja uudesta seikkailusta, joka on nyt alkamassa.)

Jatkan edellisestä postauksesta.

Saimme siis toimitettua rahat rouva kartanonrouvalle ja lähdimme jatkamaan matkaa Võsuun.

Matkan varrelle asettui parikin kylttiä, jotka todistivat, että Võsu ei todellakaan sijaitse in-the-middle-of-nowhere, vaan suorastaan se on tukevasti keskellä Euroopan sydäntä:

Emme kutenkaan tienristeyksessä päättäneet lähteä Kotkaan. Vaan teimme lyhyen poikkeaman Käsmuun eli Käsmun kapteenikylään, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Katso tarinaa Käsmusta vaikkapa tästä.

Käsmun rannoilla

Käsmu siis sijaitsee n. 4 km Võsusta ja on omanlaisensa nähtävyys. Hienoja villoja, paljon turisteja, komea ranta. Ja Käsmussa pidetään monenlaisia musiikkitapahtumia ja juhlia, joiden uskomme tuovan asiakkaita myös Võsuun ja Huvikumpuun.

Ja onhan Käsmussakin hienoa:

Ken on lukenut Latten kertomuksen: Sata järveä ja lukenut sen loppuun tietää, että viime aikoina Johtokunta (me) ja perheen pienin (Latte) olemme olleet hieman eri linjoilla vedessä temmeltämisestä. Niinpä Käsmussa poika oli ja pysyi remmissä, mikä Poitsua kovasti ihmetytti:

Latte pohtii: Mikä on vikana? Tässä vesi. Olet sinä. Ja minä.  Ja meri. Mutta mitä tekee remmi tässä hommassa?!!!

Meidät tunnistetaan

Palatessamme Vana-Jüri Otsasta eli Käsmun niemenkärjestä autolle syntyy metsäpolulla pieni häslinki kun paikallinen utelias uros tulee ottamaan kontaktia Latteen. Rakastunutta ja kiihkeää. Ei ymmärrä Käsmun uros sitä, että Latte ei ole narttu, vaan hieman vaan munaton uros.

Siinä kieppuessamme Latten ja rakastuneen kosijan keskellä, hätistäen innokasta rakastajaa kauemmaksi, tulee vastaan suomalaisseurue. Ja meitä ohittaessaan yksi seurueesta huikkaa: "Hei! Kiitos hyvästä blogista!"

Minä häkellyn ja ilahdun ja nauran: "Kiitos! Lattestako meidät tunnistitte?" johon mies: "Niin, ja teistä!" Naureskelemme kohtaamista ja vaihdamme muutaman sanan siitä miten hieno Viro onkaan. Niin Otepää kuin Lahemaakin.

Autolle tultuamme toteamme Kimmon kanssa yhteen ääneen, että sinne meni sekin mahdollisuus porsastella nimettöminä Otepään ulkopuolella. Meistähän on tullut suoranaisia julkkiksia Virossa!

Ei niin, että meidän unelmaloma olisi porsastella kotipaikkamme ulkopuolella.

Jatkan vielä muutamalla lauseella vironsuomalaisten elämästä suurennuslasin alla.

Täkäläisessä lehdistössä on aivan eri standardit suomalaisten törttöilyille kuin mitä on omille maanmiehille. Jos suomalainen joutuu vaikeuksiin, on se sitten liikenteessä tai muissa olosuhteissa, se on uutinen. Ja jos uutiseen saadaan mukaan Kuningas Alkoholi, sitä korttia käytetään!

Niinpä me olemme olleet kaikki nämä viisi vuotta hyvin tarkkoja siitä miten käyttäydymme, eritoten Otepäällä. Emme ole halunneet antaa jutun juurta yhdellekään pahantahtoiselle kielikellolle. Me emme istu paikallisissa ravintoloissa iltaa pitkää. Emme törttöile. Porsastelusta puhumattakaan.

Mutta palataan takaisin Käsmuun. Tulemme niemeltä pois ja minulle tuntematon ihminen tunnistaa minut. Iloisesti tervehtii. Olen siis julkkis. Jonkinmoinen. Kummallista kyllä, se ei tunnu lainkaan pahalta. Eikä varsinkaan sen jälkeen kun jo toisistamme loitontuessamme mies vielä kajauttaa: "Teet hienoa työtä!"

Võsu odottaa

Käsmusta jatkoimme matkaa Võsuun, tulevaan kotipaikkaamme ja lähdimme vaivihkaa katselemaan Huvikumpua hieman kauempaa. Siellä oli tällä hetkellä kesävieraita, joten sisään tai pihalle emme uskaltautuneet. Mutta herttainen se oli kauempaakin katsottuna:

Huvikumpu  nähtynä meren puolelta

Kävimme katsomassa tietenkin myös merenrantaa; halusimme nähdä miltä näyttää Võsun rantaelämä yhtenä heinäkuun kuumimmista päivistä.

Hyvältä näytti! Ranta ei ollut piukkaan ahdettu auringonottajia, vaan se oli juuri sellainen kuin olin sen kuvitellut olevankin. Pitkä kaistale hiekkaa, kimmeltävää merta, hiekkasärkkiä. Kyllä tätä kehtaa tuleville asiakkaille tarjota ja mainostaa:

Aurinko hellii kylpijöitä Võsun rannalla

Saksalainen seurue kahlaa hiekkasärkän lämpimissä vesissä

Täällä riittää hiekkaa yksityisyyttäkin kaipaavalle auringonottajalle

Pojat ovat tulleet pyörillä hiekkasärkille

Hieno on siis meidän tuleva hiekkarantamme - jos Luoja suo, että tästä tulee meidän rantamme. (Vaikea kirjoittaa sormet ja varpaat ristissä.)

Kiertelimme sitten hieman lisää Võsun pääkatua, joka on ihana rauhallinen mutta silti kesäisin eloisa bulevardi, jonka varrelle jää kukkakauppa, pari kahvilaa tai grilliä, pieni tori, jäätelökioski, yökerho.

Tyypillinen näkymä kesäisen Võsun pääkadulta. Viirissä mainostetaan Käsmun musiikkijuhlia.

Vanhasta paloasemasta on tehty Kunstikuur eli taideaitta.

Yksityiskohta Kunstikuurin ovesta

Kahviloitakin näyttää Võsussa olevan kesäisin monen monta. Niistä myös talvisin toimii O-kõrts eli eli O-kievari, joka on saanut nimensä siitä, että kievarin kolmen omistajan etunimet alkavat kaikki O-kirjaimella.

Tällainen on siis Võsu, nopeina havaintoina ja nopeilla siveltimenvedoilla maalattuna (jos nyt sanat ja kuvat vastaavat millään lailla sivellintä.)

Olen niin toiveikas. Ja olen niin varovainen ja epäuskoinen. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, mikään ei ole varmaa, sataprosenttisen varmaa, ennenkuin viimeinen Eskon puumerkki on vedetty lopulliseen sopimukseen.

Tarina siis jatkuu... pysykää kanavilla ja toivottakaa minulle onnea hankkeelle. Tässä vaiheessa riittää peukkujen pitäminen siihen, että saamme kaupan vietyä loppuun asti!