Keskikesän värejä etsimässä

Asiakkaita on ollut heinäkuussa kiitettävästi, ja se on tarkoittanut, että olemme olleet aika lailla kiinni talossa.

Eilen kuitenkin aloin tuntea ahtaanpaikan kammoa ja halua lähteä suureen maailmaan kera kameran.

Hyppäsin Punaiseen ranskattareen eli vanhaan Pököttiini, jossa tietenkään ei ole ilmastointia, ja helteitä ja hiekka- ja sorateitä uhmaten lähdin etsimään kameralle kuvattavaa. Ajatuksena oli etsiä kesän värejä, ja erityisesti tämän huippulämpimän kesän värejä.

Ajelin lähes päämäärättömästi kuutisen tuntia ja usemmankin kerran pysähdyin kameralla tähtäilemään erilaisia ohra- ja vehnäpeltoja, jotka olivat ennätyshelteissä punertuneet kultaisiksi ja oransseiksi. Poikkesin sivupoluille ja jouduin outoihin paikkoihin, joilla oli vielä oudompia nimiä. Niistä ehkä kaikkein erikoisin: Soodoma.

Soodomassa oli ihan oikeasti jännä hylätty tunnelma. Lähes pahaenteinen. Ja äkkiä alkoi mielikuvitukseni laukata ja mieleen tuli Stephen Kingin romaanit ja paikka nimeltään Salem's Lot, johon useampikin Kingin romaani sijoittuu. Ja juonihan on usein Kingin romaaneissa alkuasetelmiltaan seuraava: ulkopuolinen henkilö  saapuu Salem's Lot'iin sattuman oikusta,  tietämättömänä paikan oudosta historiasta. Auto hajoaa tai jostain muusta yhtä vähäpätöisestä syystä matkaaja joutuu pysähtymään paikkakunnalle, ja äkkiä hän on joutunut tahtomattaan temmatuksi outojen tapahtumien pyörteeseen. Mikään ei ole sen jälkeen kuten ennen, sillä Salem's Lot on paikka jossa tapahtuu pelottavia asioita.

Näitä siis ajattelin kun katselin Soodoman vanhoja osittain romahtaneita taloja. Pysähdyin kuvaamaan kissaa bussipysäkillä ja äkkiä tyynessä helteisessä päivässä kävi läpi kylmä tuulenpuuska, joka kahisutti heiniä tien varrella. Kissa naukaisi ja loikkasi heinikkoon. Ja Tiina loikkasi autoonsa ja jätti Soodoman taakseen pikavauhtia. Niin sitä saattaa käydä kun lukee liikaa kauhukirjallisuutta ja omaa vähintäänkin vilkkaan mielikuvituksen!

Soodomasta jatkoin matkaa jonkinmoisena suuntana Räpinan kaupunki. Mutta pienillä viitoittamattomilla hiekkateillä eksyy helposti ja kun näin kyltin: Paidra järv käännyin sinne. Ja taas jouduin vallan outoon, mutta viehättävään paikkaan. Paidran suojärvelle.

Tämä on niin mukavaa Etelä-Virossa. Yhä uudelleen löytää uusia ihmeellisiä paikkoja, joista ei ole koskaan ennen edes kuullutkaan. Kuten tämä Paidra-järvi. Ihmeellinen kirkas suojärvi, jota reunustivat taivaisin kurottautuvat männyt. Rantakaislojen ja kortteiden ohella rannalla kasvoivat suopursut ja muut suokasvit. Metsässä jäkälä ja sammal. Sekä somasti punertuvat puolukat ja kyljet jo sinisinä kiiltelevät mustikat.

Muutama uimari oli löytänyt tiensä järvelle, samoin oli yhdelle rannan reunamalle pystytetty muutamainen teltta. Muuten alue oli tyystin luonnonvarainen, ilman ihmisiä tai heidän jälkiään.

Näkymää Paidra-järvelle

Kortteita ja suopursuja

Kelopuu Paidra-järvessä

Mäntymetsää Paidra-järven ympäristössä

Paidralta jatkoin matkaani vielä eteenpäin ja päädyin lopulta Lasvan taajamaan, joka oli niin ihmeellinen paikka, että jätän siitä kertomisen erilliseen kirjoitukseen.

Kerroin lähteneeni reissuun etsimään keskikesän värejä, ja löysinhän minä niitä!

Tässä muutamia:

Yksinäinen puu kulottuneella pellolla, ja ne pilvet, pilvet!

Kullankeltaista ohraa silmänkantamattomiin

Veden kimmellystä ja kaislojen viheriää

Oranssinpunaisia peltoja

Okranvärisiä ja kultaisia vehnäpeltoja

Horsmien räikeää lilaa

Pilvien valkeita kuvajaisia sinisellä joella

Tällaisia ovat minun keskikesän värini. Alkukesä on aivan eri värinen, tietenkin, raikkaampi, keveämpi. Tämä helteinen keskikesä tekee kaikesta vahvempaa, tuoksuista, tuulista ja väreistä.

Mitkä värit symboloivat sinulle kesää tai tuovat kesän mieleen? Mikä on kesän väri?