Tiedän, että osoittaa suoranaista hengen köyhyyttä puhua näinä aikoin säästä ja ihmetellä sitä miten tämä helle voi yhä vaan jatkua. Päivitellä sateettomia kausia, ihmetellä ukkosia, ja valitella sitä ettei järki kulje.
Mutta kun se ei kulje. Kun lämpö vie kaiken vähänkin järkevämmän ajattelun jonnekin hellerajan tuolle puolen, ja ainoa mistä jaksaa huolehtia on oma jonkinmoinen viileys.
Muistan aikaa, jolloin nuorena tyttönä olin töissä Lontoossa, jossa kaupunki koki vastaavan helleaallon, joka jatkui viikkoja ja viikkoja. Kadut alkoivat sananmukaisesti sulaa ja suurkaupunki, joka aiemmin oli ollut niin leppoisa, muuttui kuumaksi räjähdysherkäksi pätsiksi. Pelättiin rotumellakoita, sillä jokaisella oli hermot pinnassa, eikä vähiten kuumissa slummikortteleissa.
Otepäällä sentään meitä on hemmoteltu kymmenillä järvillä, joissa olen nyt käynyt pullikoimassa parhaina päivinä kaksikin kertaa. Pieni uintikeikka aina viilentää edes jonkinmoisesti. Ja uidessani mietin sitä, miten kamalaa nyt olisi olla suurkaupungissa, kuten vaikkapa Moskovassa, joka on peittynyt metsäpalojen ja helteen nostattamaan savusumuun..
Mutta vaanii hellepommi silti vehmasta Viroakin. Luin päivällä Postimees-lehdestä että metsäpalojen mahdollisuus on kasvanut erityisesti Koillis-Virossa hälyttävästi. Otepäälle ei vielä ole tullut kieltoja mennä metsään, kuten esimerkiksi Ida-Virumaalle. Mutta kuivaa on meidänkin metsiköissämme.
Ja kun säästä puhutaan, kerrotaan nyt vielä Viron virallinen lämpöennätys, jota ei tänä kesänä olla vielä rikottu. Se on niin alhainen kuin +35,6 C joka mitattiin Võrussa vuonna 1992.
Lopetan tämän epämääräisesti vaeltelevan hellepostaukseni toteamalla, että toisaalta helle yhdistää. Ainakin meidän perheen miehiä, jotka päivä päivältä alkavat muistuttaa entistä enemmän toisiaan. Vai mitä sanotte?
3 kommenttia:
Heh, henkevyydestä viis, sillä totisesti sää kiinnostaa ja helle yhdistää. Jossain aikaisemmassa postauksessasi kerroit, miten manana- ja siesta kulttuuri alkavat tuntua asiallisista asenteilta. Tai jotakin siihen malliin. Ken haikailee vaikkapa Thaimaanvisiittiä, saa nyt oivan näytteen olosuhteista. Juuri tämmöistä: avaat oven huonosti lämmitettyyn saunaan, ja pakenet kohta sisätiloihin, suljettujen ikkunoiden ja kaihtimien taakse. Onnellinen se, jolla on ilmastointi.
Kuitenkin, tässä on jotakin oudon, eksoottisen kiehtovaa. Tiedän, että kun vuosisadan helle on päättynyt, jään sitä kaipaamaan.
Minua taas ärsyttää tää ikuisesti jatkuva helle ja kuivuus ja ainainen kastelu. Ärsyttää tää helteen aiheuttama vetelyys ja huushollin siivottomuus, kun ei jaksa/pysty siivoomaan tällä säällä. Suorastaan ahdistaa tää kuumuus, johon ei saa mitenkään helpotusta kuin hetkeksi pistämällä pään kylmävesihanan alle (sitten yskittää). Ärsyttää, kun jo perunoita (kylmällä vedellä!) pestessä hiki valuu pitkin naamaa ja niskaa. Ärsyttää, kun ei voi nauttia puutarhasta, kun ei tuolla paahteessä pysty olemaan. Ärsyttää, kun olis vaikka kuinka paljon rojekteja pihassa, mutta ei niitäkään pysty jatkamaan, kun ei siellä voi olla.
Ärsyttää, kun ei kaupasta löytynyt eilen kuin minihameita minimittaisille. Mulla ei ole kuin yks vilpoinen hame, jota pystyy näillä säillä pitämään.
Ärsyttävin vaatekappale näillä helteillä on ehdottomasti rintsikat!
Ymmärrän emon ärsyyntymisen. Smat asiat kuten esimerkiksi nuo vihoviimeiset rintaliivit ovat hellesäällä ärsytystä nostattavat.
Minulla on ollut hellepäivinä kotona, ja välillä kaupungillakin melko boheemi viritelmä, joka on iso pehmeä puuvillahuivi, jonka olen sitonut vain vyötäisiltä kiinni.
Kimmo nauraa että näytän siinä afrikkalaiselta alkuasukaisnaiselta, varsinkin kun joudun tekemään jotain työtä jolloin helmat häiritsevät ja näppärästi vain kietaisen helmat vyötärön ympärille.
Mutta hätä ei lue lakia, ja hellesäällä on hieman erikoisempikin asuste sallittu, jos se vain tuntuu mukavalta.
Lähetä kommentti