lauantai 10. heinäkuuta 2010

Shoppailusta

Koettiinpa sekin ihme viiden vuoden hotellinpidon jälkeen, että meiltä lähtivät asiakkaat aiemmin kuin olivat alunperin suunnitelleet, ja syy oli: täällä ei ole tarpeeksi tehtävää.

Me suorastaan häkellyimme kun kokemuksemme on ollut että ihmiset hämmästyvät siitä kaikesta mitä täällä voi harrastaa, riippumatta siitä mistä ihminen on kiinnostunut. Yleensä asiakkaillamme loppuu aika, ei tekemisen puute.Varovasti kyselimme, että minkälaisesta tekemisestä asiakkaamme olisivat kiinnostuneita, ja yksi seurueen miehistä naurahti: "Naisille ei ole täällä riittävästi shopattavaa."

Totta onkin, ettei Otepäällä ole suuria automarketteja, ei amerikkalaistyyppisiä shopping malleja, ei kilometreittäin jatkuvia marmorikäytäviä, joiden reunamille on ripoteltu kauppaa kaupan perään, ei hissimusiikkia, ei humisevia ilmanvaihtolaitteita, kiliseviä kassakoneita, kirskuvia ostoskärryjä eikä pamppu vyötäröllä saapastelevia turvallisuusmiehiä puhumattakaan hehtaarien kokoisista parkkipaikoista, jonne parkkeerata auto tuntikausiksi paahtavan auringon alle.


Asiakkaiden lähdettyä jäin miettimään shoppauksen käsitettä ja mietin miksi sanalla on minulle niin vastenmielinen sointi. Mistä shoppauksessa on kyse ja miksi minä en shoppaile? Ja mitä tapahtui vanhan ajan hyvälle kaupassa käymiselle, ostamiselle, tuliaisten hankinnalle tai heräteostoille? Miten ja milloin ostamisesta tuli shoppaamista?

Virossa on hinnat selkeästi alemmat kuin Suomessa, joten ostosten tekeminen täällä onkin järkevää. Niin minäkin tekisin, jos tulisin auton kanssa Viroon lomalle, hankkisin kaupasta sellaisia asioita, jotka Suomessa ovat kalliimpia tai joita ei Suomesta saa.

En jatkossa siis puhu asiakkaistamme, emme Viron ostoksista vaan yleisemmin käsitteestä 'shoppaaminen' ja siitä, miksi se minua niin ärsyttää.



Ostosten tekeminen on mielestäni yksi asia, muotisana shoppailu tarkoittaa minulle muuta, se tarkoittaa vapaa-ajan viettoa, kokonaisuutta, elämystä, joka perustuu siihen että mennään ostoksille, ilman että on suoranaista tarvetta ostaa mitään. "Mennään katsomaan mitä kivaa voisin tänään löytää."

Kun minä lähden kauppaan, on minulla selvä päämäärä hankkia jotain jota tarvitsen. On sitten kyse ruokatarvikkeista, tarve- tai työkaluista. Jos kahvinkeitin hajoaa menen kauppaan ostamaan uuden. Vanhan huonon maton vaihdan uuteen ja lähden sellaista kaupasta etsimään. Joskus kierrän useammankin kaupan ennenkuin löydän sopivan.

Nämä ovat ostoksia. Ei shoppailua. Shoppailuun kuuluu mielestäni päämäärättömyys, ellei päämääränä pidetä rahan kulutusta.

Shoppailu on kerskakulutusta pahimmillaan. Se merkitsee minulle tuhlailua, törsäystä. Turhuuden hankintaa. Ostamista ostamisen ilon vuoksi. Voiko ostaminen olla ilo? Minkä tyhjän aukon ihmisessä tällainen rahan tuhlaaminen täyttää, ihmettelen? Shoppailusta puhutaan  kuin kunnia-asiasta, moni pitää sitä suorastaan ihailtavana. Mitä siinä pitäisi ihailla? Sitä, että ihmisellä on niin paljon rahaa, että sitä pitää mennä ihan kuluttamalla kuluttamaan, vaikkei suoranaista tarvetta millekään olekaan?

Puhutaan shoppausterapiasta. Mitä se on? Tuleeko ihmiselle hyvä mieli kun hän saa tuhlata rahojaan? Mitä hän shopatessaan ostaa? Jotain tarvetyydytystä? Mikä voi sellainen tarve olla?

Ei ymmärrä. Ei.


4 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Tuntuu, että koko käsite "shoppailu" on monien mielessä saanut hiukan kummallisen lisäpiirteen. Englannin kielen verbi shop tarkoittaa ylipäätään ostosten tekemistä, shop around taas lähinnä kauppojen kiertelyä parhaimman diilin löytämiseksi, kun ostokohde on tiedossa.

Kuten Tiina tuossa sanoi, shoppailussa on vahva kerskakulutuksen maku.

Ja miksi ihmiset kerskakuluttavat? Sosioekonomisen statuksensa näyttämiseksi. Jos mennään hiukan pidemmälle, huonon itsetuntonsa tai riittämättömyytensä kompensoimiseksi.

Maailmalla (trendejähän me kaikki yritämme apinoida) alkaa kuitenkin nykyään voittaa alaa uusi statuksen määritelmä.

Enää ei rikkaassa lännessä osoiteta asemaa hankkimalla kalliita ja/tai tarpeettomia tavaroita. Uuden ajan status sisältää sellaisia elementtejä kuin aikaa itselle, perheelle, harrastuksille. Vapautta suunnitella itse, mitä ja milloin tekee. Kiireettömyyttä.

Itse asiassa näinhän on aina ollut. Huipulla on harvoin tarvetta juosta. Kiire osoittaa alisteista asemaa jollekin toiselle asialle tai henkilölle; johtajat ja oman alansa huippuasiantuntijat eivät ole koskaan olleet kiireisiä. Liikemaailman huiput päättävät ajastaan itse ja vaikkapa asiantuntijalääkärit lähtevät golfaamaan kesken viikon, jos huvittaa.

Onko siis shoppailu muuttumassa junttien touhuksi?

Marjattah kirjoitti...

Varmaan on juuri niinkuin sanot: shoppailu on ajanvietettä, ajankulua (siinä sana jota inhoan, minä kun himoitsen aikaa enkä tahtoisi sitä hukkaan kuluttaa ;) Kaikille ei ostostenteko ole pääasia, vaan se että saa hipelöidä tavaroita ja tutkiskella hintoja, ja liikkua ilmastoiduissa tiloissa ihmisten joukossa huulet nätisti maalattuina. Ikäänkuin tekisi jotakin merkityksellistä.

Vakavampi asia onkin sitten kerskaostaminen ja ostosriippuvuus, mistä Kimmokin puhuu.

Nimetön kirjoitti...

Itse kun olen kaupassa töissä, tunnen suurta vastenmielisyyttä lähteä vapaa-aikanani kuljeskelemaan markettien käytäville. Kaupat pullistelevat tavaraa, jota tietysti voisi ostaa, mutta yhä useammin ostosaikeeni onneksi pysähtyvät "en mä itseasiassa totakaan tarvitse" -ajatukseen. Toki teen heräteostoksia silloin tällöin, mutta minulla ei hermot eikä aika riitä käyttää päiviäni "shoppailemiseen". Liitän siihen termiin jotenkin 13-14 -vuotiaat alkeisteinitytöt, joista on hienoa, kun kädet on päivän kaupoissa pyörimisen jälkeen täynnä Henkkamaukan, Seppälän, Ginatricotin yms. muovikasseja. Meilä on asiat yllättäen niin päin, että isäntä jaksaa esim. ulkomailla koluta jättimäisiä ostoskomplekseja päivätolkulla, minä käytän matkustusaikani mieluummin johonkin muuhun. Mielenkiintoista ajatella, että jonkun mielestä "tarpeeksi tekemistä" on sama asia kuin "runsaasti ostosmahdollisuuksia". Tietty Otepää on pieni paikka, mutta mitä ihmettä sitä sitten ihmisen aina pitäisi ostaa?

Ihmettelee Jaana

emo kirjoitti...

Ohoh, huomaanpa itsekin käyttäneeni tuota termiä väärin (silloinkin, kun kirjoitin sulle, että menemme Tallinnassa "shoppailemaan" käsityöliikkeisiin). Olisi pitänyt käyttää termiä tehdä löytöjä :D.

Itsekin olen aina inhonnut kaupoissa juoksemista ja tarpeellistenkin tavaroiden, etenkin vaatteiden etsimistä - puutarhatarvikkeet ja siemenet ovat eri asia.

Mulle tulee vaan hiki ja ahdistunut olo kauppakeskuksissa. Enkä yleensä löydä niistä mitään - ovat maalaistytölle liian hienoja paikkoja.

Siksi nykyisin ostan paljon tarvitsemaani tavaraa - mm. siemeniä - netin kautta. Tilauslistaa voi sitä paitsi pyöritellä päivien ajan; poistaa heräteturhuuksia tai lisätä jotain tarpeellista. Joskus jätän tarkoituksella nettikaupan sivuille ostoslistani koskematta muutamaksi viikoksi. Kun palaan sen pariin, huomaankin, etten tarvitsekaan yhtään mitään suunnittelemistani tavaroista. Silkkaa säästöä!