Shoppailusta

Koettiinpa sekin ihme viiden vuoden hotellinpidon jälkeen, että meiltä lähtivät asiakkaat aiemmin kuin olivat alunperin suunnitelleet, ja syy oli: täällä ei ole tarpeeksi tehtävää.

Me suorastaan häkellyimme kun kokemuksemme on ollut että ihmiset hämmästyvät siitä kaikesta mitä täällä voi harrastaa, riippumatta siitä mistä ihminen on kiinnostunut. Yleensä asiakkaillamme loppuu aika, ei tekemisen puute.Varovasti kyselimme, että minkälaisesta tekemisestä asiakkaamme olisivat kiinnostuneita, ja yksi seurueen miehistä naurahti: "Naisille ei ole täällä riittävästi shopattavaa."

Totta onkin, ettei Otepäällä ole suuria automarketteja, ei amerikkalaistyyppisiä shopping malleja, ei kilometreittäin jatkuvia marmorikäytäviä, joiden reunamille on ripoteltu kauppaa kaupan perään, ei hissimusiikkia, ei humisevia ilmanvaihtolaitteita, kiliseviä kassakoneita, kirskuvia ostoskärryjä eikä pamppu vyötäröllä saapastelevia turvallisuusmiehiä puhumattakaan hehtaarien kokoisista parkkipaikoista, jonne parkkeerata auto tuntikausiksi paahtavan auringon alle.

Asiakkaiden lähdettyä jäin miettimään shoppauksen käsitettä ja mietin miksi sanalla on minulle niin vastenmielinen sointi. Mistä shoppauksessa on kyse ja miksi minä en shoppaile? Ja mitä tapahtui vanhan ajan hyvälle kaupassa käymiselle, ostamiselle, tuliaisten hankinnalle tai heräteostoille? Miten ja milloin ostamisesta tuli shoppaamista?

Virossa on hinnat selkeästi alemmat kuin Suomessa, joten ostosten tekeminen täällä onkin järkevää. Niin minäkin tekisin, jos tulisin auton kanssa Viroon lomalle, hankkisin kaupasta sellaisia asioita, jotka Suomessa ovat kalliimpia tai joita ei Suomesta saa.

En jatkossa siis puhu asiakkaistamme, emme Viron ostoksista vaan yleisemmin käsitteestä 'shoppaaminen' ja siitä, miksi se minua niin ärsyttää.

Ostosten tekeminen on mielestäni yksi asia, muotisana shoppailu tarkoittaa minulle muuta, se tarkoittaa vapaa-ajan viettoa, kokonaisuutta, elämystä, joka perustuu siihen että mennään ostoksille, ilman että on suoranaista tarvetta ostaa mitään. "Mennään katsomaan mitä kivaa voisin tänään löytää."

Kun minä lähden kauppaan, on minulla selvä päämäärä hankkia jotain jota tarvitsen. On sitten kyse ruokatarvikkeista, tarve- tai työkaluista. Jos kahvinkeitin hajoaa menen kauppaan ostamaan uuden. Vanhan huonon maton vaihdan uuteen ja lähden sellaista kaupasta etsimään. Joskus kierrän useammankin kaupan ennenkuin löydän sopivan.

Nämä ovat ostoksia. Ei shoppailua. Shoppailuun kuuluu mielestäni päämäärättömyys, ellei päämääränä pidetä rahan kulutusta.

Shoppailu on kerskakulutusta pahimmillaan. Se merkitsee minulle tuhlailua, törsäystä. Turhuuden hankintaa. Ostamista ostamisen ilon vuoksi. Voiko ostaminen olla ilo? Minkä tyhjän aukon ihmisessä tällainen rahan tuhlaaminen täyttää, ihmettelen? Shoppailusta puhutaan  kuin kunnia-asiasta, moni pitää sitä suorastaan ihailtavana. Mitä siinä pitäisi ihailla? Sitä, että ihmisellä on niin paljon rahaa, että sitä pitää mennä ihan kuluttamalla kuluttamaan, vaikkei suoranaista tarvetta millekään olekaan?

Puhutaan shoppausterapiasta. Mitä se on? Tuleeko ihmiselle hyvä mieli kun hän saa tuhlata rahojaan? Mitä hän shopatessaan ostaa? Jotain tarvetyydytystä? Mikä voi sellainen tarve olla?

Ei ymmärrä. Ei.

Päivän kuva: Hylätyt heinät

Päivän kuva on täällä perin jokapäiväinen näky. Heinäpaaleja, joko muovitettuna tai, kuten yleisempää muovittamattomana makailee pitkin peltoja.



Kertokaa minulle kaupunkilaiselle, mistä tässä on kysymys. Siis, eihän ole mitään mieltä kasvattaa heinää, paalittaa se, ja jättää sitten pellolle mätänemään? Vai voiko näitä vettyneitä ja osittain purkautuneita paaleja käyttää vielä jossain?

Onko kyse siis välinpitämättömyydestä? Tyhmyydestä? Laiskuudesta? Eli ensin nähdään vaivaa kasvattaa heinä, tai kai se kasvaa kasvattamattakin, mutta kuitenkin. Sitten hankitaan pelit ja pilputtimet joilla se leikataan, kerätään kokoon ja paalitetaan, ja siinä se sitten on. Viimeinen vaihe, heinien vieminen latoon kuivumaan unohdetaan, ja koko työ on sitten tehty turhaan?

Ei ymmärrä. Kertokaa te minua viisaaammat, onko tässä harjoituksessa mitään mieltä?

--

Eipä silti, olen minä nähnyt valkeita muovitettuja paaleja käytettävän mainontaan. Joku joskus jopa tarjosi paalejaan mainospintana. Tuotteelle oli keksitty raflaava nimi: agromedia.

Ja totta tosiaan, aikanaan oli Haapsalun ja Tallinnan välisillä pelto-osuuksilla KOFF:n mainoksia, sellaisia lyhyitä lauseita, liimailtuna valkeisiin muovitettuihin dinosauruksenmuniin. Ajan ja sateiden ja lumen myötä paalit hiljalleen vettyivät ja repeilivät auki, kirjaimet putoilivat tai haalistuivat, ja media ei ollut enää kovinkaan vaikuttava.

Vaan olipa Tallinnan ja Tarton väliselle tieosuudelle aikanaan pistetty paaleihin maatalouspoliittinen viesti Edgar Savisaarelle, jolla oli tuolloin joitain epämääräisiä kiinteistökauppoja Virumaalla: "Edgar, anna rahvale üks hektar." (Edgar anna kansalle yksi hehtaari).

Että tällaista tärkeää pohdintaa tänä aamuna täältä.