maanantai 1. helmikuuta 2010

Arved Alasin laskettelukoulu

Olen maininnut blogissa useasti Teatteri Randlasen, tuon haapsalulaisen teatteriryhmän, joka on paitsi äärimmäisen taitava ja luova teatteri, myös ryhmä hulvattoman hauskoja ihmisiä. Monenlaista mukavaa olen randlasten kanssa tehnyt, muistattehan matkan Riikaan toissa kesänä tai teatterimatkan Helsinkiin viime syksynä?

Viime viikonloppuna saimme Otepäälle vieraaksi Arved Alasin, yhden ihanan randlaslaisen, joka saapui perheineen Villa Ottiliaan talvilomalle.

Arved on sydämellinen ja hauska mies, joka siviiliammatiltaan on merimies. Hän seilaa kuukauden päivät maailman merillä ja sitten viettää tovin maissa. Meri on Arvedille tuttu elementti, mutta miten käy Arvedilta laskettelu? Sitä lähdimme testaamaan Kuutsemäen laskettelumäkeen.

Arvedilla oli seuranaan tällä reissulla sisko miehineen ja tämän perheineen. Kaikki hauskoja tyyppejä. Jotka osallistuivat täysillä Arvedin lasketteluun. Alkoi Arvedin suusakool eli laskettelukoulu. Koulutuksen päämääränä oli  kannustaa Arved suksille ja saattaa hänet lopuksi Kuutsemäen ison mäen huipulle ja sieltä sitten alas.

"Vakuutukset ovat kunnossa!" nauroi Arved kun saavuimme mäkeen, mutta se jäi epäselväksi kuka oli edunsaaja.

Arved kertoi olleensa kerran elämässään suksien päällä. Tämä tapahtui vuosia sitten Slovakiassa. Hän oli noussut jonkun hurjan mäen huipulle - junalla sinne mentiin, nauroi Arved - ja tehnyt sieltä kokemattomana ja jarruttamista tuntemattomana yhden huimapäisen joskin holtittoman syöksylaskun joka päättyi lumiselle kallionkielekkeelle, jossa Arved heittäytyi hankeen. Kurkkasi sitten kielekkeen yli ja näki tulitikkuja pienempiä ihmisiä alhaalla. Veti henkeä, otti sukset jalastaan ja jätti laskettelun siihen.

Nyt oli aika saattaa Arved uudelleen tämän hieman huonosti alkaneen mutta jalon harrasteen piiriin.

Ensin vuokrataan sukset ja monot. Huomatkaa Arvedin hiihtovarusteet, mainio tuulenpitävä pilkkihaalari, joka hieman poikkesi Kuutsemäen muuten aika tuotemerkkitietoisesta yleisilmeestä. Huomatkaa myös ilme, pientä epävarmuutta on kasvoilta nähtävillä:



Ja sitten ei kuin suksille ja lumeen. Oikealla puolella seisoo Arvedin huoltojoukot. Vasemmanpuolinen lumilautailija ei kuulu seurueeseen, mutta lautailijan ilme on paljon puhuva:



Arvedin päätrainer on siskon mies, joka kunnon trainerin tapaan osaa antaa sata hyvää neuvoa, mutta joka ei suurin surminkaan nouse itse suksien päälle, vaan seuraa kasvattinsa koulutusta rinneravintolan ikkunasta käsin:



Ensimmäinen koelasku tehdään parkkipaikalla, ja hyvinhän se suksi luistaa ja aurauskin sujuu mallikkaasti:


On aika siirtyä mäkeen. Ensimmäiseksi kuitenkin maltillisesti lastenmäkeen, jossa Arvedin ohella on muitakin pieniä hiihtokoululaisia opettelemassa slalomin saloja:


Ja sitten lähtee! Suksisauvojen asennossa on pientä hiomista, mutta Arved laskee lastenmäen tyylikkäästi kaatumatta:



Hissillä nouseminen vaatii sekin keskittymistä, mutta hyvin menee!




Arved treenaa laskua lastenmäessä useamman kerran ja sitten on aika siirtyä rinneravintolaan, jossa trainer antaa tärkeitä viimeisiä ohjeita suojatilleen ennen suurta laskua:



Ja sitten on Arved valmis suureen mäkeen, hieman jo hirvittää, mutta miehen on tehtävä se mikä miehen on tehtävä:


Ensimmäiseksi on noustava isolla hissillä ylös.


Arvedin seuraksi lähtenyt Leimo, siskontyttären poikaystävä, tipahtaa ensimmäisessä nousussa heti ensi metreillä hissistä, mutta Arved saa napatuksi hiihtohissin kapulasta kiinni ja matkaa kuin matkaakin mäen huipulle, omalla persoonallisella tyylillään:



Ja sitten ei tarvitsekaan muuta tehdä kuin tulla alas! Vanha Slovakian hiihtosankari lähtee tulemaan, ja auraus sujuu mallikkaasti:



Ja hoplaa, siinä menee mainio käännös!




Voittajan tuuletusta! Lasku on suoritettu kunnialla loppuun, kaatumatta, ambulanssia tarvitsematta.

Arved laskee vielä pari kertaa ison mäen alas, ja sitten on lopulta odotetun after-skin aika. Arved on totisesti ansainnut jälkidopinginsa:



Tällainen oli siis Arved Alasin laskettelukoulu. Suoritukseen ottivat kaikki osaa täysin rinnoin - niin me rinteessä palelevat huoltojoukot kuin myös rinneravintolan lämpöön juuttunut traineri.

Päivä oli siis kaikin puolin antoisa, mutta onnellisin lieni Arved itse - hän oli tehnyt jotain, ylittänyt itsensä ja aiemmat pelkonsa.

Arved onkin minun sankarini! Mies joka uhmaa kuolemaa, pelkojaan ja muiden epäluuloja. Kohottakaamme siis kolminkertainen huraa-huuto Arvedille:

HURAA  HURAA HURAA!!!!

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Huraa!!!
Hän on kyllä myös minun sankarini! Viime talvena hiihdin vajaan 20 vuoden tauon jälkeen ihan vaan murtomaata ja se ei kyllä yllättäen ollutkaan ihan niin iisiä kun kuvittelin! Mutta hauskaa se oli ja tosiaan en minäkään tarvinnut sairaalahoitoa, vaikka laskuissa meinasi latu karata alta ja puun rungot suorastaan meinasivat tupata vauhdikkaimmissa mutkissa turhan liki. Mukavia talvipäiviä!!

Jussi

OnuKoo kirjoitti...

Mahtavan hieno juttu; niin Arvedin kuin kuvaajakirjoittajankin kannalta asiaa tarkasteltuna:)
Ei mitään muuta kun yhteyttä Palanderiin ja Poutiaiseen ja joukkue kasaan ja rinteeseen!