Tämän vuoden maratoni oli 39. eli voidaan puhua jo kunnon perinteestä. Joka jaksaa vuosi vuodelta kiinnostaa hiihtäjiä yhä enemmän ja enemmän. Tänä vuonna lieni osallistujien määrä ennätyksellinen. Jos oikein ymmärsin kuulutuksista, kaikki halukkaat, jotka viime tingassa ilmestyivät paikalle, eivät mahtuneet mukaan. Järjestäjiltä loppuivat kilpaililijaliivit ja muu kisaan tarvittava hiihtäjille jaettava oheismateriaali.
Minä olisin voinut kertoa tämän järjestäjille etukäteen, jos majoituskyselyistä voi mitään päätellä, ja näköjään voi. Meiltä varattiin koko talo jo puoli vuotta etukäteen ja viimeiset kaksi kuukautta on lähes kaikki asiakkaiden majoitustiedustelut koskeneet juuri tätä viikonloppua. Monilta epätoivoisilta kyselijöiltä kuulimme, että viimeisten viikkojen aikana oli mahdotonta löytää majoitusta mistään Otepäältä tai sen naapurikunnista.
Lähdin tietenkin minäkin ihmettelemään tätä kansanhiihtotapahtumaa, johon osallistuu myös runsaasti hiihtomaailman tähtiä - osan tänä vuonna ollessa tietenkin Vancouverissa.
Väkeä oli lähtöpaikalla kuin meren mutaa, alkuhulinassa hiihtäjät juoksivat paikasta toiseen, etsien omaa lähtöpaikkaansa.
Sitten lämmitellään ja odotellaan startin alkua.
Kersten kertoi, että hänen äitinsä ei voi kuunnella tätä kappaletta itkemättä, se on niin komea, ja niinhän sitten minullekin kävi, että kyyneleet nousivat silmiin. Kuvasin hiihtäjiä ja vetistelin samaan aikaan. Suuri liikutus!
Aiempien vuosien tapaan mahtui joukkoon myös hupihiihtäjiä, jotka olivat valinneet hiihtoasuksi jotain hieman tavallisesta poikkeavaa. Oli kana ja neuvostoupseeri, murjaani ja vankikarkuri. Hannu ja Kerttu. Hiihtäjätyttöjä kansallispuvuissa. Ja minun suosikkini: kapteeni Jack Sparrow:
1 kommentti:
Niin monenlaista ilmettä lähtöviivalla, osallistujia tosi paljon. Näyttää mahtavalta tuo lähtö ja ihmismäärä.
Entäs jos lähdemme itse ensi vuonna hiihtämään?
Jotenkin kuvasi innostavat kokeilemaan......
Lähetä kommentti