Viljandissa hullun kenraalin kanssa

Lähdettiin eilen Lökäpöksyn kanssa reissuun, pöksyjä ostamaan. Vaan tällä kertaa ei Lökikselle, vaan minulle.

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt itselleni niinkin monimutkaista asustetta kuin alusasu, eli pitkälahkeisia välihousuja ja pitkähihaista puseroa. No, pitkähihaisia puseroita minulla on riittävästi, mutta kunnon lämpöpökiä ei. Jouluksi sellaisia toivoin, ja Lökis eli Kimmo käytti monta päivää ravaten erilaisissa tavarataloissa ja marketeissa pitkiksiä etsien. Yhdet löysi, ja ne ovat ihan jees, mutta toisiakin olisi tarvis. Näillä keleillä.

Tuli sitten postin mukana Anttilan postimyyntiesite ja siellähän oli tuollainen naisten alusasu myynnissä.

Ja sitten seuraa lyhyt tietoisku: Virossa on vain yksi ainut Anttila, ja se sijaitsee Viljandissa. Ikinä emme ole siellä ennen käyneet. Eilen keksittiin, että lähdetään sinne katsomaan jos siellä olisi tiskillä myynnissä kaipaamiani pöksyjä. Postimyynnin kautta kun ei kuitenkaan näe kokoa omin silmin.

Lähdettiin siis reissuun, pökäostoksille.

Aurinko paistoi, joten tietenkin kamera lähti mukaan. Ainoa harmi, että lähdettiin liikkeelle sen verta myöhässä, että aurinko laski pian Viljandiin saavuttuamme, ja niinpä ne parhaat kuvat jäi ottamatta. No, jäipähän taas jotain ensi kertaan.

Vaan jotain sentään sain valokuvattua.

Ensimmäisenä Pyhän Martinin kirkko, joka sijaitsee Võrtsjärven rannan tuntumassa. Kirkko ja sen torni ovat aikanaan toimineet eräänlaisena majakkana järvellä seilaileville.

Tässä kirkossa ovat menneet vihille myös yksi Villa Ottiliassa yöpynyt suomalais-virolainen asiakaspariskunta, joten tämä kuva lähtee perhe Lanamäelle, jos sattuvat blogia lukemaan!

Seuraavaksi pysähdyttiin Jõesuussa, ja mitä ihmettä, vesi virtaa paikoitellen Suur Emajoessa! Kaiken pakkasen ja jään jälkeen on ihan pakko lähteä kuvaamaan avovettä! Eikö ole hullua?! Ensin kuvaa ihan innoissaan jäätyvää vettä, ensimmäisiä riitteitä järven pinnalla - jee talvi tulee ! Ja sitten, muutaman kuukauden päästä on taas ihan intona kun näkee avovettä - jee, kevät koittaa!

Jõesuusta jatkoimme Viljandiin, jonne saavuimme jo laskevan auringon aikaan. Ei siinä mitään, auringonlasku antaa kuville usein ne kaikkein kauneimmat sävyt.

Näyttäisi Viljandissakin riittävän lunta:

Pysähdymme lyhykäisesti syömässä Tegelaste tuba -nimisessä paikallisessa kuppilassa, ja sitten jatkamme matkaa linnavuorelle.

Minä istun koko lounaan myssy päässä, mitä Kimmo hiljaa itsekseensä miettii. Ei kuitenkaan kysy ääneen, miksi en suostu ottamaan karvareuhkaa päästäni. Ja minä lapioin lounaan massuuni tyynenä kuin sfinksi, pipo silmillä.

Vasta kotiin palattuamme selviää Kimmolle myssyn salaisuus. Minulla on ollut koko matkan ajan paplarit päässä, tai no ei suorastaan papiljotit vaan sellaiset vaahtomuoviset pompulat, ja myssyn sisällä on hiukset kivasti kuivuneet ja samalla lässähtäneiden hiusten sijasta olen kuivattanut karvareuhkan alla kunnon kestokiharat! Kyllä nainen on viisas ihminen!

Lounaan jälkeen suuntaamme hetkeksi Viljandin vanhalle linnoitukselle ja ihmettelemme sieltä maisemia. Joku on tehnyt lumienkelin hankeen:

Eräs nauttii lumesta ja matkailusta, omalla tavallaan. Mistä tuo eläin aina löytääkin noita risuja ja kapuloita, joita täytyy  joka kuvassa retuuttaa villipedon näköisenä?

Mutta kyllä Poika osaa poseeratakin, kun sille päälle ryhtyy. On minulla komea koira, vaikka itse sanon!

Aurinko alkaa jo mennä mailleen ja päätämme lähteä kohti Anttilaa. Mutta minä haluan vielä kuvata kenraali Johan Laidonerin patsasta. Kyse on siis Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajan puolustusvoimain ylipääliköstä, joka tänä päivänä on hieman kiistelty hahmo. Oliko hän sankari vai antoiko liian helposti tämän maan vieraan vallan käsiin?

En puutu tähän asiaan, joka herättää täällä kuumia tunteita. Mutta sen totean, että patsas itsessään on aika mitätön, varsinkin kun kyse on ns. ratsastajapatsaasta, joka esittää kansakunnan sotasankaria. Kun sitä vertaa vaikka meidän Mannerheimin ratsastajapatsaaseen tuntuu, että Laidoner ratsastaa Viljandissa kääpiöhevosella. Ja tätä olemme useamman kerran Kimmon kanssa hieman naureskelleet.

"Lattekin on melkein yhtä suuri kuin tuo Laidonerin hevonen" toteaa Kimmo tällä reissulla. Ja sitten saa idean, hän haluaa esittää rinnakkaisnäytöksen kera Latten. Kaikkea tuo Lökis keksiikin.

Minä kuvaan, kun käsketään. Hullu Kenraali kiitää siis ratsullaan Viljandin yössä. Ratsu itse on hieman sen näköinen, että mitä ihmettä!!!????

Mitäpä tähän muuta sanoa, kuin että anna mun kaikki kestää. Ja lapsi on terve kun se leikkii.

Tällainen siis oli reissumme Viljandiin.

Ja asiaa ihmetteleville, kyllä, sain hyvät pöksyt tai siis kokonaisen alusasun Anttilasta, tuosta Viron ainoasta, ja kovin pikkuruisesta.

Joten siinäkin mielessä antoisa reissu.