Aamu valkeni Otepäällä ihan uskomattoman upeana. Illalla oli ollut usvaa ja yöllä se oli jämähtänyt puihin kiinni muodostaen valkean sokerihuurretta muistuttavan kuorrutuksen kaikkialle. Ja aurinko paistoi!
Tästä näystä riemastuneina keksimme lähteä Suur Munamäelle lähelle Võrua, tarkemmin sanottuna Suuren Munamäen näköalatorniin - sieltä korkealta kun maisemat taatusti olisivat kahta upeampia.
Võruun on Otepäältä matkaa 42 kilometriä eli ei paljon mitään.
Siis autoon ja liikkeelle. Otepää jäi hohtelemaan sadunkaltaiseen valkeaan kristallipilveen.
Vaan miten kävi!? Võrussa taas ei aurinkoa ollut nimeksikään. "HÖH!" totesimme kuorossa. Taidettiin lähteä nyt merta edemmäksi kalaan.
Mutta emme antaneet sen masentaa. Onhan usva- ja sumusäätkin hienoja.
Suuren Munamäen näköalatornikin oli kiinni. Kyltistä selvisi että se on talvisin auki vain viikonloppuisin. Sen olisimme toki voineet tarkistaa jo kotona internetistä, vaan eipähän tullut tarkistettua.
Oliko reissu siis pettymys? Kaikkea muuta. Itse asiassa aurinkokin alkoi lopulta paistaa, kuten kyltistä yllä näkeekin. Sitä ennen kuitenkin kävimme viettämässä laskiaishauskaa, ilman pulkkia, tasamaalla. Eli lähdimme Tamula-järven jäälle hauskuuttamaan perheen pienintä. Ja kyllä pienellä suurella koiralla hauskaa olikin!
Ja vauhti sen kun kiihtyy...
Poikahan kaartaa kurvassa tiukemmassa kallistuksessa kuin nuori Jarno Saarinen parhaimpina moottoripyörävuosinaan.
Entä tämä tanssiesitys! Tehkää perässä! Ah elämän ja olemassaolon riemua!
Hauskaa siis oli, ja riehan jälkeen niin koiraa kuin isäntää naurattaa:
Kuten sanottua, ilmakin kirkastui ja lähdimme Võrusta ajelemaan eteenpäin, Haanjan ylängölle. Tie kiemursi ja kierteli, nousi ja laski ja aurinko lämmitti mukavasti autoon. Alkoi olla todella keväiset tunnelmat.
Eilen sitten tuli näköpiiriimme yksi melko hyvin kaikki edellytykset täyttävä joulukorttitalo. Oli lunta, oli sopiva katto ja ne tontun jäljet hangella.
Mutta joulukorttia tästä kuvasta ei saa tekemälläkään, sillä taivas, se ei ole joulukuun taivas. Se on niin selkeästi helmi-maaliskuun taivas. Eikö vain?!!! Eikö ole jännää, että taivaan väri talvella on niin selkeästi erilainen vaikkapa joulukuussa ja maaliskuussa. Jollekin ulkomaan elävälle tämä kuva saattaisi mennä läpi joulukorttina, vaan ei meille lumen ja tuiskun kansan ihmisille. Meille, joilla on, kuten kirjailija Peter Hoeg on todennut: lumen taju.
Näin siis meni meidän Vastlapäev. Kotiin käänsimme auton nokan vasta auringon laskun aikaan, ja kaunis oli myös Vastlapäevan ilta, vai mitä sanotte?
3 kommenttia:
Saako kysyä, mistä tuo kuva helmikuisesta postikortti-piparkakkutalosta on otettu? Näyttää todella tutulta.
Võrumaa on kivaa, mutten itse kovin mielelläni lähde ajelemaan noita liukkaita, mutkikkaita ja välillä aika ahaitakin teitä pitkin näillä keleillä. Pitää olla tosi hyvä kuski ratissa :)
Talo sijaitsee jossain Haanjan ylängöllä. Ajoimme Vörusta Ruusmäelle ja sieltä Luutsnikun kautta Vitinaan. Ja sieltä Rõugeen.
Muistelisin että tämä olisi ollut jossain Luutsnikun lähellä, vaan ihan varma en ole.
Totta, kevään valo on joulukorttiehdokkaassa. Haittaisiko jouluna saada vähän kurkistusta tulevaan :) - Vaikea haaste, niin paljon joulukortteja on tehty. Siksi ohan paikallaan sinulle ;)
Asiasta toiseen, blogissani on sinulle pikkuinen haaste.
Lähetä kommentti