Hotellinpitäminen on siitä kivaa puuhaa, että tässä työssä tapaa ihmisiä, joihin ei ehkä muuten tutustuisi. Yleensähän oma tuttavapiiri koostuu hieman omankaltaisista ihmisistä tai ihmisistä , jotka jakavat samat kiinnostuksen kohteet.
Hotelliin sen sijaan tulee ihmisiä kaikilta elämänalueilta, kaiken ikäisiä, kokoisia, näköisiä. Ja itse kukin tulee eri syystä juuri Otepäälle. Kuka tulee lomailemaan, kuka polkupyöräilemään tai osallistumaan juoksumaratoniin. Meillä on ollut kuorolaisia, puutarhaihmisiä, on ollut juoksijoita, lenkkeilijöitä, hiihtäjiä, suunnistajia ja ampujia. Ja ampujasuunnistajiakin meillä on käynyt.
Viime viikonloppuna meillä oli ilo vastaanottaa jo toista kertaa turkulainen Hydrokilta-joukkue. Terveisiä vaan Stigulle, jos luet tätä!
Hydrokilta käy siis Otepäällä kilpailemassa ja lajina on polttomoottorikäyttöiset radio-ohjattavat veneet.
Samaan aikaan Hydrokillan kanssa oli paikalla myös äitini ja tätini, ja he salaa minulle kuiskasivat: eikö se ole sellaista pikkupoikien leikkiä. Väärin! Niin minäkin luulin, vielä kun en enempää asiasta tiennyt.
Hydrokilta on toinen Suomen suurista polttomoottoriveneseuroista, kuten joukkueen huoltojoukoissa tällä kertaa toiminut Klasu sanoi: ”Olemme Suomen suurin ja kaunein.” Toinen iso seura on ymmärtääkseni Helsingissä.
Hydrokiltaan kuuluu jäseniä kolmisen sataa, aktiiveja on noin 20.
Lisää voi hydrokillasta lukea heidän kotisivuiltaan: http://www.hydrokilta.fi/ Ja jos kiinnostaa, löytyy juttua Villa Ottiliasta ja Otepään viime vuoden kisoista täältä: http://www.sunpoint.net/~hydrokilta/07-viro.htm
Koska en ollut koskaan aiemmin nähnyt tällaista kisaa, lähdin siis paikalle minäkin. Ja mukaan otin äitini ja tätini, jotka eivät alun alkaen olleet kovin innostuneita. Vaan mieli muuttui paikan päällä. Sillä kilpa-ajo oli äärimmäisen mielenkiintoinen! Ja tämän sanoo siis nainen, joka ei elämässään ole koskaan tietoisesti katsonut ainuttakaan formulakisaa!
Kisa on kaksipäiväinen ja se ajetaan noin kilometrin päässä Otepäältä olevalla pienellä Tamme-järvellä. Luokkia on useita: 3,5 cm3, 7,5 cm3, 15 cm3 ja 35 cm3.
Tällä kertaa kilpailivat hydrokiltalaiset vain 3,5-kuutioistem luokassa, Klasun isomman veneen radion harmittavasti sanottua irti sopimuksen.
Kilpaan osallistuivat Tommy, jo vanha konkari lajissa ja Antti, nouseva tähti. Ja huoltojoukoissa vaikuttivat Tommyn isä Stigu ja Antin isä Klasu. Varikkoruusun tehtävää toimittivat ensimmäisenä päivänä Tommyn tyttöystävä Leena sekä allekirjoittanut vahvistettuna äidillä ja tädillä..Toisena päivänä liittyi suomalaisten kannustusjoukkoihin myös mieheni Kimmo.
Kilpailun säännöt ovat yksinkertaiset. Järvelle on tehty poijuista rata, jota ajetaan yhtäsoittoisesti 20 minuuttia. Se, joka saa kokoon tuon 20 minuutin aikana eniten kierroksia on voittaja. Matka ajetaan kahdesti ja näistä kahdesta valitaan voittajaksi siis paras tulos.
Tamme-järvelle saapuessamme oli meneillään kova veneiden tuunaus. Niiden moottoreita lämmiteltiin ja niiden radioita testailtiin. Veneet ovat kaikki itse rakennettuja, ja ärhäköitä laitteita kaiken kaikkiaan. Harrastus ei ole siis vain ajelua tai ohjailua – siihen liittyy suuri määrä työtä ja asiantuntemusta ja teknistä osaamista.
Tommy aloitti harrastuksen 10-vuotiaana ja on siis harrastanut pienoisveneitä jo 19 vuotta. Antti puolestaan aloitti harrastuksen 12-vuotiaana ja jatkanut sitä 5 vuotta.
Stigu ja Klasu ovat olleet koko poikien harrastusajan toiminnassa mukana. Molemmat kisaavat myös itse, ja ovat vähintäin yhtä innostuneita lajista kuin pojat. Stigu, joukon ilopilleri ja hauskuuttaja totesikin kisan jälkeen Klasusta, että Klasuhan tärisi jännityksestä niin, että laiturin naulatkin jo alkoivat sinkoilla.
Kisa alkaa, veneet heitetään vesille ja lähtee!
Meteli on hurja, moottorin miehekästä vou’untaa, pärskeet lentävät ja veneet kiitävät hurjaa vauhtia järvellä. Pienen veneen vauhti on uskomattoman kova, parhaimmillaan tuollainen metrin mittainen vene kiitää 60 km/h. Ei parane veneen eteen tulla ainakaan puupaatilla, tuollainen ohjus nimittäin ajaa siitä suoraan läpi.
Ensimmäisenä päivänä Tommy ajaa päivän parhaan kisan ja saa kokoon 49 kierrosta. Kilpailu on kovaa virolaisen kilpakumppanin kanssa. Antin vene hörppää vettä ja ensimmäisen päivän voitto karkaa Antilta. Mutta Tommy ajaa varmasti ja lujaa.
Henkeä haukkoen seuraamme kilpailua rannalta. Veneitä kaatuu ja kippaa ympäri ja kisajärjestäjien perämoottoriveneet käyvät niitä noukkimassa järvestä. Kun 20 minuuttia on ajettu ja Tommy saa kokoon päivän parhaan tuloksen kajauttaa varikkoruusuista tätini innostuneena: ”Hyvä Suomi!”
Kisa on kuin onkin saanut niin äidin kuin tädin pauloihinsa. Hengästyneinä nämä toteavat: ”Tämähän oli tosi jännää! Eikä mitään pikkupoikien leikkiä.”
Toisen päivän kisaan lähtee Antti altavastaajana. Jos hän saa kokoon yli 49 kierrosta, on hän voittaja. Ja taas lähtee!
Veneet ajavat vinhaa vauhtia ja johtopaikasta taistelevat Tommy ja virolainen punainen vene nro 3. Antti tulee perässä hyvänä kolmosena. Kärkikaksikko vetää selvää kaulaa muihin ja välimatkaa on seuraaviin jo lähemmäs puoli kierrosta, kun Tommyn vene tekee kiepin ja punainen vene säntää johtoon. Mutta seuraavalla poijulla tulee ajovirhe ja myös punainen kolmonen on pois pelistä. Antti siirtyy johtoon.
Minuutit kuluvat ja Antti johtaa kisaa, muilla ei ole enää jakoa. Mutta saako hän kokoon 49 kierrosta eli voittaako Tommyn eilisen tuloksen? Kierros, ja vielä yksi. Ja vielä. Minuutit kuluvat. Antti ajaa varmasti ja rauhallisesti, mutta Klasun sydämen lyöntitiheys on varmasti kaksinkertaistunut.
Kun 20 minuuttia on ajettu selviää Antin lopputulos: 50 kierrosta. Antti on voittanut koko kisan! Ja Tommy tullut kakkoseksi. Hyvä Suomi!
Isät voivat olla ylpeitä pojistaan.
Jos eilen kirjoitin siitä, että ihmiset ovat käyneet kumman kylmiksi tai välinpitämättömiksi, ei sellaisesta voida puhua Hydrokillan isien ja poikien kohdalla. Oli sydäntälämmittävää nähdä miten hyvin kaikilla synkkasi toistensa kanssa. Nämä isät ja pojat välittävät toisistaan ja viihtyvät toistensa seurassa.
Taitaa olla kuten amerikkalainen ystäväni aikanaan totesi: ”A family that plays together, stays together.”
Kiitos Stigulle ja Hydrokillalle jännittävästä kisasta. Kiitos myös siitä että jälleen kerran olen oppinut jotain uutta. Ja ennen kaikkea, lämmin kiitos kivasta seurasta.
Tervetuloa uudelleen!
3 kommenttia:
Kuulostaa hauskalta kisalta ja vaikka en formuloista tykkääkään tällainen pienimuotoisten moottorien pärryytys kuulostaa ihan hauskalta:)
Isien ja poikien yhteisenä harrastuksena se saa vielä lisäpisteitä - kun kaikki vanhemmat jaksaisivat ja pystyisivät löytämään yhteiset jutut lastensa kanssa se kantaisi pitkälle lapsen elämään ja antaa vanhemmalle varmasti vähintään yhtä paljon.
Kiitos Tiina Olipa tosi kiva tätä kertomusta lukea, ja samoin hotellisi tulla. Stig
On todella mukavaa huomata, että harrastuksemme saa katselijatkin innostumaan tuolla tavalla. Upea kertomus, lämmitti oikein sydäntä lukea tuo.
Kiitos Sinulle ja Kimmolle viikonlopun majoituksesta. Otepäässä ei tarvitse miettiä, mihin majoittuu, ehdottomasti Villa Ottiliaan.
Terkuin Klasu ja Antti
Lähetä kommentti