13.12.2006
Morjensta,
Iskä ja Iso Koira lähtivät hetki sitten iltalenkille, joten minulla on aikaa taas kertoa hieman kuulumisistani.
Viime päivinä en olekaan ehtinyt pitää blogiani, koska sihteerini eli Äiskä on ollut matkoilla. Kävi Tallinnassa juttelemassa uuden työnantajansa kanssa ja tämän päivän sitten kirjoitteli jotain lehtiartikkelia Etelä-Viron matkailusta. Tyy-yylsää!
Mutta mitäpä tässä sen enempiä valittelemaan. Olen peruspositiivinen luonnoltani, vähän niinkuin Lasse Mårtensson, tiedättehän. Se letkeä mies, joka laulaa: Laiskureita laulattaa, jne...
Mutta viime aikaisiin tapahtumiin palataksen. Ensin ilmaraportti.
On satanut vettä ja räntää vuoron perään, ja se kieltämättä on ollut tylsää. Mieluummin olen pissinyt sisälle kuin ulos - mikä ei ole ilahduttanut Johtokuntaa suuresti. Äiskä puhui aamulla Laatokasta, jonka olin tuottanut yön aikana keskelle olohuonetta. Ei kuulostanut sangen ilahtuneelta. Mikä muuten on Laatokka, jäin ihmettelemään?
Mutta pissiasioista vielä jatkaakseni, ja nehän ovat toki tärkeitä meille nuorille koirille, olen oppinut nostamaan jalkaa. Iskä on näyttänyt miten se tehdään. Täytyy myöntää, että Iskä on aika hoopon näköinen kun se yrittää antaa minulle miehistä mallia. Kipittää perennapenkin reunalle ja tuijottaa sinne ja sitten muka nostaa jalkaa. (Ei sieltä mitään tule, olen tarkistanut.) Olen sitten tehnyt Iskän perässä samalla tavalla pissit, ja sekö on aiheuttanut suurta riemua Johtajistossa.
Ison Koiran kanssa menee joka päivä hitusen paremmin. Ei me vieläkään sanottavammin leikitä yhdessä, mutta metsälenkeillä Iso Koira saattaa hetkeksi intoutua kirmaamaan kanssani kilpaa. Kun siitä sitten oikein innostun ja hypin Ison Koiran päälle seuraa taas ärinää ja hammaskaluston esittelyä. Mutta silti sanoisin, että näin koirasuhdebarometrillä mitattuna, suhteemme on lämmennyt muutamaisen asteen.
Haukkumisrintamallakin on tapahtunut selvää edistystä. Alussahan sain aikaan vain aika tyttömäisiä kiljahduksia yläfalsetissa, hiukka tyyliin Bee Gees, mutta nyttemmin olen jo onnistunut laajentamaan skaalaani. Pystyn tuottamaan hyvinkin monentyyppisiä äänteitä livertävästä linnusta ja maukuvasta kissasta aina marisevaan vanhaan äijään. Pitkä matka minulla kyllä vielä on Ison Koiran muhkeaan susihaukkuun. Mutta perässä tullaan.
Jotta tällaista tänne tänään kuuluu. Elämäni on aika lailla mallillaan, huolto pelaa ja silleen.
Jotta lopetan tämänkertaisen raporttini tähän ja liitän mukaan kuvan huoltotoiminnasta – ei niin että tätä rakastaisin – näin tassuni kuivataan joka kerta kun tulen ulkoa sisällä. Voiko olla nöyryyttävämpää?
Morjensta,
Iskä ja Iso Koira lähtivät hetki sitten iltalenkille, joten minulla on aikaa taas kertoa hieman kuulumisistani.
Viime päivinä en olekaan ehtinyt pitää blogiani, koska sihteerini eli Äiskä on ollut matkoilla. Kävi Tallinnassa juttelemassa uuden työnantajansa kanssa ja tämän päivän sitten kirjoitteli jotain lehtiartikkelia Etelä-Viron matkailusta. Tyy-yylsää!
Mutta mitäpä tässä sen enempiä valittelemaan. Olen peruspositiivinen luonnoltani, vähän niinkuin Lasse Mårtensson, tiedättehän. Se letkeä mies, joka laulaa: Laiskureita laulattaa, jne...
Mutta viime aikaisiin tapahtumiin palataksen. Ensin ilmaraportti.
On satanut vettä ja räntää vuoron perään, ja se kieltämättä on ollut tylsää. Mieluummin olen pissinyt sisälle kuin ulos - mikä ei ole ilahduttanut Johtokuntaa suuresti. Äiskä puhui aamulla Laatokasta, jonka olin tuottanut yön aikana keskelle olohuonetta. Ei kuulostanut sangen ilahtuneelta. Mikä muuten on Laatokka, jäin ihmettelemään?
Mutta pissiasioista vielä jatkaakseni, ja nehän ovat toki tärkeitä meille nuorille koirille, olen oppinut nostamaan jalkaa. Iskä on näyttänyt miten se tehdään. Täytyy myöntää, että Iskä on aika hoopon näköinen kun se yrittää antaa minulle miehistä mallia. Kipittää perennapenkin reunalle ja tuijottaa sinne ja sitten muka nostaa jalkaa. (Ei sieltä mitään tule, olen tarkistanut.) Olen sitten tehnyt Iskän perässä samalla tavalla pissit, ja sekö on aiheuttanut suurta riemua Johtajistossa.
Ison Koiran kanssa menee joka päivä hitusen paremmin. Ei me vieläkään sanottavammin leikitä yhdessä, mutta metsälenkeillä Iso Koira saattaa hetkeksi intoutua kirmaamaan kanssani kilpaa. Kun siitä sitten oikein innostun ja hypin Ison Koiran päälle seuraa taas ärinää ja hammaskaluston esittelyä. Mutta silti sanoisin, että näin koirasuhdebarometrillä mitattuna, suhteemme on lämmennyt muutamaisen asteen.
Haukkumisrintamallakin on tapahtunut selvää edistystä. Alussahan sain aikaan vain aika tyttömäisiä kiljahduksia yläfalsetissa, hiukka tyyliin Bee Gees, mutta nyttemmin olen jo onnistunut laajentamaan skaalaani. Pystyn tuottamaan hyvinkin monentyyppisiä äänteitä livertävästä linnusta ja maukuvasta kissasta aina marisevaan vanhaan äijään. Pitkä matka minulla kyllä vielä on Ison Koiran muhkeaan susihaukkuun. Mutta perässä tullaan.
Jotta tällaista tänne tänään kuuluu. Elämäni on aika lailla mallillaan, huolto pelaa ja silleen.
Jotta lopetan tämänkertaisen raporttini tähän ja liitän mukaan kuvan huoltotoiminnasta – ei niin että tätä rakastaisin – näin tassuni kuivataan joka kerta kun tulen ulkoa sisällä. Voiko olla nöyryyttävämpää?
Ciao sanoisivat italialaiset, ja sanon siis minäkin
Latte
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti