Morjensta kaverit,
minun elämä se mennä porskuttaa, päivä kerrallaan ja aina jotain uutta tapahtuu. Hotellissa elo on sellaista.
Pari päivää sitten tänne tuli ryhmä kilttejä venäläisiä tätejä jostain Moskovan läheltä. En ymmärtänyt sitten yhtään mitään mitä ne puhuivat, mutta otin käyttöön kansainvälisen elekielen, ja johan suhteet paranivat.
Minä esitin niin Rin-Tin-Tin impersonaationi kuin Banderas-ilmeeni ja sitten alkoi taivaasta, tai siis näiden asiakkaiden laukuista sataa verilättyä. Että oli hyvää. Vaikka massu menikin sitten sekaisin ja huusin neljä kertaa yössä kuin pistetty sika, että Johtoporras ymmärsi avata terassin oven, ennenkuin lämmin lörtsy lensi olohuoneen lattialle.
Tässä tavoittelen hieman Antonio Banderas -tyyppistä makuuhuonekatsetta
Kun veripalttuporukka lähti tuli tilalle Äiskän äiskä. Ja sen sisko. Nämä ovat siis minun ihmissukulaisia.
Luulen, että aiheutin niille pienen pettymyksen. En tiedä mitä Shirley Templeytä ne odottivat, jotain pientä ja lämmintä ja pehmeää, kai, vaan minä näytin niille parhaat puoleni, ja mikäpä minussa on parasta: hampaat. Että osaakin vanhat ihmiset huutaa lujaa...
Tässä taas Edward G. Robinson -impersonaationi
No, ollaan me ihan ok-kavereita vieläkin. Pentu on pentu, ne toistelivat, kun kliistrasivat Hansaplastia nilkkoihinsa ja käsiinsä.
Muutenkin elo on aika mukavaa - sain Äiskän äiskältä joululahjaksi, näin takautuvasti, sian. Kinkkuahan en paljoakaan jouluna saanut, jotten tämä sika on ihan kiva korvike. Olen sen kanssa heilunutkin koko tämän päivän. Se sanoo OINK kun sitä osaa purra oikeasta kohdasta.
Vedonlyöjille voin kertoa, että molemmat korvani lurputtavat yhä, vaikka Äiskä on sitä mieltä että hänen veikkaamansa korva kohta singahtaa ylös.
Pitäkää huolta toisistanne ja syökää veripalttua - se on hyvää
toteaa ystävänne
Latte
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti