Latten aiempaa tuotantoa: Minä olen murkku!

1.3.2007

Morjensta taas,

en ole ehtinyt kirjoitella, kun on ollut monenmoista kiirettä. Vaikka kerrottavaa olisi vaikka mitä.

Nääs, olen nyt murkku. Vieläkö se Uma pitää jossain lehdessä murkkupalstaa? Voisin ottaa sinne yhteyttä.

Mistäkös murkkuuden huomaa? Vähän kaikesta. Olen päättänyt kyseenalaistaa kaiken. Käskyt, tavat, koko yhteiskunnan ja sen myötä myös Johtokunnan ja sen arvovallan. Kintusta kiinni jos siltä tuntuu, sanon minä rehvakkaasti.

Toisaalta, sielussani käy nyt kumma leiskunta. Olen itse asiassa käynyt aika epävarmaksi monen aiemmin varmana pitämäni asian suhteen. Kuten, nouseeko aurinko varmasti joka aamu? Mistä tuulet tulevat? Mitä on roskakorissa? Miksi rekka-autot pitävät kummallista ääntä? Ja mitä ihmettä on sauvakävely?

Epävarmuudesta on seurannut luikkimista ja pelkojakin. Minä en oikein pidä siitä että asiakkaat tulevat ja menevät tässä talossa miten sattuu. Olen päättänyt haukkua niitä jatkossa oikein kunnolla - mielellään kuitenkin jostain turvallisesta paikasta käsin. Kaikki asiakkaat eivät ole siitä oikein tykänneet, ja Äiskä on ollut asiasta aika tavalla huolestunut. Taisi sanoa Iskälle, että jos jatkan tätä rataa, ryssin äidin pisnekset.

Niin että moitteitahan tästä kaikesta murkkuilusta on sitten tullut. Johtokunta on sitä mieltä, että minun asiani ei ole tutkia roskakoreja, ei purra nilkkoja eikä paljon muutakaan. Esimerkiksi puhkijärsityt villasukat, ne Äiskän ainoat, eivät aiheuttaneet johtavassa luokassa riemunkiljahduksia. No, se oli vain yksi projekteistani, minunhan kuuluu olla utelias elämän suhteen. Ja ilma-aukko sukan pohjassa auttaa jalkaa hengittämään, uskoisin.

Tämän aamuista tempaustani jopa minun on vaikea selittää. Ja se on herättänyt uskomattoman pahaa verta perhepiirissä. Jäin, tai minut jätettiin Ison koiran kanssa aamulla makuuhuoneeseen, jotta en pelottelisi haukkumalla asiakkaita tai kinuaisi ruokaa aamiaispöydästä. Ja se otti minua pattiin. Todella kyrsi, jos sanotaan suoraan.

Niinpä päätin jättää asiasta haisevan vastalauseen. Itse asiassa kaksi. Yksi Äiskän puolelle sänkyä ja yksi Iskän puolelle. Piiiisssss lorottelin kaaressa näiden aamulämpimiin lakanoihin.

Siitä se riemu sitten repesi. Olen saanut ns. Silent Treatmentia koko päivän Äipältä. Se ei katso edes kohti. Saati että rapsuttaisi tai juttelisi minulle mukavia.

Sellaisesta tulee epämiellyttävä olo. Epävarma, suorastaan. Kauankohan tätä mykkäkoulua jatkuu, ihmettelen.

Kuulkaa, ei ole helppoa olla murkku, uskokaa huviksenne,

toteaa ystävänne Latte, 5 kk ja joitain päiviä päälle

Meidän kokoeromme on kutistunut aika lailla, mikä Iso Koira tuo enää on, ihmettelen?