Latten aiempaa tuotantoa: Tarkkailkaa sukkianne!

08.12.2006

Tervehdys,

kiitos kaikille kivoista kirjoituksista, ne piristivät kovasti viimepäivien sadetunnelmia.

Erityisesti arvostan koirakaverieni Valman sekä vanhempien kollegoiden Hauken ja Pauhun neuvoja ja evästyksiä elämäni alkutaipaleelle. Kyllä koira tietää mitä koiran pitää tietää.

Kurjia asioita:

Joka päivä on satanut vettä ja maa on kurassa ja kaikki on surkean näköistä. Sateella olen ollut haluton menemään ulos, tehnyt pissejä sisälle, ja aika lailla riehunut. Kun on ollut sitä purkamatonta energiaa. Mistä sitten on tullut epäsopua niin Ison Koiran kuin Äiskän kanssa.

Kivoja asioita:

Iskä saapui kotiin torstain vastaisena yönä pitkälti jälkeen kahden. Äiskä oli tosi iloinen, ja olin kyllä minäkin ja Iso Koirakin. Iskä tosin erehtyi kysymään miksi Äiskällä on jaloissaan yksi musta ja yksi harmaa sukka, mitä ei olisi pitänyt. Äiskä ei ollut siinä vaiheessa parhaimmillaan, mitä ihmettelen - olinhan pitänyt Äiskälle seuraa kolme päivää tauotta, 24 h vuorokaudessa, jopa omista yöunistakin luopuen.

Käytiin seuraava sukkapoliittinen keskustelu: "Miksi luulet, että minulla on eripariset sukat? Koska se on muotia? Koska se on minusta kivaa? Koska minusta on tullut yllättäen värisokea? Ei. Minulla on eriväriset sukat jalassa koska Latten kiljuessa pääsyä terassille juoksin ovea avatessani suoraan pissalätäkköön. Pompin yhdellä jalalla sitten hakemaan uutta sukkaa vaatekaapista, kompastuen puruluuhun, kolhien polveni ja sittemmin huomaten, että etsimäni sukat olivat mystisesti kadonneet - myöhemmin löysin toisen järsittynä ja jalassa on nyt se toinen... Haluatko kuulla lisää minun päivästäni?"

Ei Iskä halunnut, viisaasti tehty. Osti seuraavana päivänä vaan ison kimpun kukkia Äiskälle. Kumma efekti noilla kukilla. Ja yöunilla. Äiskä on tänään ollut taas tavallinen oma itsensä. Ja sillä on ollut samanväriset sukatkin jalassa.

Mutta palataan vielä eiliseen. Torstai oli minulle jännä päivä, koska menimme lääkäriin Tarttoon. Sain ensimmäisen rokotukseni. Kuukauden kuluttua saan toisen. Ja sirun korvaan. Mitä se sitten onkaan. Isollakin Koiralla on, kuulemma. Ja kun saan sirun, saan sitten Oman Passin ja sen kanssa voin matkustaa vaikka maailman ääriin, missä se sitten lieneekään.

Lääkäritäti kehui minua kovasti. Kuunteli sydäntäni ja kopeloi sisuskalujani ja kurkki korviini ja suuhuni. Ja kaikesta mitä näki, tykkäsi kovasti. Olen minä vaan niin komea poika, sydäntä, munuaisia ja korvakäytäviä myöten. Kauniista ja korkeista sääristäni puhumattakaan.

Mistä tulikin mieleen, että kasvan nyt korkeutta todella nopeasti. Sen voi huomata mm. siitä, että minun ei tarvitse edes ponnistaa pyrkiessäni Johtoportaan sänkyyn. Sen kun nostan jalkaani ja nousen sinne. Joskin, joka kerta sieltä on tullut lähtö pois nopeasti.

Mutta ulkonäköasoihin palatakseni, sääreni olen perinyt biologiselta äidiltäni. Korkeat ja jänteikkäät. Äiskän mielestä näytänkin nuorelta Arto Bryggarelta. Iskän mielestä näytän Albert Einsteinilta. Omasta mielestäni olen enemmän George Clooney -tyyppiä. Mutta mitäpä näistä makuasioista kiistelemään.

Sellainen oli siis torstaipäiväni.

Tänään eli perjantaina on päivä mennyt kotona telmiessäni ja hirmu pitkällä metsälenkillä, missä harjoiteltiin myös fleksin käyttöä. Piece of cake, sanon minä. Eli helppo nakki. Johtoporras oli kovin tyytyväinen minuun. Nätisti tassuttelin Ison Koiran rinnalla. (Suurin osa ajasta me juostiin kyllä vapaana ja se on paljon kivempaa kuin remmin päässä kulkeminen. Voi hypellä polulta pöheikköön ja takaisin, polulta kuralammikkoon ja takaisin, polulta risukkoon ja takaisin, polulta Ison Koiran luokse ja äääkkiä takaisin ennen kuin se ehtii ärähtää.)

Juokseminen kyllä väsyttää aika lailla, ja alankin nyt vetää snarkkaa, hyvät iltasafkat juuri mussutettuani.

Eli ei enempää tällä kertaa. Tarkkailkaa sukkianne. Mutta varokaa kommentoimasta muiden sukkavalintoja.

Terv Latte