Moottoritie on kuuma - ja pölyinen

Siinä mielessä meni otsikointi heti pieleen, ettei Virossa ole vieläkään sen ensimmäistäkään moottoritietä. Mutta on teitä, joilla moottorilla pääsee eteenpäin, joten sovitaan nyt tässä porukalla, että ne saavat esittää kuvaelman moottoritietä.

Minä huristin tänään sinne ja tänne, ja sitten uudelleen tänne ja sitten sinne. Ja eteenpäin.  Lämpötila oli auton ulkopuolella sellaista rapiaa +30c. Punaisen ranskattaren eli Peugeot 405:n sisällä hieman enemmän. Punainen ranskatar kun on kuuma nainen, se ei tiedä mitään ilmastoinnista.

Kiitää alla autostrada,

Aina kiire, kiire jonnekin on, on, on.

Daa daa daa-da daa-da,

Hiki pintaan täytyy saada

Pojat antaa mennä siitä vain näin!

---
Ja näin se lähti:

Heräsin aamulla taas aivan liian aikaisin. Lisääntynyt valo ja lämpö pitävät huolen, ettei tämä tyttö kelliskele lakanoissa pitkään, riippumatta siitä mihin aikaan on mennyt nukkumaan.

Vaan oli minulla syykin aikaiseen heräämiseen. Halusin lähteä Kanepin ihanaan pieneen ja perin eksoottiseen tavarataivaaseen, jolla ei ymmärtääkseni ole nimeä. Kyse on pikkuruisesta vinksallaan olevasta hirsimökistä, joka on muutamana päivänä viikossa auki aamun ensimmäisinä tunteina. Kirpputorista ja vanhojen vaatteiden kaupasta, jonka satumaiseen valikoimaan kuuluu vino pino, tarkemmin sanottuna monta vinoa pinoa sisustuskankaita, verhoja ja pöytäliinoja.

Ihan oikeasti, paikka on aivan surrealistinen. Auringonpolttama pikkuruinen vino hirsimökki, jota emännöi ehkä Viron palvelualttein ihminen. Jolle ei tarvitse montaa sanaa kertoa siitä mitä on etsimässä, kun nuori neito alkaa taitavin käsin poimia esiin juuri sitä mitä olet hakenut. Liikkumatilaa ei myymälässä ole paljon, ja mökki on  näinä aamun muutamina tunteina täynnä asiakkaita. Silti kukaan ei töni ketään ja kaikki tuntuvat saavan juuri sitä mitä etsivät, kiitos tämän tavarataivaan hyvän hengettären.

Minä olin etsimässä sisustuskankaita tai vahvoja verhoja, joita voin tuunata Võsulle patjojen verhoiluksi. Ja kyllähän minä niitä löysin. Kahden pahvilaatikollisen verran. Siistejä, kauniita, pestyjä ja silitettyjä verhoja. Kuin myös puhtaita kirkkaanvalkoisia pyyhkeitä ja keveitä kesäpeittoja. Olin onneni kukkuloilla.

Hirsimökin hengetär ehti vielä kaikilta muilta kiireiltään auttaa minua kantamaan isoja laatikoitani autoon. Ja koko lastin hinta? Se oli 30 euroa.

Kerroin jo muutama vuosi sitten minun ja kahden hyvän ystävättäreni huippuhienosta shoppailuretkestä Kanepissa. Sen jälkeen toinen kaupoista on mennyt kiinni, mutta toinen vielä toimii, eli tämä pieni hirsimökki.

Ken haluaa lukea aiemmasta, vuonna 2009 tehdystä hulvattomasta shoppailureissusta, löytää jutun: tästä

---

Kanepista suhasin sitten vielä Elvaan, kaupunkiin Otepäältä n. 18 km päässä. Ajatuksena etsiä vielä Võsulle mattoja, joita en sivumennen sanottuna löytänyt.

Aurinko paistoi ja porotti, ja hiki valui. Minulla oli etuikkunat lähes kokonaan auki ja tuuli löyhytti t-paidan hihoja kun tämä tyttö porhalsi eteenpäin. Enkä minä tietenkään valinnut suorinta tai parasta asfalttitietä, vaan kunnolla pöllyävän hiekkatien. Käytäntö kun on opettanut, että hiekkateiden varsilta saattaa löytää jotain ihan muuta kuin tiheämmin asuttujen asfalttiteiden varsilta. Idyllisiä taloja, karjaa, pieniä kilejä tai jotain muuta kivaa.

Ja niin minä poljin autoa eteenpäin, aurinko porotti ja autoradiosta löytyi hyvä kanava. Musiikki raikasi, ja oliko se kuumuus, oliko se musiikki vai mikä, mutta huomasin kääntäväni autoradion nupit kaakkoon ja nauttivani vauhdista, kuumuudesta, musiikista ja tiukoista kurveista. Minä joka olen niin ollakseni varovaista kuskia.

Niin siis ajaa huristelin mutkaisia teitä, autoradio pauhaten ja estottomasti laulun sanoja kovalla äänellä hoilottaen. Bingo oli kun radiosta raikasi Dingon Autiotalo viroksi. Silloin lähti tämänkin tytön kitarisat koetukselle!

Ja tiedättekö, se on omanlaisensa hieno hetki, kun moottoritie (eli tie, jolla moottoriajoneuvolla voi kulkea) on kuuma ja pölyinen, autoradio soi ja Tiina löytää itsestään uudelleen Michelle Moutonin, joksi LaPan Helena minua aikanaan kutsui.

Huomenna vie tie Võsuun, mutta se varmasti on sitten ihan oma tarinansa. Michelle alkaa nyt pakkaamaan.

Hyvää illanjatkoa kaikille!

Türillä tuttuja tapaamassa

Kevään viralliset kukkakarnevaalit, Türi Lillelaat, ovat taas täällä, tai siis Türillä. Kolmepäiväiset värikkäät ja iloiset kukkamarkkinat, jotka vuosi vuodelta vetävät paikalla yhä enemmän väkeä. Eikä vähiten suomalaisten ja ruotsalaisten bussien myötä. Türi on monelle jokavuotinen pyhiinvaelluskohde - myös minulle.

Suomalaisrekkareilla varustettuja busseja on kahdella isolla parkkipaikalla ritirinnan.

Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta, ja samankaltaista täydellistä hurmioitumista ei enää tapahdu kuin esimerkiksi vuonna 2002. Silloin niin sanotusti pipa lensi ja mopo keuli, vaikka käynti olikin jo toinen lajiaan. Ja Kimmo, tuollon minut vasta tavanneena, yritti seurata keulivaa Tiinaa, joka singahteli tiskiltä toiselle ja osti osti osti. Ja muistan miten Kimmolla oli silmät lautasen kokoiset kun tämä seurasi minun pontevaa sukkulointiani messuilla. Tuolloin hinnatkin olivat todella edulliset, joten minun hurmioni oli ymmärrettävää.

Kolmena viime vuotena olen ollut torilla matkanjohtajan tai oppaan tehtävissä. Tänä vuonna olin paikalla ihan yksityishenkilönä.

Ilmat olivat mitä ihanimmat, ja se näkyi kävijämäärissä. Sekä iloisissa ilmeissä, joita ruuhkat torikäytävillä tai jonot bajamajoihin eivät sanottavammin sammuttaneet. Torille oltiin tultu nauttimaan, jos myös shoppaamaan.

Minulla oli vilpitön tarkoitus itsekin tutkia tarkkaan tarjontaa ja ostaa autolastillinen kesäkukkia ruukutettavaksi. Toisin kävi. En ostanut horsman horsmaa. Joskin, viime metreillä sain hassatuksi 158 euroa, mutta se onkin sitten eri juttu.

Minulle Türi merkitsee myös mahdollisuutta vanhojen ystävien ja tuttujen tapaamiseen. Ja niin kävi, että kukkea seura ja hauskat jutut painoivat enemmän kuin edullisten tai harvinaisten kasvilöytöjen tekeminen. Aika meni aika tarkkaan kaverien kanssa.

Mutta sain minä sentään jonkin verran kuvia napattua karnevaaleista. Oli ihan ohjelmassa että yritän tavoittaa Türin hengen sen kaikessa iloisessa kaupallisuudessaan. Alla kuvasaalista.

Türi - liikennekaaos

Kun pieni kaupunki täyttyy monista kymmenistä tuhansista vieraista, joista useimmat tulevat autolla, on parkkipaikan löytäminen aina vaikeaa. Meillä lisävääntöä parkkipaikan löytämiseen teki ehdoton varjon vaatimus. Perheen karvainen kaveri kun jäi autoon istumaan siksi aikaa kun Johtokunta lähti markkinoille hummaamaan. Joskus elämä on niin epistä. Ainakin Latten mielestä.

Me löysimme suuren puun, jonka alle auton saimme aivan markkinoiden takareunalta, erään yksityispihan läheltä. Pihan isäntä ja omistaja tuli iloisena juttelemaan kanssamme, hänellekin markkinat merkitsivät suurta tapahtumaa, ja kehaisipa isäntä, että oli hetki sitten opastanut 30 suomalaisnaisen seuruetta pienellä pihallaan.

Isäntä ohjasi meidät ja automme parhaaseen paikkaan ja koska nyt olimme isännän vieraita, ei meidän edes tarvinnut maksaa parkkimaksua. Mikä sen mainiompaa.

Puheliaan isäntämiehen piha. Se tuuhea isolehväinen varjopuu on tien toisella puolella.

Isäntä olisi jatkanut elämäntarinaansa ja tarinaa talostaan ja pihastaan pidempäänkin, mutta meidän piti jatkaa matkaamme markkinoille. Hyvän ystävämme Onu Koon kanssa. Joka oli tullut parkkipaikalle meitä vastaan.

Autoja on kaikkialla, oli ajokielto tai ei.

Sisään pääsee useammastakin portista, joskin tänä vuonna oli porttien määriä karsittu. Lippu messuille maksoi ensimmäisenä Türi-vuotenani muistaakseni 25 kruunua (1,60) ja nyt kaksi euroa. Yleinen hintojen nousu ei siis ole nostanut sanottavammin lippuhintaa.

OnuKoo suuntaa määrätietoisesti sisään messuille.

Türi - ihmiskaaos

Türille mennessä kannattaa ottaa filosofinen asenne ja lipua massojen mukana, vauhdin hitaudesta hermostumatta. Sillä väkeä on kaikkialla ja sitä on paljon. Toisaalta, hiljainen vaeltelu antaa tilaisuuden kurkata sellaisiakin tuotteita, joita ei tiennyt tulevansa katsomaan.

Väkeä on kuin meren mutaa

Türi - tavarakaaos

Markkinat levittäytyvät suurelle aidatulle urheilukentälle ja sen ympäristöön. Vuosi vuodelta kukkien ja kasvien määrä on joutunut antamaan tilaa kaikenlaisille oheistuotteille, jotka liittyvät pihaan tai kotiin. Tai sitten eivät. Monenlaista houkutusta on tarjolla.

Saisiko olla oman talon nimellä varustettu komea puukyltti?

Nuori messuvieras ihastuu solisevaan suihkulähteeseen.

Toki torilla myydään kasvejakin, ja paljon. Myyjät, varsinkin yksityiset, omien pihojensa tuotteita kauppaavat, ovat ystävällisiä ja antavat mielellään istutus- ja hoito-ohjeita. Monet osaavat hyvin suomeakin, eikä varmasti turhaan. Tuntui että suomalaisia messuvieraita oli lähes yhtä paljon kuin virolaisiakin.

Suomalaisrouvat tekevät ostoksia.

Kimmolla menee kieli keskelle suuta tarjonnan monipuolisuuden vuoksi.

Suurella messualueella on myös huolehdittu messukävijöiden nälästä ja janosta. Grilli- , saslik-, hampurilais- ja kebab-telttoja on riti rinnan. Ja kauppa käy.

Huomatkaa nerokkaat kuljetuskärryt pöydän päässä. Kyseessä on selvästi proffit Türin-kävijät.

Messumuotia on monenlaista

Tavataan torilla!

Bändi antaa parastaan aika vähälukuiselle yleisölleen.

Ostamisen sietämätön keveys - ja raahaamisen raskaus

Jokainen Türin-kävijä tietää, että helposti tulee tehtyä impulssiostoja. Äkkiä vaan tuo verivaahtera haluaa hypätä matkaan, tyrnit vaativat päästä oman kodin multiin. Ja sitten huomaa seilaavansa valtavien pakaasien kanssa ihmisivilinässä.

Mutta ihminen on kekseliäs. Mitä moninaisempia kuljetusratkaisuja näimme päivän aikana.

Olutkärreistä on moneen.

Nyt on kiire bussille!

Türi on siis sekoitus aurinkoa (vanha Türillä-sataa-aina-kirous on mennyttä), hyvää mieltä, hauskoja ostoksia, hyvää ruokaa. Ja kuten sanoin, hyvien ystävien tapaamista. Ja täytyy sanoa, että se oli tällä kertaa sitä markkinoiden parasta antia.

Istuimme auringossa, Kimmo, OnuKoo, Hulvaton Heljä ja Ilpo Ilkikurinen. Joista kaksi viimeksi mainittua olivat tuoneet markkinoille aiempien vuosien tapaan kokonaisen bussilastillisen kasvihörhöjä.

Hetken kiersimme ostoksilla - OnuKoo ja Heljä ostivat - ja sitten vaan istuimme alas ja päivitimme kuulumisiamme. Eikä aika tietenkään riittänyt alkuunkaan.

Ostaako vai eikö ostaa, näyttää Heljä pohtivan.

Kimmo ja Heljä päivittävät kuulumisiaan.

Hymy on Heljällä herkässä! Ilpo ottaa rauhallisemmin.

Tällainen oli siis tämänkertainen Türin reissuni.

Tarkka lukija jää miettimään: mihin Tiina hassasi 158 euroa, jos kotiin ei tullut horsman hormaa? Paljastan oman hassahtamiseni. Kelatkaa kuvia ylöspäin. Kohtaan missä pieni messuvieras ihailee solisevaa suihkulähdettä. Niin tein minäkin. Ja karnevaaleilta poistuessani ostin sen pois kuleksimasta. Ja ostin sen lisäksi toisenkin, markkinoilla kun oltiin ja ostokatharsis oli hankittava. Se näistä kolmesta alla olevasta pienin:

Nyt Villa Ottiliassa solisee: puli puli ja soli soli.

Lopuksi: lämmin kiitos kaikille torilla tapaamilleni ihmisille kivasta päivästä! Erityiskiitos OnuKoolle, Heljälle ja Ilpolle! Hyvää kotimatkaa teille kaikille!

Tartossa tunnelmoimassa

Eilen oli pitkästä aikaa Tartto-päivä, ja hyvä niin. Kotoa oli loppunut koiranruoka. Lisäksi tarvitsin kolme kerää vihreää lankaa ja ensi vuodelle kalenterin hotellivarauksia varten - usko elämän jatkumiseen vuoden vaihteen jälkeenkin on siis vahva. Joten oli aika lähteä Tarttoon.

Tarton läheisyys, vain 42 km Otepäältä on kieltämättä suurenmoinen henkireikä Otepäällä asuessa. Kun Otepään vehreät kunnaat alkavat näyttää vain tylsiltä vihreiltä lämpäreiltä ja kun pelkkä linnunlaulu ei enää riitä täyttämään sosiaalista aukkoa, on aika hypätä autoon ja huristaa Tarttoon, missä on aina elämää.

Viime käynnistä olikin jo sen verran aikaa, että kaupungin yleisilme oli jälleen muuttunut - syksy oli saapunut kaupunkiin. Mutta elämää keskustassa silti riitti. Raatihuoneen torille oli pystytetty AHHAA-tiedekeskuksen teltta - edellisyönä oli Tartossa vietetty Tieteiden yötä. Ja Emajoen reunaman puistossa oltiin starttaamassa juuri Tervisepäevaa - eli terveyspäivää, johon kuului monenlaista lenkkeilyä ja toimintaa ympäri kaupunkia.

Tästä pidän Tartosta erityisesti: vaikka se on suhteellisen pieni kaupunki, on se jatkuvasti hereillä. Tutkiskelin ilmoitustauluja ja huomasin, että monenlaista konserttia, esitystä, näytelmää on tiedossa ensi kuulle. Päätin laittaa ainakin nämä päivät ylös - tämä kuulosti nimittäin mielenkiintoiselta tapahtumalta: 14. kansainväliset vanhan musiikin festivaalit:

Nopsasti saimme tehtyä pakolliset ostokset - ja yhden ylläriostoksenkin. Löysimme molemmille mainiot retkeilykengät Realisaatiokeskuksesta, joka on pakollinen vierailukohde joka reissulla. Tänne pieneen, Tarton sivussa olevaan kauppaan tulee useasti yllättävän hyvää tavaraa konkurssipesistä, täältä löytyy mallistojen loppuja, ja aina erittäin kuluttajaystävälliseen hintaan. Parhaat tavarat katoavatkin sitten nopeasti, joten ostaa kannattaa heti jos jotain hyvää löytää.

Tämänkertaiset löytömme olivat nahkaiset ja mokkaiset teddyvuorelliset retkeilykengät, joissa näyttäisi olevan kunnon raakakumipohja molemmille. Minun keltamokkaiset poponi maksoivat 149 kruunua (eli 9,50 euroa) ja Kimmon nappanahkaiset puolestaan 199 kruunua (12,80 euroa). Kun sopivat koot vielä löytyivät, ei näitä voinut jättää kauppaan, eihän?

Hyvien ostosten jälkeen olikin aika sukeltaa koirien kanssa syksyiseen puistoon. Aloitamme kävelylenkkimme Enkelinsillalta.

Sen lähellä, kuulo- vaan ei näkömatkan päässä on Pirunsilta:

Traditio on, että kerran vuodessa, olisiko lukuvuoden päättyessä, kokoontuvat silloille ylioppilaiden nais- ja mieskuorot, naiset Enkelinsillalle ja miehet Pirunsillalle kilpalaulantaan.

Siltojen nimistä tämän verran: Enkelinsilta eli viroksi Inglisild tulee siitä, että Toomemäen puisto, jossa silta yhdistää kahta kukkulaa, on rakennettu englantilaiseen puistotyyliin (viroksi: inglise stiilis). Pirunsilta puolestaan on saanut nimensä Nikolai II:n henkilääkärin Zoege von Mannteuffelin mukaan, joka teki aloitteen sillan rakentamisesta. Ylioppilashuumori käänsi hänen nimestään pirun (saksaksi Teufel = piru).

Toomemäkeä voisi kutsua myös yliopistonmäeksi, sillä iso osa yliopiston laitoksista sijaitsee sen reunamilla. Puisto on suosittu kävely- ja oleskelupaikka tarttolaisille. Meidän Karvaisille Kavereille puisto on myös perin tuttu.

Puistossa on runsaasti merkkihenkilöiden patsaita, yksi rakastetuimmista on Kristian Jaak Peterson, nuori 21-vuotiaana tuberkuloosiin vuonna 1822 kuollut runoilija, jonka sanotaan aloittaneen virolaisen lyyrisen runouden. Petersonin syntymäpäivä 14.3. on nykyisin Viron äidinkielen päivä.

Kuvassa romanttisia runoilijahahmoja kolmin kappalein:

Puistosta löytyy myös idyllinen Rotonda-kahvila

Myös tuomiokirkon rauniot, joiden korjatussa osassa toimii nykyisin Historiallinen museo, sijaitsevat Toomemäellä:

Tuomiokirkon rakentaminen aloitettiin 1200-luvulla. Ja 1500-luvulla se oli Itä-Euroopan suurin kirkko ja tiilirakennus. Liivin sodassa kirkko tuhottiin. Vuosi oli 1558.

Kirkon rauniot olivat välillä huonossa hapessa ja raunioilla liikkuminen oli kielletty. Nyt rauniot on saatu turvallisiksi, yksi torneista on avattu vierailijoille ja rauniot tarjoavat kesäisin komeat puitteet kesäteatterien esityksille.

Tartto on, kuten olen aiemminkin sanonut, kaunis ja monipuolinen kaupunki. Kun kulkee siellä silmät avoimina, voi löytää sieltä helmen jos toisenkin. Tässä todistusaineistoa sanoilleni:

Takuuvarmat ikiruusut

Jokunen päivä sitten kerroin Heljän hulvattomasta Etelä-Viron matkasta. Siitä voi lukea lisää tästä.

Tulevan Etelä-Viron ryhmämatkan tiimoilta olen sitten tehnyt erilaisia tutkivia ekskursioita eri paikkoihin. Yhdestä niistä mainitsin jo aiemmin, hieman sivulauseessa, Seppä Vikkurin työpaja ja myyntinäyttely.

Nyt seuraa päälause, jos toinenkin, samasta asiasta.

Siis tämä Seppä Vikkur pitää pajaa Otepään lähellä, ja olemme useasti autolla hurauttaneet pajan ohi. Auton ikkunasta ihmetelleet kauniita rautatöitä, joita on hiljakseen ilmestynyt pajan eteen ja ympärille.

Aluksi mielenkiintomme vei tämä puuveistos, joka on ollut paikalla jo pitkään


Silmä tarttuu ihmeelliseen propelliin patsaan yläpäässä, arvaatteko mikä se on? No kerron: se on myyräpropelli. Eli propelli, joka maahan tökättyään pitää tärinää ja ääntä, jonka pitäisi karkoittaa myyrät naapuripitäjään.

Mutta palataan seppään ja takuuvarmoihin tai takomisvarmoihin ikiruusuihin.

Me siis ajelimme aika ajoin sepän pajan ohi ja huomasimme kuinka talon eteen ja kylkeen alkoi ilmestyä monenlaista muutakin mielenkiintoista:







Koska emme tienneet mitä muuta sepällä on tarjolla pysähdyimme pajalle eräänä kauniina päivänä. Paja oli jo kiinni mutta seppä ilmestyi itse paikalle, ja iloisena alkoi esitellä myyntinäyttelynsä tarjontaa.

Katsokaa, eikö ole selvästi Latte-aiheinen tuuliviiri!


Rautahommien ohella seppä tekee myös lasikaiverruksia: tässä ihana lasipöytä:



Joka muuttuu käden käänteessä kukkapöydäksi:


Kaikki mitä näin viehätti minua. Mutta sitten, autotallin ovi aukesi ja paljastui näky, joka salpasi hengen: ruusukaari



Ruusukaari oli puolikas kahdesta peilikuvallisesta aidasta, jotka joku nainen oli tilannut erikoistilauksena. Seppä teki työtä käskettyä ja sai upeat kaksoiskaaret valmiiksi. Vaan kun maksun hetki koitti oli tilaajan perheolot muuttuneet, sanalla sanoen aviomies oli ottanut hatkat, ja naisella ei ollut enää varaa molempia kaaria lunastaa. Toisen otti, toisen jätti. Ja nyt seppä halusi päästä eroon tästä toisesta kaaresta, joka vei autotallista liikaa tilaa. Tarjosi sitä minulle edullisesti.

Eipä siinä kauaa mennyt kun ostopäätös oli tehty – Kimmo ei ollut ehtinyt edes autosta nousta, jos tarkkoja ollaan. Sitten menikin hieman enemmän aikaa vakuutellessa Kimmolle, että tämä on HYVÄ ostopäätös. Olkoonkin, että ruusukaari ei sinänsä ollut kiireimmin hankittavien asioiden listalla. Ei ainakaan aiemmin.

Kaupat tehtiin siinä ja silloin.

Seuraavaksi kutsuttiin sepän poika paikalle, ja tämä iloisena asettelemaan ruusukaarta peräkärryyn. Asiat etenivät siis vikkelästi.



Olin kaiken kaikkiaan aivan haltioissani – nämä sepän taideteokset ovat todella kauniita. Mitä monin sanoin kiittelinkin.

No, tästä riemastuneena seppä kutsui meidät kylään kotitalolleen tai kyse taitaa olla kahden perheen, sepän ja sepän pojan perheen talosta, idyllisen lammen rannalle. Sillä kotitalolla oli näytillä uusi taideteos, pojan portti.


Tässä sepän lampi.








Eikö ole kerrassaan ihania! Nyt silmissäni jo siintelee uusi portti Villa Ottiliaan – sellainen että se on talon ja sen emännän arvoinen. Malli Prinsenssa Ruusunen on ehkä hieman liioittelua, mutta ehkä Malli Versailles tai Talvipalatsi (näitä malleja ei ole siis vielä olemassakaan, mutta seppä sanoi tekevänsä piirustusten mukaan ihan mitä vaan) voisivat olla riittävän uljaat?!

No, pysytään asiassa eli ruusukaaressa. Se on siis aivan ihana, minun mielestäni, vaan nyt herää kysymys: minne sen asetan. Että se saa ansaitsemansa huomion. Sillä sen se ansaitsee, vai mitä sanotte:

Tässä ruusukaari takapihalla odottelemassa lopullista sijoitustaan:



Ja vielä yksi lähikuva tästä ihanuudesta, saa huokailla ihastuksesta aivan vapaasti. Ainakin näin minä teen:



Ja nämä ruusut kestävät! Siltä varalta, että ruusut, joiden haaveilen siinä kiipeilevän, eivät.