Türillä tuttuja tapaamassa

Kevään viralliset kukkakarnevaalit, Türi Lillelaat, ovat taas täällä, tai siis Türillä. Kolmepäiväiset värikkäät ja iloiset kukkamarkkinat, jotka vuosi vuodelta vetävät paikalla yhä enemmän väkeä. Eikä vähiten suomalaisten ja ruotsalaisten bussien myötä. Türi on monelle jokavuotinen pyhiinvaelluskohde - myös minulle.

Suomalaisrekkareilla varustettuja busseja on kahdella isolla parkkipaikalla ritirinnan.

Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta, ja samankaltaista täydellistä hurmioitumista ei enää tapahdu kuin esimerkiksi vuonna 2002. Silloin niin sanotusti pipa lensi ja mopo keuli, vaikka käynti olikin jo toinen lajiaan. Ja Kimmo, tuollon minut vasta tavanneena, yritti seurata keulivaa Tiinaa, joka singahteli tiskiltä toiselle ja osti osti osti. Ja muistan miten Kimmolla oli silmät lautasen kokoiset kun tämä seurasi minun pontevaa sukkulointiani messuilla. Tuolloin hinnatkin olivat todella edulliset, joten minun hurmioni oli ymmärrettävää.

Kolmena viime vuotena olen ollut torilla matkanjohtajan tai oppaan tehtävissä. Tänä vuonna olin paikalla ihan yksityishenkilönä.

Ilmat olivat mitä ihanimmat, ja se näkyi kävijämäärissä. Sekä iloisissa ilmeissä, joita ruuhkat torikäytävillä tai jonot bajamajoihin eivät sanottavammin sammuttaneet. Torille oltiin tultu nauttimaan, jos myös shoppaamaan.

Minulla oli vilpitön tarkoitus itsekin tutkia tarkkaan tarjontaa ja ostaa autolastillinen kesäkukkia ruukutettavaksi. Toisin kävi. En ostanut horsman horsmaa. Joskin, viime metreillä sain hassatuksi 158 euroa, mutta se onkin sitten eri juttu.

Minulle Türi merkitsee myös mahdollisuutta vanhojen ystävien ja tuttujen tapaamiseen. Ja niin kävi, että kukkea seura ja hauskat jutut painoivat enemmän kuin edullisten tai harvinaisten kasvilöytöjen tekeminen. Aika meni aika tarkkaan kaverien kanssa.

Mutta sain minä sentään jonkin verran kuvia napattua karnevaaleista. Oli ihan ohjelmassa että yritän tavoittaa Türin hengen sen kaikessa iloisessa kaupallisuudessaan. Alla kuvasaalista.

Türi - liikennekaaos

Kun pieni kaupunki täyttyy monista kymmenistä tuhansista vieraista, joista useimmat tulevat autolla, on parkkipaikan löytäminen aina vaikeaa. Meillä lisävääntöä parkkipaikan löytämiseen teki ehdoton varjon vaatimus. Perheen karvainen kaveri kun jäi autoon istumaan siksi aikaa kun Johtokunta lähti markkinoille hummaamaan. Joskus elämä on niin epistä. Ainakin Latten mielestä.

Me löysimme suuren puun, jonka alle auton saimme aivan markkinoiden takareunalta, erään yksityispihan läheltä. Pihan isäntä ja omistaja tuli iloisena juttelemaan kanssamme, hänellekin markkinat merkitsivät suurta tapahtumaa, ja kehaisipa isäntä, että oli hetki sitten opastanut 30 suomalaisnaisen seuruetta pienellä pihallaan.

Isäntä ohjasi meidät ja automme parhaaseen paikkaan ja koska nyt olimme isännän vieraita, ei meidän edes tarvinnut maksaa parkkimaksua. Mikä sen mainiompaa.

Puheliaan isäntämiehen piha. Se tuuhea isolehväinen varjopuu on tien toisella puolella.

Isäntä olisi jatkanut elämäntarinaansa ja tarinaa talostaan ja pihastaan pidempäänkin, mutta meidän piti jatkaa matkaamme markkinoille. Hyvän ystävämme Onu Koon kanssa. Joka oli tullut parkkipaikalle meitä vastaan.

Autoja on kaikkialla, oli ajokielto tai ei.

Sisään pääsee useammastakin portista, joskin tänä vuonna oli porttien määriä karsittu. Lippu messuille maksoi ensimmäisenä Türi-vuotenani muistaakseni 25 kruunua (1,60) ja nyt kaksi euroa. Yleinen hintojen nousu ei siis ole nostanut sanottavammin lippuhintaa.

OnuKoo suuntaa määrätietoisesti sisään messuille.

Türi - ihmiskaaos

Türille mennessä kannattaa ottaa filosofinen asenne ja lipua massojen mukana, vauhdin hitaudesta hermostumatta. Sillä väkeä on kaikkialla ja sitä on paljon. Toisaalta, hiljainen vaeltelu antaa tilaisuuden kurkata sellaisiakin tuotteita, joita ei tiennyt tulevansa katsomaan.

Väkeä on kuin meren mutaa

Türi - tavarakaaos

Markkinat levittäytyvät suurelle aidatulle urheilukentälle ja sen ympäristöön. Vuosi vuodelta kukkien ja kasvien määrä on joutunut antamaan tilaa kaikenlaisille oheistuotteille, jotka liittyvät pihaan tai kotiin. Tai sitten eivät. Monenlaista houkutusta on tarjolla.

Saisiko olla oman talon nimellä varustettu komea puukyltti?

Nuori messuvieras ihastuu solisevaan suihkulähteeseen.

Toki torilla myydään kasvejakin, ja paljon. Myyjät, varsinkin yksityiset, omien pihojensa tuotteita kauppaavat, ovat ystävällisiä ja antavat mielellään istutus- ja hoito-ohjeita. Monet osaavat hyvin suomeakin, eikä varmasti turhaan. Tuntui että suomalaisia messuvieraita oli lähes yhtä paljon kuin virolaisiakin.

Suomalaisrouvat tekevät ostoksia.

Kimmolla menee kieli keskelle suuta tarjonnan monipuolisuuden vuoksi.

Suurella messualueella on myös huolehdittu messukävijöiden nälästä ja janosta. Grilli- , saslik-, hampurilais- ja kebab-telttoja on riti rinnan. Ja kauppa käy.

Huomatkaa nerokkaat kuljetuskärryt pöydän päässä. Kyseessä on selvästi proffit Türin-kävijät.

Messumuotia on monenlaista

Tavataan torilla!

Bändi antaa parastaan aika vähälukuiselle yleisölleen.

Ostamisen sietämätön keveys - ja raahaamisen raskaus

Jokainen Türin-kävijä tietää, että helposti tulee tehtyä impulssiostoja. Äkkiä vaan tuo verivaahtera haluaa hypätä matkaan, tyrnit vaativat päästä oman kodin multiin. Ja sitten huomaa seilaavansa valtavien pakaasien kanssa ihmisivilinässä.

Mutta ihminen on kekseliäs. Mitä moninaisempia kuljetusratkaisuja näimme päivän aikana.

Olutkärreistä on moneen.

Nyt on kiire bussille!

Türi on siis sekoitus aurinkoa (vanha Türillä-sataa-aina-kirous on mennyttä), hyvää mieltä, hauskoja ostoksia, hyvää ruokaa. Ja kuten sanoin, hyvien ystävien tapaamista. Ja täytyy sanoa, että se oli tällä kertaa sitä markkinoiden parasta antia.

Istuimme auringossa, Kimmo, OnuKoo, Hulvaton Heljä ja Ilpo Ilkikurinen. Joista kaksi viimeksi mainittua olivat tuoneet markkinoille aiempien vuosien tapaan kokonaisen bussilastillisen kasvihörhöjä.

Hetken kiersimme ostoksilla - OnuKoo ja Heljä ostivat - ja sitten vaan istuimme alas ja päivitimme kuulumisiamme. Eikä aika tietenkään riittänyt alkuunkaan.

Ostaako vai eikö ostaa, näyttää Heljä pohtivan.

Kimmo ja Heljä päivittävät kuulumisiaan.

Hymy on Heljällä herkässä! Ilpo ottaa rauhallisemmin.

Tällainen oli siis tämänkertainen Türin reissuni.

Tarkka lukija jää miettimään: mihin Tiina hassasi 158 euroa, jos kotiin ei tullut horsman hormaa? Paljastan oman hassahtamiseni. Kelatkaa kuvia ylöspäin. Kohtaan missä pieni messuvieras ihailee solisevaa suihkulähdettä. Niin tein minäkin. Ja karnevaaleilta poistuessani ostin sen pois kuleksimasta. Ja ostin sen lisäksi toisenkin, markkinoilla kun oltiin ja ostokatharsis oli hankittava. Se näistä kolmesta alla olevasta pienin:

Nyt Villa Ottiliassa solisee: puli puli ja soli soli.

Lopuksi: lämmin kiitos kaikille torilla tapaamilleni ihmisille kivasta päivästä! Erityiskiitos OnuKoolle, Heljälle ja Ilpolle! Hyvää kotimatkaa teille kaikille!

Finaaliviikonloppu

Eihän tällaista tapahdu kuin kerran vuosisadassa - vai tapahtuuko. Että Suomi on peräkkäisinä päivinä niin MM-lätkän kuin Eurovision laulukilpailuiden finaalissa. Ja varma voitto tulossa molemmista, kuten aina.

En tiedä kumpaa jännittäisin enemmän. Nimittäin, olen pesunkestävä euroviisufani, mikä saattaa jotain ehkä yllättää. Mutta olen! Joitain traditioita ihmisellä täytyy olla. Minulla se on kisojen seuraaminen ruutupaperin ja tv-lehden kanssa (josta selviää esiintymisjärjestys) ja jokaiselle kappaleelle numeron antaminen kisan edetessä. Asujen ja esityksen arviointi. Ja äänestyksen jännittäminen - vaikka olenkin sitä mieltä että ennen oli hauskempaa kun väkeä oli kisoissa vähemmän ja kaikki äänet luettiin ääneen. Fäänlaand ään pöeng.

Lätkäfani en ole, paitsi silloin kun Suomi pelaa MM-loppuottelussa. Ja nimenomaan Ruotsia vastaan. Mutta silloin jännitän sitäkin perusteellisemmin.

Kyllästymiseen saakka olemme kuulleet kysymyksiä: missä olit kun kuulit Kennedyn murhasta tai Twin Towersien sortumisesta tai Dianan kuolemasta.

Minä kysyn: missä olit kun Suomi voitti lätkässä kultaa tai kun Lordi rytkäytti Suomen viisumaailman kartalle?

Minäpä kerron, kylmän päivän lämmikkeeksi, missä minä olin. Sillä muistan molemmat tapaukset kuin eilisen päivän.

Aloitetaan lätkästä.

Katsoin tuon legendaarisen vuoden 1995 ottelun hyvän, nyt jo edesmenneen työkaverini, Ossi K:n kotona Munkkivuoressa. Parempaa kisakatsomoa en olisi voinut toivoa. Ossi K. nimittäin oli aikanaan lätkädumari, aivan kansainvälistä tasoa. Muistan aina kuinka Ossi kertoi uransa päätöksestä: "Ei sitä pönttö kestänyt. Kun vielä kotimatkallakin korvissa kaikui rytmikäs: Nuija! Nuija! Nuija!" Tiedä sitten vitsailiko Ossi vain, mutta sen jälkeen olen miettinyt dumareistakin, että ihmisiä ne vaan on. Ja tunteet ne on dumarillakin.

Me siis katsoimme matsin, ja kun voitto kilahti kotiin ryntäsimme autolle ja lähdimme ajamaan keskustaa kohti. Ossi totesi, että nyt on kansaa kaduilla! Ja niin olikin.

Jo Munkkiniemen puistotiellä ajoi Suomi-liputettuja autoja, ihmiset roikkuivat auton ikkunoista ulos lippuja liehuttaen ja riemuiten. Keskustaa kohti tullessamme väenpaljous vain lisääntyi, autot matelivat kävelyvauhtia, kaikki huusivat, nauroivat, hyppelivät ja käyttäytyivät muutenkin sekopäisesti. Minä roikuin Mannerheimintiellä auton ikkunasta ulos ja suutelin jotain tuntematonta miestä joka kurottautui viereisestä autostaan jakamaan kanssani tätä kansallisriemua. Se oli karnevaalitunnelmaa isosti!

Muistan minä voitonjuhlatkin Kauppatorilla kun Leijonat palasivat kotiin. Olin siellä toisen työkaverini Katrin kanssa ja olimme lähellä lavaa, kymmenien tuhansien ihmisten puristuksissa. Alkoi ahdistaa ja Katri totesi saavansa pian elämänsä ensimmäisen paniikkihäiriökohtauksen. Vetäydyimme sitten juhlista loitommalle, Ullanlinnan kallioille, jonne musiikki kuului esteettä.

Pian lätkähuuman jälkeen lähdin kuukaudeksi Englantiin maalaamaan Cornwallin maisemia ja Dartmoorin nummia. Jostain syystä rakkaat Kolkkasisareni Turusta, Sarkki ja Jaana, tulivat saattamaan minua lentokentälle. Ilmeisesti vain pelkästä matkailun riemusta. Ja riemuissaan tytöt olivatkin. Yhä lätkäkullasta.

Asuin tuolloin vuokrayksiössä Tarkk'ampujankadulla. Lattialle petasin kaksi patjaa Kolkkatytöille ja komensin koko vartion ajoissa nukkumaan, minulla kun oli aamulla aikainen herätys. Mutta eiväthän Kolkkatytöt malttaneet nukkua.

Vuoron perään kuului pimeydestä molemmilta patjoilta: "Den glider in!"

Kun jo hitusen ärtyneenä ilmoitin, että en halua kuulla enää yhtäkään Den glider in -lallatusta, tuli hetkeksi hiljaista. Sitten Jaana aloitti: "Här kommer Pippi Långstrump sula hopsula hei sula hopsansaa." Sarkki jatkoi: "Eeeeemil, min kära lilla snickebo här kommer jag igen. " Ja hetken kuluttua taas Jaana: "Räven raskar över isen, räven raskar över isen..." Ja näin meni sitten se matkaa edeltävä yö ruotsalaisten laulunpätkien saattelemana.

Se oli karnevaalitunnelmaa vielä pitkälle jälkikäteenkin!

Sellaiset lätkämuistot.

Entäpä sitten Lordin voitto? Muistan minä senkin mainiosti. Vaikka kyse oli poikkeusvuodesta kohdallani - en ollut seurannut kisoja edeltävää hypeä lainkaan, enkä ollut ennen kisoja kuullut Lordin kappaletta kertaakaan. Enkä kuullut sitä edes varsinaisissa kisoissa. Ensituntuman tähän kansallista itsetuntoamme kohottaneeseen musiikilliseen taideteokseen sain vasta Lordin esittäessä kappaleen voiton jälkeen uudelleen.

Miksi näin oli? Kerron.

Asuimme tuolloin Virossa, ja suuri joukko puutarhakavereita oli saapunut bussilla kolmipäiväisille Türin kukkakarnevaaleille. Euroviisu-päivä meni minulla Türissä ystävien seurassa. Iltamyöhään palasimme Kimmon kanssa Põltsamaalle, missä meillä tuolloin oli kerrotalokolmio. Ja siellä Tupalan Isännältä eli täällä Kari ja Johanna -nimimerkillä kommentoivalta kaverilta saatu ikiaikainen yhden värin televisio. Se väri oli vihreä.

Tulimme Põltsamaalle ja napsautimme television auki. Ja vihreästä väriseväst ruudusta seurasimme silmät suurina pisteiden jakoa: Finland, twelve points, Fääänland duuuz poäng. Uudelleen ja uudelleen.

Minä olin onnesta sekopäinen. Osasin vain onnellisena änkyttää: "Että minä tämänkin sain vielä elinaikanani  kokea!" Kimmo lähti paikalliseen ruokakauppaan, joka tuolloin myi läpi yön alkoholia, ostamaan kuohuvaa. Sitten läheteltiin tekstiviestejä ja tanssittiin ja juteltiin kaverien kanssa puhelimessa lähes koko yö läpi.

Aamulla palasimme Türille, missä kukkakarnevaalit jatkuivat. Mielialat olivat tooodella korkealla. Sen sijaan, että aiempien vuosien tapaan olisin ravannut pää kolmantena jalkana ihmismeressä etsimässä jotain uutta ja jännää pihalle ja puutarhaan, istuin ihanassa auringonpaisteessa kaljateltta-alueella hoilaten mm. nimimerkki Outin ja Nöös Lammin kanssa: "Hard Rock Hallelujah" huitoen voitonmerkkejä ilmaan.

Outi ja Nöös Lammi tuulettavat.

Hymyt ovat herkässä.

Väki vaihtuu pöydässä ja Tiinaa vaan naurattaa. Että sai tämänkin kerran elämässään kokea.

Sekin oli karnevaalia kerrassaan!

Ja nyt, tänä viikonloppuna, saattaisi olla tilaisuus uusiin vastaavanlaisiin kansanjuhliin.

Arvatkaa vain, onko joku innoissaan!

--

Julkaisen tämän nyt ja lähden etsimään vanhoja valokuva-albumeja, josko löytäisin jokusen valokuvan tarinan kuvitukseksi. Kestää tovi kun pitää saada kavereilta hyväksyntä kuvien julkaisuun.

---

Jälkikirjoitus: Lätkätunnelmia ja sitä hurmosta, jota kerran olemme saaneet nauttia, täydellistä munaskuista nappaavaa hurmiota voi muistella tästä: Antero Mertarannan Ihanaa Leijonat Ihanaa. -- Vinkki: vääntäkää nupit kaakkoon ja olkaa ylpeitä siitä että olette suomalaisia. Se on siinä!

Puutarhamatkailua Virossa - Hulvattomat ovat takaisin

He tulivat, näkivät ja kokivat. Näin syntyvät legendat ja tarinat, joita kerrotaan leiritulilla vielä vuosien jälkeen.

Eli sarjassa Puutarhamatkailua Virossa on vuorossa jatko-osa: Heljän Hulvattomat Matkat II - alaotsikolla: He ovat takaisin ja nyt on mukana kaksi bussia!

Alkukesän suururakka on nyt ohi. Viime syksynä Lüübnitsan sipulijuhlille reissun järjestänyt Heljä saapui viime torstaina jälleen Otepäälle mukanaan The Merry Men and Women of Oulu, eli nuo Pohjoisen Hullunhauskat Puutarhurit. Ja koska jatko-osan täytyy Hollywoodin sääntöjen mukaan olla aina isompi ja näyttävämpi kuin alkuperäinen, toi hän muassaan myös bussilastillisen Savonmaan Lupsakoita Botanisteja.

Siinä sitä oli, uskokaa huviksenne, logistinen haaste kun suunniteltiin ja järjestettiin mukavaa puutarhahörhöilyä 76 hengelle viideksi päiväksi. Nyt on matka minun osaltani ohi, Heljän Hulvattomat tekevät vielä tämän päivän kotimatkaa Tallinnasta kohti pohjoista ja Savonmaata.

Ja uskallan nyt sanoa: kaikki meni hyvin, monin osin yli odotusten, vaikka pieniltä takaiskuilta tai kommelluksiltakaan ei vältytty.

Heljä, Tuula ja Sari, eli Suomen pään matkanjärjestäjät ja -johtajat suunnittelivat ja aikatauluttivat osiot kotiovelta Otepäälle ja minä sitten tartuin puikkoihin Otepäältä alkaen. Kolme Otepään hotellia, Villa Ottilia mukaanlukien täyttyivät matkalaisista ja useampikin tarttolainen puutarha koki invaasion kun ahnaat puutarhurit saapuivat paikalle pienen tornadon tavoin.

Matkan pääkohde oli Türin kuuluisat kukkakarnevaalit, mutta uskoisin että koko reissu kokonaisuutena oli antoisa. Tai ainakin toivon niin!

Ennen varsinaista matkakertomusta haluan lähettää kiitokset kaikille osallistujille, erityiskiitokset Heljän, Sarin ja Tuulan ohella myös Viron pään oppaille, Carmenille ja Liisalle, jotka opastivat savolaisten poppoota samaan aikaan kun minä keikuin oululaisten mukana.

-- R.Sassin Liikenteen ilmastoituja busseja ja sen rauhallisia ja huumorintajuisia kuskeja eli Ristoa ja Pekkaa unohtamatta.

Ja sitten varsinainen matkakertomus:

Prologi: Valmistautuminen

Kuten arvata saattaa, tällainen suurreissu alkaa jo kuukausia aiemmin monenlaisella valmistautumisella. Tilataan hotelleita, varataan ravintoloita, suunnitellaan ruokalistoja, tarkistetaan ruoka-aineallergiat, hankitaan apuoppaat, suunnitellaan reitit, varataan aikoja puutarhoille jne.

Minä päätin tänä vuonna harrastaa itsekin pientä myyntitoimintaa eli tein vielä pari päivää aiemmin matkan Baltezersin kasvitarhalle Latviaan, josta hain pienen auton verran kasveja, joita sitten myin Tiinan Torilla. (Mukavasti menivätkin kaupaksi, taisi joukossa olla suoranaisia löytöjäkin.) Kasvien ohella laitoin myyntiin myös lankoja, joita minulle on ehtinyt vuosien varrella kertyä runsaasti yli oman tarpeeni.

Päivä ennen matkaa kävin vielä vierailulla Sulev Savisaaren puutarhassa, joka oli Etelä-Viron yksityispihakohde. Sulev on kuuluisa pioneistaan ja mitä eksoottisemmista sipulikasveistaan, ja hänen tarhallaan käytyäni en lainkaan ihmettele, että miksi.

Tällaiset näkymät kohtasivat matkalaisia Sulevin pihalla:

Sulev Savisaaren kuuluisia pioneja

Ensimmäinen päivä: Saapuminen

Torstaina saapui kaksi bussilastia Otepäälle, ensimmäisenä savolaiset. Ja täysin aikataulussa!

Teimme bussilla pienen kiertoajelun Otepäällä. Kimmo ajeli edellä bussikuskille reittiä näyttäen ja minä kertoilin samaan aikaan Otepään nähtävyyksistä ja yritin lyhyessä ajassa saada kuvailtua kotikaupunkini monipuolisuutta matkailukohteena. Toivon että tämän lyhyen kiertoajelun aikana ainakin se valkeni kaikille, että Otepää on paljon muutakin kuin vain hiihtokohde.

Ensimmäinen ryhmä saatetaan omaan hotelliinsa, Cantervillaan Pikajärvelle, huoneet jaetaan ja me palaamme Kimmon kanssa takaisin Otepäälle vastaanottamaan seuraavaa bussilastillista. Uusi kierros oululaisten kanssa ja sitten kipinkapin Hermannipubiin illalliselle.

Ja sitten hotelleille ja pehkuihin.

Toinen päivä: Tartto ja sen monet puutarhat

Seuraava päivä on Tartto-päivä. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli tarkoitus tehdä myös kävelyretki luonnonkauniissa Taevaskodassa, mutta johtuen oudosta luonnonilmiöstä, hyttysinvaasiosta, jätämme sen väliin ja vietämme Taevaskodalle tarkoitetun ajan perehtyen Tarton antiin hieman syvällisemmin.

Toinen bussi kulkee matkareittiä myötäpäivään, toinen vastapäivään, jotta vältymme tukoksilta kasvitarhoilla ja puutarhamyymälöissä.

Juhani Puukool, Tartu Puukool ja Tarton tori käydään läpi ja sitten lähdetään Tarton historialliseen keskustaan ja Raatihuoneentorille. Osa lähtee omin neuvoin kasvitieteelliseen puutarhaan, osa jää nauttimaan lounasta tai kahvia Raatihuoneentorin monille terasseille. Ne joissa vielä on virtaa, lähtevät kanssani kaupunkikierrokselle, jonka aikana kierretään tärkeimmät Tarton keskustan nähtävyydet. Kivutaan Toomemäelle, kierretään vanha Tuomiokirkko, käydään Enkelisillalla ja ihaillaan yliopiston päärakennusta.

Kotimatkalla vieraillaan vielä Sulev Savisaaren puutarhassa, ja sitten takaisin Otepäälle illallista Nuustaku pubiin nauttimaan. Aurinko lämmittää, mutta pahin helle on jo taittunut. Pyhäjärvi kimmeltää alla kirkkaana ja näkymät terassilta ovat huimaavan kauniit. Oululaiset jäävätkin nauttimaan kesäillasta vielä tovin, savolaisten jo tehdessä matkaa takaisin Pikajärvelle.

Kolmas päivä: Viljandiin ja Türille

Lauantai eli Türin matkapäivä oli lähes yhtä helteinen kuin kaksi edellistäkin päivää. Eli lämpöä riitti koko reissun ajaksi. Vasta tänään, sunnuntaina, on ilma viilennyt suorastaan miellyttäväksi. Lämpö ja auringonpaiste ovat ihania, mutta liika on liikaa, täytyy myöntää.

Kaksi bussia peräkanaa keikkuen ajelimme Otepäältä Viljandiin, missä kiersimme pikaisesti Viljandin vanhaa linnoitusta ja ihailimme maisemia Viljandi-järvelle.

Viljandista jatkoimme sitten Türin kukkakarnevaaleille, joka oli aiempien vuosien tapaan värikäs, monipuolinen mutta samalla lähes kaoottinen messu kuin aina ennenkin. Mutta kuitenkin, aina yhtä ihana ja omalla lailla kodikaskin häppeninki.

Türiltä sitten lähtevät Hulvattomat kohti Tallinnaa. Haikeat hyvästelyt, menkää hyvällä lykyllä!

Onnellinen mutta väsynyt Tiina lähtee Liisan kanssa takaisin Otepäälle Kimmon kyyditsemänä. Perillä olemme suunnilleen samaan aikaan kun Hulvattomat ovat Tallinnassa.

Ilonhetkiä ja kommelluksia

Matkasta jäi minulle itselleni valtavasti ihania muistoja. Opastettavani olivat ihania, kertakaikkiaan oppaan unelmaryhmä. Innostuneita, reippaita, uteliaita. Jaksoivat nauraa jutuilleni, kuuntelivat, kyselivät. Ja jättivät minulle sellaisen tunteen, että työtäni arvostettiin, että siitä pidettiin. Sellainen palaute saa raskaankin työn tuntumaan tekemisen arvoiselta. Suurkiitos vielä kerran.

Ja sitten niitä kommelluksia, joista alussa mainitsin. Olihan niitäkin.

Ensimmäisenä yllätys Cantervillan huoneiden taso. Cantevillahan on komea kartanomainen rakennus, vanha ja perinteinen. Mutta vanhojen rakennusten tapaan ei siellä kaikki ollut aivan sataprosenttisesti kunnossa. Jotkut huoneet olivat parempia kuin toiset, joissain huoneissa eivät suihkut ja wc:t toimineet moitteettomasti ja huoneiden jakokaan ei mennyt ihan ammattimaiseen tyyliin. Välissä näytti jo siltä että kaikki eivät varauksesta huolimatta saa huonetta, ja olipa hetki jolloin yhdelle pariskunnalle tarjottiin majoitustilaksi ruokasalia, josta ehdotettiin poistettavaksi pöydät ja johon luvattiin tuoda tilalle kaksi sänkyä.

Tämä tietenkin aiheutti hienoista pettymystä matkalaisissa. Toisaalta, epämukavuuksien vastapainoksi saivat cantervillalaiset nauttia ympäristöstä, joka oli todella huikaisevan kaunis. Ja olihan kokemus yöpyä vanhassa kartanossa vähintäänkin eksoottinen ja menee muistojen kirjoihin.

Toinen, jos ei kommellus, niin reissua hieman häiritsevä tekijä oli Viron ennenkokematon hyttysinvaasio. Hyttysiä on nyt kaikkialla, niitä on paljon ja ne ovat ärhäköitä.

Viljandiin ajellessamme teimme pienen pysähdyksen Jõesuussa, missä Võrtsjärvi aukeaa silmien eteen postikorttimaisen kauniina. Väki poistuu busseista ja jaloittelee hieman järven rannalla kun hyttyset iskevät. Ne tulevat kuin Hunni Attilan sotajoukot ja käyvät kiinni. Pakenemme busseihin mutta hyttyset ovat ehtineet sinnekin. Seuraavan puoli tuntia läiskimme porukalla verenhimoisia vihollisia hengiltä. Taistelusta ei selvitä ilman verenhukkaa, mutta lopulta bussi on taas vapaa inhoittavista inisijöistä.

Muita suurempia kommelluksia ei mielestäni matkaan mahdukaan. Aikatauluissa pysyttiin, paljon nähtiin ja tehtiin. Ostoksia tuli riittävästi eli bussin tavarakontti oli jälleen täpötäynnä kasveja. Ja uskon ja toivon, että kaikille jäi reissusta hyvä mieli ja paljon muistoja.

Vielä kerran: kiitos kaikille osallistujille, matkanjohtajille ja reippaille bussikuskeille. Koskas tehdään seuraava reissu?!! Kuka lähtee mukaan?!!!

Jälkikirjoitus eli PS: Melkein unohtui kiitettävien listalta yksi tärkeä henkilö, Kiltti Kimmo eli Armas Aviopuoliso. Kimmo-parka puursi vaivojaan valittamatta ylimääräistä työvuoroa monta päivää. Petasi armeijan tuomalla taidolla ottilialaisten pedit mallikuntoon. Teki aamiaiset ja siivosi jäljet kun vaimo pyyhälsi maailmalle matkalaisten mukana. Kesti vaimon tohkeilut ja tohinat. Joutui myös myyntimieheksi Tinden Torille, kun itse lähdin jo torilta ensimmäisen ryhmän mukana menemään, eli myi ja myyntiargumentoi asiakkaille kasveja ja lankoja – ei sitä miehen parhainta perusosaamista. Ja tuli vielä Latten kanssa hakemaan vaimon kotio Türiltä. Eli kiitos kulta!

PPS. Taisi ottaakin reissu myös talon miesväen voimille. Molemmat mieheni, tuo karvaisempi ja vähemmän karvainen vetelivät tänään tyytyväisenä hirsiä pitkästi yli puolen päivän. Annoin molempien jätkien tuhista samalla kun tätä matkakertomusta rustailin.

Türista vielä tarinaa

Jatkan vielä viime viikonlopun puutarhareissusta muutamaisen sanan.

Mehän kävimme vaikka missä, mutta esittelen tänään tai tässä nyt vain reissun pääkohteen, Türin kukkakarnevaalit.

Karnevaaleillahan on pitkät perinteet, kuten puutarhanhoidolla Virossa muutenkin, ja vuosi vuodelta ovat messut kasvaneet entisestään. Alussa paikallisesta kevättapahtumasta on paisunut kansainvälisestikin merkittävä ja iso massatapahtuma, jonne saapuu myös bussilasteittain kasveista innostuneita suomalaisia. Tänä vuonna oli paikalla myös runsaasti ruotsalaisia, mikä jopa valtakunnanuutisissa pantiin merkille.






Ansioitunut blogisti Kari on omassa blogissaan Seikkailijain blogi kertonut huikeasta reissustaan, jonka teki flunssaisena Türiin. Suosittelen lukemista. Tämä on sitä todellista sankarimatkailua.

Karihan on vanha messukonkari ja hänen lähestymisensä messuihin alkaa hipoa jo ammattimaisuudessaan täydellistä: pakettiauto, joka on muutettu matka-autoksi oli parkkeerattu jo edellisyönä porttien eteen, niin että Kari ja Johanna olivat paikalla ennen torimyyjiä.

Kari teki blogissaan myös huomion siitä, että messujen viehätys on hieman kadonnut kaikkien ammattimaisten myyjien, suurten taimitarhojen levittäytyessä yli ison messualueen työntäen vanhat mammat aina pienempään nurkkaan. Vanhat mammat tarkoittaa siis ei-ammattimaisia puutarhureita, jotka myyvät torilla oman pihansa kasvatteja. Lisäksi kasvien ohelle on tullut myyntiin monenmoista himphamppua, osa kiinnostavampaa, osa ei niinkään.



Perjantaina oli messualueella ollut vielä kylmä. Lauantaina, jolloin me tulimme paikalle, aurinko paistoi täydeltä terältä niin että päälleni varaama paksu pomppa oli aivan liikaa ja tunginkin sen sitten reppuuni, jonne ei sitten muuta mahtunutkaan.



Mutta aurinko sulatti myös ihmisten mielet. Minulle jäi näistä messuista erittäin hyväntuulinen kuva. Aurinko paistoi, hanuri soi, lihavartaat kärisivät grillissä. Kaljateltoissakin istui hymyhuulisia ihmisiä – enkä muuten nähnyt ensimmäistäkään humalaista koko messualueella.





Me olimme varanneet messuille reilut 3 h aikaa, joka oli tietenkin aivan liian vähän. Toisaalta, mikään aika ei varmasti ole riittävä Türissä, aina jää jotain näkemättä. Sellaista se on koko elämä. Voi joko voivotella, että mitäköhän jäin ilman. Tai sitten riemuita siitä mitä sai!



Minä käytin aikani vaeltelemalla alueella. Rahaa ei minulla ollut järin paljon mukanani – joten olo oli hetkittäin suorastaan apea: oi kun täällä olisi niiiiin paljon ostettavaa. Kotiin minulla oli tuotavana – uskokaa tai älkää – vain kolme kärhöä ja siinä kaikki.




Mutta toisaalta, se, että en ollut tekemässä ostoksia antoi minulle tilaisuuden nauttia itse tapahtumasta. Sinä aikana kun jotkut kipittivät kengänkorot sauhuten kasvitarjousten tai erikoisuuksie perässä tai lappoivat autoon pienen puutarhan verran päärynäpuita, saatoin minä kävellä ympäri aluetta, auringosta ja ihmisistä nauttien.

Ja kaikenlaistahan sieltä löytyi, joka nauratti. Kuten nämä koirien vinkulelut, joita en kylläkään hankkinut tuliaisiksi perheen pienimmille.

Olisikohan Latte pitänyt tästä?



Tai Ronja tästä koiramaailman Arnold Schwartzeneggeristä.



Nämä kissaeläimet ihmettelivat messujen hyörinää ja pyörinää.



Voi olla että Türin luonne on muuttunut ja painopiste on siirtynyt jo kasveista kaikkeen muuhun, minua se ei niin huoleta. Minusta koko tapahtuma on Elämys. Ei vain paikka, jossa saa tehdä edullisia ostoksia.

Viva Türi! Ensi vuonna uudelleen!