tiistai 12. heinäkuuta 2011

Pörrit lähikuvassa

Päivän kuvat tulevat kahdentyyppisistä siivekkäistä. Ensimmäinen setti on pörreistä eli mehiläisistä, kimalaisista ja kukkakärpäsistä.

Minulla on mahdollisimman huonot välineet (lue objektiivit) makrokuvaukseen, enkä lajia muutenkaan harrasta saati osaa. Silti, tällaisena kuumana päivänä, kun pörrinkäiset puuhailevat heinäkuun kukkijoiden kimpussa, huomaan kuvailevani pieniä siipiveikkoja aikani kuluksi ja omaksi riemukseni.

Ja ovathan nämä hauskoja kuvattavia, vaikka niin tuikitavallisia. Tuntuu kuin pörreilläkin olisi yksilöllisiä luonteita. Joku on pedantti ja imuttaa mettä pitkään ja hartaasti yhdessä kukassa, toinen lentää kukasta kukkaan, ei osaa asettua aloilleen. Viereinen kukka tuntuu aina paljon mielenkiintoisemmalta. Sitten on heittäytyjät eli tyypit jotka rynnivät krassin tai malvan ytimeen voimalla ja rytinällä. Ja sitten on varovaiset epäilijät, jotka eivät nekään oikein osaa päättää mitä tehdä, kova on kutka mettä imuttaa, mutta se oikea kukka vaan tuntuu olevan jatkuvasti hakusessa. Nautiskelijalle on tärkeämpää siitepölyssä kieriminen kuin sen kerääminen. Ja kukkakärpänen, se väistelee isompiaan ja hakee kukkaa johon se parhaiten sulautuisi.



Kukkakärpänen kiinni malvikin syrjässä.



Täysin humanoidi kukkakärpänen, katsokaa nyt sen läpikuultavia jalkoja ja kasvoja - tällaisia asuu teidän kukissanne! BÖÖ!



Hi, give me high-five!



Tunnollinen työntekijä malvikissa - mutta MIKÄ SE TUO ON, joka lähestyy kukkaa oikealta?



Tuntosarvet tanassa, valmiina syöksymään krassin uumeniin. Tätä poikaa ei pelota! Sinne vaan!


Nautiskelija, joka pörisee ja kieriskelee siitepölyssä pelkästä elämän riemusta.


Jälkimmäinen päivän postaus siivekkäistä ystävistämme, tällä kertaa hieman isommalla siipien kärkivälillä, tulee vielä tämän päivän aikana. Pysykää kuulolla! Tai ainakin taajuuksilla.

2 kommenttia:

Raakki kirjoitti...

Tuollaisia kuvia ei ihan pokkarilla otetakaan. :)

Tiina Linkama kirjoitti...

No juu, ei ihan pokkarilla, myönnetään. Mutta kyllä onnella ja kärsiväisyydelläkin saa hyviä kuvia otetuksi eli ei se kallis kamera pelkästään onnelliseksi tee.

Olen sanonut joskus, että nyt kun minulla on monimutkainen järjestelmädigi joka tarjoaa runsaasti uusia ominaisuuksia, tarjoaa se minulle samalla runsaasti uusia tapoja ottaa epäonnistuneita kuvia. Pokkarilla onnistuu yleensä aina.