Latte kertoo: I'm in love

Hojo hojo ja hiiohoi,

kuten meillä päin sanotaan. Tai siis minä sanon. Siis minä, Latte.

Äiskä ja Iskä ovat kauhean kiireisiä, ihme meininkiä, hösäävät tietokoneilla ja ovat vakavia ja sitten iloisia ja sitten vakavia, ja sitten hösäävät lisää tietokoneella. Ja soittelevat outoihin paikkoihin ja puhuvat kieliä, joita en ymmärrä. Eikä minulla ole aavistustakaan mistä on kyse, tai ehkä pieni aavistus, että se liittyisi jotenkin Võsuun ja taloon, jossa on torni. En kuitenkaan ala tässä nyt esittelemään arvailujani, mitäpä minä, koira, näistä asioista tiedän.

Joka tapauksessa, olen sitä mieltä, että meikään ei olla viime aikoina kiinnitetty sellaista huomiota, johon olen tottunut. Päinvastoin, minua on moitittu siitä, että pyörin Johtokunnan jaloissa. Ja kun meillä kotona on käynyt heinäkuussa paljon näitä kesävieraitakin, minua on siirrelty huoneesta toiseen ja pihalle kuin jotain matkatavaraa, etten olisi asiakkaidenkaan tiellä. Ei ole ollut kivaa. Mutta minkäs teet. Tämä se on kai sitten koiran osa, olen ajatellut itsekseni, kun olen römpinyt sängyn alle murjottamaan.

Voin siis kertoa, että mieleni ei sanottavammin parantunut, kun Johtokunta ilmoitti muutama päivä sitten, että taas olisi tulossa kivoja kesävieraita. En alkanut viuhtoa häntääni, osoittaakseni riemua, jota en tuntenut. En vaikka Johtokunta mainitsi että kyseessä olisi tuttuja ihmisiä.

Vieraat tulivat, siis nämä tutut, ja jo ovien läpi olin aistivinani tuttuja tuoksuja. Voisiko olla... ei  kai... kyllä!!! Kyseessä on minun lempitätini, Marita, ja Maritan kiva mies Juha. Jotka kävivät viime vuonna luonamme ja viipyivät silloin Villa Ottiliassa viisi päivää.

Meillä käy niin paljon vieraita, etten minä jaksa niitä kaikkia muistaa - useimpia en edes kasvokkain tapaa. Mutta Marita-tädin muistin hyvin: sillä Marita-täti on kiva. Tosi kiva. Ihan ältsin kiva. Überkiva. Marita-täti antaa minulle herkkupaloja - viimeksi toi kuivattua kalaa ja nyt pussillisen mainioita puruluita.

Minä siis riemulla Marita-tätiä ja Juha-setää tervehtämään. Enkä haukahtanut kertaakaan, enkä pelännyt Juha-setää oikeastaan yhtään, vaikka minä miehiä vähän tapaan arkailla.

Jos Iskä ja Äiskä eivät ole ehtineet minulle viime päivinä huomiota jakaa, sain sitä sitten Maritalta senkin edestä. Marita rapsutti ja rupsutti minua, ja kuunteli kaikkia juttujani. Marita-tädin mielestä en ollut yhtään jaloissa. Vaan olin seurueen Tärkein Henkilö.

Kun aurinko alkoi laskea, tulin siihen tulokseen, että Marita täti ei ole vain kiva, vaan iiiiihana. Ja Juha-setäkin on hurrrjan mukava. Vaikkei lahjokaan minua herkuilla. Eikä juttele minulle yhtä paljon kuin Marita-täti. Mutta Juha-setä on aika cool, minun mielestäni. Ja se on hienoa.

Koitti seuraava aamu ja Marita-täti ja Juha-setä kertoivat jatkavansa matkaansa. Olin murheen murtama, mutta lohdutukseksi minut vietiin uimaan. Ja siellä ja silloin, metsän keskellä olevan Kõverjärven rannalla, minä tajusin, että I'm in love.

Laitan meidän uintireissusta vähän kuvia, niin ymmärrätte, mistä on kyse.

Marita-säti kertoo minulle leikin säännöt. Eikä ole yhtään niin tiukka kuin mitä Iskä näissä hommissa.  Hyppiä päin ei kuitenkaan saa. Mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat.

Marita-täti valmistautuu heittoon. Minä valmistauduin syöksymään pallon perään.

Ja sitten lähtee.

Mutta sitten Marita-täti höntsää minua. Onko teitä höntsätty? Narutettu? Huijattu?

Marita-täti näyttää heittävän pallon, vaan ei heitäkään. Minä syöksyn pallon perään, molskahdan veteen pitkässä kaaressa ja lähden etsimään palloa. Mutta palloa ei löydy. Uin ympyrää pää korkealla ja etsin etsin. Vähän jo hädissänikin olen, hukkasinko minä nyt rakkaan palloni?! Ja Marita-täti nauraa minulle rannalla kaksin kerroin, ja heiluttelee palloa käsissään. Minua on todellakin höntsätty.

Juha-setä tulee paikalle ja toruu Marita-tätiä: "Miten sä noin koiraa kiusaat! Heitä jo se pallo!"

Ja Marita täti lepertelee rannalta:  "Voi Latte-kulta, anteeksi, Marita-täti oli tuhma. Tule tänne, täällä se pallo on."

Marita-täti lupaa heittää pallon.

Minä tulen takaisin rannalle. Marita lupaa heittää, ja minä loikkaan veteen, ja palloa ei kuulu. Ja Marita-täti nauraa kähättää taas rannalla. Marita-täti on kauhee, Marita-täti on ihana. Nainen minun makuuni. Arvaamaton ja mielenkiintoinen.

Ymmärrän nopeasti että leikin säännöt ovat muuttuneet. Jos sinä et heitä palloa, en minäkään tuo sitä sinulle takaisin suorin vartaloin, tiputa palloa jalkoihisi. Ähäkutti, nauran, kun tarjoan Maritalle palloa, vaan en sitten annakaan.

Alkaa teissaus, jossa nopein ja näppärin saa pitää pallon.

Ja tätä leikkiä jatkettiin pitkään ja hartaasti. Välillä taas uidaan pitkiä kaaria järvellä. Juha-setä jo kyselemään että väsynkö minä koskaan. Ja olisin voinut vastata, että niin kauan kuin Marita-täti jaksaa kanssani peuhata, niin kauan jaksan minäkin tätä hevosenleikkiä jatkaa.

Sillä, I'm in Love.

Oletteko koskaan miettineet, miltä näyttää se kuuluisa: The look of love? Voin kertoa, tältä se näyttää.