maanantai 11. heinäkuuta 2011

Jumalan Ilmestymisen kirkko Ilmjärvellä

Hellettä uhmaten lähdin tänään taas ajelulle, nyt lähiseuduille. Päämääränä oli vierailla Ilmjärven kirkolla ja käydä tarkistamassa mitä sen korjaustöille kuuluu. Viimeksi pysähdyin tällä kirkolla keväällä 2009, kun olin saanut vinkin, että sen pihamaalla kukkisivat jo sinivuokot.

Sinivuokoista ei arvatenkaan ollut heinäkuussa enää muistoakaan, mutta hautausmaalla, jonka kuvittelin olevan aika hylätty, kukkivat sitä kauniimmin varjo- ja päivänliljat.




Seuraa historia-osuus. Alla guuglailemalla saatua tietoa tästä komeasta ortodoksisesta kirkosta, joka on rakennettu luonnonkivistä ja joka sijaitsee n. 15 km päässä Otepäältä:

Valgamaan Ilmjärvelle perustettiin seurakunta vuonna 1848. Seurakunnan kirkko valmistui Ilmjärven kruununkartanon maille 1873 ja se vihittiin Jumalan Ilmestymisen (Teofania) muistolle. Kirkon pohjapiirros on ristinmuotoinen ja rakennuksessa on viisi tornia. Suuria kelloja on kellotornissa kaksi kappaletta, jotka molemmat ovat keisari Aleksanteri II:n lahjoittamia seurakunnalle. Kirkon valmistuessa seurakuntaan kuului 3000 jäsentä.

1944 kirkko kärsi pahoja vaurioita taisteluissa: kirkon tornit vaurioutuivat pahasti, katto putosi alas ja kirkon sisustus kärsi tulipalosta. 1979 kirkosta varastettiin kaikki arvokkaat kirkkokalusteet ja ikonit. Ilmeisesti roistoja ei koskaan saatu kiinni eikä tavaroita takaisin.

Ilmjärven kirkko on neuvostovuosien suhteen siinä mielessä erikoinen, että kirkkoa ei miehityksen aikana suljettu, vaan seurakunnan annettiin toimia. Joskin varojen puutteessa ei kirkkorakennusta kyetty kunnostamaan.

2007 aloitettiin kirkkorakennuksen kunnostustyö vesikaton rakentamisella. Kirkon kunnostustyöt jatkuvat.

Ilmeisesti rahat ovat sittemmin loppuneet - Viron ortodoksisella kirkolla menee muutenkin taloudellisesti heikosti -  sillä mitään muutoksia en huomannut kirkon suhteen sitten edellisen käyntini 2009.



Kirkon vierellä on hautausmaa. Kuljin portista sisään ja nautin kirkkomaan viileydestä.

Kuten olen blogissa kertonut, vierailen usein hautausmailla, uusilla ja vanhoilla, unohdetuilla ja usein vierailluilla. Älkää silti erehtykö pitämään minua synkkämielisenä, en minä kulje vanhoilla hautausmailla pohtimassa kuolemaa, ennemminkin pohdin siellä elämää. Elettyä ja tulevaa. Ja mietin ihmisiä, jotka lepäävät komeiden kivipaasien tai yksinkertaisten ristien alla. Luen nimiä, tutkin syntymä- ja kuolinvuosia. Vanhat hautausmaat ovat minusta yksinkertaisesti kiehtovia.

Kiertelin siis rauhallista kirkkomaata ja todella yllätyin. Vaikka kirkon korjaustyöt seisovat ja kirkon ikkunalaseja oli kivitetty, oli hautausmaa häkellyttävän hyvin hoidettu. Korkea kukkien peittämä kumpu kertoi, että hautausmaa on yhä seurakunnan käytössä.

Toinen minua hieman yllättävä havainto oli se, että vaikka kirkko ja sen hautausmaa ovat ortodoksiset, lähes kaikki nimet hautakivissä olivat perusvirolaisia. Olen tottunut Peipsin rantojen ortodoksisilla hautausmailla törmäämään venäläisiin nimiin ja kyrillisiin kirjaimiin.

Kaikkein useimmin kohtaamani sukunimi Ilmjärven pienellä siistillä hautausmaalla oli Laiva. Löysin kymmeniä eri Laivojen hautoja.

Kolme pikkutalvioiden peittämää Laiva-suvun hautaa.


Osa haudoista oli todella upeita ja hyvin hoidettuja - mikä oli yllättävää sillä niin kirkko kuin hautausmaa sijaitsee aika yksinäisessä paikassa, metsän keskellä




Tällaisella semi-historiallisella tunnelmapalalla siis lähestyn teitä tämän kuuman päivän iltana. Hautausmaalla oli viileää, ehkä kuvatkin tuovat helpotusta helteestä kärsiville lukijoille. Toivon niin.

5 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Hm, tämäpäs kummallista. Ei se, että kirkkoa on alettu kunnostaa, eikä se, että rahat ovat ilmeisesti loppuneet kesken, vaan se, että Ilmjärv on tänä päivänä yksi Otepään ympäristön pikkukylistä, jossa vuoden 2006 väestölaskennan mukaan asuu 40 (aivan, neljäkymmentä) ihmistä.

1800-luvun puolivälin seurakunta on toki voinut olla paljon nykyistä kylää laajempi, mutta silti herää kysymys, miten 3 000 ihmistä on vähentynyt 40:neen.

Ja kyse on kuitenkin pelkästään ortodokseista. Virolaisin, ei venäläisin, nimin.

Tuotapa tulee tutkia.

Sirkku kirjoitti...

Samasta syystä - elämän ihmettelystä, minäkin pidän hautausmaakävelyistä.
Ja väistämättä vauvan tai pikkulapsen hautakiven kohdalla pohdin, mihin mahtoi pieni kuolla.

Jos kylän väkimäärän romahtamisen syy selviää, kertokaa. 40-henkisen kylän nykykirkoksi kyllä upea.

(Jankutan mustikoista: onko Otepäällä mustikkametsiä?)

Tiina Linkama kirjoitti...

Sirkku - mustikoista. Onhan täällä mustikoita, kun on metsää ja luonnonpuistoa kaikkialla. Mutta en muista koskaan ihan Otepään alueella törmänneeni suuriin mustikkametsiin. Kun taas esimerkiksi Haapsalun pohjoispuolella, Noarootsissa on suuria valtavia metsiä täynnä mustikanvarpuja.

mm kirjoitti...

Jännää, miten uusia ihmisiä lukee vanhojen muistikuvien avulla, nyt sinua isoveljeni kautta. Jo kauan sitten edesmennyt isoveljeni, historian opettaja, tutustui aina uusiin paikkakuntiin hautausmaiden kautta. Hautausmaista voi lukea paljon silloinkin, kun tuollaista "lukemista" ei tietoisesti tee.

Erään Eckerön hautausmaan hautaristin tekstin olen kirjoittanut ylöskin. Hautaristissä oli kuusi nimeä. Neljä niistä kertoi pienten lasten kuolemasta.

”Han bröt våra späda blomsterknoppar vår glädje och vårt framtids hopp
En tröstlös mor en sorgsen far bad döden fåfängt om fösoning.”

aimarii kirjoitti...

Hyvin mielelläni minäkin kuljen kuljenhautausmailla, sekä myös tutustun kirkkoihin, varsinkin kesäisin, kun on tiekirkkoja ja avoimet ovet.
Samasta syystä, kuten sinua hautausmaa-kirkkoympäristö viehättää minua. Minä, melankoolisena ihmisenä jään usein myös pohtimaan kuolemaa lukiessani vuosilukuja hautakivistä, miten moni itseäni nuorempi tai ikäiseni jo nukkuu nurmen alla.
Ahdistavaa oloa en kuitenkaan koe, pikemminkin tyyneyttä ja kiireettömyyttä ja kiitollisuuttakin.

Ilmjärven kirkon/seurakunnan historiikki oli mielenkiintoista. Suuria asioita on tapahtunut reilussa sadassa vuodessa. Maailma muuttuu koko ajan hirmu vauhtia.