tiistai 19. huhtikuuta 2011

Mökkipäiväkirja jatkuu

Ensimmäinen yksinäinen mökkipäivä on kääntymässä iltaa kohden. Hyvin olen pärjännyt, vaikka Anne-ystävättäreni aamulla soitteli ja kuulosteli tilannetta. Annella oli tänään kotipihalla hommia ja huolestuneena kyseli, että olisinko kovasti pahoillani, jos ei tänään tavattaisi. No en tietenkään. Eikä sellaisesta ollut edes puhetta. Vakuutin Annelle, että Tiina on iso tyttö ja pärjää vallan hyvin tovin ihan yksinkin.

Ja jos tarkkoja ollaan, enhän minä täällä ihan yksin ole, minulla on hieman kyseenalainen seuralainen, joka ilmestyy yön pimeydessä ja rapistelee pitkin mökkiä. Hiiri on minun arvaukseni. Vaikka rapina pimeässä kuulostaa kuin isompikin petoeläin rymistelisi mökissä.

Minulla on siis hiiriongelma. Hmhhh. Mitä tehdä? Olen liian hentomielinen loukkuja latailemaan. Saati raatoa loukusta irroittamaan. Voisin ehkä laittaa hieman myrkkyä yöksi esille, nyt kun Lattekaan ei ole täällä. Mutta ei sekään kivalta tunnu. Voi tätä raakalaismaista maalaiselämää, huudahtaa kaupunkilaistyttö minussa. Scarlett O'Haran tapaan totean, että ajattelen asiaa huomenna uudelleen.

Päivä on kulunut minulla pihalla hakettaen. Ja vaikka itse kehaisenkin, niin kehaisen kuitenkin: nyt on haketettu yksi suhteellisen iso pino oksia omenapuiden läheltä. Jätesäkkejä syntyi kaikkiaan viisi aiempien seitsemän ohelle. On minulla nyt nannaa pusseissa odottamassa uusia puutarhahankkeita.

Kuvassa mustien jätesäkkien edessä oleva tyhjä pläntti oli eilen vielä ison risukasan peittämä.

Näin on siis ensimmäinen ypöpäivä mennyt hyvien harrastusten parissa. Huomenna oli tarkoitus jatkaa haketusta, mutta mielipahakseni radiossa lupailtiin huomiseksi sateita. Kävinkin jo sulkemassa jätesäkit tiukemmin kiinni, jottei namihakkelus turhaan kastuisi.

Takka pöheltelee mukavasti ja hönkii lämpöä olohuoneeseen. Ikkunasta on nähdä miten viimeiset päivänsäteet kultaavat pihaa, joka näyttää jo paljon kuivemmalta kuin kolme päivää sitten saapuessamme Topuun. Onhan piha toki vieläkin kurainen. Ei maisemat vielä ole kovinkaan ihmeelliset, mutta eiköhän pian nähdä ensimmäiset hiirenkorvat puissa. Krookukset ja lumikellot sentään kukkivat.

Tällainen hieman hajanainen mökkiraportti tältä päivältä. Alan nyt valmistaa illallista ja samalla mietin mitä tehdä akuutin hiiriongelman kanssa. On tämä maalaiselämä täynnä draamaa ja jännitystä. Huomiseen.

3 kommenttia:

kiirepakolainen kirjoitti...

Ai että minä tykkään, kun "takka hönkii..." Se on melkein kuin puhetta! Ja puhuuhan se. Oikeesti. Olen kuullut.
Noh, asiaan, siis yövierasasiaan. Meillä oli Kiulon torpalla viime vuonna hiiriongelma, niitä vilisti ihan tuvassa asti, pitkin nurkkia! Kääääk. Avokkaani Kilowatti hankki kaupasta sellaisia pieniä töttöjä, jotka tuikattiin pistorasiaan. Ne lähettävät korkeita ääniä, ihmiskorvan kuulemattomia, hiirenkorvan kuulevia, ja pelättävät hiiret pois. Ja oikeesti, joko ne toimivat, tai sitten vipeltäjät ovat muuten kadonneet, mutta ne katosivat! Ei ole sen jälkeen vilahdellut. Vink vink!
psst. olen ihan vihreä kateudesta noista hakeherkkupusseistasi:)))

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiirepakolainen - saa hakkeesta hieman kade ollakin, vaikka muuten olen sitä mieltä että mitään ei oikeastaan kannata kadehtia. Mutta hakkeen kohdalla olen valmis tästä periaatteesta joustamaan. :)

Lähtee pihalle rouskuttamaan puuta.

Tiina Linkama kirjoitti...

Ai niin, tämä piti kiirepakolaisen kommenttiin sanoa: on se sitten taas hauska näky kun tämä tyttö selittää viroksi että pitäisi saada pieniä töttöjä pistorasiaan. Hiiriä varten.