tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kasvitunnistusapua kaivataan

Tietääkö kukaan mitään tällaisesta kasvista kuin Leptospermum 'Lambertii'?

Ostin sellaisen eilen tarkoituksena istuttaa se Ronjan haudalle. Kasvi oli kaunis ja ihastuin siihen oikopäätä tietämättä siitä sen enempää. Ajattelin, että kai se täällä menestyy kun sitä täällä myydäänkin.

Ostin siis kasvin ja toin kotiin. Kun yritin googlailla, ei tullut yhtäkään suomenkielistä hittiä. Englanniksi näyttäisi kuuluvan myrttien (Myrtaceae) / teepuiden sukuun tai heimoon. Vähän huonosti luin nettiä, sen verran että on endeeminen Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Just joo.



Kun aamulla sitten perehdyin kasvin mukana tulleeseen läpykkään huomasin, että sen luvataan kasvavan jopa kaksimetriseksi? Auts. 

Sehän on sitten oikea puu. Joka taatusti ei pärjää näillä leveyksillä. En ainakaan ole nähnyt koskaan missään tällaista puuta. Ei me ihan Australian veroisia olla.

Muita läpykästä löytyneitä tietoja: kasvupaikka aurinkoinen tai puolivarjo. Ja kukkii V-VII.

Tietääkö kukaan enempää tästä ihmeestä? Onko jollain jopa menestynyt se? Kaikki tieto vastaanotetaan kiitollisena. Ettei tule istutettua sitä aivan väärään paikkaan. 

Vaikka arvaanhan minä jo että tuhoon tuomittu koko yritys. Pahuksen Bauhof, miksi ottavat tällaisia myyntiin jos ei ne täällä pärjää.

5 kommenttia:

Vallaton kirjoitti...

Leptospermum scoparium olis suomeksi ruusumyrtti. Muuta tietoa ei löydy Viljelykasvien nimistöstä.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Vallaton että etsit nimen. Yritän vielä googlailla. En ole istuttanut kasvia vielä. Paikka yhä hakusessa.

Vallaton kirjoitti...

Piti sanoa, että on nätti. Kuvahaulla löytyy Exotic Gardenilta tietoa kasvista. Huonekasviksi suosittelevat ja kesäksi pihalle. Bonsaiksikin vois kasvattaa.

Furensic Evidence kirjoitti...

Huonekasvina sitä kasvatetaan, mutta kesällä viihtynee ulkona. Puutarhanetin kasvikorteista löytyi tämmöistä:
"Kukkiva pensas. Pienet pehmeät lehdet, joissa on tyoksuvia öljyrauhasia. Nuorissa lehdissä on silkkinen karvapeite. Runsaasti valkoisia, vaaleanpunaisia tai punaisia kukkia. Usein tummakeskuksiset kukat ovat pieniä ja vahamaisia. Hidaskasvuinen ruukussa.
Tunnetaan myös nimellä manuka.
Hoito:
Huoneenlämpö riittää, viihtyy viileämmässä. Tasainen kosteus, kastelu kalkittomalla vedellä. Kasvi sietää seisovaakin vettä, mutta ei kuivumista. Lannoitus joka toinen viikko kasvukaudella. Kukintaa edistää lyhyt päivä (alle 8 h päivänvaloa) ja alhainen lämpötila. Lepokausi valoisassa ja viileässä. Uudelleenistutus keväällä happamaan multaan."

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Furensic ehkäpä istutan sen omassa ruukussaan maahan ja nostan sisään syksyllä. Vielä tässä ehtii miettiä ruusumyrtin kohtaloa.