tiistai 2. marraskuuta 2010

Yrittämisen vaikeudesta ja ihanuudesta

Yrittäjyys syö ihmistä

Jos joku olisi kertonut minulle vuosia sitten että minusta tulee yrittäjä, en olisi sitä uskonut. Nauranut ajatukselle. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Pelkkä sana 'yrittäjä' kuulostaa terminä vakavalta ja sisältää myös sellaisia arvoja, jotka itselleni ovat koko lailla vieraita. Kuten ylikehittynyt kilpailuhenkisyys, motivaatio, joka perustuu puhtaasti rahan ansaitsemiseen ja sinnikäs, lähes maaninen puurtaminen yhden asian eteen kaikki muut elämän tarjoamat ilot unohtaen.

Tai näin minä ainakin itse pitkälti yrittäjyyden ymmärsin. Yrittäjyys on kokopäivätoimista ja se syö ihmistä.

Miksi sitten jätin palkkatyön ja aloitin elämäni matkailualan yrittäjänä? Mikä saa minut jatkamaan? Sanoisin sen näin: halu onnistua!

Yrittäjyys on seikkailu

Minä olen kokenut koko yrittäjyyden pitkälti seikkailuna. Aluksi oli tavoite, hotelli, josta piti tehdä menestyvä liikeyritys. Ensin tavoite tuntui lähes mahdottomalta, ja siksi haastavalta ja houkuttelevalta. Täytyi keksiä keinot, joilla saadaan yritys menestymään.

Sitten suunniteltiin ja hahmoteltiin ns. liikeidea. Mitä me myymme? Miksi ihmiset haluaisivat myymäämme tuotetta ostaa? Lähdimme liikkeelle maalaisjärkeä käyttäen. Vastaten kysymykseen, mitä itse odotamme hyvältä hotellilta. Mitkä ovat ne tekijät, jotka luovat ilmapiirin, johon ihmiset haluavat palata aina uudelleen?

Sijainti on tietekin tärkeä, ja Otepää on paikkana loistava matkailukohde. Ja Villa Ottilia sijaitsee hyvällä paikalla Otepäällä, omassa rauhassa laakson pohjukassa, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä kaikista palveluista.

Toinen keskeinen asia, jonka tärkeyttä ei voi liikaa painottaa on palvelu. Tässä meillä on kilpailijoihin nähden selkeä etulyöntiasema. Olemme eläneet koko elämämme suomalaisessa palveluyhteiskunnassa sisäistäen palvelun merkityksen kaikessa liiketoiminnassa. Toisin kuin virolaiset kilpailijamme, jotka vasta nyt ovat havahtuneet palvelun tärkeyteen. Etunamme on myös suomalaisuutemme, eikä vähiten kielen vuoksi. Suomalaisuutemme antaa meille myös oman näkövinkkelin asioihin: olemme sisällä yhteiskunnassa, mutta silti hieman ulkopuolisina.

Kolmas kivijalka on sitten persoonallinen ja yksilöllinen fyysinen ympäristö. Huonekalut, sisustusmateriaalit, tekstiilit, astiat. Pieniä asioita, jotka luovat kokonaisuuden, jossa ihminen viihtyy. Uskaltaisin sanoa, että tässäkin olemme onnistuneet.

Ja neljäs tukijalka, jolla menestyvä yritys lepää, on järkevä raha-asioiden hoito. Ei tehdä enempää kuin mihin rahkeet riittävät. Ei ole varaa ylilyönteihin. Nuuka pitää olla. Jotta viivan alle jää myös jotain.

Ja tässä sitä tosiaan nyt ollaan. Villa Ottilia on liikeyritys, joka on lähtenyt käyntiin ja löytänyt paikkansa Otepään muiden matkailualan yritysten joukossa.  Ei raketinomaisesti, mutta hitaasti parantaen vauhtiaan kuin se kuuluisa sika juoksuaan. Lamakin tuli ja osittain meni, emmekä kaatuneet sen alle.

On ollut huikeita onnistumisen hetkiä, kun on pystytty tarjoamaan asiakkaille elämyksiä, joita he eivät ole osanneet odottaa.

Yrittäjyys on epävarmuutta

Minun pitäisi olla nyt tyytyväinen itseeni. Olen saavuttanut tavoitteeni ja jos kaikki jatkuu samaan tapaan kuin tähänkin asti, pitäisi tulevaisuudenkin olla turvattu.

Mutta en ole. Tänä aamuna heräsin ahdistuneena ja numeroita päässäni pyöritellen. Pelotti. Nousin ylös, keitin kupin kahvia ja istuin tietokoneelle tutkimaan firman tilejä. Huvikummun - Meren Majan - Merituulen majan kunnostus on nielaissut paljon isomman siivun kesällä ansaituista rahoista, kun mitä oli tarkoitus. Eikä varauksia talvelle ole tullut vielä montakaan. Varauskirja vuodelle 2011 on vielä kovin tyhjä. Pelottavan tyhjä.

Ja asioita hajoaa, ja niiden korjaus nielee lisää rahaa. Telkkari on rikki, öljykattila nikottelee jälleen ja tarvitsee huoltoa ellei suorastaan vaihtoa. Tiinakin hajoilee eri paikoista. Nuha ja yskä ovat vieneet parhaan terän viime viikoista. Huvikummun remontoiminen on sekin käynyt voimille. Olen fyysisesti selvästi uupunut.

Huvikumpu uusi projekti

Mistä pääsemmekin tämänaamuisen ahdistukseni yitmeen. Huvikumpuun. Minä tarvitsen sen, se on selvää. Tarvitsen uuden haasteen, uuden seikkailun. Jotta pysyn henkisesti virkeänä ja jotta elämäni tuntuu riittävän haasteelliselta.

Mutta samalla se tuo tullessaan runsaasti epävarmuustekijöitä, riskejä, joiden ajattelu väsyneenä aamutuimaan tuntuu ahdistavalta. Entäpä jos olen haukannut liian ison palan? Jaksanko minä? Riittävätkö resurssimme projektin loppuun viemiseen? Entäpä jos... tai  mitä sitten jos...

Nyt ei saa antaa kauhuskenaarioille valtaa. On keskityttävä vain tekemään, yrittämään. Sillä mitäpä muuta yrittäjä voisikaan tehdä, kuin yrittää.

---

Lopuksi vielä mainos -  yrittäjän täytyy tätäkin mainoskanavaa käyttää hyväkseen:

Talvi on tulossa ja sen myötä talven riemut ja ilot. Tule viettämään niitä Otepäälle, Villa Ottiliaan! Reippaasti siis almanakkaa selaamaan ja varausta laittamaan! Me odotamme Sinua!


8 kommenttia:

Sylvia kirjoitti...

Kyllä se siitä, piskuinen karhunsaparo vaan pystyyn ja yrittämän!! :-)

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Sylvia kannustuksesta. Kyllä tässä yritetään saparoa nostaa miten parhaiten taidetaan.

Tarja kirjoitti...

Mikä ei tapa see vaan vahvista- näin on Eestissä jo tapana sanoa :)

Tuleeko Huvikummustakin "eläinvapa"?

Vallaton kirjoitti...

Olen hengästyneenä seurannut projektejanne ja ihmetellyt jaksamistanne. En kyllä yhtään ihmettele, jos välillä tahti vähän hiipuu tai jos ahdistaa. Tiedän, että kohta taas menet(te) täyttä höyryä eteenpäin. Karhutkin lepäävät välillä, muista sinäkin! :) Halaukset ja jaksamista!

Tiina Linkama kirjoitti...

Tarja - näinhän se onkin! -- Ja Huvikumpuun voi kyllä tulla kotieläinten kanssa. Villa Ottiliaan ei oikein toiset eläimet sovi, kun talo on niin selvästi Latten reviiriä, mutta Huvikumpu on niin iso ja siellä on niin monta sisäänkäyntiä että eläimet voivat asustaa saman katon alla sopuisasti.

Vallaton - kiitos kauniista sanoista. Onhan tuo tosiaan noinkin. Hauska vertaus tuo karhujen talviuni. Muutenhan se sopisikin mainiosti, mutta lepäävä karhu ei sitten kerää nappuloita eikä marjoja eikä rahaa kokoon. Joten tämän karhurouvan täytyy kuitenkin jatkaa yrittämistä kaikkina vuodenaikoina.

aimarii kirjoitti...

Yrittäjän on pakko uskoa itseensä ja siihen mitä tekee, eihän sitä muuten jaksaisi.
Sinä uskot ja se on tärkeintä. Koko elämähän on loppujen lopuksi yhtä seikkailua.

Anonyymi kirjoitti...

Yrittäjyys on tosi kaukana myös minun ajatusmaailmastani. Siksi on ollut todella mielenkiintoista lukea blogiasi.

Toivottavasti Huvikumpuun tulee toinenkin talkooviikonloppu ja minäkin saisin järjestettyä itseni sinne hommiin. Yksi jaksamisen edellytys on varmasti jakaminen.

Tarja kirjoitti...

Kiitos Tiina tiedosta! Ei tarvitse jättä nelijalkasta vanhusta johonkin hoitoon ku "eksytään" Võsulle päin :)