Ottilia Visions hengissä + muita kuvajuttuja

Sateista ja armottoman rumaa päivääni on tänään piristänyt useampikin tilaus Ottilia Visionsin valokuvien myyntigalleriaan. Kauimmainen tuli Ranskasta asti! Vähänkö olin onnellinen ja heittää häränpyllyä silkasta riemusta.

Kiitos kaikille Ottilia Visionsiin tilauksen tehneille! Työt on laitettu eteenpäin kehitykseen ja lähtevät oikeisiin osoitteisiin n. viikon kuluttua. (Mukana OnuKoon jo hieman aiemmin To the left -työ kahdesta entisestä rakastavaisesta, joilla ei ole enää toisilleen puhuttavaa.)

Täytyy sanoa, että pikku hiljaa alkavat asiakkaat löytää myös tuon myyntigallerian (joskin kaksi tilauksista tuli suoraan eilisistä blogikuvista) - kävijämäärät Visionsissa ovat kasvaneet ja aika ajoin napsahtaa postilaatikkoon tilauskin. Enemmänkin saisi toki tulla, kuiskaan hienovaraisen vihjaavasti.

Mutta olisihan se todella hienoa, jos valokuvauksella pystyisin jatkossa hankkimaan elantoni, tai ainakin osan siitä. Varsinkin näinä aikoina, jolloin ilmat ovat kaiken kaikkiaan masentavat, eivätkä houkuttele matkaajia Otepäälle saati Villa Ottiliaan.

Kaikki tilaukset samalla ikäänkuin puoltavat sitä, että valokuvaukseen uhrattu leijonanosa päivistäni ei ole hukkaan heitettyä aikaa.

Kävipä tänäänkin taas niin, että en  varvastakaan ulos laittanut, ja päivä on mennyt valokuvien katselun merkeissä, olen siis käynyt uudelleen läpi eilistä kuvasaalista. Toinen vaihtoehto olisi siivota, järjestää vaikkapa autotallia, kumman vaihtoehdon te olisitte valinneet?

Palatakseni hetkeksi eiliseen aiheeseen, eli koulutehtävän valintaan, se on nyt tehty, eikä arpa napsahtanut lopulta kumpaakaan eiliseen koskikuvaan vaan tähän:

Siinä on pitkälti samat elementit kuin eilen esittämissäni kuvissa: lumi yllä, kuohuva vesi alla ja ihmeelliset jäätimantit seinillä. Mutta kompositio on ehkä jollain lailla harmonisempi.

Ja tässä vielä lisää kuvia eiliseltä, jos sallitte. 

Tämä seuraava vain kertomaan, että jos emme me suomalaisetkaan ihan viisaita ole, mitä tulee heikkoihin jäihin, niin ei Virossakaan aina kalastajilla päätä pakota. Nämä poitsut pitävät piknikkiä ja kalastushetkeä Ahjajoen todella ohuilla jäillä, lähellä patoa. Vesi paistaa jo jään läpi monin paikoin.

Näiden poikien ohella jäälle lähti myös kaksi nuorta miestä polkupyörillä! Kimmo tiesi kertoa, että polkupyörä, missä vain pieni osa pintaa painuu jäätä vasten kantaen koko ihmisen painoa, on huomasti todennäköisempi muljahtamaan heikkoihin jäihin kuin vaikka jalankulkija saati hiihtäjä. Vaan sinne pojat polkivat, jonnekin kaukaisuuteen. Eivät ole ilmeisimminkään nähneet lapsuuteni : Parempi virsta väärää kuin vaaksa -vaaraan tietoiskua. (Muistaako kukaan muu tämän joka kevät esitetyn telkkarissa pyörineen tietoiskun?!)

Jatkan vielä muutamaisella jokikuvalla padon alajuoksulta, missä vesi virtaa jo esteettä.

Tarkkaavainen lukija saattaa arvata, että näiden kuvien ottamisessa meni tovi jos toinenkin, ja hän saattaa myös ihmetellä, mitä teki perheen pikkuväki samaan aikaan?

Poitsut lähtivät metsäkierrokselle ja sitten tulivat padon yläpuolella olevalle sillalle ihmettelemään Äiskän eli Rouva Valokuvaajan touhuja. Molempia jätkiä näyttää touhu naurattavan:

Ahja-joki jäi sitten taakse, kuten auringonpaistekin ja me jatkoimme matkaamme kartalta mielenkiintoiseksi katsomaan suuntaan. Eli muutamaiseen paikkaan täältä läheltä, jossa vaikutti olevan jotain mielenkiintoista. Yksi oli sekin Ahjajoen yläjuoksulla Kiidjärvellä, missä jokea oli padottu ja maisemat olivat komeita. Vaan aika lailla pimeitä:

Tässähän tätä kuvallista kerrontaa oli taas jokunen räpsy iloksenne.

Vielä kerran palatakseni otsikon teemaan: kiitos kaikille Ottilia Visionsin kävijöille ja tänään tilauksensa tehneille. Laitan loppuun vielä bonuskuvana teoksen: Kissa pölkyn päällä, joka sisältää kaikki elementit mitä puutarhahullu voi keväältä toivoa: multaa, lapio ja elegantti työnjohtaja