perjantai 26. maaliskuuta 2010

Kuvaparin vertailu - tulokset ja selitys

Tässä päivä muutama sitten pyysin teitä vertailemaan kahta kuvaa ja kertomaan kumman haluaisitte seinällenne, kumpi teitä viehättää? Otsikolla, kumpi ompi kaunehimpi. Klikkaamalla tästä pääsee ko. juttuun.

Vielä muistutukseksi, tässä kuvat:

Kuva 1:


Kuva 2:



Ja kuten lupasin, nyt kerron mistä tässä kuvaparivertailussa oli kyse.

Ensin tulokset:

kuvat saivat 9 ääntä, joista 5 meni ensimmäiselle kuvalle ja 4 jälkimmäiselle.

Tulos oli juuri sitä mitä odotinkin. Maku on yksilöllinen. Ei ole yhtä oikeaa vastausta.

Miksi tällaisen kyselyn tein, siihen on selkeä syy.

Olen laajentamassa Ottilia Visions -kuvakauppaa käsittämään suuria komeita, kovalle akryylipinnalle painettuja  kuvia. Ja niitä voi jatkossa tilata Ottilia Visionsin sivujen kautta.

 Nyt me puhumme siis todella näyttävistä sisustuselementeistä! Printeistä, jotka ovat valmiita sellaisinaan nostettavaksi seinälle, ilman raameja. Suuria komeita valokuvía, tauluina valmiina sellaisinaan!

Ja olen käynyt viimeisen kuukauden ajan erinäisiä keskusteluja (mahdollisesti) tulevan painotalon kanssa. Tekniikasta, materioista, ja siitä miten kuvani soveltuvat tähän paksulle akryylipohjalle painettavaan tekniikkaan.

Painotalo on kuuluisa hyvästä jäljestään. Ja painotalon ykkösäijä on innostunut asiastaan. Kuten hän itse sanoi, hän ottaa jokaisen asiakkaan asian omakseen.

Niin innostunut, että jokaisen koekuvan, jonka olen hänelle lähettänyt, hän on kokenut tärkeäksi parantaa paremmaksi, ei vain painoteknisesti vaan myös värien ja sävyjen puolesta. Hän haluaa omasta mielestään tarjota asiakkaallen Parasta. Joka hänen mielestään on hänen käsityksensä Hyvästä Kuvasta.  

Tiettyyn pisteeseen ymmärrän parantamisen ajatuksen. Mutta kun printtaajan ajatus kulkee liian kauaksi omastani, kun hänen ns. parantamansa kuva ei vastaa enää omaani, ollaan mielestäni pahasti väärällä tiellä.

Teetätin ko. painotalossa muutamaisen valokuvan paperille. Ja miten kävi?

Printtitalon IT-ekspertti halusi niitä "hieman parantaa värien ja tarkkuuden puolesta". Hänen käsittelemänsä kuvat olivat omalla tavallaan hienot -- jos sellaisista väreistä pitää -- mutta eivät ne enää olleet ne kuvat, jotka olin tilannut ja jotka asiakkaani oli tilannut.

Asiakkaani kieltäytyikin niistä vastaan ottamaan. Jouduin kehityttämään samat kuvat uudelleen toisessa laboratoriossa, jossa uskottiin käskyni: kuvia ei muuteta. Ja nämä kuvat kelpasivat asiakkaalle. Hän oli haltioissaan.

Tämä on perin kiusallista ja ikävää -- painotalo painaa hyvää jälkeä, mutta painotalon Tekijämies on kuuluisa siitä, että hän Tekee Hienoa Jälkeä. Luultavasti suurin osa asiakkaista kaipaakin tätä: he tuovat puolivalmiin kuvan Tekijämiehelle ja mies tekee niistä oman maun mukaisesti valmiin. Oman teoksensa.

Sama nyt vaan ei yksinkertaisesti päde Ottilia Visions -kuviin. Olen itse muokannut kuvat valmiiksi. Asettanut ne myyntiin. Ja asiakas odottaa saavansa juuri sellaiset kuvat käsiinsä.

Ja tätä ongelmaa olemme nyt yrittäneet selvittää Tekijämiehen kanssa.

---

Pitkä juttu. Palataan asian alkuun.

Lähetin lila-sävyisen Dirhamin kivet hänelle painettavaksi. Annoin ohjeet: sävyjä EI saa merkittävästi muuttaa. Ainoat sallimani muutokset ovat sellaisia, että ne auttavat painoa tuottamaan PRESIIS samankaltaisen kuvan kuin originaali.

Jonkin ajan kuluttua sain jälkimmäisen version nähtäväkseni. Kuva oli muuttunut oleellisesti. Juttelimme puhelimessa ja Tekijämies kertoi pohtineensa, että luultavimmin juuri näin, kun hänen versiossaan, aurinko laskee Läänemereen. Hän myös piti minulle pienimuotoisen luennon virolaisen hiekan eri väreistä.

Yritin olla kohtelias puhelimessa, vaikka mieli teki huutaa. Minä vain haluan, että painotalo painaa kuvani, ei ala rakentamaan omaa taideteostansa. ARRRRGH.

Siksi siis laitoin teille kuvavertailun. Ajattelin, että ehkä olen itse aivan väärässä. Jos vaikka 70% on sitä mieltä että Tekijämiehen versio on parempi, pohdin uudelleen, mitä asialle tehdä.

Nyt sain vastauksen, joka oli juuri mitä itse odotin. Makuja on monenlaisia.

Minun kuvani, se originaali ja ainut ja oikea - minun mielestäni - on MINUN näkemykseni illasta Dirhamissa. En ole kuvalla hakenut täydellistä luonnonmukaisuutta, vaan tunnelmaa, sadun maailmaa, outoa hetkeä, jolloin ei tiedä missä ollaan, mutta joka kiehtoo.

Ja tämän kuvan laitoin tänään tilaukseen. Painotalosta ei ole kuulunut vastausta. Lieneekö Tekijämies loukkaantunut?

----- AAAAARRGH -------






5 kommenttia:

Maris kirjoitti...

Häh, siis ensimmäinen kuva on sun ottama ja toinen kyseisen tyypin muokkaama? Mä veikkasin ihan päinvastaista :D Vähänkö olin pihalla.

Tiina Linkama kirjoitti...

Jesss! Kiitos!

Olen tuntenut välillä itseni NIIIIN tyhmäksi Tyypin luona. Menettänyt aika ajoin luottamuksen itseeni, että itse en enää kohta tiedä mikä on hyvä kuva.

Ei sellaista ole, sen olen oppinut, on vain kuvaajan OMA näkemys, ja kuvaajan taidot se tulkita.

Ja omia taitoja voi kehittää, mutta turha on antaa olla toisen vietävissä.

emo kirjoitti...

Minusta sinun ottamasi on Todella Paljon Parempi! Tunnelma, unenomaisuus, illan hämy. Alemmassa kuvassa näyttää todella, kuin vesi olisi likaista ja kivet limaisia.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Emo!

Eipä silti, kaunis se on omalla tavallaan Tekijämiehen kuvakin, luonnonmukainen. Hänen tapansa katsoaa maailmaa on realistisempi kuin minun.

Teknisesti suuri ongelma on kuitenkin siinä että Ottilia Visions koostuu kuvista, joita asiakkaat voivat tilata. Asiakas on kuvan valitessaan tehnyt päätöksen, jokin kuvassa on ollut sellaista että hän haluaa sen itselleen.

Siksi hänen pitää saada JUURI SELLAINEN kuva. Ei jonkun muun tulkintaa kuvasta.

On maailma mennyt mutkikkaaksi.

Sitä paitsi, vaikka Tekijämies on oikeasti oikein sympaattinen ja ystävällinen mies, on hänen kanssaan todella vaikeaa keskustella.

Ensinnäkin keskustelu menee nopeasti sellaisiin teknisiin nippeleihin Photoshopissa, jotka hän tuntee varmasti paremmin kuin minä, tunnen itseni tyhmäksi siirrymme photoshopin syvempään osaamiseen.

Toiseksi, ja vielä enemmän, kielitaito tulee nyt pahasti vastaan, tai siis kielen osaamattomuus.

Osaan viroa jo sitä hyvin että saan nakkikioskilta tilattua juuri sellaisen hodarin kun haluan.

Mutta kun pitäisi alkaa selittää kuvan ydintä ja olemusta, katoavat sanat. Käytän sanoja: liian vaalea, liian tumma, liian värikäs, liian terävä tai muita hyvin yksinkertaisia adjektiiveja tai attribuutteja.

Kun haluaisin puhua hämystä ja udunomaisuudesta ja soinnuttelusta ja värien hitusenhienoista sävyeroista ja monesta monesta muustakin asiasta, joihin minulla on sanat vain äidinkielelläni.

Mutta yrittänyttä ei laiteta. Kerron miten projekti etenee, kun se etenee...

Nimetön kirjoitti...

Voi ei, inhottava tilanne. Yritäs siinä sitten vieraalla kielellä selittää, että kiitos kun "parantelit" kuviani, mutta ne eivät ole sitä mitä haluan! Toinen tietysti yritti tehdä parhaansa, mutta... vähänkö on epäreilua retusoida ominpäin kuvia tietämättä, mitä kuvaaja on halunnut korostaa ja välittää kuvissaan.
Mulla yleensä on käynyt toisinpäin: Turussa Hämeenkadulla Kuva-Paijulassa kehittämäni kuvat ovat aina iloinen yllätys, voin ajatella olevani parempi kuvaaja kuin todellisuudessa olenkaan! Ilmeisesti muistavat, että olen syvänsinisten taivaiden ystävä, kuvissa on aina taivaallisen sininen taivas! Mutta jatka taistelua, sinä itse päätät millaisia kuvasi ovat. Eihän ne enää sun kuvia ole, jos niitä kehittämössä käydään räpläämässä. Ei kiva.

T:Jaana