Ja alla vielä runotorstaihin pieni runoelma:
Miksi minut hylkäsit?
"Poikani, poikani" huutavat äidit
eri puolilla maailmaa.
"Älä lähde!
Piilotan sinut!
Syötän!
Rakastan!"
Mutta pojat lähtevät.
Eivät muutakaan voi.
Ja palaavat puupalttoissa,
sinkkiarkuissa, ruhjottuina, hampaanpaloina.
"Poikani, poikani", huutavat äidit
eri puolillaa maailmaa,
"Miksi minut hylkäsit?!!"
Vaikka vastauksen tietävätkin.
14 kommenttia:
voi,äitien tuskaa ja kärsimystä... hienosti kuvattu niin kuvassa kuin runossakin.
Kuitenkin; Iloista Pääsiäistä!
Vaikuttava kuva.
Vaikuttava runokin. Niin tosi.
Äitien tuska, kyllä. Koskettava runo.
Crane, helanes, mm -- kiitos kommenteista.
Kuvatessani ja ennen kaikkea rakentaessani kokonaisuutta koin minäkin tunteita, pääsiäisen sanomaa, mutta paljon muutakin.
Kuvani pyrin rakentamaan universaaliksi, ei vain kristilliseksi kärsimyskuvaksi.
Ajatukseni pohja ja perusta oli, että oli aate, usko, vakaumus kuinka tärkeä tahansa, sen marttyyrit jättävät jälkeensä kärsiviä äitejä.
SusuPetal - kommenttisi tuli juuri samaan aikaan kun olin lähettämässä itse omaani.
Häkellyn siitä, että runo sinua, ja muita koskettaa, minusta se jäi jälleen vain jähmeäksi vaaleaksi opaaliksi möykyksi, josta pitäisi terät, valo, kristallit leikata irti.
Minä liitin runosi myös nykyisen asuinmaasi kohtaloihin...
mm - kyyditykset olivat runossa mukana. Varsinkin Kimmo, mieheni, koki runon vahvasti juuri runoksi kyydityksistä.
Runon ydinajatuksena oli kuitenkin se rohkeus ja oikeudenmukaisuuden käsitys, jonka äidit lapsilleen opettavat.
Ja miten käy äitien opetuksen:
lapset lähtevät maailmaa muuttamaan.
Kuvaa ottaessani näin historiallisen Jeesuksen ohella silmissäni nuoren mustan miehen lähdössä Alabamaan ihmisoikeusmielenosoitukseen.
Näin nuoren kiinalaisen miehen pakkaamassa reppuaan, hän lähtee Pekingiin, Taivaallisen Rauhan Aukiolle...
Näin tulevia uhreja uskon, aatteen vuoksi.
Paljon itkeviä äitejä.
Väkevästi kuvaat ikiaikaista aihetta. Sanoin ja kuvin. Niin on, ennen ja jälkeen Pitkäperjantain.Mutta toivo jaksaa elää, ihminen on sitkeä laji. Aina ei kuolema ollut turha.
Runossasi on vahva tunnelma. Viimeisen säkeen kristillinen viittaus antaa hienosti aikaperspektiiviä: näin on aina eri tilanteissa ollut, toiset uhrautuvat vakaumuksensa vuoksi ja äidit jäävät itkemään.
Valitettavasti uskonnot ja sodat ovat syypäitä lähes kaikkeen kärsimykseen tässä maailmassa.
Kuva on kyllä upea.
Äitien uhri, poikien uhri. Vaikuttava runo.
Marjattah - olet oikeassa, ihminen on vahva rotu, ja kaikki marttyyrit eivät ole turhia, vaikka sanana marttyyri on nykyisin saanut negatiivisen sävyn.
Outo Emo, kiitos - samoin oli sinun runosi erittäin vahva tämän viikon runohaasteessa.
Pankin talkkari - useimmiten minusta ahneus ja vallanhimo ovat suurimmat syypäät pahuuteen. Uskonto on antanut mielestäni useimmiten vain näennäisen oikeuden riistää ja valloittaa, ja näin historian alkuhämäristä asti, ja uskonnosta riippumatta.
Ja sodat, niinpä, mikä aiheuttaa sotia, sama ahneus ja vallanhimo.
Demetrius - aloin pohtimaan uhri-sanaa kommenttisi jälkeen. Ja sehän on kaksimerkityksellinen. Joku voi olla vaikkapa väkivallan uhri. Tai sitten hän on uhri, joka on uhrattu jonkun asian tai syyn vuoksi.
Vaikuttava ja niin tätä päivää myös.
Tzori kun olen harvoin kommendeeraamassa
vaikka käynkin runotorstain suoritteet läpi
säännöllisesti.
Verkkopyynti keväällä vie paljon vapaa-aikaa.
trew. Harmaasusi.
Lähetä kommentti