Oli itse asiassa aika hauskaa istua ratissa, Linkama vieressä, ja päättää itse minne autolla ajaa. Olimme sopineet että minä vien, ja Linkama ei vikise. Latte ei sanonut mitään, istua nökötti takapenkillä hieman ihmeissään uudesta ajopelistä ja uudesta kuskista.
Matka suuntautui ensin Põlvaan ja siitä Räpinaan ja Peipsin rannalle. Ilta oli jo laskeutumassa hiljalleen täysin tyynelle Peipsille ja maisemat olivat väreiltään ja tunnelmiltaan mieltä rauhottavat.
Meidän ohellamme paikalla oli vain yksi vene ja siinä pari kalastajaa.
Näitä veikeitä irvisteleviä veneitä kuvatessani Kimmo alkoi autosta viittiöidä ja teki ilmassa uimaliikkeitä. Hetken ihmettelin, että onko mies tullut hulluksi, mutta sitten jo ymmärsinkin, että järvellä ui jotain! Ja niinpä siellä uikin, majava mennä porskutti rauhallista tahtia pää hieman vedenpinnan yläpuolella. Ja minun teleobjektiivini oli tietenkin autossa!
Tuossa se menee, vaikka vain pienenä vettä halkovana viiruna, elämäni ensimmäinen elävänä nähty majava:
Peipsillä kun oltiin käytiin sitten pikaisesti Beresjen kylässäkin tarkistamassa että möksämme on pystyssä ja hyvinhän se näytti tolpillaan olevan, hieman oli taas lisää seinästä maalia rapistunut, mutta muuten talo oli pärjännyt talvesta ilman vaurioita:
Korkealle oli vesi noussut meidänkin rannassamme. Parista naapurien soutuveneistä (toinen äärimmäisenä oikealla, ja toinen vasemmalla, siitä ei näy kuin kokka) oli tullut mallia sukellusvene:
Venjäkin näytti pysyneen paikoillaan, siellä se näkyy vastarannalla. Eikä taivaalla ole tuhkapilven häivääkään. Näitä Peipsin tyyniä ja ikiaikaisia maisemia katsellessa sitä uskoo, ettei maailmanloppu vielä huomenna tule.
1 kommentti:
Kauniita, tunnelmallisia kuveja taas. Irvistelevät veneet oli metkat mutta majavaa ei oikein nähnyt. Tyypillistä että tele on jossain muualla kun sitä tarttisi... moni harvinainen pippi on meiltäkin jäänyt kuvaamatta samasta syystä!
Lähetä kommentti