Vuosi ja vuosikymmen vaihtuu

On tämän vuoden viimeinen ilta ja tunnin kuluttua siirrytään uudelle vuosikymmenelle. Ajatus kääntyy menneeseen ja toiveet tulevaan.

Englannin kuningatar Elisabeth II lausui joulupuheessaan että on vuosia, jotka jäävät ihmiskunnan historiaan ja vuosia, jotka on parempi unohtaa. Lissun mukaan vuosi 2009 kuuluu jälkimmäisiin.

Olen Lissun kanssa hieman samoilla linjoilla. Ei niin että mennyt vuosi olisi ollut kokonaisuudessaan huono, ei tietenkään. Menneeseen vuoteen liittyy monia onnistumisen hetkiä, onnen hetkiäkin. Mutta kokonaisuudessaan mennyttä vuotta leimasi lama, taloudellinen epävarmuus tulevaisuudesta - kaltaisiini pienyrittäjiin talouden heilahdukset vaikuttavat yllättävänkin suoraviivaisesti - ja sen myötä huoli.

Kun mennyttä vuotta arvioi pitäisi jaksaa kurottaa kaulansa koko vuoden mitalle, muistella kevättä ja kesää ja kaunista syksyäkin, mutta nyt ajatus velloo viimeisissä kuukausissa, jotka olivat kieltämättä raskaita. Musta keli, loppumaton vesisade ja muisto rakkaan Ronjan menetyksestä ovat päällimmäisinä mielessä.

Nyt Otepäälle on saapunut lumi, ja jopa hetkittäinen auringonpaiste. Ottiliassa on asiakkaita, ja tilauksia on jo ensi vuodelle. Vuosi 2010 vaikuttaa siis lupaavalta.

Jokainen on oman onnensa seppä, uskon, ainakin tietyssä määrin. On siis minusta itsestäni kiinni millaiseksi ensi vuosi muodostuu. En ole tavannut tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta kieltämättä olen asettanut itselleni haasteita ja tavoitteita tulevalle vuodelle Yritän oman elämäni seppäna takoa ensi vuodesta paremman. Yritän olla parempi liikenainen. Parempi nainen. Ja parempi ihminen. Yritän olla kiltimpi muille ja jämäkämpi itselleni. Yritän kehittää itseäni markkinoijana, kirjoittajana ja valokuvaajana. Hoidan paremmin kuntoani ja terveyttäni.

Olivatko nämä uuden vuoden lupauksia? Minä sanoisin enemmänkin, että nämä ovat päätöksiä parantaa omaa elämän laatua.

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää vuoden viimeistä päivää ja ennen kaikkea onnellista, inhimillistä, luovaa, innostavaa ja antoisaa uutta vuotta.

Laitan vielä loppuun muutamaisenkin kuvan tämän vuoden viimeiseltä päivältä - jonka näen toiveikkaana enteenä ensi vuodelle: aurinko jo pilkahtelee ja maisema on kaunis ja puhdas.

Aaton tunnelmia

Jouluaatto on nyt vietetty hyvässä seurassa. Eron hetki oli haikea ja kyyneliltäkään ei säästytty.

Rummukaisen perhe saapui luoksemme joulunviettoon ja arvata saattaa että pieni herra oli onnesta käppyrällä. Haikeana katselin miten se seurasi Omaa Mammaansa kuin varjo. Muutamaisen kerran kävi toki minuakin hieman nuuhkaisemassa, kuin kohteliaisuuttaan. Mutta Kummitäti on vain Kummitäti, ja Oma Mamma on oma mamma. Eikä ollut Rummukaisen jalka raskas kun se asteli kotoamme pois.

Latte otti Rummukaisen lähdön myös aika raskaasti. Se kävi uudelleen ja uudelleen parvekkeen ikkunan takana katsomassa Rummukaisen katoavaa hahmoa. Se tuntui pahalta.

Mutta toisaalta, olihan se valtavan hieno nähdä että pieni poika oli täydellisen onnellinen oman perheen läsnä ollessa. Ja kun Rummu on onnellinen, olen silloin minäkin.

Lattea tulemme jatkossa hellimään entistä enemmän - Äidin oma Iso Silmäterä!

Tässä hieman jouluisia kuvia eilisillalta:

Pöytä on katettu neljälle

Ensin herkutellaan kalalla

Ja sitten on vuorossa kinkku - Perhe Rummukaiselle, joka ei lihaa syö, tehtiin erikseen silakkasmetanapaistos.

Mielet on korkealla ja tunnelmat jouluiset

Rummukaiselle oli joulun paras lahja päästä Oman Mamman syliin.

Joulun odotusta

Karvapoikamme haluavat näin joulunalusviikolla lähettää ikkunan takana mahdollisesti kurkkiville tontuille oheisen joulutervehdyksen:

"Ollaan oltu ihan älyttömän kilttejä, joo!!!"

Uskokoon ken haluaa.

Haapsalusta palattu

Hojo hojo

huudahdan iloisena. Kotona ollaan. Ollaan oltu jo muutamainen päivä, vaan on ollut kaikenlaista joulukiirettä, ihan mukavaa tonttuilua. Siitä ei sen enempää etteivät yllärit paljastu.

Niin siis, Haapsalussa käytiin ja olipa mukava reissu! Mutta ilmojensa puolesta aivan ihmeellinen.

Aiempaan kirjoitukseen laittoi marjattah kysymyksen: jäätyykö meri Haapsalussa. Ja voin kertoa, että kyllä jäätyy ja kiireesti!

Nimittäin, kun lähdimme liikkeelle Otepäältä oli lämpötila vielä plussan puolella tai huiteli siinä nollan tietämissä. Ja palatessamme se oli nyt koleimmillaan -22c.

Ja sama nopea kylmeneminen tapahtui myös Haapsalussa -- ensimmäisenä päivänä Wiigin lahdella kävellessäni näytti tältä:

Ja muutaman päivänä kuluttua sama lahti suunnilleen samasta kohtaa katsottuna:

Jää muodostui niin nopeasti että näytti siltä kuin aallot olisivat jäätyneet kuin pahan noidan taikasauvan heilautuksesta, kivettyneet silmänräpäyksessä:

Vaan eipä kylmä meitä paljoakaan haitannut. Vaikka mökkimme on tyyppiä kesämökki saimme pidettyä lämmön talossa. Siitä suuri kiitos ystävättärelleni Annelle, tuolle Haapsalun oivallisimmalle näyttelijättärelle, josta olen aiemminkin täällä kertonut, joka kävi laittamassa patterit päälle jo edellisenä päivänä.

Me siis pidimme mökkihauskaa, pelasimme risti-nollaa, polttelimme kynttilöitä, pidimme takassa tulta ja olimme kaukana kaikesta sähköisestä viestinnästä. Paitsi kun lähdimme kaupunkiin lukemaan sähköposteja.

Tämän reissun ehkä kattavin teema oli Noarootsi, jonne lähdin kahteen otteeseen. Kerran Annen kyydissä, kerran Kimmon kyydissä.

Kyse on mielenkiintoisesta ja luonnonkauniista alueesta Läänemaalla, joka on ollut jo ammoin ruotsalaisten asuttama. Siitä nimikin Noa (vrt. ruotsin Nya) Rootsi. Ja ruotsiksi on Noarootsissa vieläkin paikan- ja kadunnimet. Tai sitten nimet ovat vääntyneet viroksi, kuten Dirhami ja Spithami, jotka alunperin ovat olleet Derhamn ja Spithamn.

Mielenkiintoista olisi kuulla Noarootsiin jääneiden rannarootslasten eli rantaruotsalaisten puhetta. Kieli on kehittynyt vuosisatojen aikana ja Noarootsissa puhutaan kuulemma vieläkin ns. vanhaa ruotsia, joka kuullostaa arkaaiselta nykyruotsiin verrattuna.

Neuvostoajalla monet alueet Noarootsissa olivat suljettuja tavallisilta tasamaan tallaajilta. Päästäkseen esimerkiksi Dirhamiin piti olla varta vasten lupa. Toisaalta Noarootsissa oli myös Läänemaan parhaat marjametsät, ja niinpä sinne suunnattiin marjakorin kanssa, neuvostosotilaita ja heidän partioitaan vältellen. Tämän kertoi minulle Anne.

Kuten yllä sanoin, on Noarootsi myös luonnoltaan sitä kauneinta Läänemaata, katajikkoa ja upeita rantaviivoja. Tässä vain pari kuvaa rannoilta:

Nämä kivet löytyvät Ramsi poolsaaren eli Ramsin niemen kärjestä.

Ja alla kiviä ja lintutorni Spithamista:

Eli upeita maisemia, eikö vain. Ja arvatenkin kamera surisi ja naksahteli. Siinä määrin että Anne ensimmäisen päivän iltana Dirhamin rannalla, tuulessa ja tuiskussa tuskasteli täristen kylmyydestä: "Kuule, sul on küll üks nõme hobi!"  eli "Kuule, on sulla kyllä yksi typerä harrastus!" Ja tämäkin täytyy totuuden nimissä kertoa: Anne ja Kimmo, joka seuraavana päivänä paleli seuranani rannalla, olivat tässä asiassa ihmeen yksimielisiä.

Eipä silti, kyllä minullakin kävi monta kertaa mielessä, kun sormet huurussa ja kasvot pakkasen puremina kiipesin johonkin tuuliseen lintutorniin tai tarvoin kaislikossa, että en minä kyllä ihan viisas ole. Ja että on tämä hobi aika nõme.

Mutta sitten kun purin kuvia kamerasta oli mieli jo muuttunut. Minä pidän näistä kuvista kovasti, vaikka itse sanon. Kovin kovin mielelläni kuulisin myös teidän mielipiteitä. Ja kuvagalleriahan löytyy sitten tällaisesta linkistä: Haapsalu joulukuussa 2009

Kuvia on galleriassa aika tukku, mutta ehkä jaksatte ne katsoa? Jos alkaa puuduttaa, niin miettikää että voitte katsoa niitä kodin lämmössä, lämpötilan ollessa taatusti plussan puolella. Ja miettikää meitsiä nenänpää valkeana jahtaamassa jotain joutsenta Österbyn räntäsateessa. Tai kuvitelkaa mielessänne Anne tai Kimmo tärisemässä rannalla ja odottamassa että eikö jo lähdetä. Ja meikä vaan näpsii kuvia kivistä ja kaisloista, mottona: enää vain yksi kuva. Ja kerta kiellon päälle.

Että tällainen oli Haapsalu-reissumme.

Ja lopuksi vielä lyhykäisesti perheen karvaisista kavereista: ne nauttivat mökkihauskasta riemurinnoin. Lattehan on jo mökkihauskan pitämisessä konkari, mutta Rummulle kaikki oli uutta. Kuten avotakkamme:

Toiveikkaana jään odottelemaan kommenttejanne kuvista! Ainakin sen verta, että oliko määrä aivan tappavan puuduttava ja pitäisikö jatkossa olla maltillisempi kuvien ottamisessa ja galleriaan laitossa?

Tervehdys Haapsalusta

HIP ja HEI

Hengissä ollaan ja vallan vahvasti. Ei ole pakkanen meitä nitistänyt, päin vastoin, voimme vallan mainiosti. Haapsalun mökkimme, Villa Vallaton on suorastaan lämmin, ja kotoisa tietenkin.

Tyypit matkapedeissään

Iltaisin olemme harrastaneet mökkihauskaa eli pelanneet lautapelejä ja risti-nollaa. Koirat ovat ravanneet kielet pitkinä pitkin pihaa, erinäköisissä järjestelmissä. Ensin painaa Rummukainen ohi näkökentän ja Latte perässä. Ja hetken kuluttua rymistää Latte ohi ja perässä sitä jahtaamassa Rummukainen. Koirat ovat selvästi sisäistäneet käsiteen: mökkihauskaa.

Minä olen kahtena päivänä kiertänyt Noarootsin rantoja ja kuvannut sieluni kyllyydestä.

Iltaisin ollaan viipyilty kaupungin nettikuppiloissa ja lähetelty sähköposteja ja luettu uutisia.

Kotiin palaamme ehkä huomenna tai viimeistään ylihuomenna.

Minulla on mukana tämä miniläppäräni ja sen kuvankäsittelyohjelma on olematon, hyvä että sain nämä muutamat kuvat pienennettyä. Lisää tulee siis kuvasatoa kun palaan kotiin.

Lomaterveisin

Tiina

Auringonalaskun aikaan Dirhamissa, Noarootsissa

Dirhamin satamasta

Haapsaluun käy tie

Huomenta blogista!

Loppuihan se sade lopultakin. Kolme pitkää viikkoa vettä satoi enemmän tai vähemmän taukomatta. Kunnes kolme päivää sitten ilmestyi maahan jotain, joka muistutti hämärästi lunta:

Valkeaa ihmettä täytyi käydä ihmettelemässä ihan Harimäen tornista käsin

Tänä aamuna näyttäsi maa olevan hieman tätäkin valkoisempi. Ei lunta kuitenkaan ole sen vertaa vielä, että kenenkäään kannattaisi kaivaa suksiaan esille. Mutta onpahan kuitenkin vaihtelua iankaikkiselle vesisateelle.

Tästä kaikesta riemastuneina päätimme lähteä hetkeksi mökkeilemään. Eli lähdemme vuoden viimeiselle reissulle Haapsaluun, Villa Vallattomalle. Mukaan pakataan sukkia ja villapaitoja siltä varalta, että kylmän aalto, jota on tänne luvattu, pyyhkäisee Haapsalunkin yli.

Kamerankin pakkaan mukaan, alkaakin olla jonkinmoinen deprivaatio kuvien ottamisen suhteen.

Joten ei tällä kertaa tämän enempää. Katsotaan ehdinkö matkan varrelta tai mökiltä käsin kirjoitella blogiin. (Tai eihän minulla mökillä ole yhteyksiä, mutta ainahan voin jostain nettikahvilasta käsin yrittää tänne jotain kirjoittaa.)

Nuorelle Herra Rummukaiselle reissun on Läänemaalle ensimmäinen. Yritän tässä parhaillani muistella kuinka matalat tai korkeat ovat Villa Vallattoman portin raot. Ronjalle tai Lattelle piha on tiivis, mutta tuo pieni Rummu saattaa päästä porttien alta luikertamaan.

Maanantaina olisi tarkoitus tulla takaisin, ellei kylmä aja meitä pois jo ennen sitä. Siis hyvää viikonloppua kaikille!

Tiina

PS. Meillä kävi eilen remppaäijät laittamassa keskuslämmityksen päälle. Eivät olleet nähneet Rummukaista aiemmin, eivät tieneet Ronjan poismenosta. Kun he sitten ihmettelivät pannuhuoneessa öljypoltinta tulin minä paikalle Rummukainen sylissäni. Aser ja Priidu silmät suurina katsomaan pientä koiraa sylissäni. Ja minä heille: "Pojat katsokaa mitä tapahtui! Laitoin Ronjan pesukoneeseen ja ilmeisesti liian kuuman ohjelman päälle, ja katsokaa, tällaiseksi se kutistui!" Remppaäijiä nauratti!

Vielä ehtii! Eli valokuva joululahjaksi!

Pidänpä vielä, kun tilaisuus siihen on, pienen myyntipuheen.

Asia koskee tietenkin OTTILIA VISIONS -valokuvagalleriaa, josta on mahdollista tilata edullisesti tyylikkäitä ja uniikkeja suuria valokuvia itselle tai muille lahjaksi.

Myös tämä kuva Kallasten kuuluisasta Mustanaamion luolasta löytyy Ottilia Visions-galleriasta

VINKKI 1: TILAUS

Vielä ehtii hyvinkin laittaa tulemaan tilauksen, joka on perillä ennen joulua. Normaalit toimitusehtoni ovat: kuva on sinulla 10 päivän kuluessa siitä kun olen saanut kuvista maksun tilille. Käytäntö on näyttänyt että yleensä kuvat ovat perillä ennen tätäkin.

Nyt on mahdollista tehdä myös KIIRE-tilaus, joka on kolme päivää nopeampi kuin tavallinen tilaus. KIIRE-tilaukselle tulee lisähintaa 2 euroa. Tilatessa tulee mainita että haluaa kuvat KIIRE-tilauksena.


VINKKI 2: VALINTA

Täällä blogissani olen esitellyt valokuviani, joista kaikki eivät ole mukana myyntigalleriassa. Olen saanut kyselyitä, onko mahdollista tilata kuva gallerian ulkopuolelta. Esimerkiksi kuva, jonka on nähnyt täällä blogissa. Ja onhan se täysin mahdollista. Tarkistan toki aina kuvakohtaisesti, että kuva varmasti on riittävän laadukas suureen printtiin.

(Ja niille, jotka eivät ole syvällisesti perehtynyt valokuvaukseen ja kuvien kopiointiin, pieni tietoisku: useimmat valokuvat, ne ihan tavallisetkin pokkarikuvat näyttävät usein  hyviltä tietokoneruudulla. Mutta kun kuvia aletaan tulostaa, tulee kuvan laatu vastaan. Eli kuva, joka saattaa näyttää postikorttikoossa vielä ihan kivalta, ei vain yksinkertaisesti taivu isoon tulostukseen, siitä tulee suhrua. Suuret kuvakoot edellyttävät kuvalta ammattilaistasoa olevan originaalin. Ottilia Visions -gallerian kuvat ovat tällaisia.)

Esimerkiksi tämä kuva ei ole vielä Ottilia Visions -galleriassa, mutta mahdollista toki tilata erikseen:

VINKKI 3: KEHYSTYS

Kuvat kannattaa kehystää aina selkeästi isompiin raameihin. Esimerkiksi A3-kokoisille kuville suosittelen 40 x 50 cm suuruisia raameja. Ja kuva kannattaa asettaa mustalle taustalle, joissain tapauksissa myös vaalean harmaa toimii hyvin. Musta tuo kuitenkin kuvan värit paremmin esille, se rauhoittaa kuvaa ja vetää katseen kuvaan.

Kehyksien valinta on tietenkin makuasia. Usein ihan tavallinen, hyvälaatuinen lasikehys ilman raameja toimii parhaiten, se antaa kuville riittävästi ilmaa ympärilleen, eikä tukahduta niitä. Toisaalta, myös värilliset raamit, joissa raami toistaa jotain kuvalle ominaista sävyä, voivat olla todella pirteät ja hauskat!

VINKKI 4: RIPUSTUS

Tästä pääsemmekin mielenkiintoisimpaan aiheeseen, eli miten ripustaa kuvat.

Minun vinkkini on: kun tilaat, tilaa useampi ja rakenna kuvista oma kokonaisuutesi.

Esimerkkinä yllä olevat kolme majakkaa, jokainen A3-koossa ja 40 x 50 cm kokoisissa kehyksissä. Tässä esimerkissä ne on ripustettu nousevaan järjestykseen portaikon seinälle. Yhtä tehokkaita kuvat ovat myös ripustettuna vaakaan rinnakkain, niin, että joka kuvan välillä on 20 - 30 cm. Näin syntyy yhtenäinen teemallinen ja sävyllinen kuvakollaashi joka kokonaisuudessaan kattaa lähes 2 metrin pinnan seinällä.

Näyttävä kokonaisuus, joka kiehtoo silmää samankaltaisuudellaan ja silti erilaisuudellaan.

Ottilia Visionsista on mahdollista tilata kuvia A4- ja A3 - kokoisina. Jos kuitenkin kaipaa esimerkiksi olohuoneen seinälle näyttävämpää kokonaisuutta, kannattaa rakentaa se paloista. Kerätä yhteen kaksi, kolme tai neljä työtä, jotka ovat samaa aihepiiriä, ja jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden.

Esimerkki kuvista, joista voi ripustuksella saada jännän triptyykin, esimerkiksi ripustamalla kuvat mieleisessään järjestyksessä rinnakkain - kokonaisuudesta tulee näyttävä, koko seinän peittävä vastaväreillä leikittelevä moderni kokonaisuus, jutun jujuna tässä siis värit -- lähitarkastelussa kuvat ovat kaikki samalta luonnon paletilta eli suolta eli vaikka värit ovat pääasia, eivät kuvat riitele keskenään myöskään teemaltaan:

Kokonaisuudeksi syntyy 50 cm korkea ja n. 180 cm leveä väripinta.

Ja sitten neljän kuvan kollaashi:

Kuvakollaashin kokonaismitat seinällä: 50 cm x 220 cm - eli iso pinta!

Tässä siis vinkkejäni valokuvien käytöstä ja ripustamisesta. Kuten aiemmin olen todennut, taidevalokuva on paljon muutakin kuin vain kuva - se on taitavasti käytettynä upea sisustuselementti, joka on yksilöllinen, tyylikäs ja taiteellinen. Ja tekee kodista oman näköisensä.

VINKKI 5: OSTOPÄÄTÖS

Mitä siis sitä enempää jahkailemaan. Siitä vain kuvia tilaamaan, kannustan reippaasti. Joko itselle tai joululahjaksi. Vielä ehtii!

Tervetuloa siis tutustumaan ja ostoksille Ottilia Visions -galleriaan!

ÄRRRSyyntyneitä terveisiä Suomen YLE:lle!

Oli sitten itsenäisyyspäivä. Joka minun kohdallani huipentuu joka vuosi Linnan juhlien katsomiseen. Se on traditioitani siitä parhaimmasta päästä. Olkoon kuinka pinnallista hyvänsä!

Nuorempana istuttiin Jaana-ystävättäreni kanssa Turussa nenät ruudussa ja syötiin hedelmäkarkkeja ja arvosteltiin armottomina epäonnistuneita asuja, joskin yhtä lailla hurrattiin parhaille puvuille. Noihin aikoihin oli vielä muotipoliisi Sanelma Vuorre kehissä ja kommentoimassa asuja. Sanelman välillä ei niin korrekteja kommentteja kuunneltiin hihitellen ja kauhistellenkin. Oltiin jopa kiitollisia ettemme itse olleet Sanelman varsin napakoissa hampaissa.

Sitten palasin takaisin Helsinkiin ja Jaana jäi Turkuun. Niinpä sitten muutama vuosi seurattiin juhlat kahdessa osoitteessa, puhelin korvalla. Helsingin Puhelinyhdistys kiitti ja illan lopuksi luuri -- muistattehan ajan jolloin oli vielä ihan oikeita pöytäpuhelimia -- oli kuuma ja korva hikinen.

Peikkiksessä eli Klaukkalan Peikkolaaksossa alkoi 90-luvulla uusi traditio, jolloin tietty porukka, joka koostui työkavereista, joista oli tullut myös privaatissa hyviä kavereita, kokoontui yhteen. Teki kimpassa joulukuun ensimmäisen oikean jouluaterian ja koristeli Peikkolaakson puut täyteen jouluvaloja ja joulupalloja.

Samalla porukalla ollaan vietetty myös pari viimeistä itsenäisyypäivää Virossakin. Kaverit ovat tuoneet tullessaan suomalaiset kinkut ja rosollit ja sitten on syöty hyvin, kilistetty kuohuvaa, pukeuduttu itsekin tyylikkäästi ja lopuksi istuttu alas katsomaan Linnan juhlia. Viime vuonna oli tekniikka parantunut sitä paljon että saimme videotykillä ammuttua YLE:n Areenan kautta tulleen lähetyksen makuuhuoneen seinälle. Ah sitä nautintoa!

(Viime vuoden kekkereistä voi lukea klikkaamalla tästä.)

Kerroinkin jo aiemmin, että tänä vuonna itsenäisyyspäivän laajempi juhlinta jäi väliin johtuen juhlapäivän asettumisesta ikävästi sunnuntaille, mikä teki työssäkäyville hankalaksi tänne tulon. Mutta se ei tarkoittanut sitä, ettenkö minä olisi valmistautunut katsomaan Linnan juhlia.

Hyvissä ajoin olimme Linkaman kanssa kasanneet tarvittavat tilpehöörit tietokoneen äärelle: syötävää, juotavaa ja mukava tuoli, ja sitten odottamaan koska suora lähetys YLE:n Areenalta alkaa.

Ei alkanut. Ei koskaan. Ei auennut koko Areena! Epätoivoisesti naksuttelimme ja klikkailimme ja yritimme päästä juhlahumuun kiinni, siinä onnistumatta. Vaihdoimme tietokonetta, tuskastuimme. Välillä saimme tekstareita Suomesta, joissa kysyttiin mielipidettämme jostain puvusta tai juontajien kommenteista.  Ja jouduin tuskaisena vastaamaan, että PRKLE, en näe koko juhlaa. Areena ei aukea!

Noin tunnin kuluttua tuli YLE:n sivuille teksti: Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä lähetyksessä. Asiaa korjataan.

Mikä pannukakku! Mikä kiukustuminen! Päänsärkyä ja hammasten kiristelyä. Epätoivoa!

No, onneksi sentään Iltalehti, Iltasanomat ja MTV3 päivittivät omia sivujaan pitkin iltaa ja niinpä sitten näin pieniä videoklippejä ovensuuhaastatteluista ja tietenkin kymmenittäin kuvia parhaimmista puvuista, "illan kuningattarista", seuratuimmista pareista, "seksikkäimmistä sinkuista" ja kauneimmista kampauksista. Tänään oli lehdissä sitten aiempien vuosien tapaan vuorossa pahimmat flopit ja törpöimmät tunaroinnit.

Siitä huolimatta haluan tässä ja nyt lähettää mahdottoman ÄRRRRSyyntyneet terveiset Mikael Jungnerille ja koko YLE:lle -- itsenäisyyspäivän juhlat ovat vuoden kohokohta erityisesti meille ulkosuomalaisille (joita muuten on Wikipedian mukaan 1,3 miljoonaa!!!)

Se, että katsojien tulva yllätti, ei riitä selitykseksi. (Jungner kertoi Twitterissä että viime vuoden 90.000 sijasta tulikin linjoille yhtaikaa 140.000 henkeä ja niinpä serverit kaatuivat.)  Tahdon, tahdon.... en tiedä mitä tahdon... julkisen anteeksipyynnön ja... ja... äh... jotain!

30.000 kävijää rikki Suomalaisena Virossa blogissa

Huomasin juuri, että 30.000 kävijän rajapyykki meni tänään rikki. Siitä kiitos lämmin lukijoille.

Enpä olisi itse arvannut että tästä tulee näinkin suosittu saitti, kun postasin ensimmäisen kirjoitukseni, jonka otsikolle Kimmo jaksaa nauraa: Öljymiestä odotellessa aloitan blogin. Päivä oli 2.9.2008.

Nopeasti laskettuna blogissani on siis käynyt 15 kuukaudessa aina 2.000 kävijää kuussa. Vaikka todellisuudessa alkukuukaudet olivat hiljaisia ja nyt on väkimäärä kasvanut viimeisten kuukausien myötä niin että viikossa käy n. 800 - 900 kävijää.

Se on jo niin huomattava määrä, että se asettaa kirjoittajallekin omia vaatimuksia -- yritän olla kävijöitteni odotusten arvoinen.

Kun 15 kk sitten blogin aloitin, en itsekään tiennyt millaiseksi blogi muodostuu. Ehkä ajattelin että siitä tulee jollain lailla "virallisempi", että se keskittyy hyvin analyyttisesti tarkastelemaan Viroa ja sen erityisolemusta. Politiikkaa, kulttuuria, sosiaalisia epäkohtia ja kehitystä.

Nyt blogista on kuitenkin tullut henkilökohtaisempi. Siitä on tullut myös henkireikä, jossa olen voinut käsitellä perheen tapahtumia, on juttuja koirista, elämästä, avioliitosta, toiveista, unelmista, jotka eivät aina Viroa välttämättä kosketa.

Toisaalta mukana on runsaasti matkakertomuksia, on tarinoita matkoista Latviaan, Ida-Virumaalle, Peipsille. On tarinoita suolta ja metsistä. Ja aina välilä hieman asiallisempia esittelyjä Virosta, kuten viimeaikainen sarjani Etelä-Viron kaupungeista.

Valokuvia on blogissa ollut aina. Ja viime aioina entistä enemmän -- tarinoista on tullutkin usein kuvareportaaseja, joissa sana on tukenut kuvaa, ennemmkin kuin kuva sanaa. Tai onhan tämäkin vaihdellut hieman kirjoituskohtaisesti.

Blogia on ollut ja on yhä kiva pitää. Ja jatkuvasti kasvavat lukijamäärät todistavat myös sen puolesta, että tällainen sekoitus yksityistä ja yleisempää, tarinoita ja kuvia on löytänyt oman lukijakuntansa.

Lupaan yrittää jatkossa parantaa vielä blogia omalta osaltaan entistä informatiivisemmaksi. Mutta lupaan myös pitää mukana tuota yksityistäkin puolta, tarinoita meistä ja koiristamme, onnemme ja välillä, kuten tänä syksynä onnettomuutemme pienistä langanpätkistä, jotka yhdessä luovat sen väikkyvän kuvakudoksen, jota kutsumme elämäksemme.

Kiitos vielä kerran kaikille lukijoille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Kaksoiskaupunki Valga / Valka

Sarjani Etelä-Viron kaupungeista jatkuu. Nyt olen siis esitellyt Räpinan, Otepään, Võrun, ja seuraavana on vuorossa kaksoiskaupunki Valga / Valka.

Yksi kaupunki - kaksi valtakuntaa

Viron eteläisimmällä Latvian rajalla sijaitsee eksoottinen kaksoiskaupunki Valga (viroksi) ja Valka (latviaksi); yksi kaupunki, mutta kahdessa valtiossa. Ennen Schengenin-sopimusta, joka poisti passintarkastukset EU-maiden väliltä oli raja ja rajapyykit kiinteä osa kaksoiskaupunkia.

Nyt rajapyykit ovat kadonneet kaupunkikuvasta ja rajanylityspisteet ovat miehittämättömiä. Matkustusdokumenttien kannattaa silti olla kunnossa, sillä niitä saatetaan kysyä, ja puutteellisin paperein matkustavia rangaistaan reiluilla sakoilla.

Rajojen auettua on elämä piristynyt merkittävästi Viron puoleisessa Valgassa. Kaupunki kehittyy koko ajan. Viimeisenä uutena rakennuksena on rajan tuntumaan noussut suuri Rimi-myymälä, jossa käy asiakkaita molemmista valtioista.

Aiemmin monille matkustajille hieman nuhjuiselta vaikuttava ja köyhänoloinen kaksoiskaupunki oli vain läpikulkupaikka matkalla Riikaan, harva pysähtyi kaupunkeihin pidemmäksi aikaa.

Nykyisin Valga/Valka on mainio vierailukohde – Otepäältä sinne on matkaa vain hieman yli 40 kilometriä, joten kahteen valtioon tutustuminen on kiinnostava päiväkohde, jota usein suosittelemme Villa Ottilian asiakkaille – kaupunkeja tutkiessa paljastuu monia yksityiskohtia niin niiden historiasta kuin nykypäivästä.

Molemmissa kaupungeissa on myös mielenkiintoisia rakennuksia, kauniita vanhoja taloja ja komeita kirkkoja. Suosittelen pysähtymistä Valgan turismi-infoon – sieltä saatte mukaanne kaupungin kartan ja tarpeellista informaatiota vierailukohteista.

Valgan sotaisa historia

Valga-Valkan historia on pitkä ja sotaisa. Sen sijainti Liivimaan sydämessä on johtanut siihen että sen yli on marssineet niin venäläiset, saksalaiset, puolalaiset kuin ruotsalaiset sotajoukot.

Ensimmäisen kerran Valgan nimi mainitaan vuonna 1286 Riian kaupungin velkakirjassa. Vuoteen 1501 mennessä kaupunki on poltettu viisi kertaa ja Liivin sodassa sen keskiaikainen pääkatu hävitetään täydellisesti.

11.6.1584 antaa Puolan kuningas Stefan Batory Valgalle kaupunkioikeudet. Ja 1590 Sigismund III vahvistaa oikeudet. Valga saa oman vaakunan, joka esittää Sigismundin miekkaan tarttunutta kättä.

Puolan-Ruotsin-sodan jälkeen Valga siirtyy 1626 hetkeksi Ruotsin vallan alle ja Suuren Pohjan sodan jälkeen 1710 taas venäläisille.

Valloittajista huolimatta Valga jatkaa kasvuaan, vuonna 1780 valmistuu kirkko, koulu ja virastorakennuksia – kaupungin ensimmäiset kivirakennukset. Vuonna 1896 aukeaa Pärnu-Valga rautatie.

1901 onnistuu virolaisten yhdessä liettualaisten kanssa vallata kaupunki takaisin saksalaisilta. Kaupunginjohtajaksi valitaan Johannes Märtson, joka pitää virkansa vuoteen 1917, jolloin kaupungin ylle ilmestyy saksalaisten zeppeliini, josta pudotetaan kaupungin niskaan 40 suurta pommia.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen määrää voittajavaltojen edustaja, britti S.G.Tallents 1920 lopulliseksi rajaviivaksi Viron ja Latvian rajan, joka jakaa kaupungin Konnaoja-joelta kahtia.

Toisessa maailmansodassa Valga siirtyy ensin 1941 Saksalle ja sodan jälkeen 1944 Neuvostoliitolle. Heinäkuussa 1989 nostetaan Viron Valgassa Aia 12-kadulla sijaitsevan tornin lipputankoon jälleen Viron sini-musta-valkea lippu.


Elämää kahdessa kaupungissa

Valga ja Valka ovat tottuneet kaupungin jakavaan valtakunnanrajaan. Kaupungit ovat eläneet niin pitkään erillään toisistaan. Merkittävää on että kieli muuttuu niin tyystin rajan ylitettyä ja virolla ei Latvian puoleisessa Valkassa pärjää.

Vironkielisillä perheillä ei sukua yleensä olekaan rajaviivan toisella puolella. Venäjänkielisellä väestöllä on enemmän yhteyksiä rajan yli. EU:n myötä liikkuminen rajan yli on kuitenkin käynyt helpoksi, ja yhteyksiä, niin yksityisiä kuin virallisia, on alettu uudelleen luoda. Esimerkiksi pelastuslaitos ja poliisi ovat löytäneet uusia yhteistyömuotoja. Samoin matkailun kehittämisessä nähdään synergisiä etuja kaupunkien yhteistyössä.


Kehittyvä Valga, eksoottinen Valka

Olemme tehneet reissuja Valga/Valkaan siitä lähtien kun Viroon muutimme ja neljässä vuodessa kaupunkien välinen ero näyttää vain korostuvan. Siinä missä Viron Valga on muuttunut hieman nuhjuisesta kaupungista jo paikoitellen suorastaan viehättäväksi vierailukohteeksi – esimerkiksi Pedeli-joen kahdenpuoleiset puistoalueet kävelyteineen ja uimarantoineen – Valka on jäänyt polkemaan paikoilleen.

Silti Latvian Valkakin on omalla tavallaan eksoottinen kaupunki. Suosittelen pysähtymistä pienellä amfiteatterilla ja vanhalla hautausmaalla, joka on niin tyystin erilainen kuin mitä rajan toisella puolella olevat hautausmaat.


Junayhteys Valkasta Riikaan

Erityisenä plussana täytyy mainita Valkasta alkava junayhteys Latvian pääkaupunkiin. Matka taittuu vanhoissa ja omalla tavallaan herttaisissa vaikka kähjäisissä junissa ja kestää hieman yli 3 tuntia.

Lähdöt VALGASTA - saapuminen RIIKAAN

5.25 - 8.40
10.27 - 13.39
17.29 - 20.39

Lähdöt RIIASTA – saapuminen VALGAAN

6.35 - 9.48
13.54 - 17.11
18.05 - 21.07

Lipun hinta on 85 EEK tai 3,75 LAT, lippuja myydään junasta.

Rummukaisen kanssa piilokuvissa

Iltaa Otepäältä!

Yllättyisittekö jos kertoisin, että tänään taas satoi. Yllättäen. Jo kolmatta viikkoa putkeen. Sataa yhä.

Koska vettä tuli kuitenkin lähinnä ripotellen, ei kaatamalla, lähdettiin nuori herra Rummukaisen kanssa metsään, tarkemmin sanottuna Apteekkarinmäen kävelypoluille. Otin kameran mukaan, pienen Canonin Ixus-pokkarin, kun en halunnut altistaa kunnon kameraani kastumiselle.

Ja niin me sitten mentiin, me maalaishiiret kahteen pekkaan kuraisille lenkkipoluille, kun kaupunkilaishiiret eli Kimmo ja Latte samaan aikaan svengailivat Helsinki Cityssä. Olkoon niin, että hiirtä meistä ei muistuta kukaan, ei edes nuori herra Rummukainen. Sillä hänhän on varsinainen peto.

Ainakin metsässä.

Metsä sähköistää pienen jätkän potenssiin kymmenen. Apteekkarinmetsässä liikkuu esimerkiksi peuroja runsaasti - kerran näin 8 peuran lauman loikkimassa metsän poikki - ja jokainen riistan kaukainenkin haju sai Rummukaisen riemusta vingahtelemaan ja hyppelemään. Mietin jo, tohdinko poikaa irti päästää remmistä lainkaan, ettei ota pieniä jalkojaan alle ja katoa metsän uumeniin.


Päästin sitten kuitenkin, ja kyllä pieni mies nopeasti katosikin metsään. Ei niin, että olisi lähtenyt peurajahtiin, mutta pojan suojaväri on niin syksyisiin metsän väreihin istuva, että piti oikein siristää silmiä tarkentaakseen pojan liikkeet.

Vai mitä sanotte. Tässä muutamainen vähän suhruinen piilokuva Rummukaisesta.

Ensimmäinen on helppo:

Sitten täytyykin jo vähän tarkentaa, eli keskivaikea piilokuva:

Ja nyt menee jo vaikeammaksi, Rummu siinä keskellä:

Tällainen sadepäivän lenkki siis meillä. Hauskaa oli, emmekä lopulta kastuneet ihan mahdottomasti. Käytiin lopuksi ihan hyppyrimäen huipulla -- siis Apteekkarinmäellä on vanhat hyppyrit, joita vieläkin käytetään harjoitteluun.

Ja puroonkin tutustuttiin ennen kotiin palaamista. Nyt jo remmissä, sillä metsän reuna alkoi lähestyä ja sitä myöten myös autotie.

Nyt me maalaishiiret laitamme hieman tulta takkaan, otamme filtin jaloille ja menemme katsomaan telkkaria. Ei näin kosteana iltana oikein mitään muutakaan osaa tehdä.

teitä kaikkia, missä ikinä kuljettekin, Suomessa tai Aasiassa, tervehtäen

maalaishiiret Tiina ja Rummukainen

Voitto kotiin

Heheee!

Muistatteko sen Helsingin sanomissa mainitun suomalaisen matkailualan yrittäjän Otepäältä, joka kirjoittaa Vironautti-sivuille juttuja Virosta? Ja siinä samalla muistaa aika ajoin sanoa sanasen jos toisenkin Otepäällä olevasta Villa Ottilia -majatalosta. Muistatte tyypin?

No nyt se samainen yrittäjä sai pääpalkinnon Vironautin marraskuun Paras Vinkki -kisassa. Heheeeheeee! Eli voitin 2000 kruunun lahjakortin Tallinnassa olevaan Maikrahvi-ravintolaan.

Soitin Kimmolle ja kerroin uutiset ja tämä nauroi, että hyvä vaimo kirjoittaakin miehelleen ruokaa pöytään.

Eipä sitten muuta tältä illalta. Lähden katsomaan telkkua ja rapsuttelemaan Rummukaista. Öitä.

Ei itkeä saa, ei meluta saa...

... tai Kimmo voi tulla ikkunan taa. Matkaan kun joulupukki näin käy!

Tahtoo sanoa: mies lähti tänään Suomeen ja mukanaan kilteille lapsille lahjoja, joita rouva paketoi vielä viime yön pikkutunneilla. Mukanaan pukilla on poron puutteessa Joulu-Vasikka, eli karvakaverimme Latte. Minä jäin sitten laatuaikaa viettämään perheen pienimmän, eli Herra Rummukaisen kanssa.

Varaudu Helsinki! Latte is in town!

Tähän asti on meillä ollut tapana viettää tietyn porukan kanssa Suomen itsenäisyyspäivää kimpassa Otepäällä. Vaan tänä vuonna tuo hupi jää väliin.

Ensinnäkin itsenäisyyspäivä asettuu huonosti työssäkäyville. Ei jää juhliin yhtäkään ylimääräistä vapaapäivää. Toiseksi, kukaan ei ole kauhean riemuisalla tuulella, vähiten allekirjoittanut. Kova kylmä ja musta alkutalvi vie veroaan. Ei huvita sitten yhtään mikään, Kummelien Matti Näsää lainatakseni.

Aiemmin olen tavannut lastata itsenäisyyspäiväkekkeröitsijöiden (mikä sana -- on tämä suomi mahtava kieli) matkaan pääkaupunkiseudun ystävien joululahjat. Nyt siis lähtivät lahjat Kimmo-tontun matkaan.

Joulu on ihan oikeasti ihan kiva juhla. Ja minä tykkään antaa lahjoja. Eivät ne minun lahjat yleensä ole mitään ihmeellisiä, eivät ainakaan kalliita. Enemmän sellaisia itse tehtyjä.

Ja hyvä mieli oli minulla tänä aamuna klo 06.15 kun heiluttelin parvekkeelta Kimmo-tontulle. Jälleen on yksi asia tehty. Lahjat lähtevät liikkeelle.

Enempää en tietenkään sano, etteivät jouluyllätykset paljastu. Kunhan laulahdan otsikon mukaisesti: "Ei itkeä saa, ei meluta saa, Kimmo voi tulla ikkunan taa..."