Laskuri tikittää kohti 50.000 lukijaa

Olen seuraillut tämän blogin kävijämääriä laskurin avulla, se löytyy blogin vasemmasta alanurkasta.

Tätä kirjoittaessani se näyttää 49.936 ja koska kävijöitä sivulla on päivittäin sadan molemmin puolin, on hyvinkin mahdollista, että tänään menee rikki käsittämätön pyöreä luku: 50.000.

Se on valtava määrä ihmisiä. Ja se saa minut hämmentymään ja nöyräksi ja tietenkin valtavan iloiseksi.

En itsekään tiennyt mitä aion kirjoittaa kun aloitin blogin pitämisen 2.9.2008. Ensimmäisen kirjoituksen nimi oli: Öljymiestä odottaessani aloitan blogin, mitä Kimmo jaksoi nauraa pitkään. Kaikkea sitä voi öljymiestä odotellessa tehdä.

Taisi kuitenkin olla hyvä että näin tein -- kahdessa vuodessa lukijoiden määrä on kasvanut kuukausi kuukaudelta (itse asiassa laskuri tuli peliin vasta myöhemmin, mutta se nyt on sivuseikka).

Laskurini, tuo Sitemeter laskeskelee myös hieman tilastoja ja kertoo mistä ihmiset sivuilleni tulevat. Sitäkin on mielenkiintoista aika ajoin katsoa. Ehkä puolet kävijöistä on vakilukijoita, ihmisiä, jotka tulevat tieten tahtoen tälle sivustolle. Toinen puoli tulee hakusanojen perusteella. Yleensä ihmiset, jotka hakevat tietoa Virosta ja saavat googlailulle vinkin tästä sivusta.

Vilpittömän nöyränä toivon että molemmat lukijakunnat saavat vastinetta odotuksilleen. Sillä juttuni, sen huomaan kun itse hieman selailen omia tekstejäni takaisinpäin, vaihtelevat hyvinkin perhekeskeisestä tai koirakeskeisestä tai pihakeskeisestä tarinoinnista laajempiin Viro-aiheisiin juttuihin. Yhtenä päivän yhtä, ja toisena toista.

50.000 lukijaa on mielestäni PALJON. Monikymmenkertainen kuin yhden tuntemattoman runokokoelman painos. Luku velvoittaa. Velvoittaa kirjoittamaan lisää, velvoittaa kirjoittamaan paremmin, velvoittaa kirjoittamaan mielenkiintoisesti.

Alussa, kun blogin aloitin, ja ennen kuin minulla oli tuo Sitemeter-laskuri ihmettelin hiljaa itsekseni, lukeeko näitä sivuja kukaan. Sitten alkoi varovainen kommentointi -- ja kuinka mukavaa niitä kommentteja on ollutkin lukea! Kiitos, kiitos, suuri lämmin kiitos kaikille, jotka ovat tekstejä jaksaneet kommentoida!

Jossain vaiheessa liitin blogin yhteyteen lukijapalikan, tai mikä sen nimi virallisesti onkaan. Eli mahdollisuuden omalla nimellä, nimimerkillä ja / tai pienellä thumbnail-kuvalla ilmoittautua julkisesti blogin lukijaksi. Ajattelin, että tuleekohan ketään, vaan tuli ja tulee!

Että minä rakastan jokaista pientä neliötä blogin vasemmassa yläreunassa! Minun kaverini! ajattelen kun avaan blogin ja aloitan kirjoittamaan. Neliöidenkin määrä on viime vuoden ja viime kuukausien aikana kasvanut. En ole osannut, muistanut kaikkia uusia lukijoita edes kiittää, teen sen nyt! (Ainoa heikkous että yksi blogini vanhimmista lukijoista, Maris, on thumbnailillaan siirtynyt seuraavalle sivulle, kun ei enää mahdu tähän 4 x 4 -kuvasarjaan. En osaa laajentaa sitä niin että kaikki 17 lukijaa, Maris mukaanluettuna mahtuisivat etusiville - osaako joku neuvoa?!)

Yksi vakiolukijoistani ja kommentoijistani, Marjattah, armoitettu taiteilija ja pitkän uran taiteen opettajana tehnyt, muistuttaa minua aika ajoin, lähinnä taiteen tekemisestä puhuttaessa, että lopulta vain oma ajatus, oma maku, oma valinta kantaa taiteilijaa eteenpäin. Hyvä taideteos syntyy omassa päässä, omien valintojen pohjalta, ei toisia mielistelemällä.

Ja samoin ymmärtäisin hyvän blogikirjoituksen myös syntyvän: ei vastauksena sille, mitä muut odottavat, vaan omana itsenäisenä tuotoksena.

Olen toisaalta myös sitä mieltä, että otsikko velvoittaa. Jos blogini nimi on: Suomalaisena Virossa, tulee tarinoiden jollain lailla istua tämän otsikon alle. Siksi en ole tänne - muutamia horjahduksia lukuunottamatta - kertonut omista ajatuksistani vaikkapa Matti Vanhasen lautakuormasta tai muista aiheeseen liittymättömistä ajatuksistani.

Eli näillä eväillä aion jatkaa eteenpäin. Kirjoitan ja kuvaan ja yritän olla jollain lailla mielenkiintoinen ja koherentti. Kertoa miltä tuntuu olla suomalainen - minä - Virossa.

Ja  - last but not least - eli lopuksi tärkein:

KIITOS KAIKILLE LUKIJOILLENI!!! Kiitos niille, jotka jaksavat kommentoida, mutta yhtä lailla kiitos niille hiljaisille lukijoilleni, jotka jaksavat sivuja selata ja tarinoita lukea, kommentoimatta.

Paljon rakkaita terveisiä kaikille

teidän Tiinanne


PS: Ja loppukirjoituksessahan tulee aina se painavin asia -- jos kaikki menee nappiinsa ja jos Luoja suo, voin luvata, että pian tähän blogiin tulee aivan uutta potkua, uusien kuvioiden myötä....  Suuria asioita on tapahtumassa....  Pysykää kanavilla!

30.000 kävijää rikki Suomalaisena Virossa blogissa

Huomasin juuri, että 30.000 kävijän rajapyykki meni tänään rikki. Siitä kiitos lämmin lukijoille.

Enpä olisi itse arvannut että tästä tulee näinkin suosittu saitti, kun postasin ensimmäisen kirjoitukseni, jonka otsikolle Kimmo jaksaa nauraa: Öljymiestä odotellessa aloitan blogin. Päivä oli 2.9.2008.

Nopeasti laskettuna blogissani on siis käynyt 15 kuukaudessa aina 2.000 kävijää kuussa. Vaikka todellisuudessa alkukuukaudet olivat hiljaisia ja nyt on väkimäärä kasvanut viimeisten kuukausien myötä niin että viikossa käy n. 800 - 900 kävijää.

Se on jo niin huomattava määrä, että se asettaa kirjoittajallekin omia vaatimuksia -- yritän olla kävijöitteni odotusten arvoinen.

Kun 15 kk sitten blogin aloitin, en itsekään tiennyt millaiseksi blogi muodostuu. Ehkä ajattelin että siitä tulee jollain lailla "virallisempi", että se keskittyy hyvin analyyttisesti tarkastelemaan Viroa ja sen erityisolemusta. Politiikkaa, kulttuuria, sosiaalisia epäkohtia ja kehitystä.

Nyt blogista on kuitenkin tullut henkilökohtaisempi. Siitä on tullut myös henkireikä, jossa olen voinut käsitellä perheen tapahtumia, on juttuja koirista, elämästä, avioliitosta, toiveista, unelmista, jotka eivät aina Viroa välttämättä kosketa.

Toisaalta mukana on runsaasti matkakertomuksia, on tarinoita matkoista Latviaan, Ida-Virumaalle, Peipsille. On tarinoita suolta ja metsistä. Ja aina välilä hieman asiallisempia esittelyjä Virosta, kuten viimeaikainen sarjani Etelä-Viron kaupungeista.

Valokuvia on blogissa ollut aina. Ja viime aioina entistä enemmän -- tarinoista on tullutkin usein kuvareportaaseja, joissa sana on tukenut kuvaa, ennemmkin kuin kuva sanaa. Tai onhan tämäkin vaihdellut hieman kirjoituskohtaisesti.

Blogia on ollut ja on yhä kiva pitää. Ja jatkuvasti kasvavat lukijamäärät todistavat myös sen puolesta, että tällainen sekoitus yksityistä ja yleisempää, tarinoita ja kuvia on löytänyt oman lukijakuntansa.

Lupaan yrittää jatkossa parantaa vielä blogia omalta osaltaan entistä informatiivisemmaksi. Mutta lupaan myös pitää mukana tuota yksityistäkin puolta, tarinoita meistä ja koiristamme, onnemme ja välillä, kuten tänä syksynä onnettomuutemme pienistä langanpätkistä, jotka yhdessä luovat sen väikkyvän kuvakudoksen, jota kutsumme elämäksemme.

Kiitos vielä kerran kaikille lukijoille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.