Yllättyisittekö jos kertoisin, että tänään taas satoi. Yllättäen. Jo kolmatta viikkoa putkeen. Sataa yhä.
Koska vettä tuli kuitenkin lähinnä ripotellen, ei kaatamalla, lähdettiin nuori herra Rummukaisen kanssa metsään, tarkemmin sanottuna Apteekkarinmäen kävelypoluille. Otin kameran mukaan, pienen Canonin Ixus-pokkarin, kun en halunnut altistaa kunnon kameraani kastumiselle.
Ja niin me sitten mentiin, me maalaishiiret kahteen pekkaan kuraisille lenkkipoluille, kun kaupunkilaishiiret eli Kimmo ja Latte samaan aikaan svengailivat Helsinki Cityssä. Olkoon niin, että hiirtä meistä ei muistuta kukaan, ei edes nuori herra Rummukainen. Sillä hänhän on varsinainen peto.
Ainakin metsässä.
Metsä sähköistää pienen jätkän potenssiin kymmenen. Apteekkarinmetsässä liikkuu esimerkiksi peuroja runsaasti - kerran näin 8 peuran lauman loikkimassa metsän poikki - ja jokainen riistan kaukainenkin haju sai Rummukaisen riemusta vingahtelemaan ja hyppelemään. Mietin jo, tohdinko poikaa irti päästää remmistä lainkaan, ettei ota pieniä jalkojaan alle ja katoa metsän uumeniin.
Päästin sitten kuitenkin, ja kyllä pieni mies nopeasti katosikin metsään. Ei niin, että olisi lähtenyt peurajahtiin, mutta pojan suojaväri on niin syksyisiin metsän väreihin istuva, että piti oikein siristää silmiä tarkentaakseen pojan liikkeet.
Vai mitä sanotte. Tässä muutamainen vähän suhruinen piilokuva Rummukaisesta.
Ensimmäinen on helppo:
Sitten täytyykin jo vähän tarkentaa, eli keskivaikea piilokuva:
Ja nyt menee jo vaikeammaksi, Rummu siinä keskellä:
Tällainen sadepäivän lenkki siis meillä. Hauskaa oli, emmekä lopulta kastuneet ihan mahdottomasti. Käytiin lopuksi ihan hyppyrimäen huipulla -- siis Apteekkarinmäellä on vanhat hyppyrit, joita vieläkin käytetään harjoitteluun.
Ja puroonkin tutustuttiin ennen kotiin palaamista. Nyt jo remmissä, sillä metsän reuna alkoi lähestyä ja sitä myöten myös autotie.
Nyt me maalaishiiret laitamme hieman tulta takkaan, otamme filtin jaloille ja menemme katsomaan telkkaria. Ei näin kosteana iltana oikein mitään muutakaan osaa tehdä.
teitä kaikkia, missä ikinä kuljettekin, Suomessa tai Aasiassa, tervehtäen
maalaishiiret Tiina ja Rummukainen
4 kommenttia:
Enpä muista kurjempaa kaamosaikaa. Mutta Rummukainen näyttää tuovan iloa ja puhtia arkeesi siellä. Mikä parasta: lämpöä ja lohtua!
Marjatta sen sanoikin: lämpöä ja lohtua! Kyllä on ihana pikku otus tämä Rummu! Kuinka raskit hänet takaisin kotiin antaa sitten kun aika tulee!? Alat varmaan toivoa että isäntäväkensä jää kokonaan sinne ulkomaille että saat pitää Rummun....?
En edes mieti sitä vaihtoehtoa tässä vaiheessa. Täytyy tehdä niin kuin Rummulle on parasta. Ja se on hyvin kiintynyt Seijaan ja Ristoon eli isäntäväkeensä ja uskon että on onnellinen kun he palaavat.
Onhan se ihan uskomattoman topakka ja liikuttava tapaus, niin täynnä sähköä kun ulkoillaan, juosta tikkaa edessäni kuin elohopea. Juuri tultiin pitkältä lenkiltä, eikä edes vesisade meitä haitannut.
Ehkä sitten joulun jälkeen saa sikäläinen tai hesalainen Hylättyjen Koiruuksien Orpokoti sinut vierailulle. Siellä istuu varmasti semmoinen haukku joka vain odottaa saavansa kivuta sinun lämpimään syliisi!
Lähetä kommentti