tiistai 8. joulukuuta 2009

Vielä ehtii! Eli valokuva joululahjaksi!

Pidänpä vielä, kun tilaisuus siihen on, pienen myyntipuheen.

Asia koskee tietenkin OTTILIA VISIONS -valokuvagalleriaa, josta on mahdollista tilata edullisesti tyylikkäitä ja uniikkeja suuria valokuvia itselle tai muille lahjaksi.



Myös tämä kuva Kallasten kuuluisasta Mustanaamion luolasta löytyy Ottilia Visions-galleriasta



VINKKI 1: TILAUS

Vielä ehtii hyvinkin laittaa tulemaan tilauksen, joka on perillä ennen joulua. Normaalit toimitusehtoni ovat: kuva on sinulla 10 päivän kuluessa siitä kun olen saanut kuvista maksun tilille. Käytäntö on näyttänyt että yleensä kuvat ovat perillä ennen tätäkin.

Nyt on mahdollista tehdä myös KIIRE-tilaus, joka on kolme päivää nopeampi kuin tavallinen tilaus. KIIRE-tilaukselle tulee lisähintaa 2 euroa. Tilatessa tulee mainita että haluaa kuvat KIIRE-tilauksena.


VINKKI 2: VALINTA

Täällä blogissani olen esitellyt valokuviani, joista kaikki eivät ole mukana myyntigalleriassa. Olen saanut kyselyitä, onko mahdollista tilata kuva gallerian ulkopuolelta. Esimerkiksi kuva, jonka on nähnyt täällä blogissa. Ja onhan se täysin mahdollista. Tarkistan toki aina kuvakohtaisesti, että kuva varmasti on riittävän laadukas suureen printtiin.

(Ja niille, jotka eivät ole syvällisesti perehtynyt valokuvaukseen ja kuvien kopiointiin, pieni tietoisku: useimmat valokuvat, ne ihan tavallisetkin pokkarikuvat näyttävät usein  hyviltä tietokoneruudulla. Mutta kun kuvia aletaan tulostaa, tulee kuvan laatu vastaan. Eli kuva, joka saattaa näyttää postikorttikoossa vielä ihan kivalta, ei vain yksinkertaisesti taivu isoon tulostukseen, siitä tulee suhrua. Suuret kuvakoot edellyttävät kuvalta ammattilaistasoa olevan originaalin. Ottilia Visions -gallerian kuvat ovat tällaisia.)

Esimerkiksi tämä kuva ei ole vielä Ottilia Visions -galleriassa, mutta mahdollista toki tilata erikseen:




VINKKI 3: KEHYSTYS

Kuvat kannattaa kehystää aina selkeästi isompiin raameihin. Esimerkiksi A3-kokoisille kuville suosittelen 40 x 50 cm suuruisia raameja. Ja kuva kannattaa asettaa mustalle taustalle, joissain tapauksissa myös vaalean harmaa toimii hyvin. Musta tuo kuitenkin kuvan värit paremmin esille, se rauhoittaa kuvaa ja vetää katseen kuvaan.

Kehyksien valinta on tietenkin makuasia. Usein ihan tavallinen, hyvälaatuinen lasikehys ilman raameja toimii parhaiten, se antaa kuville riittävästi ilmaa ympärilleen, eikä tukahduta niitä. Toisaalta, myös värilliset raamit, joissa raami toistaa jotain kuvalle ominaista sävyä, voivat olla todella pirteät ja hauskat!




VINKKI 4: RIPUSTUS

Tästä pääsemmekin mielenkiintoisimpaan aiheeseen, eli miten ripustaa kuvat.

Minun vinkkini on: kun tilaat, tilaa useampi ja rakenna kuvista oma kokonaisuutesi.

Esimerkkinä yllä olevat kolme majakkaa, jokainen A3-koossa ja 40 x 50 cm kokoisissa kehyksissä. Tässä esimerkissä ne on ripustettu nousevaan järjestykseen portaikon seinälle. Yhtä tehokkaita kuvat ovat myös ripustettuna vaakaan rinnakkain, niin, että joka kuvan välillä on 20 - 30 cm. Näin syntyy yhtenäinen teemallinen ja sävyllinen kuvakollaashi joka kokonaisuudessaan kattaa lähes 2 metrin pinnan seinällä.

Näyttävä kokonaisuus, joka kiehtoo silmää samankaltaisuudellaan ja silti erilaisuudellaan.

Ottilia Visionsista on mahdollista tilata kuvia A4- ja A3 - kokoisina. Jos kuitenkin kaipaa esimerkiksi olohuoneen seinälle näyttävämpää kokonaisuutta, kannattaa rakentaa se paloista. Kerätä yhteen kaksi, kolme tai neljä työtä, jotka ovat samaa aihepiiriä, ja jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden.

Esimerkki kuvista, joista voi ripustuksella saada jännän triptyykin, esimerkiksi ripustamalla kuvat mieleisessään järjestyksessä rinnakkain - kokonaisuudesta tulee näyttävä, koko seinän peittävä vastaväreillä leikittelevä moderni kokonaisuus, jutun jujuna tässä siis värit -- lähitarkastelussa kuvat ovat kaikki samalta luonnon paletilta eli suolta eli vaikka värit ovat pääasia, eivät kuvat riitele keskenään myöskään teemaltaan:



Kokonaisuudeksi syntyy 50 cm korkea ja n. 180 cm leveä väripinta.

Ja sitten neljän kuvan kollaashi:
Kuvakollaashin kokonaismitat seinällä: 50 cm x 220 cm - eli iso pinta!

Tässä siis vinkkejäni valokuvien käytöstä ja ripustamisesta. Kuten aiemmin olen todennut, taidevalokuva on paljon muutakin kuin vain kuva - se on taitavasti käytettynä upea sisustuselementti, joka on yksilöllinen, tyylikäs ja taiteellinen. Ja tekee kodista oman näköisensä.

VINKKI 5: OSTOPÄÄTÖS

Mitä siis sitä enempää jahkailemaan. Siitä vain kuvia tilaamaan, kannustan reippaasti. Joko itselle tai joululahjaksi. Vielä ehtii!

Tervetuloa siis tutustumaan ja ostoksille Ottilia Visions -galleriaan!

4 kommenttia:

Onukoo kirjoitti...

Tosiaan! Olen tunnetusti onneton joululahjojen kanssa eli siis en koskaan saa hankittua niitä ajoissa. Taas oli joku aika sitten kylmät hikikarpalot otsalla ja pientä jyskytystä takaraivossa; joulu lähestyy eikä lahjan lahjaa missään. No, onneksi Tiina avasi tämän ostoskanavan. Sain viisi tosi hienoa printtiä todella helposti ja jos saan sanoa - hyvinkin kohtuullisin kustannuksin - viidelle lahjansaajalle. En ollut aiemmin älynnytkään, että tällainen kanava on todella oiva kun hankkii personoituja lahjoja kunkin saajan mieltymysten mukaan. Suosittelen!

Anonyymi kirjoitti...

KIITOS TIINA!!!

Tilaamani kuvat tulivat ja ovat upeita! Kaikki oli aivan nappiin ja laadukasta työtä. Esimerkiksi tilaamassani auringonlaskumaisemassa värit olivat kerrassaan satumaiset ja kuva on todella puhutteleva! Olet löytänyt kuviisi hienoja tunnelmapaloja ja persoonallisia näkökulmia.

Kuvat menevät lahjoiksi yhteistyökumppaneilleni ja nuo ohjeesi kehystyksestä tulivat tarpeeseen. Hienot kuvat vaativat arvoisensa kehyksen. Ja kerrankin voi antaa heille persoonallisen lahjan!

Muille blogin lukijoille voin lämpimästi suositella tätä lahjavaihtoehtoa. Minä olen huono joululahjojen ostaja tai siis en jaksa kirmata kauppojen tungoksessa - hermo siinä vain menee. Oli kyllä helppoa tilata kuvat netistä ja odottaa että tulevat postissa kotiin. Ja hienoja olivat! Varmaan tulee käytettyä galleriaa taas, kun pohtii merkkipäivälahjoja tms.

Siis kiitos! Olen todella iloinen ostoksestani!

Tiina Linkama kirjoitti...

No vot, tässähän menee ihan sanattomaksi tällaisista kehuista. Heh. Ja posket punaiset.

Toisaalta, mikään ei olekaan niin antoisaa kuin tyytyväisten asiakkaiden palaute, oli kyse Villa Ottiliasta tai Ottilia Visionsista.

Sitä kun itse vaan tekee, haluaa tehdä asiat niin hyvin kuin mahdollista, ja sitten jää miettimään, että vastaako lopputulemus asiakkaiden odotuksia.

Ilmeisesti vastaa, heh, kiitos kommenteista!

Vastavuoroisesti yritän jatkossa laajentaa ja monipuolistaa galleriaani.

Vinkkejäkin siitä, mitä tahtoisitte galleriaan otan tietenkin ilomielin vastaan!

Rummun ema kirjoitti...

Hienoa Tiina!
Olen nahnyt kuviasi, ja ne ovat tosi hyvia.
Tuo suokuvat, joka muuten on lempparini, nayttavat sarjana vielakin paremmalta.
Pidathan meille ainakin nelja kuvaa jemmassa, siihen kun palataan.

Suosittelen myos lampimasti.
(sorry teksti, koneessa vain vajaat kirjaimet)