Viro: myös linnoja, kartanoita ja kartanonpuistoja

Ihanat aurinkoiset päivät jatkuvat, yksi toisensa perään. Maailma on valkea ja kimalteleva aamusta alkaen. Ja päivät pitenevät - kohti kevättä kuljetaan. Mutta nautitaan vielä talvesta, kun siihen mahdollisuus on.

Toissapäivänä lähdimme jälleen ajelulle lähiseuduille. Halusin käydä Rõngun linnakkeen raunioilla, paikalla josta Aino Kallas kirjoitti ja jonne sijoitti balladinsa Barbara von Tisenhusen. Siitäkin olen täällä kirjoittanut, joten en sukella tällä erää tarinaan tämän syvempään. Ketä kiinnostaa, voi lukea siitä täältä: Barbara von Tisenhusenin maisemissa.

Rõngun linnakkeen rauniot sijaitsevat korkealla mäellä. Vanhojen muurien ohella on paikka viehättävä ikiaikaisen puustonsa ansiosta. Mäen päällä kasvaa taivaisiin ylettyviä lehtikuusia ja jykeviä tammia, joiden ikää voimme vain arvuutella. Jotenkin kohtalonomaista ja symbolistakin: ihminen rakentaa suojakseen linnoituksia tai kunniakseen palatseja, jotka usein kestävät huonosti ajan hammasta. Komeimmatkin linnoitukset sortuvat vuosisatojen kuluessa ja kartanot ja palatsit lahoavat ja hitaasti katoavat. Mutta puut, jotka on istutettu samoihin aikoihin, jatkavat elämäänsä. Seisovat vahvoilla juurillaan ja kohoavat lopuksi ainoaksi muistomerkiksi koko paikasta.

Latte ja Kimmo hiljentyvät Rõngun vanhan linnakkeen raunioilla

Kun maisemaan lisätään ihminen (ja tässä tapauksessa myös koira) mittatikuksi, selviää puiden huikea korkeus

Tällaisia ajatuksia me pohdimme Rõngun ikiaikaisten puiden siimeksessä vaellellessamme. Ja päätimme lähteä etsimään muutamia lähiseudun kartanoita ja kartanonpuistoja. Sillä kartanoidenkin kohdalla on usein sama ilmiö: komeiden puiden reunustama puistotie johdattaa kulkijan vanhojen kartanoiden maille, josta talot tai ainakin päärakennus ovat hävinneet. Jokunen sivurakennus tai luonnonkivistä rakennettu talli saattaa seistä vielä pystyssä, mutta tärkein elävä muistomerkki paikasta on kartanonpuisto ja sen vanhat puut.

Toki Virossa on myös hyvin säilyneitä ja kunnostettujakin kartanoita riittämiin, mutta pääosa vanhasta balttilaisesta kartanokulttuurista on kuitenkin kadonnut. Vain suuret, joskus aika rehevöityneet puistot ovat jääneet muistoksi menneistä suuruuden ajoista.

Katsoimme kartasta kolme kartanoa, joista emme tienneet mitään ja joita emme olleet aiemmin nähneet: Vana-Kirepi, Teedla ja Suure-Konguta. Sinne siis.

Ensimmäinen kohteemme on Vana-Kirepin kartano (saksaksi Alt Kirrumpäh), joka on peräisin1600-luvulta ja joka kuului ennen vuoden 1919 kartanoiden kansallistamista Bruno von Samson-Himmelstjernalle. Puista päärakennusta alettiin rakentaa luultavimmin 1700-luvun lopussa ja sitä muutettiin ja pidennettiin 1800-luvulla. Vanha päärakennus on jäljellä ja on nykyisin yksityisomistuksessa, kertoo Viron kartanoportaali.

Vana-Kirepin kartanon päärakennus

Sivurakennuksia ja haikaranpesä Vana-Kirepissä

Osittain luonnonkivistä rakennettu vanha sivurakennus Vana-Kirepissä

Hiljaista ja asumatonta täälläkin. Mutta puisto, jota tulimme katsomaan, hehkuu ihmeellisen kauniina. Huurre on kuorruttanut sen puut, jotka iltapäivän auringossa ovat häkellyttävän hienoja.

Vana-Kirepistä matkamme jatkuu kohti Teedlaa. Kartta kertoo sielläkin olevan kartanon. Ensimmäisen kerran pysähdymme maatilalla, jossa rakennetaan suurta varastohallia tai jotain vastaavanlaista. Sen vieressä on kuitenkin vanha rakennus, jonka epäilemme kuuluvan vanhan Teedlan kartanon maihin.

Vanha osittain luonnonkivistä rakennettu varastorakennus matkalla Teedlan kartanolle

Nuoret puut reunustavat tietä Teedlasta Suure-Kongutaan

Myös Teedlan (saksaksi Thetlia) kartanolle johtaa kaksi puistokäytävää. Kartano sijaitsee yhden puistokäytävän reunalla ja näyttäisi olevan yhä käytössä. Ovi on ainakin sinne auki ja oven pielessä on ilmoitustaulu, jossa pari kirkasväristä lappusta.

Emme jää Teedlaan sen pidemmäksi aikaa. Kartanoportaalista opin myöhemmin että kartano on mainittu ensimmäisen kerran jo vuonna 1582. Ja poistettu ritaristolle kuuluvien kartanoiden listasta 1800-luvulla. Päärakennus on rakennettu oletettavasti 1800-luvun puolivälissä.

Täältä jatkamme matkaa kolmannelle kartanolle: Suure-Kongutaan. Ja jälleen meidät ohjaa paikalle komea puukäytävä ja muutamainen osittain raunioitunut sivurakennus.

Suure-Kongutan kartanon päärakennukset, joita näyttäisi olevan kaksi, ovat puiden suojaamia, emmekä rohkene ajaa aivan pihaan asti. Mutta jälleen kartanonpuiston vanhat puut tekevät meihin suuren vaikutuksen. Aurinko on jo menossa mailleen ja sen viimeiset säteet värjäävät kartanonpuiston roosan herkillä sävyillä. Kuu kumottaa taivaalta, ja tunnelma vanhan kartanon mailla on suorastaan juhlallisen harras.

Viron kartanoportaali kertoo meille Suure-Kongutan (saksaksi  Schloß Kongota, myös Groß-Kongota) kartanosta seuraavaa:

Kartano mainitaan ensimmäisen kerran niinkin varhain kuin vuonna 1417, ja se kuului tuolloin - haa, vanhalle tuttavallemme - von Tisenhausenien suvulle, jolloin se oli vasallilinnoituksen suojaama ja ympäröimä. Linnoitus tuhoutui täydellisesti Liivinmaan ja Puola-Ruotsin sodissa eikä siitä ole mitään merkittävää säilynyt nykyaikaan.

Ruotsin ajalla kartano kuului Sparreille ja Flemmingeille. 1600-luvun lopussa kartano kansallistettiin ja jäi valtion omistukseen seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Vuonna 1791 keisarinna Katariina II lahjoitti kartanon kenraali Samuel von Greighille. Tämän jälkeen kartano vaihtoi tiheästi omistajia ja lopuksi siirtyi vuonna 1908 Otto von Ungern-Sternbergin omistukseen. Nykyisen muotonsa päärakennus sai n.1910-luvulla. Vuoden 1921 jälkeen, kartanon siirryttyä takaisin valtiolle, siellä toimi koulu aina vuoteen 1965 asti. Kartano toimi tämän jälkeen hetken myös lastenkotina. Nykyisin se on yksityisomistuksessa.

Suure-Kongutan kartanonpuistoa - uutta ja vanhaa puustoa

Päärakennus on suurten puiden suojassa

Loppusanat: matkailu avartaa ja jopa lähiseutumatkailu avartaa kun lähtee liikkeelle avoimin mielin. Viro on siitäkin syystä niin uskomattoman hieno matkailukohde, että jo pienellä säteellä voi matkaohjelmaansa sisällyttää mielikuvitusta inspiroivia historiallisia kohteita - kuten nyt vaikka yllä esittelemäni linnoitus ja kolme kartanoa. Suosittelen!

Valokuvatorstain 271. haaste: kirjasto

Tartossa toimii Suomi-instituutti, jonka yhteydessä on myös pieni suomenkielinen käsikirjasto. Vaikka valikoimat eivät olekaan suuren suuret, tarjoaa kirjasto pienen kirjallisen henkireiän Viron suomalaisille. Kirjaston lehtisalissa on valikoima monipuolinen, ja usein näkyykin pienessä lehtisalissa suomalaisia tai suomen opiskelijoita lehtiä tutkimassa.

Toistaiseksi Suomi-instituutti sijaitsee lähellä Yliopiston kirjastoa, osoitteessa Vanamuise 19, joskin kirjasto suunnittelee muuttoa tästäkin keskeisemmälle paikalle, aivan yliopiston viereen.

Helpoiten Suomi-instituuttiin löytää kun seuraa kirjaston edessä olevan muurin graffitteja, jotka nekin ovat kirjallisesta maailmasta:

Muita kirjastoaiheisia kuvia löytyy täältä: Valokuvatorstain 271. haaste

Hetki hiljaisuudelle vanhalla hautausmaalla

Maailma puuskuttaa eteenpäin. Kiire, kiire, kiire! Ja me juoksemme uuden, jatkuvasti nopeatempoisemman maailman tahdissa.

Nyt. Nyt. Nyt. Nopeammin.

Modernin ihmisen elämä tuntuu olevan tehty aikatauluista. Jotka nurinkurisesti johtavat siihen, että ajanhallinnan sijaan ihmiselle ei tunnu riittävän aikaa.

Minne jäi TimeManagerista kohta: Aikaa minulle. Aikaa olla vain, nauttien. Hiljentyen.

Kerronpa pienen jutun viime viikolta.

Villa Ottilia oli hiljainen, mutta maailma sen ympärillä sädehti lumen ja auringon leikkiä. Lähdimme reissuun, kuten usein tällaisina päivinä teemme. Ilman sen suurempaa suuntaa. Olemme oppineet, että menit minne tahansa, ja olet silmät avoinna, löydät jotain uutta ja ainutlaatuista.

Ja niin me lähdimme. Ja näimme monenlaista uutta ja hauskaa ja ihmeellistä. Kuten vaikka Kirikukülan vanhan hautausmaan.

Kirikukülan seesteinen hautausmaa ei ehkä vedä vertoja Pisan tai Eiffelin torneille. Noin matkailumielessä nopeasti ajateltuna. Mutta Kirikukülan satumainen ja lumen vaimentama hiljainen tunnelma kosketti minua suuremmin kuin mitkään aiemmat suuret turistinähtävyydet.

Valkea maa, täydellinen hiljaisuus. Hautakummut, jotka lepäävät lempeinä ja rauhaisina lumen alla.  Ja aurinko, joka pilkistelee puiden latvojen välistä, sytyttäen lumihiutaleet kimaltavaan leikkiin.

Ihmiselle, jonka elämän määrää TimeManager, tämä voi kuulostaa oudolta.

Ja siinä, juuri siinä, on tämänkin vanhan hautausmaan salaisuus. Ja siksi, ja juuri siksi, se on minusta parempi matkailukohde kuin edellä mainitsemani Pisan tai Eifffelin tornit.

Se tarjoaa hetken aidolle hiljaisuudelle.

Tervetuloa itse kokemaan tämä hiljainen seesteinen rauha!

Kultainen lumisade vanhalla hautausmaalla saa ihmisen hiljaiseksi

Aurinko tanssii vastapäisen laakson takaa

Viro yksi maailman 13 parhaasta matkailumaasta

Ihmisille inhimillinen piirre on lähteä merta edemmäs kalaan. Tai ainakin joillekin. Ja tämä pätee vaikkapa matkailun suhteen. Ei nähdä sitä suurta ja hienoa, joka on ihan lähellä, vaan haikallaan jonnekin kauas pois.

Viron maine matkakohteena vaihtelee suomalaisissa mielissä. Toisille Viro on vain Tallinna ja joidenkin perspektiivi rajoittuu vieläkin kapeammalle, kuten vaikka Viinaa laivarannasta -kauppaan. Jotkut tuntevat Pärnun tai Haapsalun kylpylät. Ja joillekin Viro on yhtä kuin Saarenmaan valssi.

Viron matkailuun saattaa littyä mielikuva nuhjuisesta tai kotikutoisesta minilomasta. Sellaisesta, josta ei nyt naapurille viitsitä rehennellä. Kivempi on kertoa lähtevänsä Thaimaaseen kuin vaikka Etelä-Viroon.

Siksipä olikin vallan mainiota että amerikkalainen suosittu Huffington Post -lehti valitsi Viron yhdeksi maailman 13 tärkeimmästä matkakohteesta vuodelle 2013. Piskuinen Viro nousi näin mm. Sri Lankan ja Chilen rinnalle. Ketä kiinnostaa, mitkä ne muut maat olivat ja mitä Virosta sanottiin, voivat lukea artikkelin vaikkapa: tästä.

Me emme tätä tietenkään ihmettele. Olemme asuneet Otepäällä nyt 7 vuotta pitäen Villa Ottilia -majataloa, ja yhä vielä me lumoudumme Etelä-Virosta ja sen kauneudesta. Löydämme jatkuvasti uusia tutkimuskohteita, teemme viikottain päivämatkoja lähiseuduille puhtaasti rentoutumis- ja lomailumielessä. Järvet ja joet, komeat suomaisemat ja viitoitetut hyvät vaellusreitit. Idylliset maalaiskylät, jotka elävät ihan erilaisessa tempossa kuin mitä muu maailma. Suloiset pikkukaupungit, joista jokainen on omanlaisensa. Kyläkaupat, joiden tarjonta on joskus yllättävää.  Historialliset linnat ja kartanot. Ruokakulttuuri ja ravintolat, joita löytyy ihan joka lähtöön ja jokaiselle kukkarolle. Tarton kulttuuritarjonta ja huippukaupat.

Tätä kaikkea on Viro ja Etelä-Viro! Ja kaikki on saavutettavissa vain pienen ajomatkan päästä Otepäältä ja Villa Ottiliasta. Tai kotioveltamme kävellen. Tai polkupyörällä kulkien. Tai suksilla sivakoiden.

Viro on inhimillinen ja ihmisen näköinen ja kokoinen matkakohde, joka avautuu parhaiten niille, jotka ovat avoimia uusille elämyksille. Viroa valloittaakseen ei tarvita huippukallista matkapuvustoa - vaikka kukaan ei sellaista kiellä hankkimastakaan. Viroa valloittaakseen ei tarvita laajaa kielitaitoa, sillä suomella ja ystävällisyydellä pärjää kaikkialla, vaikka suomea ei kaikkialla puhutakaan. Kieliemme samankaltaisuus kuitenkin auttaa kommunikoinnissa.

Ja mikä tärkeintä, Viron valloitukseen ei tarvitse kerätä huikean suurta matkakassaa, joka palaa hetkessä ja jättää ison loven loppuvuoden budjettiin. Täällä on mahdollista elää ja syödä hyvin, nauttia lomasta ja tehdä ostoksia hinnoin, jotka ovat edullisia suomalaiselle kukkarolle.

Ei siis ihme että Viron maine matkailumaana on kiirinyt jo maailmalle. Toivoisin lämpimästi että se maine leviäisi myös Suomeen. Että ihmiset olisivat valmiita karistamaan ennakkoluulonsa ja tulisivat itse tänne näkemään ja kokemaan todellista Viroa. Sillä Viro on paljon muutakin kuin Tallinna tai halvat viinanhinnat.

Viro on kokonaisvaltainen elämys! Niin lähellä ja joillekin vieläkin niin kaukana!

Villa Ottilia tammikuussa  2013

Kumpumaisemaa

Viron talvi on idyllinen ja kaunis

Matkan varrelta löytyy aina jotain mielenkiintoista

Omenapuita talvimaisemassa

Latuja löytyy kaikille tyyleille ja taitajille

Ilmjärven kirkko

Kuutsemäen laskettelukeskus

Kuutsemäen laskettelukeskus

Tehvandin stadionilta alkavat mainiot latureitit

Väike Munamäellä on jyrkkä laskettelumäki, jota lumilautailijat suosivat

Tubing - renkailla kelkkailu - on hauskaa

Tubing-mäki Otepään keskustassa

Talven lumoa Otepäällä

Ei voi kun todeta, että auringolla on ihmeellinen voima. Kun se alkaa paistaa, koko maailma alkaa hymyillä. Ja kun vielä valkea hohtava hanki heijastelee aurinkoa, on valon määrä moninkertainen. Voiko olla hienompaa?!

Pitkän aika harmaan ajanjakson jälkeen olemme siirtyneet talven kirkkaimpaan osaan - maisemat säihkyvät valkeina ja taivas on kirkas ja sininen. Riittävästi lämmintä päälle, ja todellinen talvinautinto odottaa.

Villa Ottiliaan on tullut hiljalleen varauksia, mutta toki tilaa löytyy vielä. Vain Tarton hiihtomaratonin aikaan on talo täynnä, muuten kyllä saamme hyvin majoitettua asiakkaita, jotka haluavat tulla kokemaan Etelä-Viron ihanaa talvea.

Me teimme eilen päiväretken lähimaastoihin. Latte nautti ja pöllytti lunta ja mina napsin kuvia minkä ehdin.

Tässäpä nyt alkajaisiksi muutamainen kuva tuon Karvakaverin ilosta:

Mutta kyllä täällä nauttii muutkin kuin karvaiset kaverit talvesta. Saimme viikoittaisen Otepään turismi-infon  lumitiedotuksen, ja se kertoi että latuja on avattu tänä vuonna aiempaa enemmän. On todella tarjolla kaiken pituista, kaiken tasoista ja monta iltamyöhään valaistua latua. On perinteistä ja on luistelutyylin latua. On laskettelumahdollisuuksia, kelkka- ja pulkkamäkiä. Parikin tubing-mäkeä. On tosiaan mistä valita! Ei Otepää turhaan ole Viron talvipääkaupunki!

Ja mikäpä on näissä maisemissa hiihdellä ja talvesta nauttia - tässä muutamainen kuva Kekkosen hiihtolenkin varrelta, Käärikusta ja Harimäeltä, mistä löytyy myös näköalatorni, josta aukeaa maisemat yli eteläisen Viron.

Käärikun järvi

Harimäen kolme toteemia

Levähdyspaikka Harimäellä

Maisemaa Harimäen näköalatornista

Harimäen näköalatorni

Latuja Harimäellä - nämä siis osa kuuluisaa Kekkosen latua

Kolme kaverusta Otepään ylängöllä

Toteemit Harimäellä

Kuten sanottua, kaikki yllä olevat kuvat on otettu eilen, joten kuvista saa ajantasaisen käsityksen siitä miltä täällä juuri nyt näyttää ja paljonko lunta on maassa!

Jos kuvat saivat sinun matkajalkasi vipattamaan, mikä sen mukavampaa! Olet tervetullut Villa Ottiliaan, mistä ohjaamme sinut aina parhaisiin maastoihin. Sehän on tietenkin osa Villa Ottilia -elämystä ja palvelua.

Yhteystietomme löydät tutusta paikkaa eli Villa Ottilian kotisivuilta.

Muista käydä myös tarkistamassa Villa Ottilian facebook-sivut joita olen päivittänyt aika tiheään. Sieltä löydät myös runsaasti kuvia talven iloista, jos paljon muustakin! Aloita vaikka tästä: Talvi Otepäällä . Kansio sisältää runsaasti kuvia Otepään tarjoamista urheilumahdollisuuksista: laskettelusta, vaeltelusta, murtomaahiihtosta tai vaikka tuubauksesta.

Tervetuloa siis luoksemme talvesta nauttimaan!

Tiina ja Kimmo ja Latte

Uusi vuosi vanhat kujeet

No niin se taas vaihtui vuosi. Eikä tullut maailmanloppuakaan kaikista povauksista huolimatta. Vaikka Latte ehkä viime yönä niin saattoi ajatella. Täällä on paukkunut kovasti ja karvapoika on maannut suurimman osan ajasta sängyn alla silmät teelautasen kokoisina. Viheliäisiä nuo raketit, joita Virossa saa paukutella vaikka koko joulukuun ja niin on tehtykin. Toivokaamme että nyt hiljalleen alkaisi vähentyä tuo melusaaste taivaalla.

Ja sitten otsikkoon. Vanhat kujeet. Luin eilen aiempia kirjoituksiani ja huomasin että aika tasapaksua on elämämme ollut - yksi vuosi ei mitenkään dramaattisesti eroa toisesta. Ehkä se johtuu vanhoista kujeista. Pitäisi keksiä ja kehitellä uusia. Ennen kaikkea Otepään Villa Ottilian ja Võsun Tarvaspean suhteen.

Villa Ottilia joulukuussa 2012

Viime vuosi mentiin miten mentiin - itse asiassa aika lailla samaan tapaan kuin edellinenkin vuosi. Välillä asiakkaita oli ihan hyvin, mutta sitten oli myös pitkiä hiljaisia kausia. Elämä menee eteenpäin nytkähdellen. Miten mukavaa olisi kun se menisi liukkaasti kuin rasvattu pulkka jäisessä mäessä. Ei tarvitsisi aina miettiä huolestuneena että mitenköhän ensi kuussa. Tämä on tätä yrittäjän elämää - siinä on hyvät puolensa, kuten vaikka vapaus päättää itse omista asioistaan ihan kaikessa, mutta kolikon kääntöpuolena tulee sitten ainainen epävarmuus tulevaisuudesta.

Markkinoidakin pitäisi, mutta markkinointi yleensä maksaa. Ja sitten pitäisi tietää että minne mainoksen laittaisi - netti tarjoaa todella paljon erilaisia maksullisia saitteja, joita meille tavan takaa tarjotaan. Ennen oli firmoilla riesana katalogikauppiaat. Nyt saittikauppiaat. Mennäkö yhteen, mennäkö kaikkiin ja käykö niillä saiteilla edes ketään? Viime vuonna olimme vielä viroweb-sivuilla maksetulla mainoksella, tänä vuonna enää emme. Muistaakseni sitä kautta ei tullut kuluneena vuonna ainuttakaan varausta - ainakaan suoraa.

Viime vuonna liityttiin sen sijaan booking.com -sivustoihin. Emmekä ole ihan varmoja että onko se hyvä vai ei bisnes meille. Vaikka tunnettua onkin, että suurin osa varauksista tehdään nykyisin juuri hotels.com'in tai booking.com'in tyyppisten maksullisten sivustojen kautta, niin suurelle yleisölle vähemmän tunnettua on se, että nuo saitit sitten leikkaavat aika tukevan siivun jokaisesta varauksesta komissionaan. Pysyäkseen hengissä ja tehdäkseen kannattavaa bisnestä pitäisi sitten hintoja nostaa välittävän agentin komission verran ja silloin taas emme olisi kilpailukykyisiä hinnoissa muiden paikkakunnan palvelujen tarjoajien kanssa.

Tällaisia olen pähkäillyt viime ajat. Ja miettinyt että millä ihmeen keinolla saisimme näkyvyyttä ja asiakkaita ilman että se vaatisi erityisen suurta rahallista panostusta. Pari väylää on tietenkin tämä blogi ja Villa Ottilian facebook-sivut, joita olen päivittänyt aktiivisesti ja jonne onkin jatkuvasti tullut lisää tykkääjiä, eli ihmisiä jotka näkevät fb-päivitykseni automaattisesti.

Ja sitten on vielä Tarvaspea Võsulla. Sitäkin pitäisi rempata ja parantaa vielä nykyisestään jonkin verran. Uusia kylpyhuonekalusteita, hankkia sprinkler-järjestelmä ja muutenkin vielä perusparannella paria asuntoa. Tällä hetkellä Tarvaspea on meidän yksityiskotimme, jonka osia eli erillisiä asuntoja voimme tarjota vuokralle niin halutessamme. Mutta kaukana ollaan vielä siitä, että se voidaan rekisteröidä liikeyritykseksi ja viedä hotellilistoille ja lisätä vaikka booking.com'in tarjontaan.

Tarvaspea lokakuussa 2012

Minulla on tosiaan nyt ryppy kulmakarvojen välissä. Uusi vuosi, mistä keksiä ne uudet kujeet? Tuntuu että vanhat eivät enää riitä. Ehdotuksia kenelläkään?

Mutta hei, nämä nyt ovat näitä minun murheita. Ja sitten asiaan. Eihän tämä olisi kunnollinen vuoden ensimmäinen kirjoitus ellen hyödyntäisi tilaisuutta ja toivottaisi kaikille blogin lukijoille:

Hyvää Uutta Vuotta 2013

 Tästä lähdetään, vuoden ensimmäisestä päivästä, ja katsotaan minne päädytään!