Hetki hiljaisuudelle vanhalla hautausmaalla

Maailma puuskuttaa eteenpäin. Kiire, kiire, kiire! Ja me juoksemme uuden, jatkuvasti nopeatempoisemman maailman tahdissa.

Nyt. Nyt. Nyt. Nopeammin.

Modernin ihmisen elämä tuntuu olevan tehty aikatauluista. Jotka nurinkurisesti johtavat siihen, että ajanhallinnan sijaan ihmiselle ei tunnu riittävän aikaa.

Minne jäi TimeManagerista kohta: Aikaa minulle. Aikaa olla vain, nauttien. Hiljentyen.

Kerronpa pienen jutun viime viikolta.

Villa Ottilia oli hiljainen, mutta maailma sen ympärillä sädehti lumen ja auringon leikkiä. Lähdimme reissuun, kuten usein tällaisina päivinä teemme. Ilman sen suurempaa suuntaa. Olemme oppineet, että menit minne tahansa, ja olet silmät avoinna, löydät jotain uutta ja ainutlaatuista.

Ja niin me lähdimme. Ja näimme monenlaista uutta ja hauskaa ja ihmeellistä. Kuten vaikka Kirikukülan vanhan hautausmaan.

Kirikukülan seesteinen hautausmaa ei ehkä vedä vertoja Pisan tai Eiffelin torneille. Noin matkailumielessä nopeasti ajateltuna. Mutta Kirikukülan satumainen ja lumen vaimentama hiljainen tunnelma kosketti minua suuremmin kuin mitkään aiemmat suuret turistinähtävyydet.

Valkea maa, täydellinen hiljaisuus. Hautakummut, jotka lepäävät lempeinä ja rauhaisina lumen alla.  Ja aurinko, joka pilkistelee puiden latvojen välistä, sytyttäen lumihiutaleet kimaltavaan leikkiin.

Ihmiselle, jonka elämän määrää TimeManager, tämä voi kuulostaa oudolta.

Ja siinä, juuri siinä, on tämänkin vanhan hautausmaan salaisuus. Ja siksi, ja juuri siksi, se on minusta parempi matkailukohde kuin edellä mainitsemani Pisan tai Eifffelin tornit.

Se tarjoaa hetken aidolle hiljaisuudelle.

Tervetuloa itse kokemaan tämä hiljainen seesteinen rauha!

Kultainen lumisade vanhalla hautausmaalla saa ihmisen hiljaiseksi

Aurinko tanssii vastapäisen laakson takaa