Yksin Italiassa, osa 7: Trastevere

Tiina suuntaa kohti kaupunkia - tai ainakin kohti Trasteverea. Ensimmäisen päivän ilta. Yhä mennään parin tunnin yöunilla ja muutamilla vastoinkäymisillä. Mutta eihän sitä voi jäädä hotellille nuolemaan haavojaan, kun maailma ja Rooma odottavat valloitustaan

Trastevere - tois pual jokke

Trastevere on yksi Rooman vanhimmista kaupunginosista. Se sijaitsee Tiberin länsirannalla. Aina avulias wikipedia tiesi kertoa siitä ennen matkaani näin:

Trastevere is the 13th rione of Rome, on the west bank of the Tiber, south of Vatican City. Its name comes from the Latin trans Tiberim, meaning literally "beyond the Tiber". The correct pronunciation is [trasˈteːvere], with the accent on the second syllable.

Ja vanha, teille jo aiemmin esittelemäni virtuaaliystäväni Rick Steves taas antaa siitä tällaisen videolausunnon: Rick Steves, Vibrant Trastevere.

Tutkimusmatkailija oli tehnyt tarkkaa etukäteistyötä. Netti oli luvannut minulle mukulakivikatuja, rähjäromantiikkaa ja ennen muuta todellista roomalaista elämänmenoa, taiteilijoita ja gallerioita, boheemeja ja eksentrikkoja. Mikä oli todellisuus?

Vedän hetken henkeä, ja sitten vastaan: Oli se. Ihan jees. Se Trastevere.

Minä vain olin odottanut niin paljon enemmän, olin odottanut vanhojen katukivien puhuttelevan minua, olin kuvitellut etukäteen istuvani piazzalla, suihkulähteen juurella, muinaisten roomalaisten tavoin, ja nauttivani näytelmästä jonka nimi on: Roomalaista iltaelämää.

Kävinhän minä Trasteveren keskusaukiolla Piazza Santa Maria in Trasteverellä. Vierailin sen vanhoissa koristeellisissa kirkoissa, joista komein ja vanhin oli Santa Maria in Trastevere. Istuin suihkulähteenkin juurella, niillä kuuluisilla portailla joissa kansa viettää aikaansa. Ja näin elämää. Mutta jotenkin vain tuntui ettei se elämä ollut oikeastaan lainkaan roomalaista, vielä vähemmän perusitalialaista.

Turistit! Niitä oli kaikkialla! Ja Trastevere - niin pittoreski kuin se monin tavoin onkin - oli turistien kansoittama. Minulle tuli epätodellinen olo. Olin kuin Disneylandissa, teemapuistossa nimeltä Trastevere. Ja kaikkialla oli kovaäänisiä ihmisiä, jotka puhuvat kieltä joka ei todellakaan ole italia. Useimmiten englanti. 

 

Santa Maria in Trastevere -kirkon mosaiikkikoristelua

Santa Maria in Trasteve -kirkon kattoa

Ja niin minä sitten vaeltelin Trasteveren mukulakivikatuja, tuntien olevani ulkopuolinen. Tutkimusmatkailija oli huomannut olevansa vain yksi turisti kaikkien muiden joukossa. Suoraan sanoen, hieman tuo ihmispaljous ahdistikin.

Ilta alkoi laskeutua, minä löysin itsenin Tiberin rannalta. Kävelin sitä pitkän tovin, ihmettelin ihmisiä siltojen alla, vanhaa jokilaivaa joka toi mieleen Turun Vanhan Rahtilaiva -ravintolan. Istuskelin kiviaidan päällä. Ja pimeyden laskeuduttua palasin takaisin Trasteveren lämpimiin valoihin.

 

Alkoi jo väsyttää. Parin tunnin yöunilla mentiin yhä. Olin nähnyt paljon, jotenkin vain oli tunne että en ollut päässyt tähän maailmaan sisään. Kulisseissa kuljin. Päätin palata hotellille.

Raitiovaunukiskot ovat turvalliset. Kun löydät ne, tiedät että jossain vaiheessa raiteita pitkin kolistelee paikalle raitiovaunu joka vie sinut paikkaan, jota hetkeksi kutsut kodiksesi. Palasin kiskojen reitille ja olin jo valmis odottamaan raitiovaunua kun huomasin läheisyydessä elintarvikekioskin, jonka edessä oli jono. Ehkä minun pitäisi ostaa jotain. Vaikka jotain juotavaa. Olinhan kuitenkin vaeltanut pimenevässä illassa monituisia tunteja ilman juomaa tai ruokaa. Käymättä sen ensimmäisessäkään Trasteveren ravintolassa.

Liityn jonoon. Jenkkipoika edessäni huomaa että kioski myy olutta halvalla. Hän ja hänen italialainen kaverinsa innostuvat: "Hey, let's get some beer!" Pojat ostavat Peroninsa ja minä päätän rohkaisuta ja puhutella heitä. Haluan tietää mitä virkavalta Roomassa ajatellee kadulla tai puistoissa juomisesta. Jenkkipoika, joka selvästi oli jo hyvästi roomalaistunut, nauraa: "No problem! Kunhan et mekkaloi tai kittaa kaljaasi ihan turistien nenän edessä."

Hui. Ajattelen. Ja sitten: mikä ettei. Ostan pullon Peroni-olutta ja lähden sen kanssa viereiseen pieneen puistikkoon, jota koristaa runoilija Bellin patsas. Siellä ei ole ensimmäistäkään turistia. Sen sijaan iso kööri italialaisia alan miehiä, jotka patsaan varjossa viettävät omaa alkoholihöyryistä dolce vitaansa. Teen nopean tilannearvion ja totean ettei puistokemisteistä ole minulle mitään vaaraa. Nousen patsaan juurelle, nostan lasin, tai siis pullon runoilijalle, ja rauhoitun.

Ja näin päättyy tämä ilta. Elämä kuhisee kadun toisella puolella, Trasteveressä, missä turistit vellovat kapeilla kaduilla mölyävänä laumana. Minä lepäilen kylmän marmoripatsaan juurella nautiskellen kylmästä oluesta. Puliveivarit pitävät omaa hauskaansa selkäni takana.

Ja ajattelen: ehkä minä opin pitämään Roomasta. Nyt ainakin on hyvä olla. Jollain lailla kuulua tilanteeseen. Olla osa Roomaa ja sen elämää.

Runoilija Belli vartioi Tiinan pussikaljahetkeä