Yksin Italiassa, osa 15: Porta Portese - Rooman paras kirpputori

Olemme edenneet tarinassa sunnuntaihin 14.9.2014

Sunnuntaisin pidetään Trasteveressa kuuluisat Porta Portesen markkinat. Netti on kertonut niiden olevan Rooman suurimmat, ja monen mukaan parhaimmat. Englanninkielisissä arvosteluissa niistä käytetään nimeä fleamarket - kirpputori. Sinnehän on sitten ihan pakko päästä. Rakastan koluta vanhojen tavaroiden markkinoita ja kirpputoreja.

Porta Portesen markkinat ovat valtavat. Ne alkavat tai loppuvat, riippuen miten päin markkinoita kulkee, Porta Portesen porteilta, Via Portuensen päästä ja jatkuvat sitten pitkin jokirantaa kilometrikaupalla yltäen aina Trasteveren juna-aseman lähistölle.

Kirpputori on hieman harhaanjohtava nimitys näille värikkäille markkinoille, joilla myydään kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, lähinnä piraattikopioina. Toki täältä löytää aitojakin tuotteita ja varsinkin toisessa, Trasteveren aseman puoleisessa päässä, on kaupan myös ihan oikeaakin vanhaa tavaraa ja antiikkia.

Suurin osa tuotteista on kuitenkin kiinalaisia halpakopioita,  nahkavöitä parilla eurolla, laukkuja ja kenkiä viidellä tai kymmenellä eurolla. Alusvaatteita, miesten tai naisten sukkia nipuissa. Laatu ei ole kummoista mutta eivätpä hinnatkaan huimaa. Tarjolla on vaatteita isoissa keoissa pöydillä, joiden päällä keikkuu hintalappu: 2 euroa tai 5 euroa tai  10 euroa. Jokainen saa sitten penkoa näitä kasoja mielensä mukaisesti.

Panen merkille että markkinoilla kiertää turisteja vähän - nämä äänekkäät ja värikkäät markkinat ovat selvästi roomalaisia varten. Kauppa käy ja väkeä riittää.

Toisessa päässä markkinoita on myynnissä ihan oikeaakin vanhaa tavaraa

Tarjolla olisi nyt taidetta koteihin - vai olisivatko kultaiset rokokootuolit enemmän mieleen?

Kirpparikauppiaita

Tästä mukaan näyttävä kristallikruunu Villa Ottiliaan - hieman hankala vain pakata reppuun

Pieni pala taivasta

Naisia peileissä

Kuljen koko pitkän markkinan läpi, hipelöin sitä sun tätä, teen muutamia ostoksiakin. Olen kulkenut tähän asti ilman kelloa ja ilman kännykkää. Rannekelloa en ole muistanut ottaa mukaan kun en sitä kotonakaan käytä - kännykästähän näkee aina ajan. Nyt ilman kännykkää olen myös kelloton. Lähden siis etsimään rannekelloa.

Löydän veikeän rannekellon kiinalaiselta kauppiaalta, joka ei puhu englantia. Kun ystävällinen italiaano antaa minulle tulkkausapua selviää, ettei kiinalainen oikein italiaakaan puhu. Kellotaulussa on puhemies Mao, joka vilkuttaa. Sekunttiviisarissa punatähti tekee kiertoaan ympäri kellotaulun. Teen kaupat.  Kiinalainen yrittää selittää miten kello täytyy vetää. Ja se täytyy osata tehdä oikein - vain kerran päivässä ja ei liian kireälle, mutta ei liian löysälle.

Ja niin matkaan loppureissun heilutteleva Mao ranteessani. Ajan myötä huomaan ettei Mao ole kovinkaan luotettava. Joinain päivinä se edistää, toisina jätättää. Eli keskimääräisesti ottaen se näyttää oikeaa aikaa.

Mao-kello on hauska, mutta ei kovin käytännöllinen

Mao-kellon ohella teen toisen tärkeän ostoksen markkinoilta. Olen ollut tyytymätön matkalaukkuihini - minullahan oli kotoa lähtiessäni mukanani iso musta pyörällinen matkalaukku ja pienehkö reppu. Iso matkalaukku on liian iso retuuttaa matkassa pidemmän päälle. Ja olen lähdössä parin päivän kuluttua Roomasta eteenpäin maakuntakierrokselle. Niinpä olen sopinut että saan viedän ison matkalaukkuni säilöön seuraavaan Rooman majapaikkaan, sinne jonne tulisin palaamaan viikon kuluttua.  Roomasta eteenpäin jatkaisin keveämmällä varustuksella. Olen alkanut kuitenkin epäillä että pieni reppu ei ole sittenkään riittävä maakuntakierrokselle ja Porta Porteselta hankin sen oheen isomman repun, sellaisen jossa on olkahihnojen ohella pyörät ja vetokahva.

Markkinat ovat hauska tapahtuma, vaikka varsinaisen kirpputoritavara onkin aliedustettuna. Nautin elämän sorinasta ja seuraan mielelläni miten muut hierovat kauppoja. Otan kuitenkin mieluummin kuvia kuin teen ostoksia. Näin se tulee edullisemmaksikin.

Kun tutkin myyntipöytää missä tarjolla on mustavalkoisia Italia-aiheisten elokuvien valokuvia, myyjä huomaa kamerani ja haluaa ehdottomasti että otan hänestä valokuvan. Mies on hyväntuulinen, suorastaan hilpeä ja nauraa estottomasti kamerallani. Paikalle ilmestyy miehen vanha tuttu, liekö entinen heila. Jälleennäkeminen on riemukas. Ja kauppias innostuu, tästä pitää saada kuva. Minua komennetaan uudestaan ottamaan kuva. Mies ja entinen sussu asettuvat rinnakkain ja kuin yhteisestä äänettömästä sopimuksesta nostavat kätensä nyrkissä ilmaan. Mies antaa minulle käyntikorttinsa ja vannottaa että lähetän kuvan hänestä ja sussusta sähköpostitse hänelle. Minkä myöhemmin teenkin.

Mustavalkoisten elokuva-aiheisten kuvien kauppias

Jälkikäteen jäin miettimään näiden kahden rakkaan ystävän tapaamista ja menneisyyttä.

Audrey Hepburn on päässyt Vespan puikkoihin

Gregory Peck ja Audrey Hepburn pärräävät Roomassa

Porta Portesella kuluu mukavasti koko päivä. Palaan sieltä hotellille ja alan järjestellä seuraavan päivän ohjelmaa. Minun pitää viedä matkalaukku seuraavaan Rooma-majapaikkaani, jonne palaisin viikon kuluttua. Mutta se ei ole lainkaan niin yksinkertaista kuin mitä luulisi. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.