Yksin Italiassa, osa 1: Päätös syntyy

Alkupuhe

Tein matkan Italiaan nyt menneenä syksynä ajalla 9.9.-1.10.2014. Kuten usein ison urakan jälkeen tavataan sanoa, kun ei nopeasti pystytä kaikkea puristamaan yhteen lauseeseen, totean minäkin: paljon se otti, paljon se antoi.

Mitä tapahtui, missä kävin, mitä näin, mitä koin, siitä kaikesta jatkossa seikkaperäisemmin.

Minulla oli runsaasti aikaa valmistautua reissuun. Päivä päivältä epämääräinen toive lähteä vain jonnekin kauas pois sai selkeämmät muodot. Maa valikoitui, Italia. Viikkojen suunnittelun myötä kaupungitkin, joissa tulisin käymään. Alunperin ajattelin lähteä vain Roomaan. Muutaman viikon miettimisen jälkeen oli listalle tullut ainakin Firenze. Ehkä lähtisin Toskanaan syvemmällekin. Sieltä saattaisin jatkaa matkaa Liguriaan, meren rannalle, Cinque Terreen. Kehuvat sitä kauniiksi.

Kauanko olisin reissussa?  Missä asuisin? Mitä tekisin? Ja miksi? Mikä oli reissuni päämäärä, oliko sellaista? Loma on lyhyt sana, mutta sisältää niin paljon. Jokaiselle nuo neljä kirjainta merkitsevät hieman eri asioita. Miksi ja miten ihminen lomailee? Lähdenkö lepolomalle vai seikkailulomalle? Kulttuurilomalle vai bilettämään? Osaan oli vastaukset selvät - mutta lopulta reissu muotoutui vasta paikan päällä. Matka eli ja muutti muotoaan koko ajan. Omasta tahdostani mutta myös minusta riippumattomista tekijöistä johtuen, niistä joita kutsutaan sattumaksi. La Fortuna.

Päätös lähteä liikkeelle syntyy

En pysty laittamaan sormea kalenterille ja osoittamaan sieltä päivää jolloin lopullinen päätös lähteä liikkeelle syntyi.  Jossain vaiheessa vain alkoi tuntua, että on päästävä hetkeksi pois näistä kuvioista. Niin mukavaa kun Otepäällä onkin, niin hauskaa kuin on pyörittää Villa Ottiliaa, jossain vaiheessa vain tuntee, että on päästävä hetkeksi täältä pois. Jonnekin, missä maailma näyttää aivan erilaiselta, missä kasvaa kasveja joita täällä ei kasva. Missä puhutaan eri kieltä kuin täällä. Ja missä eletään ja ajatellaan eri tavoin kuin täällä.

Alusta asti oli selvää, että mieheni Kimmon työkiireiden vuoksi hän ei voi matkaan osallistua. Se torppasikin ensimmäiset hapuilevat ajatukseni matkasta. Majatalomme hiljenee elokuun jälkeen, Villa Ottilia vetäytyy lepotilaan. Minulla olisi aikaa lähteä matkaan. Mutta juuri samaan aikaan Kimmon työtahti kiihtyy. Kimmon asiakkaat palaavat kesälomiltaan ja ovat innokkaita aloittamaan syksyn hommat Kimmon kanssa.

Lähde matkaan yksin

"Miksi et lähtisi matkaan yksin?" kysyi Kimmo eräänä päivänä kun minä podin jatkuvasti pahenevaa matkakuumetta. Ja minä vedin henkeä todetakseni kymmenen hyvää syytä miksi se ei käy päinsä. Vedin henkeä ja huomasin, ettei minulla oikeastaan ollut ainuttakaan syytä esittää suoralta kädeltä. Paitsi ehkä se yksi hieman epävarma ajatus, joka pyöri takaraivossa: "Mutta pystynkö siihen? Uskallanko?"

Olemme viime vuosina matkustaneet koko lailla vähän. Mutta kun olemme lähteneet liikkeelle, olemme tehneet sen aina yhdessä. Jäin mutustelemaan ajatusta - matkustaa yksin. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Vaaroja? Tuskin, jos kohteen valitsee oikein. Euroopassa pärjää yksinäinen naismatkaaja hyvin. Vaivoja? Varmasti. Yksin matkatessasi saat retuuttaa laukkusi ja reppusi ja rinkkasi paikasta toiseen ilman apua. Yksin joudut tekemään päätöksiä, etsimään oikeat junalaiturit, hotellit ja bussit. Ja kun eksyt, olet yksin eksyksissä.

Mutta kestäisikö henkinen kapasiteettini? Tuntisinko itseni kovin yksinäiseksi? Olisiko itsestäni riittävästi seuraa itselleni? Kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa kokemuksia siinä ja silloin. Olisiko se paha? Vai suorastaan hyvä? Olla kerrankin vain ihan itsekseen, omien ajatustensa kanssa. Ottaa lomaa kaikista ihmisistä - ei vain asiakkaista, vaan myös perheestä. Antaa aikaa itselleen.

Yksin matkustaminen merkitsisi myös vapautta tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Vapautta valita reittinsä ja kiinnostuksensa kohteet.

Äkkiä ajatus lähteä liikkeelle ihan yksin muuttui matkan ykkösasiaksi. Halusin lähteä jonnekin ja riittävän pitkäksi aikaa saadakseni olla yksin ja rauhassa. Selvittää, kuka ja mikä minä olen. Onko minulla kanttia siihen. Löydänkö itseni. Rauhoittumalla vieraassa maassa ja kulttuurissa.

Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä siis Roomaan kuukaudeksi rauhoittumaan. Kun siitä kaverilleni kerroin tämä nauroi: "Roomaan rauhoittumaan! Siinä sitä on paradoksia kerrakseen!"

Liikkeelle kuitenkin lähdin ja yksin. Mutta olinko Roomassa ja rauhoituinko, se selviää pikku hiljaa tarinan edetessä.

Tässä vaiheessa on kuitenkin päästy jo näin pitkälle: Päätös matkalle lähdöstä on tehty! Ja yksin!