Yksin Italiassa, osa 16: "Antakaa mun nukkua!"

Maanantai 15.9.2014, viimeinen kokonainen Rooma-päivä ennen lähtöä Firenzeen ja maakuntakierrokselle.

Edellisillan kävimme Kimmon kanssa keskusteluja Skypessä ja yritimme saada sumplittua tapaamista Elisan kanssa, jälkimmäisen Rooma-viikkoni kämpän haltijan kanssa. Jotta voisin viedä ylimääräisen matkalaukun Elisalle viikoksi säilöön. Elisa oli periaatteessa siihen suostuvainen mutta hänelle oli tärkeää koska tulisin. Hän muistutti jokaisessa sähköpostissaan että on hyvin kiireinen. Ja tekee öisin töitä. Ja että heidän kotonaan on hyvin rento meininki. "We are very laid back" oli termi, jota hän usein käytti.

Olin tehnyt jälkimmäisen Rooma-viikon majoituksen AirBnB-järjestelmän kautta, joka välittää yksityismajoituksia kaikkialla maailmassa.  Kaikki sähköpostikirjeenvaihto minun ja majoittajan välillä käytiin näin ollen myös samaisen varausjärjestelmän kautta. Elisa ei tuntunut kovin usein vastaavan sähköposteihin ja kun hän vastasi olivat vastaukset jotenkin epätarkkoja. Useaan otteeseen hän ehdotti että soittaisin, jotta voisimme puhelimitse sopia tapaamisajasta ja muista yksityiskohdista. Minä vastasin yhtä monta kertaa, että minulla ei ole puhelinta, enkä siksi voi soitaa.  Elisa ratkaisu ongelmaan oli: "Laita sitten  tekstari."

Kun tuntui niin kovin vaikealta saada Elisa ymmärtämään että minulla ei tosiaan ollut puhelinta, jolla voisin edes tekstaria laittaa, sovittiin sitten niin että Kimmo lähetti Virosta Elisalle tekstareita joissa yritti saada järjestettyä tapaamista. Päivä oli selvä, maanantai, ja kellonaikakin summittaisesti selvä,  puoliltapäivin ja siitä pari tuntia eteenpäin olisi kuulemma hyvä aika tulla. Viimeiseen tekstariin, missä Kimmo ehdotti että tapaamme Elisan asunnolla maanantaina tasan kello 12.00, emme saaneet vastausta. Lähdin kuitenkin matkalaukkuni kanssa aamulla liikkeelle.

Olin katsonut bussireitit ja vaihdot etukäteen netistä. Silti onnistuin ajamaan tärkeän pysäkin ohitse. Minkä jälkeen bussi jatkoi matkaansa pysähtymättä lujaa ja pitkään. Kun jäin ensimmäisellä mahdollisella pysäkillä bussista pois olin jo kaukana Elisan majapaikasta. Ei auttanut kun kävellä koko matka takaisin. Toiseen suuntaan kun bussi ei ajanut - kyse oli rengaslinjasta joka kulki vain yhteen suuntaan.

Ja niin lähdin tarpomaan iso matkalaukku matkassani takaisin päin. Kävelytietä ei ollut. Erittäin liikennöity kapea tieosuus kulki Pamphili-puiston muurin ja akveduktin välissä. Autoja pyyhälsi ohitseni lujaa ja läheltä. Kuljin nyt kuumuudessa henkeni kaupalla. Ihan oikeasti pelotti - muurin mutkan takaa esiin pyyhältävät autot tulivat todella lujaa ja näkivät minut siinä tienreunalla aivan viime tingassa. Kiskoin laukkuani ja puhisin. Puolen tunnin kuluttua olin vihdoin Elisan talon edessä. Kello oli juuri tasan 12.00.

Olin valinnut Elisan kämpän useastakin syystä. Ensinnäkin, se oli hyvin edullinen. Kolmekymmentä euroa yö. Toiseksi, alue vaikutti hyvältä. Se oli Rooman hyvin toimeentulevien ihmisten asuma-aluetta, kuitenkin suhteellisen lähellä keskustaa. Elisan kotikadun päästä näkyi Pietarinkirkko, ei hullumpaa. Kolmanneksi, pohjakerroksessa olevaan asuntoon kuului suuri puutarha ja vuokraamastani huoneesta oli käynti suoraan puutarhaan.

Näkymää Elisan kotikadun päästä, lähimmältä bussipysäkiltä

Nyt seisoin modernin kerrostalokompleksin porttien takana ja pimputtelin ovipuhelinta. Lopulta siihen vastattiin ja luvattiin tulla portti avaamaan. Aikani odotettuani ilmestyy lähitalosta nuori nainen joka päästää minut sisälle. Kysyn: "Elisa?" johon nainen vastaa: "No, Rita."  "Well, hello Rita. I am Tiina."

Pääsen kämpille ja hieman säikyn oloinen Rita ilmoittaa että minun pitäisi hetki odottaa. Rita ei puhu viittä sanaa enempää englantia mutta saa sen verran kerrottua että Elisa tulee hetken kuluttua. Minä puhisen kuumuutta. Naamani on punainen kuin ravulla ja otsa pukkaa hikeä suihkulähteen tavoin. Olen vieläkin hieman järkyttynyt viimeisestä puolituntisesta autojen seassa ja kysyn josko saisin vettä. "Si, si!" sanoo Rita ja hakee minulle vesilasin.

Ja sitten saapuu majatalon emäntä, nuori ehkä 25-vuotias nainen. Hän on juuri herännyt ja hiukset ovat pörhöllään ja hän on hyvin hyvin vihainen. "Miksi minun ei anneta nukkua?!!" hän manaa ja nostelee teatraalisesti käsiään ilmaan. Minä en oikein tiedä mitä sanoa. "Anteeksi, mutta kyllä minä ilmoitin tulevani tänne kello 12.00." Elisa katoaa takaisin omiin tiloihinsa vihaisesti tuhahdellen.

Hetken kuluttua hän palaa takaisin, hiukset kammattuna, ja alkaa tiskata mielenosoituksellisesti. Hänen kiukkunsa on kuitenkin laantunut ja hieman sovittelevasti hän selittää, että tekee öisin töitä. Laukun voin jättää olohuoneeseen. "Ilmoita sitten koska tulet takaisin" hän muistuttaa kun poistun koko lailla hämmentyneenä kämpiltä.

Olen nyt tavannut tulevani vuokraemäntäni. "Mitähän tästä tulee", mietin, kun lähden takaisin kaupunkiin. Ensitapaaminen ei ainakaan mennyt kaikkein parhaimmissa merkeissä.

Mitä siitä tuli, se selviää myöhemmin. Mutta nyt lähden viimeiseksi päiväksi vielä sightseeing-kierrokselle Roomaan.