Suuri mies, suuri sydän
Hotel Ponte Bianco sijaitsee Monteverden alueella, Trasteveren liepeillä. Olin netistä antanut itseni ymmärtää että Trastevere on hieno paikka, paljon elämää, paljon ravintoloita. Ja Monteverde taas lähinnä rauhallinen asuinalue ilman sen suurempaa hulinaa.
Olin pullahtanut Ponte Biancoon väsyneenä ja ärtyneenä ja hikisenä. Ilmaissut selkeästi närkästykseni netistä, joka ei toiminut. Turhaantumiseni vastaanotti järkähtämättömän rauhallisena iso mies, vastaanottovirkailija, jonka myöhemmin opin tuntemaan myös nimeltä: Giorgio.
Giorgio on vaikuttava ilmestys, niin vaikuttava että hän ansaitsee oman kappaleen. Giorgio on suuri mies, lähes lamauttavan rauhallinen, hyvin asiallinen, hyvin korrekti. Hän tietää kaiken kaikesta, ja osaa kertoa kaiken sen mitä hotelliasiakkaan tuleekin saada tietää. Hän puhuu hyvää englantia, kirjakieltä sanan parhaassa merkityksessä, täydellisiä lauseita, hyvin perusteellisesti ja tarkkaan lausuttuina kirjain kirjaimelta. Pikantisti murtaen. Munkkivuoren kansakoulussa olisi mies laitettu toistamaan: "Ärrän kierrän ympäri orren, ässän pistän taskuun. " Eli Giorgio murrrsi ärrät terrrävästi ja tärrryyyttäen. Mikä antoi hänen puheelleen herttaisen lisävärin.
Valitettavasti meidän ensimmäinen kohtaaminen ei sujunut niissä kaikkein parhaimmissa merkeissä. Minä pörisin vihaisena toimimattoman netin vuoksi, ja Giorgio oli sitä mieltä, että nettiongelmissa ei ollut kyse heidän hotellinsa serveristä. Kävi toki asian tarkistamassa. Ja oikeassahan mies oli. Vika oli minun läppärin asetuksissa. (Joitain Kimmon viritelmiä pitää nuuskijarobotit poissa - ei nuuskinut sitten kone hetimmiten koko nettiä. But that's another story.)
Viikon aikana juuri Giorgiosta tuli luottokaverini. Muut respat olivat kylmäkiskoisia, poissaolevia tai hajamielisen välinpitämättömiä. Mutta Giorgion silmiin tuli iloinen pilke kun palasin illalla hotellille. Kasvot pysyivät silti lähes ilmeettöminä. Kuten sanoin, Giorgio oli hyvin korrekti mies, kaikin tavoin.
Mutta Giorgiolla oli salaisuus, jonka hän jakoi kanssani vasta toiseksi viimeisenä iltanani Ponte Biancossa. Hän oli Suomi-fan. Hän oli käynyt Suomessa useasti, Tallinnassakin jo kerran. Hänellä oli suomalaisia ystäviä, ja hän rakasti Suomenlinnaa niin paljon, että edellisellä Suomi-reissullaan hän kävi siellä useampana päivänä, vaikka aika oli hieman kortilla ja muuallakin olisi voinut käydä. Sauna ja mökkeily ja suomalainen siideri olivat miehelle mieleen. Ja hän osasi suomea! Pitkiä, vieraskielisille yleensä mahdottomia sanoja, kuten rautatieasema tai raitiovaunu tai Rovaniemi.
Giorgio sai minut tuntemaan itseni kotoisaksi muuten hieman ilmapiiriltään kalsassa Ponte Biancossa. Muuten hotelli oli toki vallan siisti ja hienokin. Ilmapiiri vain oli huono - pomo kyttäsi ja kaikki tekivät yleensä vain ja ainoastaan juuri sen mitä heiltä odotettiin. Ei tippaakaan enempää. Paitsi Giorgio, joka neuvoi ja auttoi, haki netistä juna-aikatauluja, opasti lähiravintoloihin. Ja muisti aina kirjoittaa kaiken lapulle - meikä kun oli välillä hieman hajamielinen.
Ja tähän päättyy matkakertomuksen osa 5: Olen toipunut sen verran matkan rasituksista että olen valmis lähtemään kartsalle. Rooma here I come! Ja Giorgio opastaa minut raitiovaunulle ja oikealle pysäkille missä hypätä pois. "Belli. Get off at trrämstop Belli." Lupaan tehdä niin, vaikkei minulla ole hajuakaan kuka tai mikä Belli on.
Illan mittaan sekin selviää. Mutta siitä vasta hetken kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti