Yksin Italiassa, osa 17: Ei pulputa Fontana di Trevi

Olemme siirtyneet ensimmäisen Rooma-viikon viimeiseen päivään, tässä vaiheessa ollaan jo iltapäivässä. Olen saanut vietyä laukkuni talteen tulevan vuokraemäntäni kämpille ja minulla on vielä yksi iltapäivä aikaa haahoilla Roomassa.

Vielä tämän päivän on viikon bussi-ratikka-lähijunakortti voimassa. Hyppään siis bussiin ja päätän hypätä pois kun se tulee jonnekin, mikä näyttää kiinnostavalta. Kun Castel Sant'Angelo ilmestyy näköpiiriin on aika jalkautua.

Kiertelen tätä vanhaa linnoitusta (rakennettu vuosina 123-139 jKr) ja istun hetken sen puistikon varjoissa. Minua väsyttää. Ajatukseni ovat jo siirtyneet huomiseen ja lähtöön kohti Firenzeä. Ylitän Tiberin ensin yhteen suuntaan, sitten toiseen. Napsin kuvan sieltä, toisen täältä. Komeaa on, ja mahtipontista, totean. Ohitan Vatikaanin sisäänkäynnin, mutta en lähde sinne. Sen jätän seuraavaan Rooma-osioon. Eli viikon päähän. Tai näin ainakin tässä vaiheessa matkaa kuvittelen.

Castel Sant'Angelo

Silta yli Tiberin

Komeaa ja mahtipontista on Rooman julkinen taide

Vatikaanin sisäänkäynti - ohitan sen ja jätän seuraavaan kertaan

Silta Castel Sant'Angelolle

Hevosia virastotalon katolla

Yksinäinen soutaja Tiberillä

Pietarinkirkko

Ennen paluuta hotellille ja ennen pakkaamista seuraavaa päivää varten päätän kuitenkin etsiä vielä yhden pakollisen Rooma-nähtävyyden, Fontana di Trevin. Heittämällä kolikon tähän kuuluisaan suihkulähteeseen varmistan paluuni takaisin Roomaan. Matkavakuutukseni kanssa kun on vähän niin ja näin - minulle ei vieläkään ole täysin selvää kuinka hyvin minut on vakuutettu, joten kolikko saa puolestani varmistaa ainakin paluuni Roomaan.

Matkakertomukseni alussa mainitsin että Rooma on ihmisille pitkälti mielikuvia, joita olemme muodostaneet kirjojen tai elokuvien pohjalta. Minun mieleni verkkokalvolle on piirtynyt kuva Anita Ekbergistä pelmuamassa Fontana di Trevissä -lähteessä yhdessä Marcello Mastroiannin kanssa Federico Fellinin elokuvassa La Dolce Vita.

Kun Marcello Mastroianni kuoli vuonna 1996, Rooma kunnioitti häntä kääntämällä suihkulähteen pois päältä ja kietomalla sen mustaan kankaaseen.




Saapuessani suihkulähteelle koen pettymyksen. Lähdettä korjataan, se on kuiva ja rakennustelineiden peitossa. Jalankulkukäytävä on silti järjestetty turisteille - sinällään kai pitäisi siitä olla iloinen, sillä se tarjosi tilaisuuden nähdä suihkulähteen veistokset kerrankin lähempää. Kolikkojen heittely kuivaan altaaseen oli kuitenkin kielletty.

(Kolikon heitto Fontana di Treviin on itse asiassa hyvää bisnestä Roomalle. Kun suihkulähde oli vielä toiminnassa heitettiin sinne päivittäin rahaa 3.000 euron edestä. Raha kerättiin sieltä ylös ymmärtääkseni päivittäin ja se käytettiin Rooman vähäosaisia auttavan supermarketin ylöspitoon.)

Lähden Fontana di Treviltä kohti hotellia. Poikkean matkalla vielä yhdessä Rooman monista sadoista kirkoista, Chiesa di Sant' Ignazio di Loyolassa. Mikä antaa aiheen viimeiseen  Rooma-postaukseen, tällä erää. Se koskee Rooman kirkkoja yleisemminkin. Ei tarvitse pelästyä, en aio esitellä kaikkia Roomassa näkemiäni kirkkoja - ainoastaan tämän viimeisen. Se saa luvan edustaa niitä kaikkia muita näkemiäni  barokkikirkkoja, joita oli sivumennen sanottuna monta!

Nyt siis kirkon kautta hotellille ja sitten Firenzeen! Pysykää kanavilla.