Not in Estonia

Vironautin ansioitunut blogisti Peep Ehasalu kirjoitti Nauttiin blogikirjoituksen: Not in Estonia.

Sitä voipi lukea alkajaisiksi täältä.

Peep oli siis käynyt lomamatkalla Lontoossa ja kohdannut asioita, joita ihmetellessään hän oli saanut vastauksen: Not in England.

Ja hän pohti mitkä olisivat sellaisia käyttäytymismalleja, joihin voitaisiin vastata: Not in Estonia.

Minä vastasin blogikirjoitukseen, vaan jostain syystä Vironautin järjestelmä ei ottanut vastaustani vastaan, mikä lie tekninen häiriö, joten paremman puutteessa lisään vastaukseni tänne omaan blogiini.

Ja näin kirjoitin:



Hauska oli kuulla että Peebulla oli ollut antoisa reissu saarivaltakuntaan.

Yritän tässä aamutuimaan vastata esitettyyn kysymykseen, mikä olisi sellaista johon voimme sanoa: Not in Estonia!

Mutta kysymys ei ollut ihan helppo, jouduin ponnistelemaan miettiäkseni mikä olisi niin typpillistä virolaista käyttäytymistä, tai epätyypillistä käyttäytymistä että se asettuisi otsikon alle.

Hankalaksi vastaamisen tekee se, että en ole suuri "tällaisia ovat virolaiset" tai "tällaisia ovat suomalaiset" -vertailujen ystävä. Minä uskon, että kansat koostuvat yksilöistä ja että yhden kansan sisällä on monta eri kansaa.

Uskoisin että kaupunkilaiset - tässä tapauksessa suurkaupunkilaiset eli helsinkiläiset ja tallinnalaiset ovat keskenään sosiaalisissa tavoissaan lähempänä toisiaan kuin kaupunkilaiset ja maaseutujen asukkaat kummassakaan maassa.

Uskon, että suomalaisella ja virolaisella metsurilla on enemmän yhteistä kuin suomalaisella metsurilla ja suomalaisella pörssimeklarilla. Tai virolaisella yliopistomiehellä ja pikkukaupungin kivijalkapuodin myyjättärellä.


Saatte ajatuksesta kiinni? Työ, koulutus, elinolosuhteet, kasvatus, kasvuympäristömme, perheemme ja sen omat tavat muokkaavat meitä ihmisiksi, antavat meille tavat käyttäytyä,


Niinpä toisilta sujuu esimerkiksi small talk paremmin kuin toisilta. Riippumatta siitä, olemmeko virolaisia tai suomalaisia.

Tämä ei tarkoita, etteikö silti olisi aika ajoin mielenkiintoista ja jopa hauskaa pohtia kansojemme välisiä eroja.

Siis palaan kysymykseen: Not in Estonia.

Ja kerron tarinan viime viikonlopulta, kun kävin valokuvaamassa Kuutsemäen laskettelukeskuksen menoa Otepään lähellä.

Kuutsemägi on viikonloppuisin eläväinen urheilukeskus, mäki kuhisee tyylikkäitä laskettelijoita, tyylikkäissä merkkitakeissaan ja merkkisuksissaan. Laskettelu ei vielä ole joka pojan harrastus Virossa. Jo varusteiden hankinta on suhteellisen kallista ja laskettelumäkiäkin on kovin vähän. Viikonlopun lasketteluretki Otepäälle edellyttää matkustusta, yöpymisiä, ruokailuja jne. mikä kaikki maksaa. Niinpä minulle tulee aika ajoin Kuutsemäellä sellainen olo kuin olisin "parempien ihmisten pidoissa." Kuutsemäellä ollaan hieman olevinaan, ollaanhan nyt eurooppalaisen eliittiharrastuksen parissa.

No niin, olin siis Kuutsemäellä ja minun teki mieli syödä jotain pientä. Sama ajatus oli tullut monelle muullekin mieleen ja jono tiskille oli pitkä. Asetuin jonon perään kuuliaisesti. Pian taakseni oli tullut jo monen monta muutakin jonottajaa. Kun paikalle saapuu miesseurue, koostuen ehkä hieman alta 30-vuotiaista laskettelijoista. Selviää että edessäni seisova nuori mies on heidän ystävänsä. Ja siitä vaan tylysti äänekkäin miehistä änkeää eteeni ja kutsuu kavereitaan mukaan.

Aivan käsittämättömän tökeröä käytöstä minun mielestäni. Jono on pyhä Suomessa, jonossa ei kiilata. Ja koska tiedän virolaistenkin lähihistoriassa seisseen oman osuutensa jonoissa voisi kuvitella että sama pätee täälläkin.

Tämä ei ole vielä se Not in Estonia -kohta tarinassa. Vaan se tulee tässä:

Sen sijaan että olisin tyytynyt hiljalleen napisemaan itsekseni avaan sanaisen arkkuni ja kysyn eteeni härskisti työntyneeltä nuorelta mieheltä kovalla äänellä niin että muutkin ympärilläni sen kuulevat: "Käyttäydyitkö sinä omasta mielestäsi nyt kohteliaasti?"

Mies ällistyy, häkeltyy ja katsoo minua, toppatakkista keski-ikäistä naista, kuin humanoidia, joka on tipahtanut maan päälle yllättäen. Joka puhuu. Ällistykseltään mies ei osaa ensi alkuun todeta kuin : "Häh?" Toistan kysymykseni: "Käyttäydyitkö sinä omasta mielestäsi nyt kohteliaasti?"

"Ai kuin nii?" mies naurahtaa.

"Etkö huomannut että tässä on jono?"

"Mitä se sulle kuuluu?" mies kuittaa ja käskee samalla hieman sivussa seisovia kavereitaan tulemaan siihen väliimme. Kaverit liikahtelevat hieman kiusaantuneina eivätkä tiedä tullako vai eikö tulla. Ehkä tuo suomalainen nainen ei vain puhu, ehkä se myös puree? Ihmiset jonon edessä ja takana seuraavat sivusilmällä tilannetta, mutta jotenkin tuntuu että minä siinä olen ihmetyksen aihe, eivät nämä nuoret miehet.

Minä säilytän, ainakin pintapuolisesti rauhallisuuteni, ja hymyilen aurinkoisesti -- joskus kun olen kovasti vihainen tämä onnistuu -- ja jatkan: "Kyllä se minua koskee siinä mielessä että olen seissyt tässä jonossa jo pitkään ja minusta on väärin että sinä tunget tähän väliin jonottamatta."

Mies mulkaisee minua kerran murhaavasti, päättää kuitenkin jäädä eteeni seisomaan ja kääntää minulle tylysti selkänsä.

Kaverit ovat nyt kahden vaiheilla, tullako myös siihen väliin vai ei. Ja käyvät keskustelua keskenään ikään kuin minua ei olisi: "Mitä se nainen siinä mossotti?" "En mä tiedä, ihme eukko. Joku poro."

Olisin jäänyt tilannetta seuraamaan pidemmäksikin aikaa, ihan sosiaalisten tapojen opiskeluna, elleivät minun virolaiset ystäväni olisi seuranneet kauempaa tilannetta ja tulleet nykimään minua jonosta pois. "Tule Tiina, tuolla toisella kassalla on lyhyempi jono."

Kysyin ystäviltäni kuinka tuollainen käytös on mahdollista. Keski-ikäinen täti, riittävän vanha olemaan vaikka heidän äitinsä, avaa suunsa ja penää oikeuksiaan, mutta nuoret vain nauravat kysymyksilleni ja muut tuijottavat minua kuin minä olisin se, joka aiheuttaa hämminkiä. Mistä tässä oli kysymys? Enkö olisi saanut ilmaista ääneen paheksumistani?

Ja saan siihen vastauksen, joka tulee aika lähelle Peebun alkukysymystä: Not in Estonia.