keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Siirtymiä

Maailma tai ainakin meidän maailmamme tuntuu olevan tällä hetkellä jonkinlaisessa siirtymävaiheessa. Yksi aika jää, toinen alkaa.

Syksy alkaa ravistella viimeisiä lehtiään puista, toki niitä vielä riittää, mutta paljon on jo lehtipuita alastomina, keltaiset vaatteet varpaillaan. Ilma on välillä myrskyinen, välillä, kuten taas eilen, auringonpaisteinen. Tuntuu kuin syksy ei haluaisi antaa periksi, se pitää vielä yhdellä kädellä kiinni kesän kantista, vaikka kylmä tuuli puhaltaa jo niskaan.

Siirtymävaiheessa on hotellikin, suhteellisen kiireisen kesän jälkeen on asiakasvirrat vähentyneet, ja olemme siirtymässä hiljaiseen kauteen. Ainakin asiakkaiden puolesta. Meille se tarkoittaa mahdollisuutta ja uhkaa. Mahdollisuutta tehdä kaikkea sitä mitä kesällä ei ehtinyt. Uhkaa siitä, miten taloudellisesti pärjäämme, ja miten pärjäämme kahden kesken suuressa talossa kun ainoa keskustelukumppani on läsnä 24h ja kaipaisi jotain muutakin seuraa. Hiljainen kausi on haastava - nyt olisi todella mahdollisuus tehdä kaikkea sitä, mitä on siirtänyt tuonnemmaksi muka kiireiden vuoksi.

Siirtymävaiheessa on myös rakas Ronja-koiramme. Sen siirtyminen nuoruudesta vanhuuteen kävi salaa, huomaamatta. Nyt se on valmistautumassa viimeiseen siirtymään, ikiuneen. Olemme käyneet tiheästi lääkärissä Ronjan kanssa ja nyt on selvinnyt Ronja viimeaikaisten vaivojen syy, Ronjalla on muutoksia maksassa, kasvi ilmeisimmin, eikä sitä voi hoitaa eikä leikata. Vielä ei ole kasvilla Ronjan kuntoon vaikutusta, mutta sekin päivä tulee, sanoi lääkäri, ja käski valmistautumaan siihen, että Ronjan loppuelämää lasketaan nyt kuukausissa, ei todellakaan enää vuosissa.

Meidän nelihenkisestä perheestä tulee kolmihenkinen. Kenelle minä sitten kerron kaikki salaisuuteni? Maailma, jossa tuuhea puuhkahäntä ei iloisena heilahtele, on paljon paljon ilottomampi paikka.




Siirtymiä on siis monenlaisia. Syksy on luopumisen aikaa, mutta tämä syksy tuntuu nyt kylmemmältä kuin aikaisemmat, luopumiset raskaammilta.

Mutta hieman iloisempiin aiheisiin: tein minäkin eilen siirtymän, vaikka vain hetkellisen. Maanpinnalta korkeuksiin.

Tahtoo sanoa, että halusin käydä vielä kerran valokuvaamassa Otepään syksyä mahdollisimman korkealta, ja sehän paikka on Väike Munamäen antennitorni, jonne Kersten aikanaan minut opasti ja näytti miten porteista pääsee sisälle.

Torni sijaitsee siis laskettelumäen huipulla, eikä se mikään virallinen näköalatorni ole. Mutta sieltä on upeat näkymät joka suuntaan.







Olin yksin liikkeellä ja aloitin siirtymisen maankamaralta yläilmoihin reippaana. Mutta kierros kierrokselta ylöspäin noustessani tuuli tarttui tiukemmin kiinni ja tuntui että se viskaa minut tornista kuin höyhenen alas. Ajattelin, kuten joskus aiemminkin vastaavissa tilanteissa, että kyllä minä taidan tätä valokuvausta rakastaa, kun suostun tällaiseenkin hulluuteen.

Lopulta olin ylätasanteella, jossa tunsi miten torni huojuu ja aloitin kuvauksen. Yksi käsi oli kiertyneenä kaiteen ympärille, toisella sitten yritin pitää kameraa heilumatta paikallaan. Maisemat toki olivat palkitsevat.

Kuvat olivat mitä olivat, taivas oli kirkas, mutta kuvissa hailakanpuoleinen. Mutta metsät, keltaiset ja kellertyvät tulivat tallennettua, kuten vielä vehreät peltoaukeat ja sinisyyttään kimmeltävä järvi. Pian tämän maiseman peittää sade ja pimeys ja sitten lumi.























7 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Nytpäs tuli kurjia uutisia :(
Tilanteen tiedän omakohtaisesti eikä siihen paljoa mitkään lohdutukset auta. Mutta kuitenkin halaus sinulle ja Ronskulle täältä sateisesta Tikkurilasta.
Tomsku

Inkivääri kirjoitti...

Upeita kuvia, aivan kuin maalauksia! Olet sinä huimapää - näyttää sellaiselta, että olisin tullut kipin kapin alas takaisin parista metristä - jos olisin edes tohtinut yrittää8]

Ronjalle rapsutuksia, kivutonta ja rauhallista loppuaikaa toivottelen ja sinulle jaksamista...

Sylvia kirjoitti...

No johan pahat panit - tippa taas silmässä! Mutta tämmöistä tämä elämä on - luopumisen aika tulee ennenmmin tai myöhemmin vaikka ei tahtoisikaan. Hyvää jatkoa niin kauan kuin sitä jatkuu! Ja voimia!

Huuu! Minulle korkean paikan kammoisena nuo oli aika näkymiä, en kyllä suurin surminkaan olisi noussut tuonne. Kyllä sinä kaikkeen ryhdyt, mutta miksikäs ei, kun maisemat on tuollaiset.

Outi kirjoitti...

Ronja on hieno ja viisas koira, joka on saanut elää hyvän koiranelämän. Nauti viimeisistä viikoista ja valmistaudu muistelemaan sitten aikanaan kaikkea sitä hyvää, mikä teillä oli.

Halauksia näin virtuaalisesti.

Marjattah kirjoitti...

Aivan veteliksi käyvät polveni, kun näen minne kipusit! En uskoisi, ellen näkisi ilmakuviasi.
Voimahalaus sinulle, tunnen tien. Kolmen lemmikkini muisto tuo tänään hymyn. Antakoon surun lähestyminen tälle päivälle suloisuuden, kauneuden.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos kaikille kauniista sanoista. Ronjan lähestyvä lähtö tuntuu vieläkin aika epätodelliselta, vaikka olen jo pitkään tiennyt, että tälle laiturille tullaan ennen pitkää.

Lääkäri totesi ruokahalun menetyksen olevan ensimmäinen oire -- voin kertoa, että siinä tapauksessa on vielä loppuun aikaa. Siitä todistuksena tämän aamun bloggaus koirien kokkikoulusta.

Kiitos myös kaikille jotka kommentoivat maisemakuvia. Täytyy sanoa, että kyllä tällä kuvauskeikalla oli mukana aika vahva fear factor.

Vaikka en erityisesti kärsi korkean paikan kammosta, niin voin kertoa, että siellä ylhäällä tuuli todella kovaa ja puuskittaisesti. Ja se korkea torni huojahteli jonkin verran tuulessa, mikä sekään ei tuntunut ihan mukavalta.

Yksin kun olin siellä mietin, että jos täältä alas kupsahdan, niin pitkään saan ruohikossa mätääntyä ennenkuin kukaan minut kukkulalta löytää.

Itsesuojeluvaisto siis pakoitti minua pitämään yhdellä kädellä kiinni kaiteesta. Kahdella kädellä kameraa pitelemällä olisi kuvistakin ehkä tullut hivenen paremmat. Mutta vain ihan muutaman kerran irrotin vasemman käden kaiteesta irti. Ja sitten taas jo lujasti kaidetta syleilemään.

Hullun hommaa, mutta tulipa tehtyä!

Onukoo kirjoitti...

Ronjalle rakkaat halit (siltä varalta,että ei ehditä nähdä). Obama sai pystin - olisi tullut paremmin osoitteesensa, jos olisi tullut Ronjalle.h