Latte kertoo: A Training Day

Morjensta jälleen, en olekaan aikoihin tänne kirjoittanut. Ajattelin kuitenkin, että nyt voisin kertoa vaikka eilisestä. Sillä eilen oli koulutuspäivä! A Training Day!

Meillähän on ollut viime aikoina täällä aika kurjaa, kaikilla on ollut paha mieli, ja tiedätte varmasti miksi. En tahdo kirjoittaa siitä sen enempää. Sanon vain: me kaikki kaipaamme Ronjaa, mutta elämän on jatkuttava.

Ja jatkuuhan se.

Ja elämään kuuluu myös koulutus - ja ennen kaikkea rymyäminen. Eilen yhdistettiin molemmat ja lähdettiin Hobusemäelle, joka on sivumennen sanottuna lempipaikkojani Otepäällä. Siellä on ihanasti metsää missä juosta, siellä rahisee, kahisee ja siellä on korkeita mäkiä, joita voi viilettää ylös ja alas. Se hobune tarkoittaa suomeksi hevosta, mutta ei siellä mitään hevosia ole.

Kaikkein mukavinta eilisessä oli ehkä se, että Äiskäkin tuli mukaan. Viime kuukausinahan olemme Äiskän kanssa puuhanneet kauhean vähän mitään yhdessä. Iskä on vienyt minua yksin metsään ja kouluttanut siellä. Ja Äiskä on sitten ulkoiluttanut erikseen Ronjaa. Se kun ei oikein jaksanut enää viime aikoina pysyä minun ja Iskän vauhdissa, eikä sitä voinut loppuvaiheessa jättää yksinkään kotiin kun sille tuli heti paha mieli.

Nyt huomasin taas muistelevani Vanhaa Rouvaa ja viiksikarvani hieman värisevät. Sniisk. Ei, ei minun pitänyt tässä murehtia vaan kertoa koulutuspäivästä. Joka oli naaastaaa.

Siis asiaan: eilen  mentiin kolmeen pekkaan metsään ja Iskä näytti Äiskälle mitä kaikkea olen oppinut. Äiskä oli ihan yllättynyt. Se oli kivaa. Sitten äiskä koulutti minua ja sekin oli tooosi kivaa. Ja opetti minulle uuden tempun. Ja se vasta kivaa olikin.

Laitan tähän kuvia eilisestä.

(Äiskä pahoittelee kuvien huonoa tasoa. Matkassa oli vain pieni pokkari ja kuulemma sateinen pimeä metsä, pieni kamera ja suuri ja nopea koira ovat yhdistelmä, jolla ei voiteta valokuvakisan palkintoja.)

Tässä ollaan juuri pysähdytty ja kohta lähdetään kipuamaan Hobusemägeä ylös. Jiihaa! Iskä tuskin on saanut auton ovia lukittua kun minä jo viiletän matkaan. JIIIIIHAAA!

Ja kyllä minä juoksinkin. Tanner vaan tutisi allani. Rymistin puiden keskelle, ryteikköihin, loikin ojien yli, syöksyin tarkistamaan vieläkö ne räkätit asuvat siinä yhdessä pöheikössä, kävin tutkimassa viimeksi haistamani peuran jäljet. Jesss!

Äiskä kutsuu minua Keltaiseksi Leijonaksi, mutta eilen se kutsui minua myös Kenguruksi. Sillä minä osaan myös loikkia kuin kenguru. Vai mitä sanotte!?

Kun olin saanut tarpeeksi purkaa patoutunutta energiaani alkoi koulutus. Ensin ihan tavallisia tänne-harjoituksia. Helppoa kuin vesi. Tässä kiidän Äiskän luo.

Onnistuneessa suorituksessa kierrän vielä palatessani Äiskän ja asetun valppaana istumaan Äiskän vasemmalle sivulle odottamaan ohjeita. Tätä paikkaa haetaan "sivulle"-komennolla.

Vähänkö Äiskä oli iloinen kun osasin sen niin hyvin! Ja vähänkö minä olin polleaa poikaa! Ja Iskä kans.

Iskä halusi sitten näyttää Äiskälle mitä muuta minä olen kahdenkeskisissä koulutussessioissamme oppinut. Näytettiin Temppu. Ja näin se Temppu tehdään.

Ensin minä asetun Iskän sivulle, kuten on käsketty. Ja minulle annetaan komento "paikka". Se tarkoittaa, että ei saa liikkua. Ei yhtään, vaikka mitä tapahtuisi. Se on oikeasti aika vaikeaa, koska koko ajan tapahtuu kaikenlaista.

Sitten Temppu käy vaikeaksi. Iskä lähtee kävelemään pois päin. Ja liikkua ei saa. Ei yhtään.

Ja jos luulitte, että tämä oli vaikeaa, niin nyt se vaikeammaksi käykin. Iskällä on nimittäin Namia mukana, ja Iskä laittaa Namin maahan. Minulle tarkoitetun Namin! Enkä saa mennä sitä hakemaan! Vesi herahtaa kielelle ja tassut jo tärisevät, mutta ei, istuttava on paikallaan.

Sitten Iskä palaa luokseni, eikä vieläkään saa hakea Namia.

Iskä tulee takaisin, ja asettuu vierelleni seisomaan. Ja antaa sitten käskyn: "hae", ja silloin minä saan sännätä Namia hakemaan!

Tehkää itse perässä! Ei mikään ihan helppo juttu. Ajatelkaa jotain jota oikein oikein oikein paljon haluatte, joka on nenänne edessä, mutta koskea siihen ei saa, ei ennenkuin on lupa annettu.

Arvatkaa vaan oliko Äiskä yllättynyt. Se kehui kovasti Iskää, että hyvin olet osannut Poikaa kouluttaa. Ja totuuden nimissä, kyllä se kehui minuakin, ja minähän sen tempun tein!

Sitten taas välillä juosta rymistettiin niin että metsä rytisi ja ratisi ja kahisi. Ja välillä täytyi pitää ihan pieni taukokin, jonka käytin puun järsimiseen.

Kotimatkalla Äiskä opetti minulle toisen Tempun. Se oli tosi helppo tehtävä ja opin sen lähes heti. Tämä ei vaatinut minulta suuriakaan ponnistuksia.

Tässä odotellaan uuden Tempun opettamista. Siihen liittyy nuo kaatuneet puut kuvan edessä oleellisesti.

Ja Temppu on niin yksinkertainen, että pitää vain hypätä puiden yli kun käsketään. Voi, tämä on lasten leikkiä. Kaksi kertaa täytyi minulle näyttää miten hyppy tehdään käskystä, ja sitten ei muuta kuin hyppelemään:

Että tällainen koulutuspäivä minulla eilen oli metsässä. Äiskä oli hypyistäni niin innoissaan, että lupasi että ihan pian mennään uudelleen ja Äiskä ottaa mukaansa kunnon kameran, joka on tarpeeksi nopea. Nyt kävi niin, että useimmassa hyppykuvassa, jonka Äiskä otti näkyi kuvassa enää takajalkani tai häntäni. Olen nimittäin nopea poika liikkeissäni.

Kotiin palattiin sitten illansuussa, ja oli minulla ollut niin jännää, että loppuilta meni levätessä ja miettiessäni kaikkea kokemaani. Tuota hyppäämistäkin. Se oli jännää. Koska ennen minua on vain komennettu "ei hypi!" Mietin ja mietin asiaa: "hyppää!"  ja  "ei hypi". Ja niiden eroja. Ja juuri ennen nukahtamista taisin tajuta sen. Kaikelle on aikansa ja kaikelle on paikkansa. Hyppäämisellekin. Eli jatkossa yritän pitää mielessä, että hyppään vain silloin kun käsketään. Hyppään puun yli. En hyppää ihmistä vastaan. Hyppään kannon yli. En hyppää sängylle.  Luulen, että alan tajuta...

Ei minulla sitten muuta ole. Kiva jos jaksoitte seurata koulutuspäivääni loppuun asti. Ehkä Äiskä laittaa tänne joskus lisää hyppykuviakin.

Siihen asti ei muuta kuin Hasta la Vista!

Teidän koirakirjeenvaihtajanne,

Latte