Otepäähän sijaitsee, kuten niin monta kertaa olen tänne kirjoittanut, tämä tieto siis vain uusille lukijoille, mukavan lähellä Latvian rajaa. Valga/Valka -kaksoiskaupunkiin on hieman rapiat yli 40 km Otepäältä, ja rajan ylitettyä tullaan aivan uuteen maahan. Niinpä retkemme suuntautuvat aika ajoin myös naapurin puolelle, jos ei muuta niin latvialaisia bratwursteja ostamaan!
Ja kyllä Latviassa tietää olevansa ulkomailla. Jos ei muuten, niin ainakin kielen puolesta. Netti- ja virtuaaliystäväni Johanna kutsuu latviaa konsonanttikieleksi. Termi on hyvä, vaikka minusta todellinen konsonanttikieli on kylläkin puola. Mutta kyllä latvialaisiin sanoihinkin konsonantteja riittää. Kieli solmussa yritimme lukea ääneen kylttejä, joita oli ripoteltu tien molemmille puolille.
Latvian kyltityksistä pari sanaa: nähtävyyksistä kertovia kylttejä on runsaasti, ja kaikki vain ja ainoastaan latviaksi. Mieti siinä sitten että mitä tarkoittaa viesti, josta yksikään sana ei ole edes hämärästi tuttu: onko tien päässä komea linna, upea luonnonpuisto vai vanha sammaloitunut kivi, jonka juurella Sigismund pysähtyi 1642 matkallaan Ruotsista Puolaan.
Opaskirjankin olemme hankkineet, ja sieltä sentään olemme saaneet raavituksia tietoa kokoon naapurista. Ja opaskirja vakuuttaa että Gauja-joki ja sen ympärille levittäytyvä valtava kansallispuisto on näkemisen arvoinen. Päätämme siis lähteä sinne!
Pääsimme lähtemään liikkeelle Otepäältä vasta kello 13.00 ja näin ollen päivästä tuli turhan lyhyt. Aurinko laskee näinä aikoina seitsemän hujakoilla illasta, joten valoisan aikaa ei ollut pilvin pimein. Ja pilvistä puhuttaessa, niiden määrä ja konsentraatio vaihteli päivän mittaan. Matkalla aurinko paistoi upeasti, ja perille tultuamme taivas oli pilvessä ja ripsautti vähän väliä vettä niskaamme.
Gauja-joelle siis suuntasimme. Muutama sana joesta: se on yksi Latvian suurista joista, ainoa joka sekä alkaa että päättyy maan rajojen sisällä. Sen pituus on 460 km, joista 93,5 km virtaa suuren kansallispuiston läpi. Gaujaan laskee 13 sivujokea, joista suurin on Amata-joki. Gaujan erikoisuus on sen jokitörmät, jotka ovat samaa punaista devoninaikaista hiekkakiveä, kuin mitä on myös Virossa, esimerkiksi Ahja-joella nähtävissä.
Kartasta löysimme läheltä Ligatnea kohteen Zwartes iezis, jonka pistämättömällä latvianosaamisellamme käänsimme mustaksi kiveksi. Sitä lähdimme etsimään. Perille löysimme ja olimme melkein oikeassa. Kyse oli toki kivestä, mutta punaisesta. Nyt epäilemme että Zwartes onkin henkilön nimi, mahdollisesti jonkin geologin, joka on kiven löytänyt tai sitä tutkinut. Tällaista se on aina Latviassa, pientä arvailua.
Mutta tässä tämä kuuluisa kivi nyt joka tapauksessa on:
Latte viruttelee varpaitaan Gauja-joessa
Minä aikana minä ihmettelin tätä pensastavasti kasvavaa outoa kukkijaa. Tunnistaako kukaan?
Musta kivi on siis nähty, jatkamme matkaa, jatkuvasti yltyvässä tihkusateessa Amata-joelle ja sieltä Kuku-kallioille. Päiväkin on jo hieman pimenemässä, ja niinpä vierailu kallioílla jää turhan lyhyeksi.
Sillä Kuku-kalliot ovat todella upeat. Ne ovat jälleen devoninaikaista punaista kiveä ja muodostavat pisimmän yhtenäisen punaisen kalliotörmän Latviassa. Pituutta on tällä muodostelmalla 300 metriä ja korkeutta 5 - 43 metriä. Gauja-joki mennä pulputtelee vauhdilla kalliotörmien välissä. Todella vaikuttavaa!
Jotta tällainen seikkailu Gauja-joella meillä toissa päivänä. Kilometrejä tuli mittariin 340 km, joten kyllähän naapuria tuli kuitenkin mukavasti nähtyä, lyhyestä aikataulusta huolimatta. Tänne palataan vielä!
2 kommenttia:
Aivan mahtavia kuvia taas! Sinä se osaat vangita tunnelman ja melkein pystyi haistamaan jokiveden tuoksunkin noista (ja vähän märän koiran ;) ).
Hienoa Uni, jos pääsit kuvien kautta tunnelmaan mukaan!
Lähetä kommentti