Aimarii heitti blogissaan Pollen Suuret Saappaat tänään haastesanaksi Suomusilmä, josta toivoi pakinaa tai juttua. Tartuin haasteeseen ja kirjoitin sanan innoittamana seuraavanlaista:
Suomusilmä
lat. Oculus Caecus
Suomusilmä on Suomessa elävä eläinlaji, joka on tasaisesti levinnyt koko maahan. Suomusilmä ei kuitenkaan ole vain Suomelle tyypillinen laji, vaan suomusilmiä löytyy koko Euroopan alueelta kuin myös Uudelta mantereelta.
Suomusilmälle on tyypillistä heikko näkö ja vielä heikompi päättelykyky. Suomusilmä suunnistaakin lähinnä ennakkokäsitystensä ja vakautuneiden periaatteidensa avulla. Johtuen heikosta orientoitumiskyvystään suomusilmä lyö päänsä useasti seinään tai, kuten yleistä on, Suomen ikihonkaan, mistä johtuen lajille on kehittynyt poikkeuksellisen vahva ja kova kallo, jota ei järjen ääni läpäise.
Suomusilmät hakeutuvat mielellään lajitoveriensa pariin ja vaikka suomusilmä voi pariutua myös muiden ns. suomuttomien lajien kanssa, on lajille tyypillistä hakea kumppani juuri omasta piiristään.
Suomusilmän erikoispiirre on sen kyky pudottaa suomukset silmiltään. Tällöin sen näkökyky ja kuulo paranevat merkittävästi. Usein näin käydessä muut suomukkaat lajitoverit alkavat hylkiä suomutonta yksilöä ja usein se erotetaan laumasta. Tällaiset yksilöt hakeutuvat usein vaihtoehtoisten liikkeiden pariin. Myös Blogistaniassa näyttäisi olevan runsaasti suomuttomia yksilöitä, jotka vaihtavat ajatuksia ja mielipiteitä toisten vastaavien yksilöiden kanssa.
Viimeaikaisten tutkimusten valossa näyttää siltä, että lajin elämänlaatu paranee merkittävästi jos se kykenee pudottamaan suomuksensa. Toisaalta, lajille on tyypillistä, että suomukset saattavat kasvaa takaisin.
----
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Vain heikko valon kajo lepattavasta päreestä valaisi tuvan mustia seinähirsiä. Lukemattomat heikkovaloiset päreet olivat savullaan saaneet hirret ensin tummumaan ja lopulta kiiltämään mustuuttaan noen pikeentyessä lähes kivikovaksi pinnaksi ikihongista veistettyjen seinähirsien lukemattomiin uriin ja kolosiin.
Päre oli työnnetty kahden hirren väliin melko korkealle, muttei kuitenkaan niin ylös, että lepattava liekki olisi tavannut katon rajassa kuivumassa olevia suolakinkkuja ja orressaan killuvia reikäleipiä. Osa niistäkin oli jo saanut pintaansa tumman patinan pitkän pimeän talven päreenpoltosta.
Tuvan nurkassa talon ainoalla jakkaralla istui kumaraselkäinen vanhus katsoen näkemättömillä silmillään jonnekkin kauas menneisyyteen huulten muovatessa äänettömiä sanoja ja lauseita. Sokeat silmät liikkuivat kuin voisivat nähdä kauan sitten tapahtuneita asioita yhä uudestaan ja uudestaan. Vanhuksen kyhmyiset reuman runtelemat kädet pyyhkäisivät olemattomia kyyneleitä silmäkulmista, mutta kovettuneet sormet tapasivatkin vain kuivat, suomujen peittämät silmät.
Vanhus säpsähti tahtomattaan ja toisessa kädessään pitelemä puinen juomakiulu kopsahti tuvan lattialle. Suomut silmien peitoksi olivat kasvaneet jo vuosia aikaisemmin mutta silti joka kerta ne tuntuivat yhtä kammottavilta. Juomakiulu vieri verkalleen lattiaa pitkin kopsahtaen lopulta oven pileen nojalle asetettua viikatetta vasten.
Vanhus nousi vaivalloisesti rahiltaan ja haparoi pimenevässä huoneessa kohti tuvan nurkassa kököttävää makuusijaansa. Heinillä täytetty kuhmurainen patja ei paljon pehmittänyt ja homeinen vanha viltti tuskin riitti suomaan suojaa kylmenevältä illalta.
Silmät vahvojen suomujen takana lakkasivat liikkumasta ja vain vaivoin kuuluva hiljainen rahiseva hengitys paljasti vanhuksen olevan vielä elävien kirjoissa. Hengitys muuttui hitaammaksi ja loppui lopulta kokonaan. Suomusilmä oli päässyt rauhaan.
Olipa koskettavasti kirjoitettu! Kiitos!
Lohduton on Karin ja Johannan tarina.
Tiinan erikoisella eläinlajilla sensijaan on toivoa paremmasta.
Lähetä kommentti