Kontakteja Suomen huippuravintoloihin?

Käytiin tänään Tartossa ihan virallisilla asioilla ja kun sen jälkeen oli sellainen tunne, että tarvitaan tai ehkä suorastaan ansaitaan pientä hemmottelua, mentiin yhteen meidän suosikkiravintolaamme, MOKAan, jota pitää innostunut ja mielikuvitusrikas kokki Andrus Vaht.

On ihanaa tavata ihminen joka omistautuu asialleen ja on vuodesta toiseen innostunut työstään. Suorastaan intohimoinen siinä. Andrus on nostanut MOKAn tason todella korkealle sen jälkeen kun hän hankki sen muutama vuosi takaperin.

Ruoka on ollut siellä aina hyvää, jänniä makuyhdistelmiä ja aina valtavan kauniisti aseteltuna. Viime aikoina Andrus on panostanut myös ravintolan sisustukseen ja astioihin ja MOKA on nyt mielestämme kaikin puolin korkeatasoinen paikka, jota voi suositella vilpittömästi kaikille. Eikä minusta ole liioiteltua sanoa, että se ansaitsisi saada myös Michelin-tähden jossain vaiheessa. Jos en aivan väärässä ole, olisi MOKA silloin ensimmäinen lajissaan Virossa.

Törmäsimme Andrukseen tänään ja hän kertomaan uusimmasta haaveestaan ja suunnitelmastaan. Hän haluaisi toimia tovin jonkin suomalaisen huippuravintolan keittiössä, vaikka vain apulaisena. Hän uskoisi sen antavan jälleen uusia ajatuksia ja visioita hänen omalle yritykselleen. Tai sitten hän haluaisi kutsua alan ihmisiä MOKAan - jakamaan ajatuksia ja tutustumaan hänen keittiöönsä.

Lupasin kysellä tuttaviltani ja laitanpa kyselyn tännekin. Mitä kautta tämä viehättävä ja suomeakin osaava idearikas ja energinen mies saisi kontakteja Suomen huippupaikkoihin? Uskoisin että hyöty olisi molemminpuolinen, sillä en todellakaan liioittele kun sanon että Andrus on erinomainen ja innovatiivinen kokki ja ravintoloitsija, joka pyrkii koko ajan parempaan suoritukseen.

Ei siis ihme, että tasavallan presidentti Toomas Hendrik Ilveskin on kestinnyt valtiovierailun aikana vieraitaan juuri MOKAssa.

Andrus Vaht Mokan edessä

Toomas Hendrik ja Evelin Ilves saapuvat Mokaan Puolan presidentin vierailun yhteydessä

Yllä olevat kuvat olen ottanut parissa eri tilanteessa. Ylimmän kuvan otin Andruksesta kun tein hänestä haastattelua The Baltic Guide -lehteen muutama vuosi takaperin. Kaksi alinta kuvaa otin kun Ilves saapui seurueineen MOKAaan Puolan presidentin vierailun yhteydessä.

Nyt siis kysyn neuvoja teiltä, jotka olette innostuneita kulinarismista ja ravintoloista. Miten auttaa Andrusta löytämään oikeat kontaktit? Ja mitkä olisivat niitä parhaita ravintoloita, joita suosittelisitte Andrukselle tutustumiskohteiksi? Saa toki suositella huippuravintoloita kaikkialta Suomesta, mutta Andrus itse ajatteli että matkustamisen puolesta ehkä Helsinki olisi paras vaihtoehto.

Me olemme niin pois kartalta, että emme tiedä Helsingin - vielä vähemmän muun Suomen - huippuravintoloista hölkäsen pöläystä. Joten neuvoja kaivataan!

Pärnun punainen aurinko

Pärnu on jäänyt tässä blogissa hieman lapsipuolen asemaan. Tahtoo sanoa, että aika harvoin olen sieltä mitään kirjoittanut jos verrataan siihen miten olen esitellyt muita Viron kaupunkeja. Onhan Pärnu kuitenkin yksi suomalaisten parhaiten tuntema rantaloma- ja erityisesti kylpyläkohde. Ja kaunis kaupunkikin se on, paljon hienoja vanhoja rakennuksia ja historiaakin.

Ei minulla sinällään ole mitään Pärnua vastaan. Minulla ei vaan ole oikein mitään suhdetta kaupunkiin. Toki olen siellä käynyt, pari kertaa jopa siellä yöpynytkin, mutta harvoin minulle nykyään tulee sinne asiaa. Haapsalu, tuo kesämökkimme Villa Vallattoman lähikaupunki on niin lähellä Pärnua, että yleensä ajaa hurautan Pärnun sivuitse matkalla Haapikseen.

Niinpä tässä päivänä muutamana, kun Kimmo oikein ehdotti että lähdettäisiin kerrankin yhdessä reissuun, ehdotin Pärnua matkakohteeksi. Päätimme ajaa Soomaan ja Torin kautta, ja vaikka lähdimme liikkeelle aamupäivästä, vei muut matkakohteet mielenkiintomme niin, että saavuimme lopulta Pärnuun vasta auringon laskiessa.

Hetken kiertelimme kaupunkia, mutta valo alkoi olla jo niin heikkoa, että historiallisten tai hienojen rakennusten kuvaamisesta ei tullut oikein mitään. Ja niinpä suuntasimmekin tiemme Pärnun rannalle, auringonlaskua katsomaan ja Lattea jaloittelemaan.

Endla-teatteri Pärnussa

Pärnu mudaravila eli mutakylpylä

Pärnu Kuursaal

Jo autoa rannan läheisyyteen parkkeeratessa saattoi huomata, että auringonlasku oli upea. Tai se oli oikeastaan enemmän kuin upea. Se oli ihmeellinen. Aurinko oli väriltään vahvan punaisenlila, hehkuva ja oudon muotoinen, sellainen ylä- ja alareunoistaan littana. Se värjäsi jäätyneen meren ja rannan lumen ihanaan sinililaan sävyyn ja koko maailma oli kuin sadusta. En liioittele kun sanon että se oli yksi elämäni hienoimmista auringonlaskusta. Sen ohi saattaisi mennä auringonlasku Pokharassa, Nepalissa, kun aurinko maalasi Phewa-järven magentan sävyillä. Mutta vain niukasti. Ja hei, Nepali nyt vaan on Nepali. Ja me puhumme nyt jostain niinkin tuikitutusta kuin Pärnu.

Myöhemmin luimme, että aurinko oli tuona nimenomaisena päivänä - puhun nyt siis Pärnun auringonlaskusta - ollut erityisen aktiivinen ja yläilmoissa oli havaittu tavallista voimakkaampi aurinkomyrsky, mitä ikinä se tarkalleen tarkoittaakin.

Meille se tarkoitti mahdollisuutta nähdä jotain ainutlaatuisen hienoa. Hieman harmitti, että kamera ei oikein pystynyt toistamaan tuota voimakasta punaista aidosti. Vasta ihan viimeisissä kuvissa, missä tuo laavalampun pollukan muotoinen littana aurinko oli jo pitkälti vaipunut horisontin taakse, väri alkoi tulla lähelle oikeaa.

Voitte vain kuvitella tunnelman. Jopa Latte riemastui ja heittäytyi maahan ikäänkuin aurinkoa palvomaan. Olisin saattanut niin tehdä minäkin, mutta olin liian kiireinen kuvaamaan. Ja tässä pidemmittä puheitta kuvia tuosta ihmeellisestä auringonlaskun hetkestä:

Vanha talvella suljettu rantaravintola, jonka nimi oli osuva: The Sunset

Perhe on saapunut ihmettelemään outoa auringonlaskua

Punainen aurinko maalaa taivaan lilanpunaiseksi

Aurinko oli todellisuudessa paljon punaisempi kuin mitä tässä kuvassa.

Kimmo ja Latte kulkevat kohti outoa aurinkoa

Latte heittäytyy palvomaan punaista aurinkoa

Tässä auringon väri on jo lähempänä oikeaa, vaikka silmällä katsottuna se oli tästäkin vielä paljon punaisempi

Aurinko alkaa vajota horisontin taakse

Nainen kuvaa outoa littanaa aurinkoa joka on laskemassa horisontin taakse

Toisaalla kumottaa lähes täysikuu

Huh, huh. Tämän jälkeen olin kyllä pitkään aivan innoissani. Hetken olin jo miettinyt että kannattaisiko edes Pärnuun asti ajaa, kun alkoi olla selvää, että emme ehdi siellä viettää aikaa valoisan aikaan. Tämän auringonlaskun jälkeen olen sitä mieltä, että olisi kannattanut sinne ajaa, vaikka matkaa olisi ollut tuplasti enemmänkin ja koko muun matkan olisi joutunut istumaan huppu päässä.

Mitä sitten? No eipä paljon muuta kerrottavaa ole. Lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Suosikkipizzeriamme Steffani oli täynnä ääriään myöten ja päädyimme sitä vinosti vastapäiseen La Boca-ravintolaan. Ruoka oli jees, mutta ei se saanut meitä heittämään volttia. Ne voltit heitettiin (me vertauskuvallisesti ja Latte todellisesti) jo Pärnun rannalla.

La Boca, Pärnu

Jos tämä olisi kansakoulun kouluaine, voisin päättää sen vaikka näin: Ja sitten me ajettiin kaikki kotiin ja elettiin onnellisina elämämme loppuun asti. Ja sen pituinen se (reissu).

Aurinkoinen päiväretki Viljandiin

Toissapäivänä tuntui taas siltä, että on päästävä reissuun. Kimmo jäi Latten kanssa kotiin ja minä hyppäsin kameran kanssa Punaiseen Ranskattareen ja lähdin ohjustamaan kohti Viljandia. Siellä kun en ole aikoihin käynytkään.

Ilma oli mitä ihanin, sellainen paras mahdollinen kevättalven päivä. Aurinko paistaa, tiet ovat kuivia, pakkasta lähtiessä -14°C ja palatessa hieman vähemmän. Mikäpä minun oli ajellessa, melkein ääneen olisin voinut laulaa, kun auto kulki joutuisasti eikä talviajo pelottanut tippaakaan.

Meiltä Viljandiin ajaa tasan tunnissa - sen tarkistin paluumatkalla jolloin ajoin tuon huiskaleen pysähtymättä. Mennessä sitten kiemurtelin pikkuteillä ja poikkesin outoihin ja ihaniin paikkoihin. Oudoiksi voi laskea pikkuruiset tiet, jotka veivät minut vaikkapa Aakren teollisuusalueelle, missä oli aika hylätyn näköistä hallia ja rakennusta monilta eri aikakausilta.

Oli minulla päämäärää ajelussa kuitenkin sen verran, että lähdin etsimään kartanoita, joita en ole aiemmin nähnyt tai kuvannut. Ensimmäinen oli tässä ihan lähellä, Paluperassa, seuraava juuri Aakressa ja kolmas Vana-Võidussa. Kaikki kuvat kartanoista ja niiden lisärakennuksista ja puistoista ja kuisteista on nyt lisätty jatkavasti kasvavaan kuva-albumiini, jossa tällä hetkellä jo 102 kuvaa mitä erilaisimmista kartanoista. Ja se siis tässä: Viron kartanot. 

Reittini kulki linjaa: Otepää - Palupera - Puka -Aakre - Jõesuu - Vana-Võidu - Viljandi - Otepää

Pukassa kävin katsomassa mitä kuuluu talolle, jota kerran katsoimme hieman "sillä silmällä" - josko sinne olisi saanut avattua haaraosaston Villa Ottilialle. Kyse oli suuresta ja komeastakin talosta, joka oli kuitenkin kovasti remontin tarpeessa. Se oli muodoiltaan ja malliltaan viehättävä, ja olisimme ehkä saattaneet harkita sen ostoa, ellei sen sijainti olisi ollut niin mahdoton. Puka sijaitsee 20 km päässä Otepäältä ja vaikka sinne tulee juna, ei sillä sitten ole paljon muuta matkailijalle tarjota. No, golf-kentät ja Kuutsemäen laskettelukeskus ovat melko lähellä, mutta kun ainakaan tuolloin emme löytäneet Pukasta sanottavammin muita palveluita - ei ensimmäistäkään kahvilaa tai ruokapaikkaa - tuntui hotellin avaaminen sinne aika mahdottomalta.

Nyt siis kävin katsomassa tätä hetken mieltämme kiehtonutta taloa ja sen vieressä nököttänyttä hylättyä rappiotaloa - ja ilokseni huomasin että se pieni rappiotalo oli kunnostettu alusta loppuun ja meidän ihailemamme iso talokin oli saanut uudet katot ja remontti näytti sielläkin olevan käynnissä. Siitähän tuli hyvä mieli! On ihanaa, kun vanhoja komeita rakennuksia pelastetaan.

Vanha talonrämä joka on nyt pantu kuntoon. Yritin löytää kuvaa siitä vuosia sitten, vaan enpä löytänyt.

Tämä komea pytinki aikoinaan alkoi kiehtoa kovasti

Ison talon yhteydessä oleva maakivinen sivurakennus on sekin saanut uuden katon, mitä lumen alta näkyi

Pukasta matka jatkui siis Aakren kautta kohti Viljandia. Aakressa kuvailin kartanoa, joka toimii nykyisin lastentarhana ja juttelin nuoren tyttösen kanssa joka oli ulkoiluttamassa iki-ihanaa vauvakarvaista koiranpentua.

Tyttö ja pinkkikielinen karvapallo

Jõesuu sijaitsee Emajoen suulla, ja minun on lähes mahdotonta ajaa siitä ohi pysähtymättä. Maisemat Võrtsjärvelle ovat Jõesuussa erityisen kauniit ja jos haluaa katsoa maailmaa hieman korkeammalta, voi kivuta uudehkoon lintutorniin siivekkäitä vahtaamaan.

Jõesuun lintutorni

Kultaisia kaisloja Võrtsjärven rannalla

Emajoki virtaa jo vapaana Jõesuussa

Tanssivat puut Võrtsjärven rannalla

Näin matka siis eteni ja lopulta saavuin Viljandiin, joka on herttainen kaupunki Viljandimaan ytimessä. Hieman alta 20.000 asukkaan kaupungin historia on vanha. Se sai alkunsa ensimmäisen kerran jo vuonna 1154 mainitusta linnoituksesta, jonka ympärille alkoi kerääntyä asutusta ja siitä muodostui näin vanhan Sakalan alueen keskus.

Viljandi kohoaa tänä päivänä Viljandi-järven yhdelle reunamalle. Järven toiselta puolen saa hyvän yleiskuvan kaupungin rakenteesta ja rakennuskulttuurista. Aivan rannalle näyttää syntyneen uutta ja modernia pientaloasutusta, mutta muuten kaupunkikuva koostuu pitkälti vanhoista ja sievistä puisista pikkutaloista.

Viljandi on hyvin selkeästi kesäkaupunki, joka on ennen muuta kuuluisa monista musiikkijuhlistaan. Viljandi Folk, Hansapäivät ja Vanhan musiikin päivät tuovat kaupunkiin tuhansia matkaajia kesäisinä viikonloppuina ja täyttävät pienen kaupungin kadut, kahvilat ja puistot.

Mutta kyllä Viljandiin kannattaa poiketa talvellakin! Varsinkin lumen peittämät linnanrauniot ovat komeita kirkasta sinistä taivasta vasten ja maisemat linnoitukselta alas Viljandijärvelle ovat lumoavat.

Rattoisastihan tämäkin päivä meni kuvauksen merkeissä. Eilinen menikin sitten kuvia katsellessa ja niistä parhaita valitessa. Kuten aiemminkin, tein niistä oman kuva-albumin, jonka uskon antavan jonkinmoista käsitystä kulkijalle kaupungista nimeltä Viljandi. Albumin löydät täältä: Päiväretki Viljandiin

Ja kuten jo alussa kerroin, Otepäältä hurauttaa kaupunkiin tunnissa. Eli tässä jälleen oivallinen päiväkohde niille, jotka haluavat tutustua Viroon pitäen Villa Ottiliaa tukikohtanaan. Täältä on niin helppo lähteä kaikkiin ilmansuuntiin - ja jokaisesta ilmansuunnasta löytyy mielenkiintoisia kohteita. Kuten nyt vaikkapa tämä Viljandi.

Tervetuloa siis itse tutustumaan ja elämyksiä kokemaan!

Jälkikirjoitus: Olen esitellyt Viljandia blogissa aiemminkin, joten tässä lisää juttua kaupungista: Viljandin kaupunki esittelyssä . Ja tälläinenkin: Viljandissa hullun kenraalin kanssa.

Paljon muitakin Viljandia sivuavia juttuja löytyy blogista. Suosittelen että jos Viljandi kiinnostaa kokeilette joko tunnisteella tai sitten kirjoitatte blogiin omaan hakukenttään (ylhäällä vasemmalla puolen varsinaista tekstiä) hakusanaksi Viljandi. Näyttäisi tarjoavan 12 eri tarinaa.

Norsut, nuo sympaattiset suuret kärsäkkäät

Lisää hahmottamista tarjolla. Tämäkin kuva on otettu Taevaskodalla, tarkemmin sanottuna Suurella Taevaskodalla.

Minä näen kuvassa norsuja, tarkalleen sanottuna kolme kappaletta. Kimmokin näkee saman verta, mutta yksi Kimmon norsuista kulkee ihan eri suuntaan kuin minun norsuni. Eräs kaverimme näki tässä kaksi norsua ja yhden hevosen. Ja eräs taas pelkästään härkiä.

Mielikuvitus on ihmeellinen voima. Se saa näkemään pilvissä kuvioita ja se saa norsut ja hevoset ja härät laukkaamaan pitkin hiekkakivitörmää.

Olisi kiva tietää mitä sinä näet kuvassa!?

Olen taas päivittänyt Taevaskoda-kansiotani. Nyt se sisältää kuvia jo puolentoista vuoden ajalta. Jos haluat siihen tutustua, niin sehän käy klikkaamalla tästä: Taevaskoda

Paha uimari

Oletteko kuulleet legendaa Ahja-joen häijystä uimarista? Joka kroolaa pitkin tätä ihanaa jokea ja rikkoo mennessään sen seinämät? Ei hätää. En minäkään.

Mutta eilen sen näin. Siellä se meni, valkea uimalakki päässään, leuka veden alla, vettä viistäen.

Jos näet pahan uimarin, kerro! Vaikka kommenttiosiossa! Varoitetaan sitten siitä muitakin meille tulevia matkaajia!

Valokuvatorstain 276.haaste: valokuva taulusta

Tällä viikolla piti esittää valokuvatorstaissa taulusta valokuva.

Tämäpä oli mieluisa tehtävä - ja tuttukin. Minähän jo puolitoista viikkoa sitten kirjoitin tänne kieli poskessa historian unohtamista taiteilijoista, jotka elivät tunnettujen maalarien varjossa. Sarjassa esittelin erinäköisiä kotimaisia ja ulkomaisia taiteilijattaria, joiden nimissä oli aina jotain tuttua. Oli Giorg(t)iina de Chirico ja oli Henri(t)iina Matisse ja Josef(t)iina, Mallord(t)iina, William(t)iina Turner. Ja löytyihän sieltä sellainenkin kuin Tiina-Pekka Halonen.

Ettei tule väärinkäsitystä, tarkoituksenani ei ollut irvailla suurille taiteilijoille, vaan esitellä lempitaiteilijoitani ja sitten yrittää omista valokuvista saada mahdollisimman samankaltaisia kuin jotkut näiden lempparieni työt. Hauskaa se oli ja monin tavoin opettavaakin.

Nyt, valokuvatorstain haasteen kunniaksi on vuorossa vielä yksi kuvapari. Se tulee jälki-impressionistien mestarilta, ranskalaiselta Paul Cézannelta (1839–1906) ja hänen varjotaiteilijaltaan Paulastiina Cézannelta, josta kukaan ei tietenkään ole kuullut mitään, sattumoisin.

Paul Cézannen työ on nimeltään Mont Sainte Victoire. Kyse on vuoresta, joka sijaitsee Etelä-Ranskassa, ja katsoo yli Aix-en-Provencen. Se oli yksi Cézannen suosikkiaiheista ja se on ikuistettu moniin taiteilijan tauluihin. 

Alla Paulastiina Cézannen työ Etna, joka jo nimensä puolesta kertoo, että se on maalattu Sisiliassa. Aikakausikin näyttää olevan eri, mutta ehkä sittenkin jotain samaa näissä kahdessa työssä on...

Muita kuvia tauluista pääsette katsomaan klikkaamalla: valokuvatorstain 276. haaste

Jos haluatte taas katsoa muita minun tekemiäni kuvapareja omista valokuvistani ja kuuluisista maalareista ja heidän töistään, on alla kolme linkkiä varhempiin postauksiin:


Opetusohjelma: Tuntemattomat taiteilijat osa 1
Opetusohjelma: Tuntemattomat taiteilijat osa 2
Kuka oli Tiina-Pekka Halonen?

Viron kartanot - polleita pytinkejä ja repsuja raunioita

Virolla on paljon tarjottavaa matkailijalle – se on selvä. On luontoa, on historiaa, on hienoja harrastusmahdollisuuksia. Ja on kulttuuria.

En sano etteikö Suomellakin olisi yhtä lailla tarjota komeita nähtävyyksiä, me emme vaan koskaan Suomessa asuessamme ehtineet matkailla kotimaassa laajasti. Työt pitivät meidät aika hyvin kiinni kotikonnuissa. Suomi on myös pitkä maa, toisin kuin Viro, ja päivässä oli mahdotonta tehdä kotoa käsin kattavia päiväreissuja kotimaan kauneimpiin kohteisiin. Virossa asiat ovat toisin.

Muutama päivä sitten meillä oli asiakkaita, jotka kysyivät mistä eniten pidän Virossa, ja hetken mietittyäni vastasin: se on tuo mahdollisuus päiväretkiin. Maa on Otepäältä käsin katsottuna hyvin hallittavissa ja reissukohteita on aina riittävästi päivän pyrähdyksiin sinne tai tänne.

Minua tunnetusti kiinnostaa kaikki Virossa – ehkä nykyisin eniten sen upea luonto ja mahdollisuudet huikeisiin luontovalokuviin. Mutta toki minua kiinnostaa myös historia ja kulttuuri ja arkkitehtuurikin. Ja kun nämä yhdistetään, päädytäänkin Viron erikoislaatuisuuteen: mahtavaan vanhaan kartanokulttuuriin. Ja se on jotain, mitä Suomesta ei löydy, ei tässä mittakaavassa.

Viron kartanoiden historia on pitkä, ja tarkemmin asiaan voi perehtyä vaikkapa tällaisen sivuston kautta: Viron kartanoportaali. Siellä käsitellään kartanoiden ja aatelistilojen syntyä keskiajalta tähän päivään asti. Samalla sieltä saa tietoa ritarikuntien ja hiippakuntien synnystä, samoin kuin aatelisitsehallinnosta.

En rasita teitä tämän enempää luvuilla, mutta ehkä kuitenkin on hyvä tietää että suurin osa Viron kartanoista rakennettiin 1760-luvulta eteenpäin puolentoista vuosisadan aikana aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. 

Kaikki meidän päiviimme säilyneet kartanot on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta rakennettu juuri tuolloin. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa kartanoita rakennettiin varsinkin Pohjois-Viroon, minne kohosi useita barokkityylisiä ja klassisistisia kartanoita. 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa vilkastui rakentaminen myös Etelä-Virossa, minne syntyi joukko historiallis- ja jugendtyylisiä kartanoita. 

Vuoden 1910 paikkeilla Viron alueella oli kaikkiaan 1245 kartanoa (luvussa eivät ole karjakartanot eivätkä pappilat).  

Kartanot kokivat ensimmäisen takaiskun vuonna 1905, kun Venäjällä puhjenneen vallankumouksen tiimellyksessä poltettiin yli sata kartanoa. Neuvostovuodet eivät nekään kohdelleet lempeästi vanhaa porvarillista ja yläluokkaista elämäntyyliä symboloivaa kartanokulttuuria. Kartanoiden annettiin rapistua tai ne tuhottiin tietoisesti.  

Vuoden 2005 alussa oli  Viron kartanot -portaalin tietojen mukaan Virossa säilynyt (pappiloita ja karjakartanoita lukuun ottamatta) enemmän tai vähemmän alkuperäisessä muodossaan kartanorakennuksia 414 kappaletta eli kokonaismäärästä vajaa kolmannes. Määrään voi lisätä runsaat kaksisataa vahvasti remontoitua ja raunioitunutta rakennusta. Muut ovat hävinneet. 

Niinpä suosittelen, että kun tulette Viroon, sisällytätte tutustumisen muutamaiseen kartanoon matkan varrella. Se ei ole vaikeaa – kartanoita on ripoteltuna ympäri maata. Toiset ovat polleita ja komeita pytinkejä, kuten vaikka Palmsen ja Sagadin kartanot Lääne-Virumaalla. Osa on repsuja raunioita, ja osasta ei löydy kuin vanha kartanonpuisto ikiaikaisine puineen.

Me olemme kiertäneet kartanoita runsaasti näinä menneinä seitsemänä vuonna, joina olemme asuneet Virossa, ja viimeaikainen kuvallinen suururakkani on ollut kerätä kaikki näkemämme kartanot yhteen isoon valokuva-albumiin. Se on nyt osittain valmis, mutta vielä muistuu mieleen kartanoita joissa olemme käyneet ja vielä etsin kuvia, jotka ovat kadonneet jonnekin tietokoneen syövereihin.

Osaan kuvien kartanoista pääsee tutustumaan sisään. Osa on nykyisin liiketoiminnassa. Osa yksityisomistuksessa. 

Mutta silti: ylpeänä esittelen teille nyt kartanokuvakansioni, johon pääsette klikkaamalla tästä linkistä: 

Viron kartanoita valokuvissa

Tervetuloa siis visuaaliselle ja virtuaaliselle kartanokierrokselle! Ja tervetuloa Villa Ottiliaan – täältähän saat ne parhaimmat ajo-ohjeet siitä minne mennä ja mistä kartanot löytyvät! Vink vink!   

Alla vain muutama kartanokuva albumista, aihetta ikään kuin elävöittääkseni.

Kõpun kartano

Alatskiven linna

Sillapään kartano