Kauppakeskustaidetta

Eilinen päivä meni Tartossa, muutamaistakin ostoskeskusta koluten. Ei ole minun lempihommaani, mutta joskus on otettava itseään niskasta kiinni ja sukellettava ostosparatiiseihin tai -helvetteihin. Riippuu omasta katsantokannasta kummassa huomaa olevansa.

Tartto on Otepään lähin iso kaupunki ja siksi tietenkin luonteva valinta kun pitää kerralla ostaa monenlaista. Tarton suurin kauppakeskus on Lõunakeskus, joka juuri viettää 10-vuotisjuhliaan. Vuosi takaperin aloitettu laajennus on nyt valmis ja kauppakeskus on yksi Viron suurimpia, ellei suurin. Sisälle mahtuu mm. luistelurata, joka onkin jatkuvassa käytössä.

Itse asiassa Lõunakeskus oli eilen yllättävän miellyttävä ostopaikka, vaikkei se minusta vieläkään suoranainen paratiisi ollut. Ilmastointi oli ihastuttavan viileä ja ihmisiä oli vähän. Ei tungosta missään. Ja todellakin, lähes kaikki mitä ihminen voi tarvita yhden katon alla.

Lõunakeskuksen eteen on pyritty eri sesonkeina järjestämään kaikenmoista oheistoimintaa. On kesä- tai joulutoria, välillä paikalla saattaa olla pieni huvipuisto karuselleineen tai suurine trampoliineineen. Nyt näytti olevan taiteen vuoro.

Valitettavasti en ostokiireessäni ehtinyt ottaa selville kenen teoksista oli kyse, mutta ehkä joku lukija osaa senkin kertoa. Kyse oli joka tapauksissa aika erikoisista materiaaleista kuten polyuretaanista tehdyistä suurista patsaista:

Vihreä polyuretaanitaideteos kauppakeskuksen edessä. Takana vasemmalla suuri painijapatsas.

Voimamiehen pullistelu heijastuu kauppakeskuksen ikkunoista.

Jawaharlar Nehru?

Lõunakeskuksen karhuperhe musisoi kauppakeskuksen 10-vuotisen taipaleen kunniaksi.

Kun ostokset Lõunakeskuksessa oli saatu tehdyiksi jatkoin minä matkaani Tarton keskustaan ja siellä sijaitsevaan Kaubamajaan, joka on sisarkauppakeskus Tallinnan Kaubamajalle. Kimmo jatkoi matkaansa rakennus- ja lvi-tarvikemarketteihin.

Kaubamaja koostuu Stockmannin tyyppisestä Kaubamaja-nimisestä tavaratalosta ja sen ympärille sijoittuvista pienistä vaate-, lahjatavara-, käsityö-, urheilu-, lastentavara- ja elektroniikka-alan myymälöistä. Yläkerrassa on iso terassiravintola ostokiihkossa nälkiintyneille.

Kaubamajassa oli jo enemmän liikettä ja väkeä kuin mitä Lõunakeskuksessa. Sijaitseehan kauppakeskus kaupungin ytimessä ja minä olin paikalla ruokatuntien aikaan. Kyllä Kaubamajassakin pääsi etenemään, ja kun tiesin minne siellä halusin mennä, sain nytkin ostokset tehtyä ilman sen suurempaa ahdistusta tai tuskailua.

Tiedä sitten oliko kyseessä sattuma vai onko Tartossa menossa nyt joku suurten tilateosten esittely julkisissa tiloissa, mutta heti sisään tullessa kohtasi ostajaa jälleen erikoisesta materiaalista valmistettu taideteos, valtava Hummer-auto, joka näytti olevan tehty mosaiikista:

Olimme juuri Lõunakeskuksessa törmänneet vastaavaan menopeliin, joka oli pysäköity meidän viereiseen parkkiruutuun niin piittaamattomasti, että oikein harmitti. Hummer oli kiilattu automme kylkeen niin tiukasti että Hummerin puoleista ovea ei saanut millään auki. Tuijottelimme kiukkuisena tätä valtavaa hirviötä, mutta sen musta kiiltävä panssaripinta ei tuijotteluistamme sanottavammin värähtänyt.

Siinä autoa mulkoillessamme sattui paikalle tuttavamme Priit, joka nauroi, että ihme, ettei Hummer-kuski ollut ajanut autoaan samalla suoraan kauppakeskuksen liukuovista sisään. Hummer-kuskit kun tuntuvat olevan siinä luulossa, että omistavat koko maailman.

En tiedä kirvoittiko miesten kipakat kommentit kateus, olihan Hummer suuri ja kiiltävä, mutta minä voin käsi sydämellä sanoa, että minusta se oli vain ja ainoastaan ruma.

Nyt kauppakeskuksessa oli sen identtinen kopio. Sitähän täytyi tutkia tarkemmin. Lähemmässä tarkastelussa selvisi, ettei autoa oltu rakennettu mosaiikista vaan postimerkin kaltaisista liimamerkeistä:

Liimamerkkimosaiikkia

Ja kun katsoi vielä lähemmin liimamerkkejä, huomasi niiden olevan World Oxygen Fundin ja Green Crossin merkkejä vuodelta 1997 ja ilmaisevan huolensa metsien tuhoutumisesta ja ilmansaasteista. Haa, totesin minä, selvästi tiedostava taideteos!

Tiinalle syttyi lamppu kun hän tutki merkkejä hieman tarkemmin.

Enpä minä ehtinyt kauaa mosaiikki-Hummeriakaan ihastelemaan vaan suuntasin kauppakeskuksen uumeniin.

Kotiin palatessamme pohdin, että onhan se mukavaa, että näitä kaupallisia suuria tiloja voidaan joskus käyttää myös muuhunkin kuin tavaran kaupitteluun ja markkinointiin.

Vaikka kyllähän minä silti mieluummin keskityn taiteeseen hieman seesteisemmässä ympäristössä.

Tarton muuttuvat kasvot

Eilen innostuin kuvailemaan yhtä uutta tarttolaista rakennusta: Jõekaaren asuintaloa.

Tänään jatkan hieman samoilla linjoilla, eli käyn läpi Tarton uusimpia ja näkyvimpiä rakennuksia, jotka ovat muuttaneet vanhan yliopistokaupungin siluettia koko lailla. Kaikki esittelemäni rakennukset ovat nousseet Virossa elämisemme aikana, eli viimeisen kuuden vuoden kuluessa – ainoana poikkeuksena Pläsku eli taskumatin mallinen pilvenpiirtäjä ja liikekeskus eli Emajõe Ärikeskus, mikä valmistui jo vuonna 1998.

Ihmisillä on aina tunnevaltainen suhtautuminen katu- ja kaupunkikuvaan. Useimmiten se menee tähän tyyliin: ennen oli ennen, nyt on nyt. Ja ennen oli paremmin. Koemme tutun maiseman muutoksen aina uhkana omalle menneisyydellemme ja muistoillemme. Konkreettisimmin tämä korostuu aina silloin kun palaamme lapsuutemme maisemiin, jotka ovat muuttuneet. Leikkipolkujemme ja kiipeilykallioidemme tilalla on kerrostaloja tai liikekeskus tai vaikkapa koulu – ja se tuntuu pahalta, vaikka uudisrakentaminen olisikin parantanut merkittävästi kyseisen alueen elinoloja ja palvelujen tarjontaa.

Virossa rakentaminen on uudelleenitsenäistymisen jälkeen lähtenyt käyntiin vauhdilla. Siitä on hyvänä esimerkkinä Tallinna ja sen jatkuvasti lisääntyvät pilvenpiirtäjät, jotka terävinä torahampaina kohoavat kaupunkikuvasta. Niiden kauneudesta voidaan olla monta mieltä. Minä itse en pilvenpiirtäjistä pidä, en niiden ripottelusta sinne tänne. Minkäänlaisesta kaupunkisuunnitelusta ei voida niiden kohdalla puhua.

Myös Tartossa rakennusbuumi lähti vauhdilla liikkeelle juuri ennen talouslaman syntyä. Uusia taloja nousi nopeasti vanhojen purettujen tilalle tai avoimille tonteille. Kaikkein tiheimmin on uudisrakennuksia keskittynyt muutaman neliökilometrin alueelle, Pläskun tornin ympärille.

Pläskun rakentaminen maksoi 92 miljoonaa kruunua.

Sivusuunnasta katsottuna näkyy myös selvästi taskumatin korkki. Andrus Ansip, Tarton suuri poika, komeilee vaalimainoksellaan tammikuussa 2011 Pläskun seinässä.

Taskumatti sai sitten myöhemmin juurelleen toisen sinilasisen rakennuksen, Taskun, hyperhienon kauppakeskuksen. Tai tämä oli alunperin ajatus Taskun suunnittelussa. Eksklusiivisia muotiliikkeitä, tyyliä ja komeita pintoja sisätiloissakin.

Pläskun ja Taskun liitto on mielestäni esteettisesti onnistunut.

Alussa todellakin Taskun oli tarkoitus olla hieno liikekeskus, josta löytyy jopa sellaisia tuotemerkkejä, joita ei edes Tallinnasta saa. Alakerrassa oli tyylikäs kahvila ja tilat olivat avarat ja monin tavoin hienot.

Taskun rakentaminen maksoi jo moninkertaisesti enemmän kuin Pläskun. Vuonna 2008 valmistunut rakennus maksoi joidenkin arvioiden mukaan lähes miljardin eli n. 925 miljoonaa kruunua. Rakentajien saatavia perättiin myöhemmin oikeusteitse, tässä linkki Ilta-Sanomien uutisiin vuodelta 2009: YIT hakee rahojaan oikeusteitse.

Tyylikästä lounge-tyyppistä kahvilaa ei enää ole, vaan tilalla on muistaakseni kioskeja ja kauppoja. (En nyt kyllä ole ihan varma)

Myös sisätilat ovat muuttuneet tästä merkittävästi tavanomaisemmiksi. Kalliit boutiquet antaneet tilaa perinteisille ostoskeskusten liikkeille.

Pläskun ja Taskun taakse rakennettiin myös kiivaasti. Itse asiassa vanhan linja-autoaseman seutua myllättiin pitkään ja hartaasti sillä seurauksella että nykyisin Tarton linja-autoasema on rutistettu Taskun parkkihallin ja uuden Dorpat-hotellin väliin. Bussiasema on kaikkea muuta kuin miellyttävä paikka. En tiedä onko mitään suunnitelmia sen siirtämisestä. Sen tiedän, että moni valittaa sen ahtautta ja ahdistavuutta.

Jos Pläskun ja Taskun liitto oli onnistunut, muut uudisrakennukset eivät sitten enää olleetkaan. Mielestäni yksi rumimmista uusista Tarton rakennuksista on Hotelli Dorpat, joka sijaitsee Emajõen rannalla, aivan Pläskun juuressa.

Hotell Dorpat, taustalla Tigutorn, vieressä Taskun parkkihalli ja pieni siivu Pläskua.

Hotelli Dorpat ja sen kyljessä oleva Dorpat Spa toivat vuonna 2007 kaivattua lisää Tarton huonoon turistien ja matkailijoiden majoitustilanteeseen. Huoneet lienevät hienot, sijaintikin on hyvä. Sääli vain tuota rakennusta, joka minusta on vain ja ainoastaan ruma ja kolho. Mieleen nousee vääjäämättä Helsingin Kamppi aikana jolloin linja-autoasemaa reunustivat mustanpuhuvat rumat graniittikolossit, Hotelli Presidentti etunenässä.

Ennen Taskua ja ennen Dorpatia nousi samalle neliökilometrin säteelle vuonna 2005 uusi ja uljas Tarton Kaubamaja, joka kuuluu samalle konsernille kuin Tallinnan Kaubamaja.

Riia-katua alas ajetteaessa jää juuri ennen Võidu-siltaa vasemmalle Kaubamaja ja oikealle Pläsku ja Tasku

Kaubamaja on tyypillinen moderni ostoskeskus, melko väljä. Kauppoja on neljässä kerroksessa, ja ihmisiä tuntuu riittävän. Kaubamajan parkkipaikka on hyvä paikka turistille jättää autonsa parkkiin. Maksut ovat kohtuulliset ja ensimmäinen tunti ilmainen. Kaubamajalta on lyhyt matka Tarton vanhaan kaupunkiin.

Jos sanoin Dorpat-hotellin olevan yksi rumimmista uudisrakennuksista Tarton keskustassa, niin sen ohi ajaa kyllä kaameudessaan lähellä Kaubamajaa oleva upouusi SEB-pankin liikerakennus, joka on nyt valmistumisvaiheessa. Rakennus sijaitsee entisellä tarttolaisille opiskelijoille tutulla puistokaistaleella, joka kuulemma oli neliöhinnaltaan siihen asti kallein tontti, mitä on ostettu tai myyty koko Virossa.

Siellä missä ennen istui opiskelijoita puiden siimeksessä nauttimassa kesästä ja elämästä on nyt tämä tummanpuhuva kolossi. Aivan järkyttävä, jos minulta kysytään. Alvar Aallon suunnittelema Stora Enson "sokeripala" Helsingissä on tämän rinnalla suorastaan valoisa.

SEB:n toimitalo alkaa valmistua, kuva tammikuulta 2011. Valkea rakennus sen edessä on Tarton Kaubamaja

SEB:n toimitalo, Kaubamaja ja Taskun kulmaa nähtynä Tigutornista tammikuussa 2011.

Yksi Tarton ihastuttavimmista ja vihastuttavimmista rakennuksista - riippuu siitä keneltä kysytään - lienee jo Dorpat-kuvassa takana näkynyt Tigutorn eli etanatalo, joka valmistui 2008.

Tartossa ei ole montaakaan paikkaa jonne tämä 24-kerroksinen rakennus ei näkyisi. Sen arkkitehtuuri, jännät ikkunat ja poikkeuksellinen muoto ovat puhuttaneet tarttolaisia pitkään.

Wikipedia tietää kertoa Tigutornista näin:

Etanatorni (viroksi Tigutorn) on Emajoen varrella sijaitseva Tarton korkein asuinkerrostalo, jonka ovat suunnitelleet arkkitehdit Vilen Künnapu ja Ain Padrik. 24-kerroksisessa rakennuksessa on kaiken kaikkiaan 85 asuntoa ja kaksi hissiä. Sen varsinainen korkeus on 70 metriä, mutta näköalatasanne ja katolla sijaitsevat tilat tuovat lisämetrejä. Tornin rakentaminen aloitettiin vuonna 2006, ja talo saatiin lopullisesti valmiiksi 2008.

Tällä hetkellä Tigutornin asunnoista on myyty alimmat ja useimmat keskikerrosten asunnot. Ylemmistä kerroksista näyttäisi vielä olevan myynnissä asuntoja. Luultavasti siksi, että asuntojen hinnat nousevat kerroksien noustessa.

Tästä linkistä voitte itse tarkistaa mitä vielä olisi myynnissä: Tigutorn ja vapaana olevat myyntikohteet.

Tigutorn Toomemäeltä nähtynä. takana Annelinnan kerrostaloaluetta.

Minulla on ollut iloa ja kunnia yöpyä Tigutornissa, sillä ystäväni Seija ja Risto ovat hankkineet kauniin kolmion tästä jännittävästä talosta. Seijan ja Riston asunto on 8. kerroksessa ja strategisesti hyvässä kohdassa, tornin reunalappeessa, mistä aukeaa näkymät kahteen eri ilmansuuntaan, niin Annelinnaan kuin kaupungille.

Nyt ei tarvitse enää siis ihmetellä mistä korkealta muutamat tässäkin postauksessa olleet kuvat on otettu:

Näkymää Seijan ja Riston asunnosta Emajoelle ja Annelinnaan

Öistä kaupunkikuvaa Tigutornista nähtynä

Vielä on esittelemättä yksi uudisrakennus, joka vielä odottaa valmistumistaan. Kyse on Tarton uudesta tiedekeskuksesta, joka sijaitsee Tigutornin juuressa, Aura-vesipuiston ja Tigutornin välissä.

Uuden tiedekeskuksen kupolit tuovat mieleen moskeijan tai nepalilaiset stupat.

Elämä muuttuu ja me sen mukana. Niin muuttuu myös kaupunkikuva.

Tartto on yhä minun mielessäni vanha idyllinen yliopistokaupunki. Vehreä ja kaunis ja tunnelmallinen. Sen viehättävyyden muodostaa historiallinen mutta elävä vanha kaupunki, Emajoki ja monet puistot ja mäet.

Niitä en tässä postauksessa esittele.

Sillä yhtä lailla Tarttoa ovat myös nämä uudet rakennukset.

Muistan kun juttelin Riston kanssa kun hän vasta harkitsi Tigutornista asunnon hankintaa. En muista sanatarkkaa muotoa, mutta muistan miten Risto rauhallisesti totesi, että elämä kulkee eteenpäin ja muuttuu. On turha kuvitella ettei näin tapahtuisi. Myös urbaani arkkitehtuuri on osa muutosta. Miksi emme näkisi sitä juuri sinä mitä se on: oman aikansa edustajana ja muistomerkkinä.

---

Tunnin kuluttua pieni jälkikirjoitus: Ketä alkoi modernismi ahdistaa, voi tehdä happihyppelyn vanhaan tuttuun Tarttoon klikkaamalla tästä:  Rakkauden aikaan Tartossa.  Siellä on kuvia vanhasta yliopistokaupungista tältä kevättalvelta. Ja jutussa on vielä linkki eteenpäin, eli valokuvagalleriaan, jossa esittelen Tarton tyypillisimpiä nähtävyyksiä.